Kuka hoitaa lapsesi?
Nyt ei puhuta rahasta. Puhutaan ajasta ja jaksamisesta. Hevonen on aikasyöppö harrastus perheelliselle. Vaikka rahaa olisi kuin roskaa, ei tunteja ole vuorokaudesssa kuin 24. Toisaalta, jos rahaa on kuin roskaa, tunneista kahdeksaa ei tarvitse käyttää ansiotyössä. Harvalla on niin.
On ihan paskaa sanoa, että jos jotain hankit, sitten hoidat sen itse tai "sitten olis varmaan kannattanut jättää hankkimatta". Minua ärsyttää ihan valtavasti ihmiset, jotka leikkivät virheetöntä ja erehtymätöntä. Vähän hei armoa kehiin. Ihminen saa väsyä. Ihminen saa muuttaa mielensä. Jos leikkiin ryhtyy, leikin saa myös lopettaa. Perhe ei kuitenkaan ole kotileikkiä, joka lopetetaan, kun joku ehdottaa jotain hauskempaa leikkiä. Tiedän silti monia perheitä, joista toinen osapuoli on jossain vaiheessa todennut, että ei oikeastaan tahtonutkaan tätä vaan jotain muuta. Se on surullista. Lapsille mikä tahansa on mukavampaa kuin perhehelvetti, jossa kitkutellaan väkisin. Erotkaa ihmiset, jos voitte lastenne elämää sillä parantaa!
Oma hevonen sen sijaan on harrastus, jonka ylläpitämisen moni kokee lasten syntymän jälkeen mahdottomaksi. En usko, että yksikään avioliitto pysyy kasassa, jos toinen harrastaa ja "toteuttaa itseään" joka ilta ja toinen on kotona lasten kanssa. Jos raha-asiat ja turvaverkko ovat kunnossa, yksinhuoltajan voi olla jopa helpompi järjestää aikansa harrastukselle kuin naimisissa olevan. Mutta harvoin on niinkään. Asiat toimivat usein paljon paremmin paperilla kuin käytännössä.
Meillä isovanhemmat asuvat lähellä ja hoitavat lapsia mielellään, mutta ani harvoin olen pyytänyt heitä lapsenvahdiksi oman harrastukseni takia. Olemme yleensä tehneet niin, että pyydämme heitä apuun, kun haluamme aikaa meille kahdelle tai sitten joku työasia velvottaa. Lapset ovat yökylässä ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Joskus useammin. Tällä viikolla heräsin lenkille aamulla klo 5:40, koska halusin juosta lenkkini ilman, että se on keneltäkään muulta pois ja mies pääsisi illalla ihmisten aikaan juoksemaan. Pienten lasten vanhemmathan voivat harrastaa yhdessä vain harvoin. Kun meillä vielä oli oma hevonen, pyrin hoitamaan sen hoitamiset yleensä joko niin ikään aamulla tai iltamyöhällä. Nipistin siis omista unistani. Kyllähän se tietysti tuntui ja näkyi.
Olen monessa suhteessa tosi onnekas. Meillä on aina nukuttu aika hyvin ja lapset ovat aamu-unisia. Me olemme aviomieheni kanssa hyvä tiimi. Olen onnekas isovanhemmista, jotka asuvat lähellä ja ovat tarvittaessa apunamme. Olen onnekas, koska työskentelen koulussa ja minulla on opettajan lomat ja koululaitoksen työajat. En mene nyt hehkuttamaan, että se on ammatinvalintakysymys. Se olisi yhtä röyhkeää kuin sanoa, että "jos ne lapset väsyttää, niin ne olis varmaan kannattanut jättää hankkimatta". On erilaisia töitä, erilaista jaksamista.
Ei elämä nimittäin ole vain valintoja. Kaikki eivät pääse opiskelemaan unelma-ammattiinsa tai saa unelmatyöpaikkaansa, eikä se ole heistä itsestään kiinni. Kaikki eivät saa haluamaansa palkkapussia ja toisilla puoliso sanoo kesken ruuhkavuosien, ettei haluakaan jatkaa yhdessä. Aina isovanhemmat eivät asu lähellä eivätkä kaikkien isovanhemmat edes halua hoitaa lapsenlapsia. Jotkut heistä eivät ehkä ikänsä puolesta jaksa tai muuten pysty. Turvaverkkoa ei aina ole; rahaa harrastuksiin ja lapsenvahteihin ei löydy. Mielenterveyttäkään ei voi itselleen ennustaa eikä sairauksilta välttyä. Kaikki ei todellakaan ole omaa valintaa ja asenteesta kiinni.
Toivoisin, etten koskaan joutuisi kuulemaan, että elämä on omia valintoja vain siksi, että jonkun elämässä valinnat ovat menneet kerralla maaliin. Kaikkihan eivät ole joutuneet muuttamaan hyvää elämääsö vain siksi, että joku muu valitsi heidän puolestaan kesken kaiken jotain, mihin heidän piti sopeutua. Elämää ei voi ennustaa. Elämä täytyy kaikesta huolimatta elää.
Anna armoa itsellesi. Sinä saat olla väsynyt ja huutaa, ettet jaksa. Sinä saat hoidattaa lapsiasi muilla. Sinä saat hoidattaa hevostasi muilla. Pyydä apua, niin apu löytää luoksesi helpommin. Minulla on ollut kaksi synnytyksenjälkeistä masennusta. Tästä asiasta tiedän. Enkä totta puhuen tiedä vieläkään, miten olisin selvinnyt ilman niitä latautumishetkiä hevosen kanssa. Olen ollut niin onnekas. Tiedän, ettei monella ole ollut sellaista mahdollisuutta kuin minulla.
On ihan paskaa sanoa, että jos jotain hankit, sitten hoidat sen itse tai "sitten olis varmaan kannattanut jättää hankkimatta". Minua ärsyttää ihan valtavasti ihmiset, jotka leikkivät virheetöntä ja erehtymätöntä. Vähän hei armoa kehiin. Ihminen saa väsyä. Ihminen saa muuttaa mielensä. Jos leikkiin ryhtyy, leikin saa myös lopettaa. Perhe ei kuitenkaan ole kotileikkiä, joka lopetetaan, kun joku ehdottaa jotain hauskempaa leikkiä. Tiedän silti monia perheitä, joista toinen osapuoli on jossain vaiheessa todennut, että ei oikeastaan tahtonutkaan tätä vaan jotain muuta. Se on surullista. Lapsille mikä tahansa on mukavampaa kuin perhehelvetti, jossa kitkutellaan väkisin. Erotkaa ihmiset, jos voitte lastenne elämää sillä parantaa!
Oma hevonen sen sijaan on harrastus, jonka ylläpitämisen moni kokee lasten syntymän jälkeen mahdottomaksi. En usko, että yksikään avioliitto pysyy kasassa, jos toinen harrastaa ja "toteuttaa itseään" joka ilta ja toinen on kotona lasten kanssa. Jos raha-asiat ja turvaverkko ovat kunnossa, yksinhuoltajan voi olla jopa helpompi järjestää aikansa harrastukselle kuin naimisissa olevan. Mutta harvoin on niinkään. Asiat toimivat usein paljon paremmin paperilla kuin käytännössä.
Meillä isovanhemmat asuvat lähellä ja hoitavat lapsia mielellään, mutta ani harvoin olen pyytänyt heitä lapsenvahdiksi oman harrastukseni takia. Olemme yleensä tehneet niin, että pyydämme heitä apuun, kun haluamme aikaa meille kahdelle tai sitten joku työasia velvottaa. Lapset ovat yökylässä ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Joskus useammin. Tällä viikolla heräsin lenkille aamulla klo 5:40, koska halusin juosta lenkkini ilman, että se on keneltäkään muulta pois ja mies pääsisi illalla ihmisten aikaan juoksemaan. Pienten lasten vanhemmathan voivat harrastaa yhdessä vain harvoin. Kun meillä vielä oli oma hevonen, pyrin hoitamaan sen hoitamiset yleensä joko niin ikään aamulla tai iltamyöhällä. Nipistin siis omista unistani. Kyllähän se tietysti tuntui ja näkyi.
Olen monessa suhteessa tosi onnekas. Meillä on aina nukuttu aika hyvin ja lapset ovat aamu-unisia. Me olemme aviomieheni kanssa hyvä tiimi. Olen onnekas isovanhemmista, jotka asuvat lähellä ja ovat tarvittaessa apunamme. Olen onnekas, koska työskentelen koulussa ja minulla on opettajan lomat ja koululaitoksen työajat. En mene nyt hehkuttamaan, että se on ammatinvalintakysymys. Se olisi yhtä röyhkeää kuin sanoa, että "jos ne lapset väsyttää, niin ne olis varmaan kannattanut jättää hankkimatta". On erilaisia töitä, erilaista jaksamista.
Ei elämä nimittäin ole vain valintoja. Kaikki eivät pääse opiskelemaan unelma-ammattiinsa tai saa unelmatyöpaikkaansa, eikä se ole heistä itsestään kiinni. Kaikki eivät saa haluamaansa palkkapussia ja toisilla puoliso sanoo kesken ruuhkavuosien, ettei haluakaan jatkaa yhdessä. Aina isovanhemmat eivät asu lähellä eivätkä kaikkien isovanhemmat edes halua hoitaa lapsenlapsia. Jotkut heistä eivät ehkä ikänsä puolesta jaksa tai muuten pysty. Turvaverkkoa ei aina ole; rahaa harrastuksiin ja lapsenvahteihin ei löydy. Mielenterveyttäkään ei voi itselleen ennustaa eikä sairauksilta välttyä. Kaikki ei todellakaan ole omaa valintaa ja asenteesta kiinni.
Toivoisin, etten koskaan joutuisi kuulemaan, että elämä on omia valintoja vain siksi, että jonkun elämässä valinnat ovat menneet kerralla maaliin. Kaikkihan eivät ole joutuneet muuttamaan hyvää elämääsö vain siksi, että joku muu valitsi heidän puolestaan kesken kaiken jotain, mihin heidän piti sopeutua. Elämää ei voi ennustaa. Elämä täytyy kaikesta huolimatta elää.
Anna armoa itsellesi. Sinä saat olla väsynyt ja huutaa, ettet jaksa. Sinä saat hoidattaa lapsiasi muilla. Sinä saat hoidattaa hevostasi muilla. Pyydä apua, niin apu löytää luoksesi helpommin. Minulla on ollut kaksi synnytyksenjälkeistä masennusta. Tästä asiasta tiedän. Enkä totta puhuen tiedä vieläkään, miten olisin selvinnyt ilman niitä latautumishetkiä hevosen kanssa. Olen ollut niin onnekas. Tiedän, ettei monella ole ollut sellaista mahdollisuutta kuin minulla.
Julkaisemme jutun poikkeuksellisesti ihan täysin omalla nimellä
Hui saakeli
Hui saakeli
Lisäys klo 14.45. Hevonen ei ole ollut ainoa terapeuttini synnytyksenjälkeisessä masennuksessa. Minulla on ollut myös masennuslääkitys ja olen saanut apua neuvolan kautta. Kun olen itse lukenut blogiani vauva-aikojen jälkeen, olen löytänyt täältä hyvin paljon uutta luettavaa. On tullut vähän sellainen klovnin kyyneleet -olo...
Sinä puit sanoiksi sen mitä omassa päässäni on pyörinyt. Kiitos!
VastaaPoista(Miten muuten onkin "hyväksyttävämpää" pyytää ipanalle hoitaja työjutun vuoksi eikä siksi että menee ratsastamaan. Varsinkin kun jälkimmäinen on se juttu, joka pitää pään kasassa ja auttaa jaksamaan arjen rallia)
Siinäpä se. Työjuttu on velvollisuus. Ratsastuksen mieltää joksikin humputteluksi. Voiko tästäkin syyttää luterilaista työmoraalia ja sitä, että vain väistämättömiä asioita on lupa tehdä ja sillä taivaspaikka aukeaa. Mutta sitä vaan ollaan mullan alla nopeammin, jos ei tehdä niitä kivoja juttuja.
PoistaNiinpä! Mä olen valinnut tieni (harrastukset ja vuorotyön), mutta en tunne siitä huonoa omaatuntoa, vaikka mulla lapsi onkin. Lapsi voi hyvin kun äiti voi hyvin ja sama pätee koko perheeseen. Mun piti tänään viimeksi armahtaa itseäni viemällä lapsi mummolaan että pääsin heppaterapiaan, nyt taas jaksaa kotona viettää laatuaikaa. Kiitos hyvästä tekstistä. :)
VastaaPoistaTuo on totta. Parasta lapsille on jaksavat vanhemmat. Lapset alkavat helposti murehtia vanhempiensa puolesta ja sitä taakkaa ei pitäisi kenenkään lapsen joutua kantamaan. Tunnen monia ihmisiä, joiden elämää on jo ihan päiväkoti-ikäisenä kalvanut pelko vanhempien jaksamisesta. On kauheaa joutua olemaan huolissaan vanhemmistaan. Lapsen pitäisi saada olla lapsi ja iloinen. On jotenkin hurjaakin ajatella, että ei saisi olla muuta kuin vanhempi, koska on lapsia hankkinut. Äitiys on osa elämää ja monellakin tapaa elämäntehtävä, mutta on ihan ok, ettei se riitä elämän ainoaksi sisällöksi.
Poista