tiistai 12. tammikuuta 2016

Sää yllätti kuskin


Vuodessa ei ole montaa päivää, jolloin kaupunkilainen tarvitsisi nelivetomaasturia sään takia.

Minä ajan Toyotalla. Se ei ole neliveto eikä maasturi vaan ihan tavallinen perhesämpylä. Sillä voisi vetää yhtä hevosta pienellä kopilla, mutta se paree tehdä hyvän sään aikana. Jos olisin vielä hevosenomistaja, hevoseni olisi taatusti saanut vuoden ainoan ähkynsä tänään ja minä olisin ollut pulassa. Aamulla Kehä I:llä näin juuri ja juuri edessä ajavan auton takavalot. Länsiväylällä sen sijaan näin paljon iiiisoja autoja. Niillä oli enemmän kiire kuin meillä tavallisilla kuolevaisilla, ja ne huristivat bussikaistaa pitkin ohitseni olematta kuitenkaan busseja.

En ole itseasiassa koskaan ajanut kovan rahan autolla, joten en tiedä, onko tavallisen ihmisenkin pakko ajaa niillä aina ylinopeutta. Ystäväni oli hetken aikaa sitten ajanut veljensä vaimon maasturimersua ja sanoi, että Toyotaan verrattuna ajomukavuus oli omaa luokkaansa.Voi olla, että sellaista ajaessa iskee vauhtisokeus. Kerran menetin vauhdintajuni laukatessamme järven jäällä. Sellaista laukkaa ei tulisi koskaan mieleen laukata mutkittelevalla metsätiellä, sillä siellä vauhti tuntuisi. Järven jäällä edessä ei ole yllätyksiä, on vain aukeaa. Maisemat eivät vaihdu, vauhti ei tunnu ja nelistys muuttu tasaiseksi.

Pari kertaa olen saanut ratsastaa Ferraria. Se on aika makea tunne, kun alla on salamannopeasti reagoiva ratsu, herkkä ja täsmällinen. Mutta eipä sellainen hevonen tee minusta yhtään parempaa ratsastajaa, vaikka olisi kiusaus kuvitella niin. Esimerkkinä annettakoon ne kaikki Länsiväylän kuskit, joilla tämän päivän lumipyryssä oli allaan niin valtavat hevosvoimat, että he saattoivat ajaa bussikaistaa satasta, vaikka muut ajoivat vieressä jonossa kolmeakymppiä.

Sekä lumipyryssä että hevosten kanssa ollaan saman asian äärellä: ei ole kysymys minun taidostani vaan olosuhteista. Vauhti suhteessa ympäristön odottamattomiin tapahtumiin voi aiheuttaa onnettomuuden, johon hyvä kuski ymmärtää olla ajautumatta. Jäinen tie, märkä nurmi, savinen maa tai lumikinokset ovat olosuhteet, joissa ei mitata sitä, miten hyvin kuski pärjää niissä hyvän sään tilannenopeuksilla, vaan miten järkevästi hän ottaa muuttuneet olosuhteet huomioon ja pystyy silti pääsemään turvallisesti paikasta A paikkaan B.

Ihan oikeasti kaikki te, jotka kaahaatte yhdellä tai useammalla hevosvoimalla: kukaan ei ihaile teitä. Teidän taitojenne esittely ei tuollaisenaan saa kenenkään kiinnostusta heräämään. Meitä tavallisia sen sijaan kiinnostaa, että te katsotte ulos, eteenne, lähtisitte ajoissa liikenteeseen ja muistaisitte, että liikenteessä on muitakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...