Päivänä, jona potkaisin hevosta, lyhensin velkaani
Tällä viikolla minä potkaisin hevosta. Oikeastaan potkaisin monta kertaa. Nyt aion perustella, miksi näin kamala teko oli hyväksyttävä teko, mutta sen jälkeen tulen muistuttamaan, että potkiminen on väärin. Olen samanaikaisesti ristiriitainen enkä ole sitä. Joku varmasti ärsyyntyy. Otetaan kuitenkin riski.
Jokainen on kuullut ratsastuksenopettajan sanovat "potkaise sitä". Me tiedämme kaikki, mitä silloin kuuluu tehdä: irrottaa kintut hevosen kyljistä ja paukauttaa. Miksikö? Koska hevonen pitää saada kuuntelemaan? No kuunteleeko se? Kyllä, mutta ratsastaja ei kuuntele sitä ja siksi ratsastaja jää potkimaan. Se on väärin. On käsittämättömän väärin nalkuttaa ja olla huomaamatta, että nalkutus on tuottanut tuloksen. Olisi ihan oikein, jos hevoset tällaisissa tapauksissa hermostuisivat vähän useammin kuin mitä ne tekevät. Sen sijaan ne ovat kuin veteliä teinejä, jotka opettajan komentaessa huutavat takapenkistä: miksi sä aina huudat mulle, en mä tehnyt mitään! Jos opettaja komentaa tottumuksesta, kaikki sanominen kokee pian inflaation.
Joku teistä sanoo nyt, että hevosta ei milloinkaan eikä missään tilanteessa saa potkasta, ja jos ratsastuksenopettaja sanoo, että potkaise sitä, te ette potkaise. Ette sitten millään, ettekä koskaan. Silloin te olette sille hevoselle nalkuttavan opettajan sijainen. Teidän kanssa ei tarvitse tehdä mitään. Rentoo ja chillii, kato. Oppilaan mielestä ja varmaan vähän teistäkin. Varsinkin jos retuperäinen meno ei häiritse teitä itseänne.
Näiden välille löytyy jossain vaiheessa ratsastusuraa vaihtoehtoja. Ne vaihtoehdot oikeuttavat vaatimaan, ihan samaan tapaan kuin että joskus se teinipoika vain täytyy pelastaa huonoilta opettajilta ennen kuin se menettää kouluhalunsa lopullisesti. Teini täytyy herättää: sinä olet tekemässä töitä täällä. Sinä et surffaa nyt netissä (kuten Kari Vepsä osuvasti vertasi 4YourHorse -seminaarissa syksyllä). Sinä et juttele kavereille. Sinä kuuntelet nyt minua ja minä sanon sen sinulle niin monta kertaa, että sinä kuuntelet. SITTEN minä olen hiljaa. Hevoset ovat juuri sellaisia, millaiseksi olemme ne ratsastaneet; oppilaat sellaisia, millaisiksi heidän on annettu kasvaa.
Minä siis potkaisin hevosta. En kuitenkaan jäänyt potkimaan sitä, vaan kiitin, kun se alkoi kuunnella. Sen jälkeen sitä ei tarvinnut enää potkia, paitsi jos minä herpaannuin, mitä en tietenkään olisi saanut käydä. Kerta kerralta kuitenkin tarvittiin vähemmän voimaa, vaikka selkäänsä ei auttanut kääntää hetkeksikään.
Potkaisin hevosta, jotta minun ei tarvitsisi jatkaa potkimista. Hevoselle nimittäin pitää olla kiltti. Hevoselle itselleen olisi ehkä paljon parempi, jos se ei olisi kaiken kestävä opetusmestari, vaan ilmoittaisi ratsastajalle, että nyt riitti. Silloin se pysyisi herkkänä ja työhaluisena eikä kenenkään tarvitsisi koskaan potkaista sitä. Se olisi hereillä muutenkin.
Mutta koska sen tehtävä on opettaa ihmisiä ratsastamaan, se ei voi olla hermoheikko. Eikä sen ratsastajankaan pitäisi olla. Huomaan usein ajattelevani, että olen hevoselle velkaa sen, että viimeinkin oppisin siltä jotain. Enkä usko, että saan velkaani ikinä maksettua kokonaan.
P.S. Sain viime viikolla estetunnilla kuulla, että suurin ongelmani esteratsastuksessa on puhuminen samalla kuin ratsastan. Se on totta. Minun pitäisi ratsastaa sen sijaan, että selostan sitä. Täysin tarpeeton taito tuollainen ratsastusselostus.
Jokainen on kuullut ratsastuksenopettajan sanovat "potkaise sitä". Me tiedämme kaikki, mitä silloin kuuluu tehdä: irrottaa kintut hevosen kyljistä ja paukauttaa. Miksikö? Koska hevonen pitää saada kuuntelemaan? No kuunteleeko se? Kyllä, mutta ratsastaja ei kuuntele sitä ja siksi ratsastaja jää potkimaan. Se on väärin. On käsittämättömän väärin nalkuttaa ja olla huomaamatta, että nalkutus on tuottanut tuloksen. Olisi ihan oikein, jos hevoset tällaisissa tapauksissa hermostuisivat vähän useammin kuin mitä ne tekevät. Sen sijaan ne ovat kuin veteliä teinejä, jotka opettajan komentaessa huutavat takapenkistä: miksi sä aina huudat mulle, en mä tehnyt mitään! Jos opettaja komentaa tottumuksesta, kaikki sanominen kokee pian inflaation.
Minä ratsastin Tinttiä niin huonosti, etten anna sitä itselleni ikinä anteeksi. Se oli paljon kiltimpi minulle, mitä sen olisi ikinä kannattanut olla. |
Näiden välille löytyy jossain vaiheessa ratsastusuraa vaihtoehtoja. Ne vaihtoehdot oikeuttavat vaatimaan, ihan samaan tapaan kuin että joskus se teinipoika vain täytyy pelastaa huonoilta opettajilta ennen kuin se menettää kouluhalunsa lopullisesti. Teini täytyy herättää: sinä olet tekemässä töitä täällä. Sinä et surffaa nyt netissä (kuten Kari Vepsä osuvasti vertasi 4YourHorse -seminaarissa syksyllä). Sinä et juttele kavereille. Sinä kuuntelet nyt minua ja minä sanon sen sinulle niin monta kertaa, että sinä kuuntelet. SITTEN minä olen hiljaa. Hevoset ovat juuri sellaisia, millaiseksi olemme ne ratsastaneet; oppilaat sellaisia, millaisiksi heidän on annettu kasvaa.
Minä siis potkaisin hevosta. En kuitenkaan jäänyt potkimaan sitä, vaan kiitin, kun se alkoi kuunnella. Sen jälkeen sitä ei tarvinnut enää potkia, paitsi jos minä herpaannuin, mitä en tietenkään olisi saanut käydä. Kerta kerralta kuitenkin tarvittiin vähemmän voimaa, vaikka selkäänsä ei auttanut kääntää hetkeksikään.
Potkaisin hevosta, jotta minun ei tarvitsisi jatkaa potkimista. Hevoselle nimittäin pitää olla kiltti. Hevoselle itselleen olisi ehkä paljon parempi, jos se ei olisi kaiken kestävä opetusmestari, vaan ilmoittaisi ratsastajalle, että nyt riitti. Silloin se pysyisi herkkänä ja työhaluisena eikä kenenkään tarvitsisi koskaan potkaista sitä. Se olisi hereillä muutenkin.
Mutta koska sen tehtävä on opettaa ihmisiä ratsastamaan, se ei voi olla hermoheikko. Eikä sen ratsastajankaan pitäisi olla. Huomaan usein ajattelevani, että olen hevoselle velkaa sen, että viimeinkin oppisin siltä jotain. Enkä usko, että saan velkaani ikinä maksettua kokonaan.
P.S. Sain viime viikolla estetunnilla kuulla, että suurin ongelmani esteratsastuksessa on puhuminen samalla kuin ratsastan. Se on totta. Minun pitäisi ratsastaa sen sijaan, että selostan sitä. Täysin tarpeeton taito tuollainen ratsastusselostus.
"Kerran rytinä, eikä ainaista kitinää" - pätee mielestäni myös ratsastukseen.
VastaaPoistaNimenomaan. Tietysti se vaatii sen, että oppii tunnistamaan, milloine hevonen reagoi. Se on paljon vaikeampaa kuin moni uskookaan.
PoistaOnneksi ihminen voi valita, hevonen taas ei aina voi...
VastaaPoistahttps://elainkoulutus.wordpress.com/2016/01/15/mista-loytyy-motivaatio/
"Eläin ei allekirjoita työsopimusta, eikä sillä ole velvollisuuksia, jotka se kykenisi ymmärtämään."
"Eläimen motivointia voi verrata löyhästi työelämään. Mitä väliä sillä on, teetkö lisätöitä välttääksesi potkut vai ansaitaksesi ekstraa? Väitän, että asioiden ”vaatiminen”, niin jämptiltä kuin se kuulostaakin, saattaa eläimen silmissä muuttua simputtamiseksi jos todellinen motivaatio tekemisen taustalta puuttuu. Jokainen on varmasti kokenut sen tunteen, kun eläin itse syttyy tekemiseen, eikä halua lopettaa. Sitä voisi tavoitella, että eläin SAA tehdä asioita tai sen ANNETAAN tehdä sen sijaan, että sen on PAKKO TEHDÄ tai sen TÄYTYY OSATA tai muuten… Parhaimmillaan tästä tulee positiivisuuden kierre."
Luonnollisesti ihmisillä olisi halua tehdä asioita juurikin näin. Ongelma on varmasti enemmän siinä, ettei osata lukea hevosen reaktiota.
PoistaOn hiukan vaikea uskoa, että "jokainen on varmasti kokenut sen tunteen, kun eläin itse syttyy tekemiseen eikä halua lopettaa." Se on hirvittävän paljon vaadittu harrastajilta ja opetushevosilta: huomaaminen ja itsestään syttyminen.
En oel kuitenkaan hevosalan ammattilainen, olen vain harrastaja. Satojen ja tuhansien hevosten kokemusta minulla ei ole.
Tää postaus sai omat ajatukset sen verta hereille, etten tiedä miten kommentointi onnistuu, mutta yritettävä on. Suht tutun kuuloinen tuo "potkaise sitä", mutta harvemmin kuulee sen, mitä opekaan sillä kenties hakee ja siten se jää ehkä itsellekin vähän oudoksi ohjeeksi, jota ei sitten välttämättä osaa noudattaakaan.
VastaaPoistaKommentin pointti tuon ajatusten heräämisen lisäksi yrittää olla se, että on ihan pirun hyvin kirjoitettu postaus! Jotenkin tämmöisen lukiolaisen kaaliin uppoaa aina kouluvertaukset loistavasti, vaikka harvemmin ne heppajututkaan ihan hepreaksi jää. Ja kun yhdistetään koulu ja hevoset, niin ei tarvitse miettiäkään tunteeko oloaan tyhmäksi vai ei, kun juttu uppoaa päähän kun veitsi sulaan voihin!
Tästä sekametelikommentista selvän saaminen voi olla vähän työlästä, mutta sen vaan halusin sanoa, että törkeän hyvä postaus! :)
Voi kiitos!
PoistaKoulumaailma on sillä tapaa helppo vertailukohde, että jokaisella on siitä kokemusta. Näin ollen siihen vertaaminen tulee kaikkia lähelle!