maanantai 18. tammikuuta 2016

Miten ratsastaminen onnistuu aivovamman jälkeen

Viime huhtikuussa (huhtikuu 2015) hämeenlinnalainen erityisluokanopettaja Anne Suutari ja hänen tallikaverinsa lähtivät hevosineen maastoon. Reitti oli ratsukoille tarkoitettu, mutta ymmärrettävästi myös muiden ulkoilijoiden suosiossa. Ylämäkeä ylös laukatessa heitä vastaan huristi yhtäkkiä pyöräilijä. Annen hevonen Riku teki 180 asteen käännöksen, ystävän hevonen seurasi esimerkkiä ja molemmat ratsastajat tippuivat. Annen kypärä painui otsalohkon kohdalta sisään ja Anne menetti tajuntansa.

Kun Anne heräsi sairaalasta, kokonainen viikko onnettomuuden ympäriltä oli kadonnut hänen muististaan. Alkuun aivotärähdykseksi diagnosoitu päävamma osoittautui pian paljon isommaksi jutuksi. "Oli aika hurjaa joutua myöntämään, että minulla todella on ratsastusonnettomuuden aiheuttama aivovamma. Samalla se kuitenkin oli myös helpottavaa. Olen aina ollut suorittajatyyppiä. Nyt piti pysähtyä."

Alkuun Anne ei kuitenkaan pysähtynyt. Toistuvista vihlovista migreeneistä huolimatta hän ajatteli, että kun ei kerran voi tehdä töitä, ratsastaminen otetaan tosissaan. Harrastajaratsastaja kävi kesällä kouluratsastuksen seurakilpailuiden luokkien välillä nukkumassa autossa, söi suklaata ja jatkoi takaisin radalle. Lopulta oli pakko myöntää, ettei tahti edesauttanut kuntoutumista. "Enhän minä meinannut edes oppia ratoja", Anne päivittelee. "Päätä vihloi ja kaikki oli kamalaa."

Anne ja Riku esteradalla viime kesänä onnettomuuden jälkeen. Ulkopuolinen ei voi millään arvata, mitä kaikkea on tapahtunut ennen tätä. Kuva: Suvi Tuomela (kuva julkaistu Anne Suutarin luvalla)

Kaikki kanavat auki


Aivovamma on vaikuttanut Annella erityisesti muistiin. Uudet kasvot eivät välttämättä jää mieleen ja vasen ja oikea menevät jatkuvasti sekaisin. Tämä tietysti näkyy myös ratsastuksen opettelemisessa. "Tällä hetkellä toivoisin oppivani oikeaoppiset laukanvaihdot, mutta kun oikea ja vasen puoli kehosta eivät aina pelaa yhteen, se tuntuu vaikealta. En saa tehtyä yhdellä puolella yhtä ja toisella toista. Ohjeiden ymmärtäminen vaikeutuu, kun pitäisi tehdä monta asiaa samalla."

Erityisopettajan työskentelevälle Annelle ohjeiden ymmärtämisen merkitys sekä keskittymis- ja oppimisvaikeudet ovat tietysti työn puolesta tuttuja. Nyt keskittymisvaikeudet ovat osa hänen omaa arkeaan. "Kaikki kanavat ovat auki ärsykkeille samaan tyyliin kuin tarkkaavaisuushäiriöistä kärsivillä. En pysty keskittymään keskusteluun, jos huoneessa on muita ihmisiä, jotka puhuvat," Anne kertoo. "Ratsastustunnilla ryhmässä olen välillä pihalla siitä, kenelle ohjeet on tarkoitettu. Itsenäiset ratsastamiset kentällä tilanteessa, missä kaikki tekevät omaa juttuaan, tekevät etäisyyksien hahmottamisesta vaikeaa. Kaikki muuttuu hetkessä kaoottiseksi."

Luonnollisesti ärsykkeiden tulva väsyttää. Annen on pakko levätä 4-6 tunnin välein. Lisäksi hän kärsii toistuvista migreeneistä ja nukkumisvaikeuksista. Ne kaikki yhdessä tekevät työnteosta tällä hetkellä mahdotonta.  "Ratsastaa olen kuitenkin pystynyt muutoin lähes normaalisti ja sitä ovat lääkärini onneksi suositelleet. Jotkut toki ajattelevat, että sairauslomalla pitäisi vain maata kotona, mutta mitä kuntoutumista kotona makaaminen on," Anne pohtii.

Vaaratunne katosi - esteratsastus jäi


Tällä hetkellä Anne haaveilee töihin paluusta syksyllä 2016. Hän uskoo vakaasti, että ratsastaminen edesauttaa kuntoutumista. Ratsastamista hän ei pelkää. Ensialkuun aivovamma itse asiassa vei pois vaaran tunteen. Aikaisemmin hyppäämistä kuollakseen pelännyt nainen löysi samalla itsestään esteratsastajan. "Kyllä se itsesuojeluvaisto sieltä tietysti palasi, mutta esteratsastus ilokseni jäi!"

Harrastaminen rakkaan suomenhevosruuna Rikun kanssa jatkuu siis kutakuinkin ennallaan. "Olen miettinyt asian niin, että ei ole minun tapaistani elää kuolemanpelossa ja lakata elämästä. Jos lakkaisin ratsastamasta, lakkaisin elämästä. Ja silloin kuolisin sisältä."

Eikä Anne aio kuolla.

"Jos lakkaisin ratsastamasta, lakkaisin elämästä. Ja silloin kuolisin sisältä", sanoo Anne Suutari.
Kuva: Milla Toivanen (kuva julkaistu Anne Suutarin luvalla)


***********************

Anne on kirjoittanut blogia vuodesta 2012. Blogi on nimeltään Tosi surkea hevosploki, mutta se on nimestään huolimatta (tai ehkä juuri siksi) vallan mainio. Anne kirjoittaa poikkeuksellisen rehellisesti harrastamisestaan ja onnettomuudestaan. Hän ei voivottele, ei katkeroidu, ei kanna kaunaa vaan ratsastaa pää pystyssä kohti seuraavaa estettä.
Lue lisää: http://tosisurkeahevosploki.blogspot.fi/




2 kommenttia:

  1. Hei, Olen Horse Signals sivuston pitäjä.

    Haluaisin olla yhteydessaä, mikäli sopii, yv. kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Minut tavoittaa sähköpostitse ruuhkavuosiratsastaja at gmail.com tai Facebook-sivun kautta.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...