Cheerleaderit maneesissa

On todistettua, että kannustettuina ihmiset pystyvät tekemään ihan uskomattomia juttuja. Nämä tietysti pätevät ensisijaisesti tilanteisiin, joissa ihan oikeasti urheillaan ja treenataan omaa kroppaa äärirajoille: juostaan cooperia, lankutetaan ja mitä näitä nyt on. Ratsastukseen tuollaiset kannustukset sopivat joskus huonosti, koska kysehän ei ole oman fyysisen suorituskunnon virittämisestä äärimmilleen. Tai ei pitäisi olla. Joskus kuitenkin on. Ratsastuksenopettajan suusta kuullut toistot tietyistä asioista saavat silti aikaan paremman suorituksen kuin se, että ratsastaa yksikseen ja lintsaa pikku hiljaa vähän kaikesta.

On hevosia, jotka ovat todella raskaita ratsastaa. Ja nyt ihan oikeasti, ne ovat raskaita. Kaikki hevoset eivät ole samanlaisia eikä samanlainen ratsastus sellaisenaan tuo aikaan eri hevosten kanssa samaa tulosta. Olisi ihan yhtä kipeää ajatella, että kaikki hevoset pystyisivät samoihin suorituksiin, kunhan niillä vain olisi selässään hyvä ratsastaja kuin jos väitettäisiin, että koulussa oppilaiden menestys on kiinni vain opettajasta. Hyvä suoritus on kaiken yhteissumma, mutta hevoset ovat erilaisia. Ei peruskoulukaan tehnyt kaikista oppilaista yhtä hyviä. Kaikki voivat tietysti ylittää itsensä omalla tasollaan.

Olin taannoin niin väsynyt rautakankimaisen hevosen ratsastamisesta, että mietin tunnin jälkeen, pysynkö edes jaloillani. Otti päähän, että kesti 45 minuuttia saada pohkeet läpi. Joskus toivoisin, että saisin maneesiin kannustusjoukkoja. Cheerleader-huiskien kanssa minulle voitaisiin huutaa kannustushuutoja, jotta jaksaisin paremmin.

Minulla olisi huudotkin valmiina. Ryhmä voisi koettaa seuraavia:

Kintut on terästä, loput lähtee perästä

Kintut on rautaa, nyt ratsastetaan nautaa!

Hermot on terästä, voitto tulee erästä!