maanantai 29. kesäkuuta 2015

Hevosenomistaja on ongelmanratkaisija

Kesäsunnuntaisin on ihanaa olla perheen kesken. Olla vaan ja viettää aikaa, mitä mikään maailmassa ei voi häiritä eikä keskeyttää. Se on mahdollista, koska meillä ei ole enää omaa hevosta.

Niitä kertoja on ollut kuulkaa monia, jolloin monenlaisista perhesuunnitelmista huolimatta äiti onkin sitten lähtenyt "nopeasti" käymään tallilla. Viisivuotias osaa jo kysyä, että äiti ei kai tänään tarvitse mennä. On ihana nykyisin vastata, että ei tarvitse. Ei ole mikään pakko. Nyt ollaan kotona vaan ja pelataan prinsessa- tai muistipeliä. Meillähän ei ole omaa hevosta. Meillä ei ole hevosenhoitovelvollisuutta. Äiti käy tallilla etukäteen sovittuina päivinä, mutta ei enää yllättäen.

Lavastetty idylli. Täysin lavastettu. Hevonen ei toden totta kestänyt paikallaan eikä minulla ollut kupissani tässä vaiheessa mitään. Oikeasti join kahvini kävellessäni hevosen kanssa pitkin pihaa. Kuva: Erica Lilja 2013

Hevosenhoitovelvollisuus. Mikä inhottava sana. Hevosethan ovat ihania. Niiden hoitaminen on ihanaa. Ne ovat rakkaita. Miksi hankkia hevosia, jos niitä pitää hoidattaa muilla, toteavat hevostallinetissä ne, jotka eivät omaa hevosta ole saaneet. Mutta eipä sen iloja kannata kadehtia, jonka suruja ei tunne. Hevonen sitoo. Hevonen velvoittaa. Hevonen on raskas. Raskaampi, kuin moni uskoisi.

Tänä kesänä mielen on vallannut helpotus. Mikään ei enää keskeytä perheillallista. Suunniteltu sukuloimisviikonloppu onnistuu ilman jännitystä. Ei tarvitse pohtia kesälomituksia eikä laatia valtuutuksia sen varalta, jos jotain menee poissaolon aikana pieleen.

Aiempina kesinä suunnitelmien ei ole tarvinnut mennä piloille nopealla varoitusajalla, jotta se on aiheuttanut harmitusta. Jo se, että alkuviikosta on puhuttu, että viikonloppuna ei tarvitsisi mennä tallille ja sitten tarvitseekin, muuttaa asiat ja aiheuttaa ylimääräistä säätöä ja lopulta hirveää syyllisyyttä, mikäli lupausta tallivapaasta viikonlopusta ei yrityksistä huolimatta onnistutakaan toteuttamaan. Ei tallille voi lähteä rentoutumaan, mikäli kotioven taakse jää tytär suupielet pettymyksestä väpättäen sekä aviomies, joka osaa jo huokaista äänettömästi.

Minä myös tiedän hevosenomistajan tuskan niin hyvin, että vuokraajana raahaudun paikalle, vaikka olisin hiukan kipeä, ruhjeilla, en pystyisi kuin juoksuttamaan tai hevonen tarvitsisi talustusta, JOS olen niin luvannut. Mutta nopealla varoitusajalla vastaan tuleville tai etukäteisistä suunnitelmista poikkeaville tallireissuille minua ei jonkun muun hevonen saa lähtemään. Kenenkään toisen ihmisen hevonen ei voi menne lasteni edelle.

Ei. Äidin ei nyt tarvitse mennä hoitamaan toisten hevosia. Niiden hoidon järjestäminen on niiden hevosten omistajien vastuulla. Sitten kun meillä on taas oma hevonen, niin sitten me olemme ne, jotka ratkaisevat sen hoitoon liittyvät ongelmat.

Ja kyllä. Minä edelleen autan aina kun se on mahdollista. Mutta lasteni ei tarvitse joustaa vieraan hevosen vuoksi kuin oikeassa hätätilanteessa.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Aitoa ja alkuperäistä

Yhteistyössä nannasalmi.com

Siinä on luonnostaan upea kiilto. Se on vahvaa. Se on kuin tehty korujen valmistusta varten, vaikka se usein näyttäisikin takkuiselta kasalta jouhia.

Nanna Salmi on tehnyt hevosenjouhikoruja viidentoista vuoden ajan. Samalla hän on kudotun hevosenjouhikorun äiti, idean luoja ja suunnittelija. Koulutukseltaan Nanna on tekstiilitaiteilija, joka innokkaana hevosharrastajana keksi yhdistää hevosenjouhet koruiksi.

Se ei kuitenkaan tapahtunut sekunnissa. Lapsena Nanna ei haaveillut omasta ponista vaan siitä, että hänestä tulisi intiaani. Hevosen selkään hän päätyi vasta täytettyään 40 vuotta. Hiukan pian sen jälkeen hänestä tuli hevosenomistaja, kun 18-vuotias oldenburgilaistamma Nitte päätyi viettämään eläkepäiviään Nannan luokse. Niten häntää harjatessa idea koruista kuitenkin sai siivet.

Nitte laitumella vuonna 1998. Kuva: Nanna Salmen kotialbumi

Ensimmäinen koru valmistui lahjaksi silloiselle tallinpitäjälle, jonka omistamien kolmen sukupolven hevosten jouhia koruun käytettiin. Koruun kiinnitettiin tismalleen samanlaiset oliivikuolaimet, mitkä Nitellä oli. Ne teetettiin kultasepällä mittatilaustyönä, alkuperäisiä kuolaimia mallina käyttäen. Korun saaja oli äimistynyt ja onnellinen, mutta niin olivat muutkin. Tilauksia alkoi tulla. Oli selvää, että Nanna oli keksinyt jotain ennennäkemätöntä!

Nannalle on tärkeää, että jokainen koru valmistetaan tarkasti juuri niistä jouhista, mitkä korun tilaaja lähettää. Tämän hän varmistaa käsittelemällä vain yhteen koruun tulevia jouhia kerrallaan, muut odottavat pusseissa vuoroaan. Ainutlaatuisuus voidaan tällä tavoin aina varmistaa.

Jokainen koru valmistuu kolmen käsityöammattilaisen yhteistyönä. Nannan yhteistyökumppaneina ovat suomalainen kultaseppä, huippuammattilainen hänkin, sekä yksi Suomen vanhimmista koruvalimoista, joka niin ikään on tunnettu korkeasta työn laadusta.

Oman, ehkä jo edesmenneen hevosen jouhista valmistettu koru on kantajalleen kallisarvoinen muisto, jouhilla on tunnearvoa, mutta sen lisäksi työn sekä materiaalien laadun on oltava korkeaa. Nannan koruissa kaikki tämä yhdistyy.

Nannan hevosenjouhikorumallistoon voi tutustua osoitteessa nannasalmi.com

Nitte kotipihalla vuonna 1997. Kuva: Nanna Salmen kotialbumi

Nanna ja Nitte tutustuivat toisiinsa vuonna 1993. Kuva: Nanna Salmen kotialbumi


keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Vino lantio

Ja ne kädet...

Fustra-jutun yhteydessä mainitsin, että minulla ei ole hallintaa lantiooni. Tämä on ollut toispuoleista ja vaikuttanut lähinnä oikeaan puoleen minusta. Tämä on todennäköisesti aiheuttanut sen, että Tintti tuli niin usein esteeltä alas oikeassa laukassa.

Pari viikkoa sitten tehty avotaivutusharjoitus varsinaisella opetusmestarilla Gialla puhui samaa karua kieltään. Olin satulassa jatkuvasti vinossa. Ihana Gia meni lantioni alla täysin hermostumatta juurikin sinne, minne oletti minun sitä pyytävän, joten kun sain itseäni korjattua täysin vasemmalta muka-keskelle, olinkin liikaa oikealla - ja hevonen alkoi suorittaa sulkutaivutusta.

Kärsivällinen spagetti pisti ratsastajan kärsivällisuuden koetukselle! Onko mikään turhauttavampaa kuin oma kroppa, joka ei tottele? Jokaisesta vähänkin liioitellusta korjausliikkeestä hevonen teki työtä käskettyä. Minä aloin kiristyä, sekä kropasta että korvien välistä. Oli välillä pakko pysähtyä, hengittää, rentouttaa ja keskittyä. Ihan lopputunnista me olimme jonkunlaisessa tasapainossa.

Ratsastajan paino roikkuu hevosen vasemmalla puolella. Eikä varmaan ohjaa kannattais lyhentää...?


Melkein keskellä hevosta. Mutta ne kädet. Ja se katse.

No, pieni asetus...

Onkohan tässä juuri sanottu, että katse ylös?

Tässä katse ainakin on taas omalla perinteisella paikallaan: tuijottamassa nättejä vihreitä puutarhahanskoja.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Ratsastustaidon määritelmä

Joskus tuntui paljon hienommalta puhua valmentajasta kuin ratsastuksenopetuksesta. Jälkimmäinen kuulostaa ratsastuskoululta ja ensimmäinen tähtää johonkin paljon ammattimaisempaan. Totuus lienee kuitenkin se, että ratsastuksenohjaajaksi tai -opettajaksi tässä maassa itseään voi kutsua vain koulutettu ammattilainen. Valmentaja voi sen sijaan olla kuka tahansa, joka ottaa kaverilta pimeänä kaksikymppiä vain sillä perusteella, että osaa ratsastaa itse hiukan paremmin.

Sitten on niitä valmentajia, joilla on niin paljon nimeä ja kokemusta, ettei heitä enää kehtaa kutsua ratsastuksenopettajiksi. Sekin on tavallaan hassua ja kertoo siitä, että meidän mielestämme valmennus on hienompi asia. Vaikka siellä tehtäisiin ihan samoja asioita. Monissa ratsastuskouluissakin on valmennus- ja opetusryhmät erikseen. Valmennus tähdännee aina kilpailemiseen. Opetus on sitten jotain muuta. Mutta mitä?

Kaikkien pitäisi nimenomaan opetella ratsastamaan ja hioa sitä. Onko valmennusryhmässä opetus homogeenisempää kuin ratsastustunnilla? Ei pitäisi olla. Olisi etu, jos ryhmä olisi samantasoinen. Toisaalta hyvin monentasoisten ratsastajien kanssa ratsastaneena olen sitä mieltä, että ryhmän tasolla ei ole oikeastaan väliä. Jos jokainen hallitsee hevosensa, jokaisella tunnilla ja jokaiselta hevoselta voi oppia jotain. Esteiden koosta tai tehtävien vaatimuksesta ei pitäisi kenenkään olla huolissaan. Moni haluaa tehdä "juttuja", vaikka perusratsastus on ihan hukassa.

Jäljelle jää vain yksi ajatus: meistä on mukavaa olla kehittyneiden ryhmässä, vaikka emme osaisi teetettävistä asioista kelvollisesti mitään. Meistä on hienoa olla valmennuksessa, vaikka se ei johtaisi mihinkään. Se, että pystyy suorittamaan yksittäisen 110cm esteen tai ratsastamaan avotaivutusta onnistuneen pätkän ei tarkoita, että niitä voisi lähteä esittämään kilpailuihin.

Tason ja kykyjen määrittely on todella vaikeaa, mutta toki sitä tarvitaan. Olen kuitenkin vakuuttunut, että kaikkien erilaisten termistöjen jälkeen ratsastustaidon mittari on se, mitä Cajus opettaa ja kysyy, onko sinulla kunnossa, hevosen tahti, muoto sekä ratsastettava tie? Jos ei ole, et oikeasti pysty suorittamaan hevosesi kanssa yhtään mitään juttuja. Olit sitten valmennuksessa tai opetuksessa.


Karilla on hyvä tahti, mutta se on edestä tosi vaikea. En saa siihen hyvää muotoa ja siksi ratsastettava tie on vaikea säilyttää haluttuna. Ohjattavuus kärsii.





torstai 18. kesäkuuta 2015

Minä ja Kari - mikä pari!

"On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin!
Minä ja Kari - mikä pari!
Valon lapset käsikkäin!"

Olin niin innoissani puuhailuaamustani hevosen kanssa, että vaikka ulkona satoi, jätin sadetakin talliin ja jäin juoksuttamaan kentälle. Hei siis minullahan on melkein oma hevonen!

Aloitin Kariin tutustumisen tänään ja kävin juoksuttamassa sen. En ole enää niin uhkarohkea (=nuori), että minulle tulisi mieleenkään tutustua ihan tuntemattomaan hevoseen muuten kuin juoksuttaen. Siinä sai vähän katsella sen liikettä ja toimintatapoja.

Kari tuntui olevan juoksutusraipasta tasan yhtä mieltä: nyt laukataan. Annoin raipan alkuun olla ja juostuaan ja pukitettuaan höyryt pois, Kari toimikin sitten ns. kyykkyjuoksutuksella: kun niiasin vähän, se ravasi lujempaa, ja kun kyykkäsin maahan asti, se laukkasi.

Eipä tuollaista tapaa hetkessä saada pois, mutta koska minulla oli raippa SEKÄ karkkia, silittelin paikallaan seisovaa Karia raipalla sieltä täältä eikä se ollut moksiskaan. Lopulta se tuntui olevan raipasta sitä mieltä, ettei se ollut mitään mieltä. Kävelykin alkoi olla tahmeaa. Karkkihanat menivät kiinni. Tyhmä akka.

Allaolevassa videossa hevonen ravaa ja naisääni puhuu hevoselle kuin se olisi pieni lapsi. Ihmeellisiä hulluja maailma täynnä.

Pieni westfalenilainen. Rakaa pilkottaa mieheni pää. Hänellä oli karkkia. Kari katselee sinne.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

No kuule rohkeesti vaan

Joskus mietin, miksi aikuisia pidetään idiootteina?

Esimerkki: jumppasali haluaa rikkoa somemainonnallaan urbaanilegendoja. Niinpä se julistaa, miten turhaa on pelko siitä, että ryhmäliikuntatunnilla jäisi muiden jalkoihin. Että rohkeasti vaan, kaikki oavt olleet joskus ensikertalaisia.

Siis oikeasti? Rohkeasti vaan? Ei se ole mikään kannuste! Se on laiska veto ihmiseltä, joka ei ymmärrä, miltä vastapuolesta tuntuu. Jos lapsi sanoo, että ruoka on pahaa, siihen ei auta, että rohkeasti vaan. Lapsi ei nimittäin syö rohkeasti vaan. Ehkä ryhmäliikuntatuntien jumppasomettajilla ei ole lapsia. On vain pyykkilautavatsa ja loputtomasti rohkeutta jumpata ja pumpata ja litkiä vihersmoothieta (yäk!).

Mitä väliä sillä on, jos jumppakeskus haluaa minun tulevan sellaisena kuin olen, jos minä en halua mennä tällaisena kuin olen?

Ihan sama juttu on, jos ratsastaminen pelottaa. Että rohkeastiko vaan? Sinäkö todella sanot niin aikuiselle ihmiselle, joka kyllä tietää, että kyse on ennemminkin häpeän hallitsemisesta ja eloonjäämistahdosta, että tule kuule sylkkyyn, katsellaan oravia. Että siitä tulee parempi mieli ja ota tästä tutti. Ei kuule tule parempi mieli. Tulee lapsellinen ja hölmö olo.

Pelottaako laukata - no kuule laukkaa vaan! Kaikki on laukanneet joskus!
Pelottaa, että hevonen lähtee käsistä. - no kuule anna mennä vaan, kyllä se lopulta pysähtyy!
Hämähäkit inhottavat - no mitä nyt tuommoinen voi kellekään tehdä!            

Rohkaiseminen on taitolaji. Se ei ole pelkkiä sanoja. Ei ainakaan korulauseita, jotka on opeteltu jostain ja jotka on tarkoitettu vaientamaan pelkääjä, ei aloittamaan keskustelua pelon syistä.

Ja mitä tulee tuohon ensimmäiseen lauseeseen, niin ei niitä lapsiakaan saa pitää pelkonsa kanssa idiootteina. Ei pelko möröstä sängyn alla ole millään tapaa rationaalinen pelko (voiko pelko sitä olla?), mutta kyllä se estää nukkumisen. Kaikilta perheenjäseniltä.

Kuvan hevosella ei ole mitään tekemistä pelon eikä häpeän kanssa. Se on ihana.


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kiva kesäkaveri

Carlo tuli tänään.

Carlo on kesäkaveri. Tinttiä viimeisimmän raskauteni aikana ratsastanut ja hoitanut Fanni (joka kirjoitti viime syksynä Tintistä tämän ihanan muistokirjoituksen), päätti tuoda uuden hevosensa Carlon Ypäjältä kotipaikkakunnalleen kesäksi. Olin luvannut jeesata aina välillä, mutta nyt jeesaan vähän enemmän: on aika vaihtaa osia. Fanni joutui ratsastusonnetomuuteen eikä voi nyt itse ratsastaa laisinkaan.

Carlo on valtava - säkä on 176cm - ja viipyy Espoossa heinäkuun loppuun asti. Katsotaan, mitä ehditään sen kanssa puuhailla. Vielähän minulla ei ole minkäänlaista hajua siitä, millaisesta kaverista on kysymys. Luotan Fanniin, joka sanoi, että Carlo on ensimmäinen hevonen Tintin jälkeen, josta hän on pitänyt tosissaan.

Se ei voi silloin olla kelvoton.


Carlo lomailee uudistuneessa Gumbölessä samalla paikalla, missä Tintin karsina aikoinaan oli.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Lomaromanssi



Shokkihoito ei onnistunut. Olen istunut Alavuden-viikot suomenhevosten kyydissä. Sen piti ravistella minua ja toimia kulttuurishokkina, mutta minä rakastuin. Apua sentään!

Lentoveikko (Suvi-Poika - Suikku) on 9-vuotias suomenhevosruuna, joka on kietonut minut neljän kavionsa ympärille. Takkuinen otsatukka ja jäpäkkä ruumiinrakenne kätkevät taaksensa uskomattoman paketin. Tätä ei tajua suomenhevoseksi. Tätä ei ymmärrä kylmäveriseksi. Mikä pomppu, mikä poljento, mitkä askellajit! Ja mikä luonne: sutjakka, silakkamainen pötkylä. Aina valmiina kulkemaan omia polkujaan ja tekemään omia juttujaan. Mutta ah, sitten kun suoritetaan, niin suomalainen mies menee vaikka läpi harmaan kiven! Ja vastaa ainakin kymmentä ihanmitävaan.

Ensi vuonna Veikko kisannee suomenhevosten kenttämestaruuksista. Ellen sitten varaa sille paikkaa junan lemmikkivaunuun ja salakuljeta sitä Espooseen. Mies sanoi kyllä, ettei lomaromansseja saa tuoda kotiin.

Veikkonen rakastaa maastoesteitä!



Veikkonen on vauhdikas!

Veikkosen jalat vievät juuri sinne, minne pää kulloinkin osoittaa, ja siksi se kulkee useimmiten vähän kiemurrellen!


Tomerana puomitehtävässä

Takajalkakutka! Joskus pylly heilahtaa vähän kevyemmin ilmaan. Ei kuitenkaan tässä.

Veikkoselle käy kaikki, kunhan reitin vain saa pysymään suorana!

Hieno, hieno Veikkonen ja hienot askellajit!

Veikolla riittää pienestä koostaan huolimatta sekä ponnua että sisua!

Ja kouluratsunakin se jaksaa keskittyä.


Päheenä ja pyöreenä.

Laukkakin pyörii mukavasti. Tosin joskus ei jaksa kuunnella ratsastajaa. Voi olla muutakin tekemistä.


Mistä näitä ihanuuksia oikein saisi omaksi asti? Oikeastiko minä seuraavaksi hankin itselleni suokin? 

Todennäköisesti en, mutta tämä murunen tekisi poikkeuksen. Se istuu minulle kuin hansikas. Hyvä hansikas.



keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Yksilöllisyys romukoppaan

 - Ihan sama ilmiö kuin valmentautumisessa nykyään, kun kukaan ei enää halua kuulla asioista niiden oikeilla nimillä.

Näin pohti valmentautumista Jukka Rantanen Hevosurheilussa viime perjantaina (HU 44/2015) . Hän on ratkaissut oppien vastaanottamisen vaikeuden mukanaantuomat ongelmat sillä, ettei enää valmenna. Valmennus-hevoskauppa -sapluuna on keski-Euroopassa tuottava konsepti, jonka avulla pystytään myymään ihmisille aina vain uusia hevosia.

Rantanen  pukee sanoiksi sen, mitä moni valmentaja varmasti pohtii: olisi mukava sanoa joskus, että "kuule, mä olen niin masentunut tästä sun ratsastuksesta. Mä täällä jauhan aamusta iltaan, eikä mikään mene perille." Mutta eihän kenenkään mieltä saa pahoittaa. Jokaisella on oikeus oppia omalla ajallaan ja omalla tyylillään. Tai vaikka olla oppimatta.

Olen itse perinteisen pedagogiikan kannattaja. Minusta mennään kauhean pieleen, jos jokainen saa tehdä kaiken ihan täysin omassa tahdissaan ja kumma rävellys, laiskuus ja osaamattomuus annetaan anteeksi. Siinä tulee helposti kuvitelma, että kaikki asiat maailmassa voidaan yksilöllistää ja tehdä "omannäköisiksi".

Minusta nyt vain olisi mukavampi nostaa laukka ravia nopeuttamalla. Minä nyt vain olen tottunut pitämään käsiä tässä reisien päällä. Minä nyt en vain halua istua takapuoli penkissä. Minä nyt vain en ole valmis vielä tekemään volttia tässä, missä opettaja käskee.
Ai missä se laukka piti nostaa, meni vähän ohi?Ai mitä piti tehdä? Ai häh? Ai täh? HIHIHIHIHIHI!Tää hevonen on mun kehitykseni tiellä! 

Seliseli, valivali. Jospa nyt vain seuraavan kerran tehdään juuri niin kuin se valmentaja käskee? Ei vaihdeta valmentajaa eikä vaihdeta hevosta. Aletaan kuunnella, ratsastaa ja korjata niitä ongelmia.

Ei meistä kukaan ole niin saakelin erikoinen, että pitäisi ihan omaa juttua tässä joka hetki väkertää.

Sulka hattuun! Se kantaa käsiänsä! (keskittyneenä ja vetoketju auki)

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Vatsalihakset

Ratsastin pitkästä aikaa liinassa. En ole ollut liinan jatkona muutamaan vuoteen ja sen kyllä huomasi. Vaikka ratsuna oli maailman pienin ja söpöin vuonohevonen, tunsin suuria vaikeuksia ryhdikkään istunnan löytämisessä.

- Nojaanko minä taakse, utelin juoksuttajalta.
- Ehkä vähän, juoksuttaja arveli kohteliaasti.
- ANNIINA, ÄLÄ NOJAA TAAKSE! KÄYTÄ VATSALIHAKSIA, karjui Hiltsu vähemmän säästellen.

Vatsalihaksia. Saakeli. Taisivat jäädä Jorviin pari vuotta sitten. Voisin käväistä paikan päällä hakemassa ne takaisin, ellen olisi viime käynnillä napakasti vastannut kätilöiden "tervetuloa uudelleen"- toivotukseen, etten aio enää ikinä tulla takaisin.

Rakastuin juuri suomenhevoseen. En olisi uskonut.


lauantai 6. kesäkuuta 2015

Matematiikkaa hevosharrastajalle

Minulle on sanottu, että hevosenomistamisessa kahdella kouluarvosanalla on merkitystä: matematiikalla ja uskonnolla. Uskonnon on syytä olla kymppi, koska uskoa koetellaan ja hevosenomistajan on tultava vahvaksi uskossaan parempaan huomiseen ja eläinlääkärilaskunjälkeiseen elämään. Matematiikassa ei tarvita vitosta kummempaa, koska eihän matematiikan päälle ymmärtävä voi kokea hevosen hankkimista järkeväksi.

Olen matematiikan reputtanut uskonnonopettaja. Papereiltani siis varsin muodollisesti pätevä hevosihminen.

Muutaman ystävän avustuksella tehtailimme matikkatehtävän hevosihmisille. Oikea vastaus julkistetaan viikon kuluttua. Siihen asti tuloksia voi laittaa viesteihin. Kertokaahan, millaisilla palkoilla hevosenpito ylipäänsä on mahdollista?

Leiriystävä.

Marja työskentelee hevosenhoitajana isolla tallilla. Hänellä on alan koulutus ja hänelle maksetaan 10 euron tuntipalkkaa. Marja työskentelee 38,5 tuntia viikossa, viitenä päivänä viikossa. Marjan veroprosentti on 15%. Asunnon vuokra on 400 euroa ja autolaina 300 euroa kuukaudessa.

Marjan työpäivästä tunti kuluu 4–6 karsinan siivoukseen ja kuivittamiseen, loput työtunnit hän käyttää hevosten tarhaamiseen, loimittamiseen, ruokintaan ja muihin tallitöihin.

Tallivuokra Marjan omalta hevoselta on 500e kuukaudessa. Kuinka monta karsinaa Marjan täytyy puhdistaa päivässä, jotta hän olisi tienannut hevosensa ylläpidon yhden päivän osalta?

EDIT 13.6.2015 klo 21.49
Tehtävä oli hiukan kompa. Hevosten määrää ei mainittu. Isoksi talliksi voidaan kuitenkin katsoa 25 hevosen talli. 

On täysin järjetöntä pilkkoa karsinanputsaushintaa osiin. Mutta jos Marja puhdistaa tunnissa keskimäärin 5 karsinaa, hän on putsannut kaikki tallin karsinat 5 tunnissa, mistä palkkaa kertyy esimerkin mukaisella tuntipalkalla 50 euroa. Näin ollen yhden karsinan putsaushinta on verottomana 50€/25hevosta = 2€, veroton hinta yhdestä karsinasta on 1,70€. 25 hevosen karsinan putsaamisella ja viiden tunnin työllä on siis tienannut yhden ratsastuskoulussa pidettävän ratsastustunnin hinnan.

Tärkeämpää on ehkä kuitenkin huomioida nimim. Suvililja.net´in vastaus: "Kun Marjan bruttopalkka on 1540 € / kk, nettopalkka 1309 € / kk ja tehtävässä mainittujen kuukausittaisten menojen jälkeen hänelle jää käteen 109 € / kk, ei voi kuin toivoa, että Marjalla on puoliso jakamassa kuluja :)"

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Parasta tallilla

http://toimitus.blogitalli.fi/2015/05/viikon-blogihaaste-hyvan-hengen.html

Meillä on tallilla kivaa.

Meillä on mukavat ratsastusryhmät ja huumorintajuiset ratsastajat. Me moikkaamme kaikkia, osaamme kertoa uusille, keitä olemme ja tutustuttaa kaikki ihmiset iloisesti talliin. Tarjoamme apua ja vertaistukea. Ei sillä ole väliä, ratsastaako omaa hevosta vai ei. Hevoset ovat hevosia ja ratsastaminen kivaa.

Kun joku tippuu, tarjoamme kakkua. Saatamme tuoda tarjottavaa ihan muutenkin. Pidämme yhteyttä Facebook-ryhmän kautta, missä jaamme kuvia. Nauramme tapahtuneille, toivotamme turvallista estetuntia ja sanoinko jo, että kannustamme? Kyllä. Se, jos mikä, on tärkeää. Jokainen tuntee itsensä välillä huonoksi ratsastajaksi. Onneksi kaikki muut tietävät, että se on vain tunne.
¨
On tallillemme muutama nuorikin eksynyt, mutta pääosin me olemme hurjia tätejä ja setiä laukkaamassa auringonlaskuun. Emmekä vaihtaisi kokonaisuudesta mitään pois. Vuosikymmenten kokemuksella voi jo vähän relatakin tietäen, että aina on syytä ratsastaa eteen.

Teetä, kakkua ja sympatiaa. Rakkaudesta hevosiin ja hyvään henkeen. Jakkaran päältä hevosen selkään mielessä kolme asiaa: tahti, muoto ja ratsastettava tie.

*********

Mitä olet valmis tekemään jotta tallilla viihdyttäisi? Liittyykö se tallin siisteyteen, tallilla käyttäytymiseen, hevosten viihtyvyyteen, hyvään ryhmähenkeen tai vaikka hevosmiestaitoihin? Millainen on viihtyisä talliympäristö ratsastajien sekä hevosten kannalta?

Kaksi tuomariston mielestä onnistuneinta postausta palkitaan Sevanonin upeilla hevoslaseilla. Sevenonin timanttikaiverretut design lasit suunnitellaan ja valmistetaan Haminassa. Tällä hetkellä heillä on kattava hevosaiheisten lasien sarja. Sevenonin tyylikäs hevosaiheinen design lasisarja tuo näyttävyyttä kattaukseen sekä sisustukseen. Laseja on saatavana eri kokoisina ja ne ovat konepesun kestäviä. Kuvat on suunnitellut designer ja ratsastaja Anniina Takanen.

OSALLISTU
Kopioi haasteen banneri postauksesi alkuun.
Linkitä tämä haaste omaan postaukseesi, jotta muutkin löytävät ohjeet haasteen toteuttamiseen ja osallistumiskaavakkeen.
Linkitä postauksesi tämän tekstin loppuun, jotta muutkin pääsevät lukemaan sinun postauksen ja osallistut samalla kilpailuun!
Kilpailuun osallistuu, jos osallistumisohjeita on noudattanut ja ilmottautuminen tehty oikein.

Kilpailu sulkeutuu 7.6.2015 klo 23.00 jälkeen.
Voittajat valitsee yhdessä Sevanon ja Blogitalli.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Nurmella viimeinkin!


Kesä on sitä, että pääsee nurmelle hyppäämään. Valkoinen ystäväni, jonka luotettavuudesta esteillä ei koskaan voi olla varma, oli jälleen kohtalon arpani viikonloppuna. Itse asiassa pyysin kyllä Mauno-miestä, mutta pomminvarmana hyppääjänä se sai itselleen toisen ratsastajan. Minun oli tyytyminen kakuntekijään, jonka selkään kiipesin imartelujen takia lopulta jopa aika ylpeänä. Hassua ja vähän noloakin, miten paljon kehuilla on vaikutusta itsetuntoon.

Vaikka valkoinen ystäväni viimeksi auttoi minua ottamaan maakosketusta jopa kahdesti, tällä kertaa olimme vedossa. Kesä ja maastoesteet tekevät ihmeitä; erehdyin jopa luulemaan sen vievät minua, kun se laukkasi omatoimisesti ja reippaasti eteen!

En oikeastaan ymmärrä, miksi jotkut arastelevat viedä hevosiaan maastoesteille. Mikään ei ole niin luontevaa hevoselle hypätä kuin tukki, oja tai maakuoppa. Ei se tietenkään tarkoita, että se ihan automaattisesti menisi, mutta toisen hevosen perässä aika monet hevoset tekevät ihmeitä.

Laumaeläimiä kun ovat.

Kuvat: Zelda Rantala


Anna karkki, tai en hyppää!

Vähän ponnistuspaikka haussa, mutta yli päästään.

"Ainaskin näin korkeita me hypätään!"

"Ettekö usko, häh!"

No jos nyt vähän alkuu haistellaan tällaista kummaa kanoottia...

Betoniputkea ei kyllä hullukaan hyppää ensi yrittämällä!

Olen sukua kissalle, voin astua sen yli ilman vauhtia kunhan olen varma, ettei se syö minua.

Sohvat on istumista varten, vai mitensenytmeni...

Vaikka voihan niiden ylikin hypätä.

Jippii, hyvin menee!






Tässä meillä on hyvä kioski.

Ja reipas hevonen hyppää vaikka kioskin yli!


Ei tunnu missään, se on kesä nyt!

Kuvat: Zelda Rantala

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...