perjantai 29. toukokuuta 2015

Rohkelikko

"Ehkä kuulut Rohkelikkoon, jos
sydämes urhoollinen on,
on sinulla ritarin uskallus
ja olet kumman peloton." **

Ihminen ei muutu sen rohkeammaksi, mitä hän on 13-vuotiaana. Rohkeus on jotenkin niin perustavanlaatuinen luonteenpiirre, että sitä joko olet tai et ole. Aristoteleen mukaan rohkeus on yksi kardinaalihyveistä. Muita ovat viisaus, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus.

Viisaudessa ihminen onneksi kasvaa läpi elämänsä, mutta oletko rohkeampi kuin mitä olit 13-vuotiaana? Toki kun viisaus lisääntyy, ihminen usein rohkaistuu tekemään asioita, joita ei ilman tietoa tekisi. Se on viisautta. Ilman viisautta ihmisestä tulee tyhmänrohkea. Sellainen pelottomuus on vaarallista. Monet nuoret ovat pelkästään rohkeita. Olitko sinä sellainen?

Jollain tapaa rohkeuden lakipiste saavutetaan teini-iässä. Meissä on aika varhaisessa vaiheessa nähtävissä luonteenpiirteitä, jotka vievät meitä hevosten kanssa jonkun tietyn lajin suuntaan. Suunta voi muuttua esimerkiksi onnettomuuksien myötä, mutta perusasiat pysyvät samoina. Sinä joko nautit vauhdista ja adrenaliinista tai sitten et. Toisaalta se, mikä toiselle on rohkeaa, on toiselle hyvin arkipäiväistä eikä välttämättä tunnu miltään.

Jokainen meistä on tehnyt tänäkin keväänä jotain rohkeaa ja ollut peloton. Ratsastus on ennen kaikkea urheilua, koska se vaatii fyysisten ominaisuuksien lisäksi myös urheutta. Oli lajivalinta mikä tahansa.

(**sitaattilainaus J.K.Rowlingin kirjasta Harry Potter ja viisasten kivi)

Minä ja isäni vuonna 1979


keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Iskä ratsastaa nyt?

Meidän perheen hevosmies
Kun Äiti ratsastaa nyt- paidat tulivat markkinoille, olen vastaanottanut lukuisia loistavia ehdotuksia paitateksteistä.

Iskä maksaa kaiken. Äiti hoitaa nyt. Iskä kuskaa nyt. Vaihdevuosiratsastaja.

Mutta on se vaan niin, että kyllä iskätkin ratsastavat ja myös miehet ovat ruuhkavuosiratsastajia. Kyselyitä miesmallistosta on tullut, mutta ongelma on, että oma pää on tyhjä ideoista. Tämän vuoksi julistamme alkaneeksi kuvakilpailun!

Paras ehdotus jalostetaan valmiiksi tuotteeksi ja se tulee myyntiin hupparina ja/tai t-paitana. Voittajaehdotuksen tehnyt palkitaan kyseisella tuotteella tai vaihtoehtoisesti hän voi valita myös jonkun muun markkinoilla olevista tuotteista.

Voittajan valitsee kunnianarvoisa miesraati, jolla on kokemusta kaikesta, mitä tarvitaan täydellisen paitakuvan valitsemiseen.

Reunaehdot tulevat tässä:

  1. Kuvan tulee noudattaa nykyistä linjaa. Katso hupparikuvat täältä.
  2. Tikku-ukot ja muut töherrykset/luonnokset kelpaavat, sillä lopullisen kuvan toteuttaa tarvittaessa ammattilainen. Tärkeintä on idea.
  3. Voit osallistua useammalla kuvalla.
  4. Tuote voi olla tarkoitettu vain miehille tai se voi olla ns. unisex-kuva.
  5. Ruuhkavuosiratsastaja saa oikeudet idean jatkojalostamiseen ja käyttöön kilpailun voittaneen kuvan osalta.
Lähetä kuva ihan minä tahansa tiedostona osoitteeseen ruuhkavuosiratsastaja (at) gmail. com 31.5.2015 mennessä.

Mehua ja siideriä

 - Tästä ei selvitä ilman suurempaa siideritynnyriä, hihkaisee My Little Pony -sarjan Granny Smith sukukokouksen alla. Anteeksi kuinka?, oli ensimmäinen ajatukseni. Useimmiten siideri (cider) on sarjassa käännetty omppumehuksi. Nytkö lapsille puhutaan avoimesti siiderin juomisen iloista?

Koska sarja on yhdysvaltalainen, meille perinteinen omppumehukäännös olisi oikea, vaikka Yhdysvalloissa siideriksi voidaan kutsua myös suodattamatonta omenamehua. Perinteisesti siideri on kuitenkin käymisteiste valmistettu alkoholijuoma. (Wikipedia) Sitä My Little Ponyt eivät kuitenkaan juo eivätkä tule omppumehusta humalaan.

Granny Smith on hampaaton ja valmistaa siideriä Omppulan Omenatarhalla suvun vanhalla reseptillä. Kaikki Ponyvillessä rakastavat tuota juomaa. Kuva
http://www.fimfiction.net/group/197893/granny-smith

Tänä päivänä ollaan tarkkoja roolimalleista, jotka media välittää nuorisolle, joka on tietenkin aina vaarassa turmeltua. Jo Sokrates valitti, miten nuoriso ei osaa käyttäytyä, ei kunnioita vanhempiaan ja on velttoa ja laiskaa. Nuoriso täytyy pelastaa. Kaikki aikuiset muistavat loistavan hyvin, että he eivät itse olleet tuollaista pullamössöporukkaa kuin nykynuoriso!

Paitsi että nuorten alkoholinkäyttö ja tupakanpoltto on itse asiassa vähentyneet tasaisesti. Toiset nuorista kyllä juovat enemmän, mutta iso osa ei ollenkaan. Näin ainakin osa kouluterveyskyselyistä antaa ymmärtää. Nuorten alkoholikokeiluita ei voi täysin estää, mutta niitä ei kenenkään aikuisen pitäisi edesauttaa.

Taannoin joku valitti Hippoksessa esiintyneestä tupakka-askista. Lukioaikana olen kirjoittanut aineistopohjaisen aiheen yleisönosastokirjoituksista, joissa moitittiin Rasmus-nallen tupruttelua. Tupakka-askien merkit eivät nykyisin näy kassoilla eikä tupakkaa ole saanut mainostaa vuosikausiin. 1990-luvulla nuoriin vetoava Yo!- tupakkamerkki vedettiin markkinoilta. Vähän sen jälkeen Salmiakkikossun katsottiin houkuttelevan nuorisoa viinanjuontiin. Lopulta nuoriso päätettiin pelastaa nipistämällä yläasteen terveystiedon opetuksesta. Sitten teiniraskauden kääntyivät yllättäen nousuun.

Se, mitä ei näy, ei ole olemassa? Eihän asia näin ole, mutta näkymättömyys voi toisinaan aiheuttaa harhan, että ongelmaa ei ole. Koko ongelma on kaksiteräinen miekka. Suo siellä, vetelä täällä. Pitääkö sallia? Pitääkö yrittä estää? Pitääkö yrittää säännöstellä?

Monet meistä puhuvat lapsille aikuisten limppareista ja mehuista ihan kuin alkoholia ei olisi olemassakaan. Hyshys, ei saa puhua. Tämä on aikuisten mehua, mutta sinä et saa sitä maistaa. Miksikö? Koska se on aikuisten. Onhan se toki kiusallista selittää lapselle, miksi aikuinen tekee tai juo jotain sellaista, mikä on epäterveellistä.

Asioiden kieltäminen ja niistä puhumisen välttäminen ovat vanhanaikainen ja kummallinen tapa ehkäistä ongelmia. Teineille ei pidä kenenkään välittää alkoholia, mutta typerää ja harhaanjohtavaa on myös puhua pienille lapsille aikuisten mehusta. Ei mehua juomalla tule humalaan eikä ala käyttäytyä arvaamattomasti. Mitä pahaa tapahtuisi, jos lapselle sanoisi, että tuo juoma tuossa on viinaa? Sitä saa juoda vain aikuinen ja pienissä määrissä se ei ole epäterveellistä. Ai miksikö vain aikuinen? Se on ikäraja. Ei autoakaan saa ajaa kuin vasta täysi-ikäisenä.

Korostan, että nyt minä en puhu humalajuomisesta. Jokaisen vanhemman velvollisuus on pystyä huolehtimaan niistä, jotka ovat lain mukaan hänen huollettaviaan.

Granny Smith on Apple Bloomin (kesk.) ja tämän isosiskon Apple Jackin (oik.) mummi, jonka viisautta ja tarinoita kaikki arvostavat.
Jälkikasvumme ottaa vanhemmistaan esimerkkiä, mutta ei heitä pidä aliarvioida. Eivät he teini-ikäisinä halua olla vanhempiensa kaltaisia, vaan jotain ihan muuta. Räikeä nuorisoon kohdistuva mainonta ja yllyttäminen ovat eri asioita kuin asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä. Suurempi vaikutus teineihin on sillä ympäristöllä, missä he liikkuvat. Meidän vanhempien on joskus vaikea vaikuttaa siihen. Voimme vaikuttaa vain siihen, miten itse suhtaudumme asioihin.

"Jälkikasvumme ottaa vanhemmistaan esimerkkiä, mutta ei heitä pidä aliarvioida. Eivät he teini-ikäisinä halua olla vanhempiensa kaltaisia, vaan jotain ihan muuta."


My Little Pony -sarjassa Granny Smith ´in elämänkokemuksella tiedetään, että siideriä tarvitaan paljon, jos juojia on paljon. Lapseni tuskin saa tv-sarjasta sen kuvan, että ponit juopottelevat vaan sen, että juhlia varten varataan paljon tarjoiluja. Sinä vaiheessa kun nuori aloittaa tupakoinnin, hän ei enää halua olla samanlainen kuin Rasmus-Nalle. Hänen idolinsa ovat jo muualla.

Vahingollista on ainoastaan kaksinaismoralismi. Emme me voi lapsiamme suojella maailmalta, mutta voimme olla piirun verran enemmän sellaisia, että meidän ei uskota puhuvan paskaa. Se ei silti tarkoita sitä, että alaikäisten annetaan juopotella tai tupakoida. Sen estäminen omalta osaltaan on jokaisen aikuisen velvollisuus. Teinille voi sanoa, että vasta 18-vuotiaana voit saada ajokortin. Alkoholin ja tupakan suhteen voi ottaa saman linjan. Yksikään vanhempi ei ole lain yläpuolella. Kenenkään ei pitäisi olla välittämättä seurauksista, joita alkoholi aiheuttaa osaamattomissa ja valvomattomissa käsissä.

Tulevana viikonloppuna kaikkialla juhlitana koulujen päättäjäisiä. Samalla nähdään, miten aikuisten vastuullisuus suhteessa lapsille välitettyyn alkoholiin on tänä vuonna on onnistunut. Oli sinulla omia lapsia tai ei, älä välitä alaikäiselle alkoholia.


maanantai 25. toukokuuta 2015

Meni niinku Lanzarotella

Tämä on taas niitä juttuja, että ei hyvää päivää! Menikö kuin suomenruotsalaisella idyllisaarella? Ei mennyt. Meni kuin Lanzarotella.



Olimme talvella reissussa perheen kanssa. Mieheni vuokrasi erääksi aamupäiväksi polkupyörän ja pyöräili saarta ristiin rastiin samalla, kun minä menin ratsastamaan. Jälkikasvu sai nauttia Atlantin hyisistä aalloista mummin ja vaarin kanssa. Jostain syystä pienet ihmiset uskovat kylmän veden olevan kiva asia ja isovanhemmat ovat sitä varten, että niiden kanssa voidaan tehdä kaikkea kivaa.

Taksi hotellilta tallille maksoi 30 euroa, mutta mitä siitä! Perillä minua odottaisi parin tunnin ratsastusretki pitkin jylhiä tulivuorimaisemia. Katselisin valtameren rantaviivaa ja suolainen tuuli hyväilisi kasvojani. Laukkaisimme lujaa, lujempaa.

Paitsi ettei. Meinasin tiputtaa silmät päästäni nähdessäni ratsuni.




Joskus harmittelen, etten ole niitä ihmisiä, jotka tällaisen edessä sanoisivat, että kun teillä kahdella muulla on puoliveriset, miksi minulla on tämä olutkärrykaveri? Ajattelin sen sijaan, että kokemus tämäkin olisi. En ole vastaavan selässä ollut. Annetaan mahdollisuus. Aika nopeasti liikkeelle lähdettyämme tajusin, että kyllä vain hevosta on rakenteeseen katsominen.

Minulta oli etukäteen kysytty, olenko ratsastanut aikaisemmin, ja tällä perusteella minulle olis suositeltu pidempää, kahden tunnin maastolenkkiä, jolla päästäisiin menemään myös reippaammin. "Reippaammin" oli kaksi tuntia kävelyä ja muutamat ravi- ja laukkapätkät, jotka saivat minut säälimään Hannah´ia, joka antoi kyllä kaikkensa sen 80 euron edestä, mitä lystistä maksoin.  Hannah oli sympaattinen, mutta belgialaisesta työhevosesta ei saa laukkahevosta vaan kipeät lonkat. En tiedä, miten näillä ratsastusretkillä aina minulle osuu se hevonen, jolla on kaiken lisäksi aivan karmea satula! Eeli, eeli, lama sabaktani? Mieleeni tuli satula, jossa ratsastin Pääsiäissaarella kuusi vuotta sitten.

En ole ikinä elämässäni ratsastanut miettien, että helvetti, tämänkin ajan voisin viettää lasteni kanssa. Oikeasti! Suututti, harmitti. Kanssani hotellille samalla taksilla palannut saksalaisnainen oli sen sijaan tyytyväinen sekä hevoseensa että saksankieliseen ratsastusoppaaseemme. Hyvä hänelle. Minä toden totta tunsin hukanneeni rahani ja sanoinkin heti kotitallille päästyäni, että valtamerilaukkani ei sitten ihan toteutunutkaan.

Oma maa on kuulkaa mansikka. Alla videoituna kotoinen elämyspätkä helatorstailta. Miksi lähteä Espoota edemmäs kalaan, kun ruoho ei taatusti ole vihreämpää.

Videon kuvasi Elina Armstrong. Minä ratsastan Herkkiksellä jonossa kuvaajasta katsottuna toisena, eli jonon kolmanneksi viimeisenä.


perjantai 22. toukokuuta 2015

Pari pientä tahtotilaa

Minä tahdon hevosen.

Tahdon itse asiassa kaksi hevosta: vanhemman opetusmestarin ja sitten nuoremman kehityskelpoisen. Ja haluaisin kehittyä kehittämiskelpiseksi sen opetusmestarin kanssa. Haluan kenttäkisoihin.

Haluaisin rikastua. Tai tulla edes niin hyvin toimeentulevaksi, ettei minun tarvitsisi laskea rahojani. Tai tienaisinpa edes niiden hevoskulujen verran enemmän kuukaudessa. Haluaisin isomman asunnon ja isomman ulkovaraston kaikille hevoskamoille, joista en ole osannut luopua. Haluaisin osata luopua.

Haluan laihtua. Haluan syödä jätskiä lihomatta. Haluaisin kotiin siivoojan ja kodinhoitohuoneen. Haluaisin isomman kodin ja sinne kunnolliset kaapit ja vaatehuoneen. Haluaisin ison pakastimen, jotta kaikki anopin tuomat marjat mahtuisivat sinne paremmin. Haluaisin olla ihminen, joka nauttisi marja- ja sienimetsällä käymisestä.

Haluaisin uudet korkkarit, sekä säärikarvat, jotka lopettaisivat kasvamisen. Haluaisin vapautua ikuisen vahaamisen ja sokeroinnin ikeestä. Haluaisin tuuheat hiukset ja suorat, pitkät sääret. Haluaisin ostaa edullisesti koon 38 malliparikenkiä.

Haluaisin viettää viikonlopun tai vaikka viikon yksin kotona. Katsoisin Sinkkuelämää ja söisin karkkia ja sipsejä niin, että niistä pitäisi tulla jo paha olo, mutta ei sitten tulisikaan. Haluaisin hyvin istuvat farkut ja kestotilauksena kaikki hyvät hevoslehdet kotiinkannettuna. Haluaisin kahviautomaatin, josta saisin älyttömän ihanaa lattea napinpainalluksella. Haluaisin terassin, jolla lukisin aamulla hevoslehtiäni ja joisin latteani kenenkään häiritsemättä. Haluaisin olla aamuvirkku, jotta ehtisin sinne pihalle kahvinjuontiin.

Haluaisin viettää enemmän aikaa mieheni kanssa kahden. Tehdä niitä juttuja, mitä teimme ennen kuin lapset syntyivät. Haluaisin ajatella, että ihmiset ovat kaikki pohjimmiltaan hyviä, mitä oikeastaan teenkin, mutta aina välillä vain vähän epäilen. Haluaisin osata vaieta useammin, mutta avata suuni kun koen vääryyttä. Olen liian usein hiljaa ja sopeudun, vaikka lähipiiri on tästä eri mieltä.

Haluaisin heittäytyä lattialle itkemään väärän värisestä mehumukista. Haluaisin, että minun vasta täytyisi opetella sietämään sitä, etten voi saada elämässä kaikkea. Haluaisin, etten olisi kyynistynyt ja turhautunut.

Haluaisin olla kaksivuotias. Se näyttää hurjan mukavalta. Joisin tuttipullosta maitoa ja tulisin hyvälle tuulelle leuan alta kutittamisesta.


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Päivä kaupungilla

Minun elämässäni ei monenkaan perheellisen tavoi tapahdu mitään erikoista. Elämä on jauhelihakastiketta, vaippojen pesua ja pyykkirumbaa. Mutta viime viikonloppuna vietimme miehen kanssa päivän ja illan kaupungilla kaksistaan.

Lapset mummolaan ja bussilla Helsinkiin. Espalle syömään lounasta, koska kaikki turistit käyvät Espalla jumalattoman suurten korvapuustien takia. Sitten Stockkalle ihastelemaan vähän kalliimmin hinnoiteltuja tavistuotteita. Take Away -kahvia mukaan, koska se nyt vain on ihana muisto opiskeluajoista. Ei haettu tällä kertaa Starbucksista nimikoitua kahvia. Lounaskin oli salaattia eikä Burger Kingistä. Melkein onnistunut turistimatka siis.

Ihanaa!

Kävimme oluella Brewdogissa. Minä sain Dead Pony Pale Alea. No, saa sitä Prismastakin, mutta tässä oli nyt vähän juhlan tuntua. Illalliseksi syötiin simpukoita ja parsaa Belgessä; niin teemme lähes joka kerta, kun olemme kaksistaan ulkona. Eli siis ehkä pari kertaa vuodessa.

Ihanat!

Päivä kaupungilla herätti minussa sen naisen, joka olin opiskeluaikana. Tuntui ihanalta! Sovitin superkauniita korkokenkiä Minna Parikan liikkeessä ja yritin keksiä tilaisuutta niiden käytölle. Hoksasi, että kaikki kaverit ja sukulaiset ovat jo menneet naimisiin. Koulujen kevätjuhlia varten en ole tavannut ostaa uusia vaatteita, koska sehän ei ole itselle juhlaa vaan työtä. Rippileirin konfirmaatiossa pukeudun albaan. En ehkä tarvitse kauniita korkokenkiä enkä mekkoja. Eräs tuttu pappi kyllä jakaa ehtoollista kymmenen sentin piikareissa. Itse en siihen pystyisi.

Nielaisin. Riisuin kengät jalastani ja annoin ne takaisin myyjälle. Kurkkua vähän kuristi, koska kengät olivat ihanat farkkujenkin kanssa. 275 euroa tuntui silti liian kovalta hinnalta.

Sen sijaan kun myöhemmin maksoin ratsastustuntejani ajattelin taas, miten paljon enemmän elämystä tuolla hinnalla saa tallilta! Kukkaroni nyörit sekä akillesjänteeni venyvät saman asian puolesta.

Mutta ne kengät, ah...




Taas totesimme, että tätä pitäisi tehdä useammin. Perheen lisäksi olemme myös me kaksi. Se on melko lailla ydinasia.


maanantai 18. toukokuuta 2015

Curling-hevosenomistajat

Muistatteko, kun kymmenisen vuotta sitten alettiin puhua curling-vanhemmuudesta? Termi kuvasti sitä, miten jotkut vanhemmat silottavat kaikki muhkurat lastensa tieltä tehdäkseen heille helpomman ja mukavamman elämän, aivan kuten curlingissa "harjataan" intohimoisesti jäätä kivien edessä, jotta ne liukuisivat paremmin.

Lienee selvää, ettei kenenkään vanhemman ole toivottavaa käyttäytyä lastensa vuoksi näin. Jokaisen on itse kasvettava ja kuljettava matkansa täysipäiseksi aikuiseksi. Siihen kuuluu se, että matkalla on myös vastoinkäymisiä. Viime aikoina olen alkanut epäillä, että curling-vanhempien lisäksi keskuuteemme on kehittynyt eräänlainen curling-hevosenomistajien porukka.

Ei Maunomies haudan yli ilman napakkaa otetta hypännyt. (kuva Heli Koskimäki)

Mutta pohjustetaanpa vähän. Olen 35-vuotias. Olen aina ollut jäykkä. Kävin alakouluikäisenä balettitunneilla ja siinä missä muut nostivat kinttunsa korviin ja taipuivat spagaatiin, minä olin jo silloin alakynnessä. Ei tullut Anniinasta ballerinaa. Anniina siirtyi hevosen selkään.

Kun kävin äitienpäivänä hierojalla, hieroja paljasti kehostani monta herkullista jumia. Ulvoin tuskasta. Tunnustin, että jos taivutan kehoani aamulla suorin jaloin eteenpäin, sormenpääni ylttävät ehkä noin polviin, omiin tosin. Toisaalta tunnustustani tuskin tarvittiin, sillä kroppani tunnusti kaiken puolestani, vaikka vain makasin paikoillani. Selinmakuulla jalkateristäni kuulemma myös näki, etten paljoa kävele korkokengillä.

Kun Reetta vaati minua polkemaan Fustra-tunnin alussa stepperiä hyvässä ja vaaditussa asennossa, tuo asento tuntui todella epämiellyttävältä. Jos olisin ollut hevonen, en olisi ollut siinä vapaaehtoisesti, joten olisin joko purrut, potkinut, pukittanut tai muuten vaikuttanut tyytymättömältä. Riippuen ihan temperamentistani. Koska en ymmärtäisi omaa parastani, yrittäisin vain päästä tilanteesta eroon. Vastustelisin, hangoittelisin.

 "Jos olisin ollut hevonen, en olisi ollut siinä vapaaehtoisesti, joten olisin joko purrut, potkinut tai pukittanut."


Jos minuun tässä tapauksessa suhtauduttaisiin pakottaen ja raipalla lyöden, en tulisi yhtään tyytyväisemmäksi. Mutta jos minun annettaisiin vain askellella siellä miten sattuu, jotta pysyisin hyvällä tuulella ja ettei minun tarvitsisi olla hetkeäkään tyytymätön, askeltaisin siellä taatusti edelleen päin persettä.

Olen tavannut paljon hevosihmisiä, jotka eivät koskaan halua pakottaa hevosia mihinkään. He lukevat hevosia niin tarkasti, että ovat aina valmiina huomaamaan kipua ja kohtuutonta pakottamista, suoranaista eläinrääkkäämistä. Ei saa sitä ja ei saa tätä. Hevosen pitää antaa olla hevonen. Jos se pukittaa, se on kipeä ja sitä pitää hoitaa, ei ratsastaa.

Se saa minut usein miettimään, että joku raja siinäkin on, että aina yritetään välttää sitä, että hevonen tuntee olonsa epämukavaksi. Ruostunut sarana pitää saada kulkemaan. Ei se paiskomalla ja riehumalla onnistu, mutta kyllä se alkuun narisee ja tuntuu lähes toivottomalta tehtävältä. Sitten siitä ehkä tulee ihan hyvä peli, kunhan sitä vain jaksaa pikku hiljaa saada liikkuvammaksi.

No, ei se tietysti sitä tarkoita kaikki hevosen kuunteleminen ja niin sanotut pehmeät menetelmät olisivat hassua hössötystä. En vain ole ihan vakuuttunut siitä, että pelkästään silittelemällä saadaan aina tuloksia aikaiseksi. Ei lastenkasvatuksessakaan tapahdu kamalia, vaikka lapsi joskus itkupotkuraivaroi ja huutaa ja tuntee selvästi olonsa epämiellyttäväksi suorittaessaan pyydettyä asiaa.

Raivoa, kehua, kiitosta. Itkua, potkua ja rakkautta. Mutta ei sitä, että elämä on pelkkää auvoa. Hevosesta ei saa kouluttamalla täysin turvallista ja ihmisen ajatuksia lukevaa yksilöä. Minusta on täysin kummallista kuvitella, että hevosten kanssa aina vain naksuteltaisiin, siliteltäisiin ja jaettaisiin pelkkää kiitosta.

Kasvatus ei ole pelkkiä kauniita sanoja. Mutta kasvatusta ei myöskään ole ilman kauniita sanoja.

On hevosia, joista voi tulla vaarallisia, jos niillä ei ole rajoja. Mutta sen jälkeen ne tarvitsevat hurjasti rakkautta ja kehuja. Tätäkään hevosta ei satutettu kuvaa otettaessa. (Kuva: Erica Lilja)

EDIT! 19.5. klo 13.31: Eläinkoulutusblogin Jaana Pohjola on kirjoittanut tähän kirjoitukseen vastineen https://elainkoulutus.wordpress.com/2015/05/19/porkkanansyottajien-taakka/
Mitä mieltä olet, kirjoitammeko samasta aiheesta?

perjantai 15. toukokuuta 2015

Notkea puumahko

Olen menossa hierojalle. Taas. Edellisellä kerralla sain tuomion täysin jumiutuneista lonkan koukistajista sekä reisistä. Myös käsistä ojentajat ovat jumiutuneet. Tästä syystä selkäni on kipeä sekä alaselästä että isoista selkälihaksista.

Helatorstaina maastossa hymy ei hyydy vaikka selkä on kivusta kääntynyt mutkalle.

Selässäni ei siis ole mitään vikaa. Tietenkään.

En ole venytellyt. Sain liudan venyttelyohjeita, mutta olen hierojalla käynnin jälkeen lähinnä ratsastanut ja syönyt särkylääkkeitä. Huomenna asettaudun taas hierontapöydälle.

Vastaisin varmaan, että olen minä vähän venytellyt. Minä tietäisin, että se on vale, ja hieroja tietäisi minun valehtelevan viimeistään tarttuessaan hierottaviin lihaksiin. Lihakset eivät valehtele. Sitten hän murjoisi ja minä esittäisin reipasta ja purisin kieltä ja taas valehtelisin, ettei minua koskisi. Hän tietäisi taas, että koskee ja sanoisi, että turhaan jännität muita kohtia kropastasi. Hän joutuisi sitten hieromaan niitäkin.

Sitten minä juttelisin niitä ja näitä ja sanoisin, että ensi viikolla minä taas venyttelisin, että juu, se on kyllä niin, että pitää ennaltaehkäistä näitä asioita. Ja sitten minä kertoisin, että hevostani aina hierotin ja akupunkteerasin, mutta tämä on nyt viides kertani hierontapöydällä ikinä. Että kyllä se on vain tärkeää pitää itsestään huolta. Hieroja ihmettelisi, että miksi se puhuu kun se voisi olla hiljaakin, ja kertoisi vähän ravihevosista. Ja minä sitten, että mielenkiintoista ja au, nyt kyllä sattuu.

Sitten hieroja taas pumppaisi minun jalkaani ja kipu isosta selkälihaksesta häviäisi. Ja minä olisin, että vau, ja että ensi viikolla minä venyttelen. Lupaan sen. Mutta nyt kun minua ei enää koskisi, minä menisin ratsastamaan ja jättäisin taas venyttelyt, koska ehkä tämä kerta olisi toisenlainen kuin ne muuta ja minä olisinkin nuori ja vetreä. Sellainen notkea ja puumahko, vaikka pääkin olisi jo mennyt jumiin ja hitaalle.

Ystäväni. Aina minua varten, kun heitä tarvitsen.

Isoissa kisoissa ei palkita pelkkää voittajaa ja sijoittuneita

Maailman vaativimpiin kenttäkilpailuihin lukeutuvassa Badmintonissa ei palkita vain voittajaa. Tänä vuonna voiton vei lähes kaksimetrinen William Fox-Pitt, mutta palkintoja jaettiin muistakin kuin pelkistä ratsastuksellisista ansioista.

Fox-Pittin ensimmäinen ja edellinen voitto on vuodelta 2004 hevosella Tamarillo. Nyt ratsuna Chilli Morning (kuvassa). Kuva sivustolta http://www.badminton-horse.co.uk/index.php/william-fox-pitt-wins-second-mitsubishi-motors-badminton-title/

Mitsubishi Motors Trophy´n saa voittajahevosen omistaja. Fox- Pittin ratsun Chilli Morning omistaa Christopher Stone.

Butler Bowl annetaan parhaalle brittiratsastajalle. Tällä kertaa palkinnon pokkasi William Fox-Pitt.

Mark Holliday Memorial Trophy annetaan voittajahevosen hoitajalle. Sen pokkasi luonnollisesti Jackie Potts, William Fox-Pittin luottonainen ja pitkäaikainen hevosenhoitaja.

Silver Jubilee Plate jaetaan parhaalle ratsastajalle, joka ratsastaa omassa omistuksessaan olevaa hevosta. Nyt sen sai Saksan Ingrid Klimke, joka sijoittui toiseksi hevosellaan Horseware Hale Bob.

Lawrence Rook Trophy jaetaan parhaalle brittiratsastajalle, joka osallistuu kilpailuun ensimmäistä kertaa. 26-vuotias Ben Way ratsasti sijalle 32 hevosellaan Galley Light.

Glentrool Trophy jaetaan ratsukolle, joka pystyy eniten parantamaan tulostaan koulukokeen jälkeen. Irlannin Joseph Murphy ja Sportsfield Othello olivat koulukokeen jälkeen vasta sijalla 70, mutta sijoittuivat kokonaistuloksessa sijalle 25. On tarpeen huomata, että kouluratsastustuloksella 61,07% ei ylletä tällä tasolla kovinkaan korkeisiin sijoituksiin. Kisaa vielä koulu- ja maastokokeen jälkeen johtaneen Uuden-Seelannin Andrew Nicholsonin koulukokeen tulos oli huikeat 74,8%. Estekokeessa hänen hevosensa Nereo kuitenkin kolisteli puomeja alas urakalla ja Nicholson tippui sijalle 6, varmistaen samalla Fox-Pittin voiton.

Frank Weldon Memorial Trophyn saa nuorin englantilaisomistuksessa oleva ja englantilaisen ratsastama hevonen 12 parhaan ratsukon joukossa. Tällä kertaa hevonen oli Pippa Funellin Redesigned. Hevonen on syntynyt vuonna 2001 eli on tällä hetkellä 14-vuotias. On hauskaa, että täällä Suomessa monet kutsuvat tämän ikäisiä hevosia vanhoiksi ja eläkeläisiksi!

William Miflin Memorial Trophy jaetaan ratsukolle, jolla on virheetön ja lähinnä ihanneaikaa suoritettu maastokoe. Sen sai nyt Uuden-Seelannin Tim Price hevosella Ringwood Sky Boy. Heidän lopullinen sijoituksensa oli 15.

Gotswolf Live Trophy on parhaan paikallisen ratsastajan palkinto. Se voidaan jakaa vain sellaiselle, jolla on pysyvä osoite jossain määrätyistä paikoista ja joka ei ole edustanut Englantia aikuisten maajoukkueessa.

Farriers Prize jaetaan parhaasta kengityksestä hevosen sekä kengittäjälle että hevosen omistajalle.

Beaufort Embryo Transfer palkitsee parhaan Englannissa kasvatetun hevosen. Kyseinen yritys tarjoaa sijaiskohtupalveluja. Jännittävää, lue siitä lisää täältä. Myös voittajahevosen kasvattaja palkittiin, ja tämä palkinto meni Saksaan.

Pelkkiä pystejä maailman vaativimpiin kenttäkilpailuihin lukeutuva kisa ei kuitenkaan jaa, vaan siellä kilpaillaan ihan sievoisista rahasummista. Voittaja saa 80 000 puntaa.

Millaisia erikoispalkintoja Suomessa järjestettävissä kisoissa olet nähnyt jaettavan? Ainakin Mågen Elämää- blogin Jonna sai joskus kenttäistunnastaan kunniamaininnan.

Lue lisää palkinnoista täältä.

P.S. Toinen suosikkini, Uuden Seelannen teräsmies Mark Todd sijoittui neljänneksi hevosellaan Leonidas II. Hän ratsasti kisassa kaksi hevosta. Mary Kingin hevonen Kings Temptress ei päässyt läpi eläinlääkärintarkastuksesta koulukokeen jälkeen.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kevät ja terassi

Maunomies on hevonen, josta tuli heti ensitapaamisella sellainen olo, että jos sen veisi baariin, se tilaisi ison tuopin keppanaa hanasta. Ihan Karhua tai Koffia. Sitten se istahtaisi pöytään ja joisi tuopin yhdellä huikalla. Se olisi ylpeä suomalaisuudestaan ja uskoisi pärjäävänsä pakkasessa paremmin kuin moni muu. Ja pärjäisikin. Se röyhtäisisi, pieraisisi ja tekisi pitkän päivän. Sitten kun sillä menisi hermot, se vetäisi pienet pierupukit ja sanoisi ison, kovan sanan.

Maunomiehelle riitti. Kuva Erica Lilja

Herkkis taas on sellainen hipsteri, että se todennäköisesti hifistelisi pintahiivaoluiden tai vuosikertaviinien kanssa. Se miettisi asukokonaisuutta ennen terassille lähtöä ja toteasi näyttävänsä ylivertaiselta suuhteessa Maunomieheen. Se virittäisi aurinkolaseja silmilleen ja vaihtaisi terassipöytää auringon aseman mukaan. Se olisi varma, että sen ulkokuorella saisi kaikki naiset ja että se voisi VIP-illan jälkeen etuilla taksijonossa.

Valkoinen ystäväni olisi ehkä vähän samaa sarjaa kuin Mauno-mies. Sille maistuisi ehkä lonkero jäillä. Se ei välittäisi, vaikka Mauno-mies sen seurassa vähän pieraisisi, kunhan sen lonkerossa olisi vain jäitä. Se mieluummin räpläisi kännykkäänsä kuin keskustelisi.

Tintin kanssa olisimme viime vuosina juoneet portviiniä ja syöneet suklaakakkua. Vahvaa ja kehittynyttä, mutta aika viipyilevää olisi meno ollut. Sitten nukkumaan.

Tai jos ehkä vielä kuitenkin toinen lasillinen? Voihan tästä elämästä joskus nauttiakin. Terassivalintani olisi ehkä kuitenkin Maunomies. Sitä paitsi se innostui ajatuksesta niin, että kun juttelin tätä asiaa ääneen estetunnin päätteeksi, se alkoikin kaahata tallille.

Ei pitäisi leikkiä, kun toinen otti ihan tosissaan.

Maunomies leikkii. Kuva: Alica Lilja


Maunomies hyppää. Viime kesänä hankittu hevospallo ei kestänyt talvipakkasia ja päätyi nyt pelotteeksi esteen päälle. Kuva Alica Lilja

Maunomies tulee ihan puskista hurjan haudan yli. Kuva Alica Lilja

Mitäs juomaa teille saisi olla?


maanantai 11. toukokuuta 2015

Räkä poskella

Mitä te teette kaikelle sille räälle, joka valuu nenästä ratsastuksen aikana? Kestättekö kirnuta sitä edestakaisin koko ratsastustunnin ajan? Onko teillä aina muka mukananne paperia?  Pyyhittekö takinpieleen? Niistättekö talvipakkasella hankeen tai tienposkeen? Kun turistatte käteen, minne pyyhitte käden? Vai keräättekö rään kielellänne niin kuin pienet lapset tekevät? - Ei saa kaivaa nenää, sanoo äiti!

Sillä räkä valuu kaikilla eikä nenäliina taatusti tule joka kerta mukaan.

Ei tarvitse vastata julkisesti. Voi olla, että hävettää, vaikka ei periaatteessa tarvitsisi. Mietin vain, että kun me aina uskomme olevamme niin terveitä sen takia, että pyörimme tallilla hevosenpaskassa, niin entä jos syy onkin omassa nenässämme? http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288767344349.html

Kieli keskellä suuta. (kuva Erica Lilja)

lauantai 9. toukokuuta 2015

Huppareita ja paitoja kaupan!

Nyt on sopiva hetki täydentää tallivaatetusta tai vinkata puolisolle sopivasta äitienpäivälahjasta. Ruuhkavuosiratsastaja- huppareita sekä -t-paitoja saa nyt ostaa Tekstiilipainatuksen verkkokaupasta. Kauppa tulee täydentymään vielä ensi viikolla, kun sinne lisätään hihaton t-paita sekä ihan tavallinen t-paita, jos lady-fit -mitoitus ei miellytä.

Eikä niitäkään ruuhkavuosiratsastajia ole unohdettu, joilla ei ole lapsia. Joudutte vain odottamaan vielä vähän aikaa.


Kuvissa mallina ihanan kaunis Emilia, ruuhkavuosiratsastaja hänkin. Bongattu malliksi taloyhtiön hiekkalaatikolta, siinä hevosjuttujen lomassa. Eikös mallit aina löydetä vähän sattumalta? Logon toteutuksesta vastasi Tuulia Nelimarkka, jonka hevoskuvia löydät täältä.


T-paita ei ole nyt teknistä materiaalia. Jos sinulla on Äiti ratsastaa nyt -paita, näiden puuvillaisten tuotteiden mitoitus  on yhtä kokoa suurempaa. Jos tekninen paitasi on siis sopiva koossa M, nyt L saattaa sopia paremmin.

Tuotekuvaukset ja kokotaulukot löydät klikkaamalla sanaa :  


perjantai 8. toukokuuta 2015

Vaarallinen turvallisuudentunne!

Oletko koskaan kaatunut hevosella? Minä en ole. Kompuroinut olen kyllä.

Viime kesänäkin Tintillä lähti kertaalleen liukkaalla pohjalla jalat alta. Toisella kerralla tulimme niin laiskasti haudan luokse, että Tintti ei viitsinytkään astua haudan yli, vaan hautaan. Ylöspäin se kompuroi, meni polvilleen ja minäkin pyörähdin alas. Tilanne oli jotenkin absurdi.

Aina välillä mieleen tulee ajatus, että entä jos hevonen kaatuu, minä jään alle ja jotain ikävää tapahtuu? Olen kahden lapsen äiti, onko minulla varaa ottaa riskejä? Ratsastan aina kypärä päässä, en koskaan hyppää ilman turvaliiviä, mutta kuinka paljon ne minua todella suojelevat?

Pelkäänkö minä? En oikeastaan. Kunnioitan hevosia enkä ajattele ottavani niiden kanssa kohtuuttomia riskejä. Ajattelen, etten ratsasta yli taitojeni ja siksi olen päätellyt olevani suhteellisen turvassa. Jännitän kyllä ja haluan latautua. Kokemukseni mukaan eniten onnettomuuksia tapahtuu silloin, kun hevonen ei ole vedossa. Silloin se kompastuu helpommin omiin jalkoihinsa. Ratsastajan velvollisuus on ratsastaa eteen. Eteen, eteen, eteen. Muttei liian lujaa. Liike pitää hevosen pystyssä ja kuljettaa sitä eteenpäin siitä, missä se meinaa kompastua.

Silti epäonnistumisia ei voi välttää. Viime viikolla tulin vähän huonossa tempossa esteelle, ja hevonen kompuroi alamäkeen hypättävän esteen päällä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että hitto, nyt tämä kaatuu. Seuraava ajatus oli, että haluan eroon hevosesta ennen kuin se kaatuu. Lopputulos näkyy alla. Hevonen ei kaatunut, minä pääsin pois ja ehdin huutaa, että laskeudun, joten tätä ei laskettu tippumiseksi. Kaverit kyllä jo huutelivat kuka Dajm-kakkua, kuka suklaakonvehteja, sillä hevonen toki pääsi karkuun.


Lopputunnista ratsastimme pitkää, melkein 20 hypyn rataa, jossa oli sekaisin sekä maastoesteitä että rataesteitä. Minä en ehtinyt sanoa kissaakaan, kun valkoinen ystäväni muutti mielensä juuri ennen radan helpointa ja matalinta estettä.  Puomien päälle laskeutuminen täräytti ja hetken puhaltelin käsivarteen kohdistunutta kipua. Lopputulos oli ehkä klassisin mahdollinen esimerkki siitä, että tuudittautuu turvallisuudentunteeseen ja lakkaa ratsastamasta. Sehän on ihan pieni okseri, ihan kuivassa paikassa eikä edes vastavaloon. Hevonen on hyvässä vedossa ja omat ajatukset vähän myöhemmin radalla tulevassa metrisessä bankettihypyssä sekä alassuin käännetyssä veneessä. Mikä tässä nyt voisi mennä pieleen? Paitsi ehkä kaikki.



Vaara piilee juuri siinä hetkessä, kun ei enää suhtaudu tekemäänsä asiaan vakavasti.

Kuvat: Erica Lilja

torstai 7. toukokuuta 2015

Osallistu arvontaan ja voita Fustra - kokeilutunti

Forever Varisto on Kehä III:n varressa Vantaan Varistossa sijaitseva kuntokeskus, joka tarjoaa viidelle onnekkaalle mahdollisuuden kokeilla fustraa Reetta Raivion ohjauksessa. Osallistu alla arvontaan. Voittajat arvotaan sunnuntai-iltana 10.5. klo 21.00. Tunnit tulee käyttää neljän viikon kuluessa tästä.

Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja heidän nimensä (nimimerkkinsä) julkaistaan sekä blogissa että blogin Facebook-sivulla.

Edit 10.5.2015 klo 22.12: Arvonnassa Fustra- kokeilutunnin voitto osui seuraaville henkilöille: Elli Pölhö, Outi Kallinen, Eeva Leinonen, Eeva ja Erika. Onnea voitosta, olette saaneet sähköpostia antamaanne osoitteeseen.

Fustra – ratsastajan pelastaja?

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Forever Variston kanssa.



Joitain vuosia sitten ratsastajat hurahtivat pilatekseen. Sitä ennen kunnon parantamiseen suositeltiin lähinnä uintia ja juoksemista. Valitettavasti selitys oheisurheilun poisjättämiselle on silti aina sama: ratsastajilla ei ole aikaa.

Ajanpuute. Mikä ihana tekosyy. On turha kuvitella tulevansa ryhdikkääksi sillä, että joku muistuttaa sinua ryhdistä kerran viikossa. Ja tekee sen ratsastustuntisi aikana, mitä, ehkä viisi kertaa? Kyllä sinun olisi oltava voittopuolisesti ryhdissä myös ratsastuskertojesi ulkopuolella. Jos käy ratsastustunnilla kerran viikossa, on aikaa paljon muuhunkin. Mutta mitäpä meistä kukaan tietää toisten ajankäytöstä. Aika tuppaa kulumaan. Johonkin. Aina.

Sen sijaan ihminen, joka käyttää hevosiin aikaa viidesti viikossa, kolme tuntia kerrallaan, ja tekee sen päivätyön ohella, ei ehkä oikeasti ehdi tai paremminkin ei jaksa harrastaa muuta kehonhuoltoa. Silti hänenkin pitäisi kiinnittää huomiota siihen, mikä hänen asentonsa on satulan ulkopuolella. Ihmiset ovat ratsailla samaa kuin kävellessään: ryhdikkäät ryhdikkäitä, jäntevät jänteviä, löysät löysiä, hitaat hitaita jne.

Niskavaivoja on lähes kaikilla

Päätetyöläinen treenaa
Konttorikyttyrä, kuten eräs toimittaja niskaansa luonnehti. Se vaivaa meitä kaikkia toimistotyötä tekeviä. Toispuoleisuutemme korostuu lähes kaikissa ammateissa. Istutko juuri nyt suorassa tietokoneen ääressä vai onko toinen jalkasi tuolilla, rankasi vinossa, alaselkäsi köyryssä ja hiirikätesi kyynärpää sojottaa sivulle. Pääsi on ehkä kallistunut toiselle puolelle. Niskaa särkee. Selkää särkee.

Tämän saman paketin sinä siirrät työpäivän jälkeen hevosen selkään. Ja valitat, että hevonen on vino ja miten ratsastus kipeyttää selkäsi. Ei urheilija tervettä päivää näe, eikö vain?

Aktiivisuusrannekkeeni mittaa tekemisiäni päivittäin ja olen ollut häkeltynyt, miten vähän minulle kertyy hyötyliikuntaa päivän aikana, jos en varta vasten lähde liikkumaan. En voi sanoa olevani urheilija, jos joudun ponnistelemaan saadakseni 10 000 askelta päivässä täyteen. Olen konttorirotta. Istumatyötä tekevä sohvaperuna. Jos luet tätä päivällä työajalla, sinäkin todennäköisesti olet.

Mitä Fustra on?

Fustra on Suomessa kehitetty ja palkittu harjoitusmetodi, jota käytetään parantamaan ryhtiä, lisäämään liikkuvuutta, kehittämään kehon hallintaa ja vahvistamaan keskivartaloa. Sitä käytetään monen urheilulajin tukena. Keskivartalon ja liikkuvuuden kehittäminen ovat varmasti jokaisen ratsastajan agendalla. Tai ainakin niiden pitäisi olla. Fustra edellyttää henkilökohtaista ohjausta ja harjoittelu tehdään aina personal trainerin kanssa. PT varmistaa, että liikkeet tehdään oikein ja tehokkaasti. Muuten niistä ei ole
hyötyä.

Välineet ovat yksinkertaisia: keppejä, palloja, oman kehon paino ja käsipainot, osa harjoitteista tehdään myös kuntosalilaitteilla sen palvellessa treenaajan tavoitteita. Periaatteessa kaikki näyttää yksinkertaiselta, mutta oikein suoritetut liikkeet kyllä tuntuvat. Harjoittelun tarkoitus on vahvistaa kehomme syviä lihaksia, jotka pitävät korsettiamme kasassa. Liian usein kuitenkin jätämme ne aktivoimatta ja käytämme pintalihaksia. Ennen pitkää tämä aiheuttaa asentovirheitä, jotka lyhistävät ja kipeyttävät meidät.

Useimmilla meistä vartalon selkäpuolen lihakset ovat etupuolta heikoimpia, mikä rasittaa niveliä, selkärankaa ja lihaksistoa. Vaikka ratsastajat useimmiten puhuvat lajinsa vaativuuden puolesta, he kärsivät lihasepätasapainosta siinä missä muutkin. Vanha virsi on veisata, että ratsastamaan oppii vain ratsastamalla. Ei meistä kukaan silti voi viettää koko aikaansa hevosen selässä. Erityisesti ammattilaiseksi tähtäävät ymmärtävät viimeistään kolmenkympin kieppeillä, ettei kroppa kestä kunnossa ilman huoltamista ja lisäharjoittelua.

Mitä fustra-tunnilla tapahtuu?

Olemme sopineet fustra- tapaamisen Vantaan Varistossa sijaitsevan Forever-kuntokeskuksen tiloihin. Olemme ohjaajan kanssa vanhoja tuttuja vuosien takaa, sillä Reetta Raivio on valmentanut minua ja Tinttiä vuosina 2007-2008 ja pistänyt silloin istuntaani kokonaan uuteen uskoon systemaattisilla muutoksilla. Toivon, että saan jonkunlaista kehua ryhdistäni, vaikka pelkään muuta. Reetta patistaa minut stepperin ääreen.

Pelkoni osoittautuu aiheelliseksi. Niskassani on konttorikyttyrä. Selkäni on liian notkolla. Takareidet kinnaavat. Reetta laittaa minut käyttämään kroppaani stepperin äärellä. Lopulta olen asennossa, jossa minun pitäisi olla.
Päätetyöläinen suoristuu niskasta.

- Ai kauhea, tää on raskasta, puuskahdan.
- Joo, mutta asentosi on nyt hyvä, tuossa asennossa sinun pitäisi olla, Reetta kehaisee ja huvittuu tuskastani. Muistan samantien, millainen perfektionisti-piiskuri hän oli istuntaa treenatessamme.

Alan miettiä, mitä hän mahtaisi sanoa istunnastani hevosen selässä, ja samassa en ajattele enää kroppaani.
- Lantio eteen!

En selviäisi stepperillä montakaan askelta ilman Reetan ohjausta. Ymmärrän, miksi hevoset eivät aina halua pysyä siinä asennossa, missä me haluamme niiden kulkevan, vaikka se miten olisi niille paras mahdollinen! Se yksinkertaisesti tuntuu epämukavalta, vaikka olisi miten oikein ja arvollista!

Kalervo Kummola kuolaa


Kun siirrymme stepperiltä salin puolelle, alkaa todellinen työ keppien ja palikoiden avulla. Kroppaani etsitään luonnollisia linjoja. Kepin kanssa tehdyt kierrot paljastavat, miksi hevoseni tulee esteeltä alas usein oikeassa laukassa. En hallitse oikeaa puoltani lantiosta, paitsi jos pinnistän ja pinnistän. Siltikin lantio karkaa olkapään mukana omille retkilleen.
Vatsalihasharjoittelu kahvakuulaa muistuttavan kevyen pallon avulla saa minut tärisemään. Kun tehtäväksi tulee istua lattialla jalat suorana, joudumme asettamaan takapuoleni alle palikan "satulaksi".

- Kiristävä ja heikko takalinja, Reetta selittää syytä sille, etten pysty istumaan lattialla. Häpeän. Olen notkea kuin täytetty puuma.

Päätetyöläinen yrittää hymyillä.
Jossain vaiheessa havahdun siihen, että minun ei ole oikeastaan hiki, vaan sisältä leviää jonkunlainen lämpö. Kun lopputunnista palaamme stepperille, asentoni on muuttunut. Ranka on suoristunut, ja kun niskalinja asettuu oikealle paikalleen, näytän Kalervo Kummolalta. Se ei sinänsä haittaa, koska olen entisenä oboistina tottunut siihen, etten näytä elegantilta viulistilta, vaan minulla on kaksoisleuka ja minulta saattaa valua kuolaa. Olen kuitenkin jo lopen uupunut enkä meinaa jaksaa pitää kroppaani enää vaaditussa asennossa. Lisäksi kuolaava Kalervo Kummola vaikeuttaa ryhdistäytymistä.

Raha kynnyskysymys


Koska kyseessä on personal training - treenausmuoto, se näkyy myös hinnassa. Fustratuntien hinnat alkavat 35 eurosta. Toivoisin kovasti löytäväni jostain rahaa, jolla kustantaisin hyvään tulokseen tarpeelliset 2-3 fustrakertaa viikossa, mutta tällä hetkellä en pystyisi venymään kuin ylläpitoannokseen, eli yhteen treenikertaan viikossa. Se ei sellaisenaan kuitenkaan toisi tuloksia.

Suosittelen silti jokaiselle lajin kokeilemista ainakin kerran, koska yhdenkin kerra perusteella saat arvokasta tietoa omasta toispuoleisuudestasi. Se saa aikaan ajatustyötä, joka voi johtaa tuloksiin.

Seuraavana päivänä laitan Reetalle viestin:
- Olit oikeassa, nukuin kuin tukki!
- Mähän sanoin, hän vastasi.

Lue Reetan haastattelu Blogitallista.

Päätetyöläinen ratsastaa...

Voita kokeilutunti!


Forever Varisto on Kehä III:n varressa Vantaan Varistossa sijaitseva kuntokeskus, joka tarjoaa viidelle onnekkaalle mahdollisuuden kokeilla fustraa Reetta Raivion ohjauksessa. Osallistu alla arvontaan. Voittajat arvotaan sunnuntai-iltana 10.5. klo 21.00. Tunnit tulee käyttää neljän viikon kuluessa tästä.

Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja heidän nimensä (nimimerkkinsä) julkaistaan sekä blogissa että blogin Facebook-sivulla.


Edit 10.5.2015 klo 22.12: Arvonnassa Fustra- kokeilutunnin voitto osui seuraaville henkilöille: Elli Pölhö, Outi Kallinen, Eeva Leinonen, Eeva ja Erika. Onnea voitosta, olette saaneet sähköpostia antamaanne osoitteeseen.


tiistai 5. toukokuuta 2015

Ammattilaisten istunta-analyysia

Itseanalyysini ovat varmasti turhauttavaa luettavaa. Kukapa meistä nyt omasta mielestään mihinkään pystyisi. Kaksi entistä valmentajaani, Sini Hagelberg ja Reetta Raivio, arvioivat pyynnöstäni joukon valokuvia istunnastani. Reetta on valmentanut minua vuosina 2007-2008 ja Sini vuonna 2009.

Molempia ehkä hiukan kiusasi kontekstista irrotetut valokuvat, joista ei nähnyt kokonaisuutta. On totta, että hyvästä ratsastuksesta voi ottaa huonoja kuvia ja huonosta ratsastuksesta hyviä kuvia.
- Pelkän valokuvan perusteella on vaikea sanoa, mitä todellisuudessa tapahtuu.

Nyt ei kuitenkaan annettu armoa arvioitsijoille eikä arvioinnin kohteena olevalle: oli keskityttävä pelkkiin kuviin ja kaikki sanottava oli sanottava sen perusteella.

Ensin näkyvillä on pelkät kuvat. Alempana näet kuvien alta ammattilaisten kommentit. Olisitko tullut samoihin johtopäätöksiin?

Kuvat: Erica Lilja

1.
2.
3.

4.

5.


6.
**************************************


Reetta: Lantio on hyvin pystyssä ja rintakehälaatikko sen päällä. Niska pitkäksi ja katse ylös niin rintarangan aavistuksen korostunut kyfoosi saadaan pois. Jalka estesatulaan nähden hyvässä asennossa, äkkiseltään näyttäisi että hieman turhan paljon painoa jalustimella mikä aavistuksen nostaa painopistettä (voin olla väärässäkin, paha sanoa kun ei näe liikettä), tähän voisi soveltaa sitä "painava polvi"-ajatusta. Käsi saisi olla kannettuna hieman korkeammalla kyynärnivelen paremman liikkuvuuden saavuttamiseksi. Hevonen vaikuttaa kuskiin tyytyväiseltä

Sini: Lantio on pystyssä, mutta ei tapeeksi auki, ns. romahtanut, istutaan kuitenkin vielä liikaa pyllyn päällä. Istuinluut saattavat tuntua läpi, mutta painopiste keikahtanut taakse, akseli on väärässä kulmassa eli ollaan hevosen tasapainopisteen takana. Tämä aiheuttaa tuoli- istuntaa, eli jalka ei pääse kehon alle, mutta estesatulakin työntää tähän. Keikahtanut akseli tuo myös käden liikaa syliin.

Reetta:  Hevosen selässä lonkat ovat aina enemmän tai vähemmän ulkokierrossa. Se, kuinka paljon kenenkin rakenne antaa ulkokiertoa ilman jännitystä, on yksilöllistä. Tässä on vahvasti tunne, että lonkat saisivat olla enemmän auki, jos se vain suinkin on mahdollista. Istunta syvenisi ja jalka rentoutuisi. Estepenkissä jalan ei ole tarkoituskaan olla samassa asennossa kuin koulusatulassa, ja jos sitä väkisin yritetään viedä optimaaliseen paikkaan, tuloksena on todennäköisesti lisää jännitystä eikä satula enää tarjoa ratsastajan jalalle minkäänlaista tukea. Kuski kompensoi joko siirtämällä painoa jalustimeen tai puristamalla polvella, molemmilla tavoilla painopiste nousee ja liikkeeseen mukautuminen loppuu.

Anniina: Tässä yritetään koota käyntiä




Reetta: Tää on vissiin joku kevennyskuva?

Sini: Edellisen kuvan hankaluudet näkyvät hyvin selvästi ravissa. Ratsastajalla on vaikeuksia seurata liikettä, koska keho on liikkeen ja hevosen tasapainopisteen takana. Eteen työntynyt jalka yrittää hakea tukea iselleen ja yläkeholle nousemalla ja ottamalla polvella kiinni satulasta, mikä taas pahentaa tilannetta entisestään. Ratsastaja nostaa itsensä pois satulasta. Käden kulma ei kykene luonnollisuuteen ja hevonen hieman not happy, ilmeestä päätellen.

Anniina: Tarjoitus ratsastaa diagonaalilla askeleen pidennys keventäen.



Sini: Ylävartalo tulee hyvin eteen kompensoiden hieman alavartalon ongelmia, mutta laukkaan ei pystytä istumaan alas eikä seuraamaan liikettä.

Reetta: Se, mikä on lonkan todellinen liikkuvuus mihinkin suuntaan, on lopulta vaikea sanoa pysäytyskuvasta. Jos on koskaan treenannut kyykkyä, osaa todennäköisesti sen pidempään miettimättä sanoa, tekeekö mieluummin kapeaa vai leveää kyykkyä. Se riippuu lantion ja lonkkien rakenteesta. Tässä jos lähdetään hifistelemään, niin hevosenkin olisi oltava ratsastajan lantiolle ja lonkille sopivan levyinen, satulasta puhumattakaan. Kuinka paljon kuvan esimerkissä on kiinni rakenteesta ja kuinka paljon muista ongelmista (kireyksistä) jää arvoitukseksi. Lonkan olisi joka tapauksessa oltava sellaisessa asennossa, että se pystyy mahdollisimman hyvin ottamaan hevosen liikkeen vastaan, reisiluunpään keskellä lonkkakuoppaa vapaana pyörimään, jotta rankaan kohdistuisi mahdollisimman vähän kuormitusta.

Anniina: Ratsastan laukkaa pääty-ympyrällä, mutta hevonen on tullut tosi vahvaksi edestä eikä ota pidätteitä kunnolla vastaan. Tämän seurauksena se on hiukan tahditon ja liikettä on senkin takia vaikea seurata.





Sini: Mitähän tässä on tarkoitus suorittaa? Hevosen jalat viittaisivat etuosakäännökseen vasemmalle, samaa kertoisi ratsastajan oikea väistättävä pohje. Hevonen kuitenkin taipuneena oikealle .. ? Joka tapauksessa ylävartalon tulisi olla aina suorana hevosen päällä, tässä se on keikahtanut oikealle painaen samalla oikean kyljen kasaan. Tässä asennossa vain oikea istuinluu kiinni hevosessa, voimakkaasti vasemman puolen ollessa täysin tyhjä.

Anniina: Sen on tosiaan etuosakäännös vasemmalle.


Sini: Tää on oikein perinteinen riippuistunta! Ratsastajan lantio on täysin kadonnut, istutaan häntäluun päällä, asento köyristää ristiselän ja tekee mahdottomaksi minkäänlaisen jouston istuntaan. Jousto on siis komeasti niskassa ja selkä parka huutaa hoosiannaa. Eli taas lantio pystyyn jolloin ristiselkäkin löytyy ja jousto liikkeeseen, samoin ylävartalo avautuu. Lisäksi rintakehä auki. Jalka aika hyvä tässä kuvassa.

Reetta: Lantiohan on luinen rakenne jossa on kolme rustoliittymää, häpyluu, joka ei käytännössä jousta, ja kaksi SI-niveltä jotka ovat häpyluuta heikompia liitoksia, mutta eivät voi ottaa vastaan hevosen tuottamaa liikettä. Liikkeen on siis tultava muualta. Mutta mistä? Jokaisen lantiokori on rakenteellisesti eri mallinen, lonkkakuopat ovat eri korkeudella, osoittavat eri suuntaan, samoin kuin reisiluun pään rakenne ja reisiluuhan lähtee lonkkakuopasta. Lisäksi vielä kehon muut mittasuhteet, mutta ehkä ei niistä nyt enempää...



Sini: Istunnasta johtuen hevonen kantaa tässä itseään hieman paremmin, ryhdikkäämmin. Tässä on vähiten korjattavaa. Silti kaikissa kuvissa kyynärpään kulma kadonnut johtuen lantioalueen ongelmista, eli kulman tulisis olla kyynärpäässä. Nyt se on ohjan ja käden kulma, joka tekee tuntumasta kuolleen. Kaikki istunnan ongelmat johtuvat yleisimmin  lantiosta, se on muutenkin oleellsin osa hevoseen vaikuttamisessa.

Reetta:  Kädelle ei tosiaan mahda juuri mitään niin kauan kuin lantio-lonkka-ranka akseli ei ole kunnossa. Kaikissa kuvissa kaikkiaan näkyy lantio mieluummin posteriorisessa tiltissä, eli kireä takaketju/ heikko vatsa / kireät lonkankoukistaja?

Anniina: Tunnustan olevani jumissa takareisistä ja pakaroista. Koko ajan. En taivu minnekään ja venyttelen aivan liian vähän. Vatsalihaksista en uskalla sanoa sanaakaan... Jostain syystä uskottelen silti olevani paremmassa kunnossa kuin mitä kuvat ja todellisuus antavat ymmärtää.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

4-1


- Kumpi meistä johtaa?
- Minä. 4-1.
- Voitko antaa pari vinkkiä? Se ratsastaa minua kuitenkin useammin.
- Sä et hyppää. Siksi mulla on vähän etulyöntiasema tässä kisassa.
- Mutta on siinä varmaan muutakin. Beibi hei, anna nyt joku vinkki...
- Sä olet liian arvattava. Se osaa jo lukea sinua.
- Mitä sä meinaat? Mitä mun sitten pitäisi tehdä? Pukittelu ei tunnu toimivan.
- No esimerkiksi niin, että esität luotettavaa ja sit kun se rentoutuu, niin poistut takavasemmalle.
- Ai miten?
- No niinku vähän samalla tavalla kuin että sinä nukut siinä, ja kohta minä olisinkin toisessa päässä tarhaa.
- Ethän sä niin tekisi?
- Enpä varmaan niin...


Kuva: Zelda Rantala

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...