Menneen maailman oppeja
On (ainakin) kaksi asiaa, joiden suhteen olen kääntänyt takkini. Ensimmäinen niistä oli ilman jalustimia ratsastaminen ja toinen paikallaan pysyvä ratsastajan käsi. Mutta kuten sanotaan, parempi jälkiviisaus kuin jälkityhmyys.
Brittilehdissä on monena vuotena ollut kuukausihaaste, jossa ratsastajia kehotetaan parantamaan istuntaansa ratsastamalla kuukauden ajan ilman jalustimia. Siis kuukausi ilman jalustimia. Minulle on oikeastaan ihan sama, kuinka paljon ihminen rääkkää itseään ja omia lihaksiaan, mutta hevosen selkää ei tarvitsisi jumputtaa jatkuvalla syötöllä ilman jalustimia. Eikä alas sopisi istua, ennenkuin hevosen selkä on saatu pyöreäksi. Tästä olen kirjoittanut aikasemmin.
Olen kyllä itsekin ratsastanut paljon ilman jalustimia ja ilman satulaa, varsinkin lapsena. Ratsut olivat ratsastuskoulun opetushevosia, joilta jatkuva ilman jalustimia ratsastavan ratsastajan opettaminen oli tappanut ravista vähäisenkin lennokkuuden. Ne olivat oppineet tarvittaessa tassuttelemaan sellaista mummoravia, missä lapset pysyvät kyydissä helposti. Lapsina emme kuitenkaan pelänneet putoamista, joten hölköttelimme siellä aika rentoina. Se oli hevosille hölskynnästä riippumatta varmasti mukavampaa kuin jäykkyys. Aikuiset ovat toinen juttu. Monet tarraavat hevoseen kuin hukkuva oljenkorteen, mutta tekevät silti, mitä opettaja käskee. Mutta miksi opettaja käskee, jos ratsastaja ei ole hommaan kykenevä?
Nykyisin mietin, että mikä helvetti siinä on, kun ihmisille harjoitusravissa alas istuminen ja ilman jalustimia jumputtaminen tuntuu olevan samanlainen pyhä kunnia-asia kuin kertotaulu ala-asteen opettajille. Vielä hullummaksi menee, kun leikitään 80-luvun ratsastusopetuksen "keventäkää ilman jalustimia" -leikkiä. Eli siis puristetaan jaloilla, ehkä jopa polvilla hevosta kuin thigh master -laitetta ja jännitetään koko kroppa hartioita myöten, että saadaan hanuri ylös satulasta. Ja otetaan ehkä vähän kädellä tukea ohjasta tai ainakin hevosen kaulasta? Miksei voisi mennä kuntosalille treenaamaan jalkakyykkyjä?
Kun joskus harmittelin sitä, että Tintin käynti oli passimaista, se johtui tietysti ihan täysin minusta. Minulle oli niin monta kertaa sanottu, että käden pitää pysyä paikallaan, että olin lukinnut sen estämään hevosen liikkeen kokonaan. Jos katsoo kävelevää hevosta, huomaa, että sen pää liikkuu koko ajan. Myös laukkaavan hevosen pää liikkuu ja ratsastajan tulee osata myödätä kädellä liikkeen mukaisesti heittämättä silti ohjaa pois. Ravi on monelle helpompaa, koska siinä kättä saa lukita enemmän.
Ohjasta myötääminen ei tietysti tarkoita ohjan heittämistä löysäksi. Sen on sama juttu, kun letität ahkerasti liikkuvan viisivuotiaan tukkaa aamiaispöydässä. Käden tulee seurata pyörivää päätä tai käsi tukistaa. Viisivuotias kertoo sen heti. Hevonen on usein paljon kiltimpi. Se vain liikkuu hitaammin. Saman se tekee, jos siihen takertuu polvilla ja jaloilla ja jäykällä kropalla kiinni, kun sen liikkeeseen ei osata mukautua.
Brittilehdissä on monena vuotena ollut kuukausihaaste, jossa ratsastajia kehotetaan parantamaan istuntaansa ratsastamalla kuukauden ajan ilman jalustimia. Siis kuukausi ilman jalustimia. Minulle on oikeastaan ihan sama, kuinka paljon ihminen rääkkää itseään ja omia lihaksiaan, mutta hevosen selkää ei tarvitsisi jumputtaa jatkuvalla syötöllä ilman jalustimia. Eikä alas sopisi istua, ennenkuin hevosen selkä on saatu pyöreäksi. Tästä olen kirjoittanut aikasemmin.
Olen kyllä itsekin ratsastanut paljon ilman jalustimia ja ilman satulaa, varsinkin lapsena. Ratsut olivat ratsastuskoulun opetushevosia, joilta jatkuva ilman jalustimia ratsastavan ratsastajan opettaminen oli tappanut ravista vähäisenkin lennokkuuden. Ne olivat oppineet tarvittaessa tassuttelemaan sellaista mummoravia, missä lapset pysyvät kyydissä helposti. Lapsina emme kuitenkaan pelänneet putoamista, joten hölköttelimme siellä aika rentoina. Se oli hevosille hölskynnästä riippumatta varmasti mukavampaa kuin jäykkyys. Aikuiset ovat toinen juttu. Monet tarraavat hevoseen kuin hukkuva oljenkorteen, mutta tekevät silti, mitä opettaja käskee. Mutta miksi opettaja käskee, jos ratsastaja ei ole hommaan kykenevä?
Nykyisin mietin, että mikä helvetti siinä on, kun ihmisille harjoitusravissa alas istuminen ja ilman jalustimia jumputtaminen tuntuu olevan samanlainen pyhä kunnia-asia kuin kertotaulu ala-asteen opettajille. Vielä hullummaksi menee, kun leikitään 80-luvun ratsastusopetuksen "keventäkää ilman jalustimia" -leikkiä. Eli siis puristetaan jaloilla, ehkä jopa polvilla hevosta kuin thigh master -laitetta ja jännitetään koko kroppa hartioita myöten, että saadaan hanuri ylös satulasta. Ja otetaan ehkä vähän kädellä tukea ohjasta tai ainakin hevosen kaulasta? Miksei voisi mennä kuntosalille treenaamaan jalkakyykkyjä?
Kun joskus harmittelin sitä, että Tintin käynti oli passimaista, se johtui tietysti ihan täysin minusta. Minulle oli niin monta kertaa sanottu, että käden pitää pysyä paikallaan, että olin lukinnut sen estämään hevosen liikkeen kokonaan. Jos katsoo kävelevää hevosta, huomaa, että sen pää liikkuu koko ajan. Myös laukkaavan hevosen pää liikkuu ja ratsastajan tulee osata myödätä kädellä liikkeen mukaisesti heittämättä silti ohjaa pois. Ravi on monelle helpompaa, koska siinä kättä saa lukita enemmän.
Ohjasta myötääminen ei tietysti tarkoita ohjan heittämistä löysäksi. Sen on sama juttu, kun letität ahkerasti liikkuvan viisivuotiaan tukkaa aamiaispöydässä. Käden tulee seurata pyörivää päätä tai käsi tukistaa. Viisivuotias kertoo sen heti. Hevonen on usein paljon kiltimpi. Se vain liikkuu hitaammin. Saman se tekee, jos siihen takertuu polvilla ja jaloilla ja jäykällä kropalla kiinni, kun sen liikkeeseen ei osata mukautua.
 |
| Tyttären Y-letistä ei tullut muotovaliota, mutta enpä tukistanut sinä aamuna ihan kauheasti. |
Täällä myös yksi ties kuinka paljon ilman jalustimia jumputellut ja käden lukinnut ratsastaja. Tavallaanhan käden pitääkin olla tasainen ja pysyä paikallaan, mutta ei suhteessa ratsastajan kehoon vaan hevosen suuhun. Kehitys kehittyy, ratsastuksen opetuskin.
VastaaPoistaTuo onkin hyvin kiteytetty.
PoistaMietin myös usein tuota ihme pakotettua harjoitusravijumputusta. Näkee aivan liikaa jäykkiä hevosia ja ratsastajia jotka jumputtavat menemään. En istu ollenkaan alas ennen kuin hevonen on tarpeeksi rento selkälihaksistoltaan.
VastaaPoistaNäin olen itsekin parin viime vuoden aikana saanut kuulla ja opit jo hyvin sisäistänyt. Vähän hevosesta riippuen pidän kyllä nykyisin kaikista tärkeimpänä sitä, että säilyttäisi muodon ja tahdin samana, istun sitten alas tai kevennän. SIksi tulee ratsastettua alhaalla istuen aika pieniä pätkiä kerrallaan. Sitten on tietysti liikkeitä, jotka onnistuakseen vaativat alas istumista. Sitten joutuu puntaroimaan, mikä miloinkin on tärkeää.
PoistaVAltaosa ratsastuksesta tapahtuu silti keventäen.
Tasaista ravia ravaavien hevosten kanssa tulee silti jotenkin kiusaus istua sinne raviin aivan liian aikaisin, koska se on mukavaa ja helppoa. Ei se silti tarkoita,e ttä vielä pitäisi.