Kestotilaajan etu

Joulu on tulossa. Koti on taas täynnä kultasepänliikkeiden mainoksia. En ole kovasti korujen perään, vaan käytän lähinnä vain kihla- ja vihkisormusta. Tintin jouhista tehdyn rannekorun laitan kyllä useana aamuna ranteeseen, mutta yhtä usein sen myös unohtuu piirongin päälle iloisen koristelampaan kaulaan. Eniten kaltaiseni laiskan tulee käytettyä koruja, joita ei tarvitse koskaan riisua.

Timattikuvaston äärellä pohdin eräänä iltana ääneen, että mikä siinä on, että esimerkiksi sormus ostetaan avioliiton alkaessa, mutta sen jälkeen vajotaan kestotilausmoodiin eikä mitään kimaltavaa enää tule. Jokainen nimittäin tietää, että aina kun tilaa uuden naistenlehden, saa tilaajalahjana jotain tosi upeaa rihkamaa tai melkein aitoa timattikorua. Sen sijaan uskollisia kestotilaajia muistetaan masentavalla täyden hinnan laskulla kerran vuodessa. Pitkä parisuhde on joskus verrattavissa unohtuneeseen kestotilaukseen. Valkokultaisen vihkisormuksen rodinointi katoaa ja kaikki muuttuu mattapintaiseksi ja kolhiutuneeksi. Kukaan ei enää muista, mitä sormus aikanaan maksoi ja mistä se ostettiin. Siinä se on. Ihan niin kuin Suomen Kuvalehti joka perjantai. Pari numeroa voi helposti jäädä lukematta.

Mieheni kurkkasi olkani takaa kuvastoon. "Kuule tiedätkö, mitä sinä sanoisit, jos kuskaisin sinulle joululahjaksi tuollaisen viiden tonnin timanttisormuksen?", hän kysyi ja jatkoi samaan syssyyn "Sinä sanoisit, että sillä rahalla voisi saada hevosen!"

Sen jälkeen vertaaminen latteaan ja unohdettuun lehtitilaukseen tuntui typerältä. Eihän minun tässä nyt tarvitse odotella sen paremmin sormusta kuin hevostakaan, mutta onnelliseksi tekee sen tietäminen, että oikealla hetkellä puoliso olisi valmis menemään oikeaan paikkaan ostoksille.