maanantai 5. lokakuuta 2015

Lapsi tuhoaa kahden aktiivisen aikuisen parisuhteen

Nyökyttelitkö otsikon sanomalle vai säikähditkö? Vai menitkö puolustuskannalle? Todennäköisesti et pystynyt välttämään reaktiota. Ehkä hyvä niin.

Suurin osa meistä ei tiedä etukäteen, miten paljon lapset muuttavat elämäämme. Sen takia me olemme valmiita ottamaan riskin ja perustamaan perheen. Alkuun me uskottelemme toisillemme, että kahden ihmisen elämä jatkuu perheenä ihan samanlaisena kuin ennen lapsiakin. Ei se kuitenkaan jatku.

Näin tapahtuu erityisesti pariskunnalle, joka on tottunut harrastamaan aktiivisesti useampana päivänä viikossa. He ovat menneet treeneihinsä töiden jälkeen ja syöneet myöhäisen päivällisen joskus seitsemältä. Ilta on kuluut television ääressä, rästitöissä tai ehkä kavereita tapaillen. Kaikki on täydellistä. Puuttuu vain lapsi. "Meidän on niin hyvä yhdessä", he toteavat. "Lapsi kruunaisi kaiken, kyllä me edelleen ehdimme harrastaa", he sanovat toisilleen. Ja pian pissatikku näyttää elämälle uuden suunnan. "Nämä ovat tahdon asioita". "Kyllä me pystymme sopimaan ja järjestämään".

Viimeistään siinä vaiheessa, kun molemmat palaavat työelämään, ajankäytön rajallisuus iskee päälle. Enää ei ole kysymys vain kahden ihmisen tahdosta, vaan vuorokausi täyttyy useammista tahdon yksiköistä ja aikaa vievistä velvollisuuksista. Mitä kauemmin pariskunta pitää itsepintaisesti kiinni omasta yksilöllisestä tahdostaan ja oikeudestaan harrastaa niin kuin ennen lapsia, sitä varmempaa on, että toinen on aina mielestään kotona liikaa yksin jälkikasvun kanssa.

Silloin parisuhteeseen hiipii se mörkö, jonka nimeä ei haluta sanoa ääneen. Mörkö kulkee nimellä avioero ja se seisoo olohuoneen nurkassa ja kysyy: onko teillä enää muuta yhteistä kuin lapset, jääkaappi ja asuntolaina? Pienten lasten vanhemmilla on suurin riski päätyä avioeroon. Tämä etenkin silloin, kun kumpikin haluaa itselleen omaa aikaa entiseen malliin. Asiat helpottuvat sitten, kun voidaan harrastaa yhdessä. Jos selvitään sinne asti.

Jos kodista tulee vanhempien harrastusten keskellä pelkkä kääntöpaikka, jossa vaihdetaan nopeasti kuulumiset ennen kuin toinen vanhemmista ryhtää taas toteuttamaan itseään harrastuksensa pariin, yhdessä vietetty aika kutistuu. Aikapula ajaa ihmisiä erilleen. Ja sitten se hevosharrastajien kannalta olennaisin: jos toisen harrastus on hevonen ja tämä toinen katoaa tallireissuilleen viitenä iltana viikossa, ei voida enää puhua meidän tahdosta. Ei kukaan tahdo olla parisuhteessa, mutta silti yksinhuoltaja viitenä iltaa viikossa. Tällaisessa tapauksessa mieleen voi tulla ajatus, että entäs jos lapset asuisivat vuoroviikoin sinun ja minun luona; silloin minullakin olisi joskus aikaa harrastaa!

On hirveän helppo puhua teoreettisessa mielessä siitä, että asiat ovat tahdon asioita ja että rakastamme niin myötä- kuin vastamäessä. Vastamäki on juuri sitä, kun lapset ovat pieniä, töitä pitäisi tehdä, harrastaakin olisi kiva ja puolisoakin olisi kiva nähdä. Aika loppuu. Koko ajan on kiire. Kuka minä olen ja mitä minä tahdoinkaan? Oli se mitä tahansa, en tahdo tätä!

Tahtominen on kovaa työtä. Sitä ei tule ajatelleeksi silloin, kun saa tahtoa helppoja asioita. Parisuhteessa yksi vaikeimmista paloista on sopia asioista niin, että kaikki antavat ja kaikki saavat. Kun elämä ruuhkautuu, harva meistä haluaa antaa mitään. Me haluamme vain saada. Oikeudet eivät kuitenkaan koskaan voi ajaa velvollisuuksien yli. Perhe ei ole yhden ihmisen tahdon alttari, jolle muut uhrataan.

Lapset tulevat väistämättä ottamaan itselleen sitä aikaa, mikä ennen käytettiin harrastuksiin ja parisuhteeseen. Yksikään parisuhde ei kestä parisuhteena ilman yhteistä kahdenkeskistä aikaa.

Aika on rajallista. Sitä on tavallisen työpäivän jälkeen käytössä ehkä noin seitsemän tuntia. Jos ajattelet, että tämä aika on ympyrä ja kokeilet jakaa sitä kaiken sinulle tärkeän kesken, kuka aikaasi saa eniten? Oletko jakoon tyytyväinen?

Entä jos joutuisit valitsemaan näistä vain kaksi? Mistä luovut? Ja mihin osioon kuuluvat kotityöt?





P.S. Ei lapsi tuhoa parisuhdetta ja mahdollisuuksia harrastaa. Lapsi muuttaa niitä. Parisuhteen tuhoamisesta olemme vastuussa ihan itse. Ja itse meidän on kannettava vastuu toimintamme seurauksista. Perheessä ei saa unohtaa itseään, mutta ei sitäkään sitä, että siellä on muitakin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...