Elämää korvatulpat korvissa
Bussi. Ratsastuskilpailuiden katsomo. Tenttisali. Elokuvateatteri tai teatteri. Hiljaisuus. Ihana hiljaisuus, jonka rikkoo ainoastaan jostain kanssaihmisestä lähtevä ääni.
Purukumi. Rouskutus. Maiskutus. Näppäinäänet. Kuulakärkikynän napsutus. Naputus. Koputus. Epävireisyys. Kamalammakasi se muuttuu, jos se ei tule rytmissä. Sanoinhan jo purukumi ja maiskutus? Ne ovat pahimmat. Tunnen itseni välillä mielipuoliseksi. Äänet voi onneksi joskus vaimentaa omalla puheella, mutta aina ei ole mahdollista tehdä niin.
Kamalaa on myös joutua kuuntelemaan ihmisiä, jotka eivät ymmärrä olevansa ainoita, jotka puhuvat ääneen hiljaa istuvien ihmisten keskellä. Olo on kuin salakuuntelijalla, mutta sillä erotuksella, että en halua kuulla muiden juttuja. Kuiskikaa, jos on pakko puhua muiden ollessa hiljaa! Tai odottakaa meluisaa hetkeä. Tärkeiltä kuulostavat työpuhelut bussissa suoritettuna ovat kiusallisia. Vasta viime viikolla kuuntelin 30 minuuttia sitä, miten keski-ikäinen nainen yritti saada työkaverinsa ymmärtämään, että tämän täytyy hoitaa projektinsa ihan itse. Soittaa pitopalvelut ja varata tarjoilut asiakkaille. Ja kyllä, ne maksavat ja ne kannattaa kilpailuttaa. Perään hän soitti jollekin toiselle ja purki tälle edellisen keskustelun.
Jostain syystä monien ihmisten on pakko koko ajan joko laittaa jotain suuhunsa tai päästää jotain sieltä ulos, vaikka tilanne edellyttäisi hiljaisuutta. Luonnollisesti ymmärrän, etten voi vaatia ympäröivää maailmaa olemaan hiljaa vain minun takiani. Siksi välttelen paikkoja, joissa äänikontrastit voisivat olla mahdollisia. Purukumia syövien ihmisten puheeseen on lähes mahdoton keskittyä. Oppilaita yleensä pyydän ottamaan purukumin suustaan, sillä työni onnistuminen riippuu aika lailla siitä, miten pystyn heitä kuuntelemaan. Töissä en voi käyttää korvatulppia.
Ymmärrätte varmaan, että hiljaisen katsomon ratsastuskilpailut sisätiloissa ovat minun mielestäni kuin venäläistä rulettia. Koskaan ei voi tietää, millaista porukkaa ympärillä istuu ja siksi olen tottunut istumaan korvatulpat tai sormet korvissa. En ole vielä kehdannut laittaa päähäni kuulosuojaimia. Tämän kirjoitettuani ehkä kehtaan, mutta aika mukavasti tapahtumia voi välillä katsoa kotisohvaltakin.
Onko vähän mielipuolista? Hevosesta lähteviä syömisääniä minä nimittäin voin vallan hyvin kuunnella.
Purukumi. Rouskutus. Maiskutus. Näppäinäänet. Kuulakärkikynän napsutus. Naputus. Koputus. Epävireisyys. Kamalammakasi se muuttuu, jos se ei tule rytmissä. Sanoinhan jo purukumi ja maiskutus? Ne ovat pahimmat. Tunnen itseni välillä mielipuoliseksi. Äänet voi onneksi joskus vaimentaa omalla puheella, mutta aina ei ole mahdollista tehdä niin.
 |
| Banaanin syömisestä lähtee kamala ääni. Hiljaisuudessa sitä ei pääse pakoon. |
Jostain syystä monien ihmisten on pakko koko ajan joko laittaa jotain suuhunsa tai päästää jotain sieltä ulos, vaikka tilanne edellyttäisi hiljaisuutta. Luonnollisesti ymmärrän, etten voi vaatia ympäröivää maailmaa olemaan hiljaa vain minun takiani. Siksi välttelen paikkoja, joissa äänikontrastit voisivat olla mahdollisia. Purukumia syövien ihmisten puheeseen on lähes mahdoton keskittyä. Oppilaita yleensä pyydän ottamaan purukumin suustaan, sillä työni onnistuminen riippuu aika lailla siitä, miten pystyn heitä kuuntelemaan. Töissä en voi käyttää korvatulppia.
Ymmärrätte varmaan, että hiljaisen katsomon ratsastuskilpailut sisätiloissa ovat minun mielestäni kuin venäläistä rulettia. Koskaan ei voi tietää, millaista porukkaa ympärillä istuu ja siksi olen tottunut istumaan korvatulpat tai sormet korvissa. En ole vielä kehdannut laittaa päähäni kuulosuojaimia. Tämän kirjoitettuani ehkä kehtaan, mutta aika mukavasti tapahtumia voi välillä katsoa kotisohvaltakin.
Onko vähän mielipuolista? Hevosesta lähteviä syömisääniä minä nimittäin voin vallan hyvin kuunnella.
Kiitos. Tunnen itseni hivenen normaalimmaksi. Mitään niin kamalaa ei ole kun suu auki rouskuttavat ja maiskuttavat ihmiset. Jätän sipsit ostamatta silloin kun tietty ystäväni tulee kylään. Hän nimittäin syö niitä äänekkäästi rouskuttaen suu auki. Leffateatterissa tekisi joskus mieli karjaista kun vierustoveri äänekkäästi rouskuttaa kovia karkkeja. Sukulais ruokailut missä lapsilla ei ole mitään tapoja, ja maiskutetaan ja rouskutetaan elämän kyllyydestä. Onneksi en ole yksin tämän "vikani" kanssa ;)
VastaaPoistaMuistan jo lapsuudesta yhden kyläpaikan, missä kaikki söivät miten sattuu: puhuivat ruoka suussa ja samaan aikaan äänekkäästi maiskuttaen. Se oli tuskaa.
PoistaLukiossa ollessamme muistan, että joku oli tuonut kokeisiin evääksi sipsejä. Opettaja haki ne pois. Nykyisessä työpaikassamme ohjeistamme abeja, että yo.kirjoituksiin ei oteta mukaan ruokaa, minkä syömisestä lähtee väistämättä ääni. :D
ja lisään vielä että nuo napsutukset ym käyvät myös hermoon. Olen kuvitellut olevani jotenkin yliherkkä. Olenko?
VastaaPoistaItse ajattelen näitä myös rytmitajuasioina. Olen harrastanut klassista musiikkia aktiivisesti 20-vuotiaaksi asti ja monilla ystävilläni näiltä ajoilta on sama ärsytys rytmitöntä napsuttelua kohtaan. Eräs näistä läheisistä ystävistäni sai kunnon siedätyshoidon 30-vuotissynttäreillään, kun ystävät tarjosivat hänelle steppiesityksen, jota hänen piti yksin kuunnella. Syvä hiljaisuus vallitsi, steppi raikasi ja ystäväni kärsi. :D
PoistaHui, liika hiljaisuus on pahasta. En ole koskaan pystynyt lukemaan kirjastossa, jossa pienetkin äänet kuulostavat hirrrveän häiritseviltä. Pieni tausta humu on hyvästä.
VastaaPoistaHeinänrouskutus on muuten yksi rauhoittavimmista äänistä, joita tiedän. Joskus vain istun karsinassa ja kuuntelen ja rauhoitun.
Heinänrouskutus meneekin taustahumusta. :)
PoistaItse tykkäsin lukea kirjastossa. Mielellään välisermit ja toki aina korvatulpat korviin. Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan eksegeketiikan huoneeseen ei saanut viedä edes läppäreitä, vain kirjoja. SIellä oli hiljaista. Siellä myös nukuttiin usein päiväunia kirjojen päällä. Kerran eräs proffa tuli sinne juuri sellaiseen aikaan aj uskalsi sanoa ääneen, että onpa ahkeraa porukkaa. :)
Kiitos tästä. Terveisin meluherkkä avokonttorissa... Satunnaiset etätyöt ovat todellista mannaa :)
VastaaPoistaLisää niitä! Itse sanon aina, että mieluiten täyttä melua tai täyttä hiljaisuutta. ;-)
PoistaGooglaa Misophonia :)
VastaaPoistaKiitos, oon siitä joskus lukenutkin. Diagnooseissa on vaan se paha puoli, että sellaisen saatuaan voi herkästi ruveta kuvittelemaan, että maailman täytyy muuttua minun pillini mukaiseksi eikä minun sopeutua.
Poista