Hevostarvikeliikkeet saattohoidossa



Asiakas soitti eräänä lauantaiaamuna hevostarvikeliikkeeseen tullakseen sovittamaan ratsastusvarusteita. Liike oli varsinaisesti suljettu kesälauantaisin, koska asiakasvirrat olivat hiljentyneet. Liikkeen omistaja oli kuitenkin valmis palvelemaan asiakkaita erillisestä pyynnöstä oikeastaan milloin tahansa. Jokainen maksava asiakas olisi kotiinpäin.

Asiakas sovitti, sovitti ja sovitti. Hevostarvikeliikkeen omistaja kantoi eteen uutta kenkää, housua ja paitaa. Asiakas tuntui tietävän tarkasti, mitä etsi ja mihin hintaan. Liikkeen omistaja oli hyvä myyjä: hän hymyili urheasti, vaikka alkoikin pelätä, ettei kauppoja tulisi. Lopulta asiakas sanoikin, että jää miettimään; kyseiset varusteet kun olivat ulkomaisessa nettikaupassa monta kymmentä euroa edullisempia. Omistaja huokasi mielessään, mutta hymyili edelleen. Asiakas kiitti ja poistui. Ovi sulkeutui ja omistaja taitteli vaatteet takaisin hyllyyn ja veti kenkien vetoketjut kiinni. Hitaasti kuin filmi olisi hidastettu.

Aina sama juttu. Liikkeen omistaja tunsi itsensä jälleen kerran hyväksikäytetyksi. Sovituskopiksi kelvataan, mutta sen muutaman kympin säästön takia hänen työpanoksensa ja investointinsa ovat ihmisille täysin nollan arvoisia.

Unelma hyvää asiakaspalvelua tarjoavasta liikkeestä ei tuntunut enää kantavan. "Pitäkää nettikauppanne", omistaja nieleskeli ja selasi taas vaihteeksi mollin sivuja. Ehkä olisi syytä laittaa pillit pussiin ja lopettaa puhdas hyväntekeväisyys. Alkaa tehdä jotain, mikä kannattaisi ja toisi myös leivän pöytään.

Sähköpostiin oli taas tullut bloggaajan yhteistyöpyyntö. "Tämäkin vielä", omistaja huokasi. "Sinäkin olet tietysti avoin kaikelle yhteistyölle ja ehdotuksille. Mutta minunko pitäisi tässä keksiä konsti, miten sinä mainostaisit minua ja sitten minä vielä maksaisin sinulle omasta ideastani? Kunpa keksisitkin ratkaisun avata asiakashanat, mutta sinä pyydät vain ilmaisia tavaroita!"

Omistaja kiitti yhteistyötarjouksesta, joka ei ollut ajankohtainen, sulki koneensa ja valmistautui lähtemään kotiin. Kotimatkalla joku soitti taas tullakseen sovittamaan housuja. Hetken liikkeen omistaja mietti, sanoisiko, ettei sovi, mutta käänsi auton ja ajoi liikkeelle takaisin.

Voisihan se olla, että juuri tästä tulisi kaupat.

******************

Haastan jokaisen tämän tarinan lukeneen sitoutumaan siihen, että ostaa jatkossakin kaikki varusteensa sieltä, missä niitä käy sovittamassa. Se on oikein ja reilua sitä liikettä kohtaan, joka tarjoaa asiakaspalvelun sekä mahdollisuuden tutustua tuotteeseen ilman rahallista sitoumusta. Arvostetaan saamaamme palvelua!

Kommentit

  1. Erittäin hyvä ja kannatettava haaste, ja pystyin mainiosti samaistumaan liikkeen omistajan tuntemuksiin. Olen itse noudattanut haasteen toimintatapaa jo ennen haastetta ja aion noudattaa jatkossakin. Minussa on vain hevostarvikeliikkeen asiakkaana se huono puoli, että käyn ostoksilla aniharvoin ja minun panoksellani tuskin on vielä kovin suurta rahallista merkitystä.

    Kiitos tästä ajatuksia herättävästä ja ajankohtaisesta postauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen varmasti tarvitsee joskus jotain. PIenistä pisaroista muodostuu sitten iso meri. :)

      Poista
  2. Hyvä teksti! Minusta on pöyristyttävää, että ihmiset kehtaavat mennä sovittamaan ns. kivijalkaliikkeeseen vain ostaakseen saman tuotteen ulkomaisesta nettikaupasta. Itse ostan mielelläni sieltä, mistä saan hyvää palvelua, vaikka tuote olisi jonkun kympin kalliimpi. Netistäkin ostan kyllä, mutta harvoin ulkomailta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Olen kyllä tilannut ulkomailtakin, mutta niitä tuotteita ei ole saanut Suomesta.

      Poista
  3. Tosi hyvä teksti! Itse ostan aina jotakin, jos olen jotain käynyt sovittamassa, myyjän ajantuhlausta vaan jos käy vain sovittamassa. Itse myös ostan paljon mieluummin liikkeestä kuin netistä, silloin ainakin näkee ja kokee millaista tuotetta on ostamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, eihän ostopäätöstä ole pakko tehdä, vaikka myyjä olisi miten ystävällinen, jos sillä hetkellä tuntuu, ettei se ole hyvä. MInä olen muutenkin kyllä huono menemään kauppaan "huvin vuoksi". Menen yleensä ostamaan jotain. En sovittele, ellen ole oikeasti etsimässä/ostamassa mitään.

      Poista
  4. ai kamala. oikein itkettää ton kauppiaan puolesta. mä ostin ennen vanhaan meidän kylän ainoasta kaupasta, joka oli sporttikauppa, kaikki maailman vehkeet, koska halusin kannustaa. hänkin väsyi ja myi liikkeensä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on onni, jos saa läheltä. Minun lapsuudessani ostettiin joko maataloustarvikeliikkeestä tai ravien aikaan auki olevasta Jannen Vaunu -nimisestä liikkeestä. HippoSportiin pääsi kerran vuodessa Espoon-serkkujen luona vieraillessaan. Oi, sitä tavaroiden paljoutta!
      Inwell-kuvastosta tehtiin muuten tilauksia. Siinä poseerasi Marko Björs.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tällä tapaa saadaan varmistettua sitä palvelua jatkossakin.

      Poista
  6. Niin totta.
    Tosin olen sovittanut haluaani kypärää liikkeessä ja ostanutkin jos olisi saanut sinisenä. Myyjä opasti tilaamaan netistä ja antoi osoitteenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta todennäköisesti tämän seurauksena ja hyvää palvelua saaneena palaat liikkeeseen uudelleenkin, eikö niin? PAlvelua on monenlaista. Tärkeintä on, että asiakas saa ratkaisun ja kaikki myyntitapahtumat eivät sillä hetkellä tuo rahaa kassaan. Useissa tapahtumissa sitten myöhemmin. :)

      Poista
    2. Tottakai ja suurimmaksi osaksi hankinnat hankitaan kyseisestä liikkeestä ja mieluiten juuri tältä myyjältä!
      Asiakaspalvelua ja tilannetajua, palkkaisin vaikka heti (jos olisi liike mihin palkata).

      Poista
  7. Erittäin hyvä kirjoitus, jota itsekin olen miettinyt. Etenkin kun on ollut kahdessa ratsastustarvikeliikkeessä aikanaan töissäkin - se mikä paine yrittäjän puolelta joutuu laittamaan työntekijöihinsä, että saadaan riittävästi kauppaa tehtyä, kertoo kaiken olennaisen tilanteesta.
    Itse en ole ikinä ulkomailta tilannut mitään, kaikki tilattu suomalaisten yrittäjien kautta. Silti on pöyristyttävää, miten esimerkiksi tilaustuotteista, jotka olet jo valmiiksi maksanut, saat odottaa melkein puoli vuotta - ja sitten, kun sitä tuotteen perään on kysellyt jo useaan kertaan, saatkin kuulla, että tilaukseni on jotenkin liikkeen kautta "unohdettu". Itse olen tähän nyt törmännyt ihan vähän ajan sisään useammankin kerran, ja se kyllä pistää harmittamaan. Ehkä ei ole tarvetta liikkeilläkään pitää huolta jo maksetuista tilaustuotteista, kun rahat ovat jo asiakkaalta saaneet... Tällöin tulee mieleen ajatus, olisiko ollut sittenkin alunperin helpompaa tilata suoraan ulkomailta itse.
    Mutta lopulta haluan vain uskoa, että näissä minunkin kohdalla tapahtuneista tapauksista on käynyt vain inhimillinen virhe ja kaikki on ollut sattumaa. Monissa liikkeissä saa ensiluokkaista palvelua, ja arvostan sitä todella, että saan nähdä ja esimerkiksi sovittaa tuotteet ennen ostopäätöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on tietysti kurjaa. Myönnän, että joskus minuakin on harmittanut, että kun raahaudun kivijalkaliikkeeseen, sitten tuotetta ei ole varastossa ja saan sitten raahautua liikkeeseen toisenkin kerran sitä tilauksen jälkeen noutamaan. Vaikka liike palvelee, monelle tulee kiusaus hakeutua sellaisiin liikkeisiin, joista tuotteen saa suoraan hyllystä.

      Tänä päivänä on riski pitää isoa varastoa, kun kauppa ei käy. Sitten on nämä isot isot ketjut tai pitkään toimineet isot liikkeet, joilla tähän varaston ylläpitoon on mahdollisuus ja se on heidän suurin kilpailuvalttinsa.

      Se on minustakin anteeksiantamatonta, jos asiakas unohdetaan. Siinä tilanteessa on ehkä ihan oikein unohtaa liikekin. Toki inhimillisiä virheitä tapahtuu kaikille. Sellaisissa tilanteissa pienikin ostohyvitys voi saada asiakkaan tulemaan uudelleen, mutta huonosti hoidettu asiakastapahtuma saa aikaan entisen asiakassuhteen.

      Taitolaji tuo kaupankäynti niin ikään.

      Poista
  8. En tiedä ymmärsinkö postauksesi pointin ihan väärin, mutta en ole samaa mieltä kanssasi.

    Jos rahallinen tilanne ei ole kummoinen, niin ostanhan nyt mieluiten kaikista halvimman tuotteen. Jos se on vastaavanlainen kuin hevostarvikeliikkeessä, niin sovitanhan minä sen mieluusti, kun siihen kerta on mahdollisuus.
    Ja jos tuote/tuotteet jotka sovitan, eivät ole sopivia, liian kalliita tai ne saisi muusta paikasta halvemmalla, niin eihän niitä nyt silloin kannata ostaa vain sen takia, että hevostarvikeliike hyötyy siitä. Tilaammehan mekin vaatteitakin nettikaupoista. Älä ymmärrä kuitenkaan väärin, arvostan todella suuresti sitä, että meillä on hevostarvikeliikkeitä ja niissä osaavia, oman alansa tuntevia ja kaiken lisäksi ystävällisiä myyjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et sinä ymmärtänyt jutun pointtia väärin. Olet vain täysin eri mieltä asiasta kuin minä.

      Ihmisillä on tietysti aina vähän erilaisia elämäntilanteita. Opiskelijana muistan aina miettineeni, että sitten kun olen joskus töissä ja minulla on rahaa enemmän kuin vain ihan vähän, en osta enää ulkolaisia vihanneksia vaan minulla on varaa tehdä ruokakaupassa arvovalinta kotimaisent yön puolesta. No, se hetki tuli valmistumisen jälkeen.

      Poista
    2. Mutta jotta pysyttäisiin alkuperäisessä aiheessa, niin kyllä minäkin ostan edullisia tuotteita. Moraalini ei vain kestä sitä, että käyn sovittamassa ja tekemässä ostopätätöksen yhdessä kaupassa, mutta sitten tilaan halvemman vastaavan netistä.

      Poista
  9. Ostokäyttäytymistäni ohjaa pienten puljujen tukeminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se. Joku voima meidän ostokäyttäytymistämme aina ohjaa. :)

      Poista
  10. Monestihan ne on jo katsottu sieltä netistä valmiiksi ja käydään vaan sovittamassa, että mikä koko olis sopivin. Sama tilanne on soitinkauppialla. "Asiakkaat" käy testaamassa soittimia ja muita vermeitä ja tilaa sitten ne netistä, suuresta saksalaisesta firmasta, jolla on myyntimääriensä ja pienemmän tilantarpeensa (ei liikkeitä) ansiosta varaa ottaa pientä katetta ja myydä halvemmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti. On helppo ajatella, että se "mystinen joku" hoitaa ostopuolen ja itse voi ottaa kermat kakusta. Mutta veikkaan,e ttä ei suurin osa tee sitä ilkeyttään, ainoastaan ajattelemattomuuttaan. Ei ajatella, että se on keneltäkään pois. Eihän katselu kuluta, miksi siis sovittaminen? Eikä katselemisesta ja sovittamisesta nyt voi maksuakaan ottaa. Tämä onkin vähän sellainen asia, että se on korvien välissä. Toisten mielestä on oikein laittaa hedelmäpussiin hedelmiä punnituksen jälkeen. Yleensä siksi, että kaikkien muidenkin uskotaan tekevän niin.

      Ht.netissä harmiteltiin, että tämä oli syyllistävä kirjoitus. Joku tuntee syyllisyyttä, toinen ei. Meidän on tällaisen moraalikysymyksen suhteen neuvoteltava itsemme kanssa. Ei kannata syyllistyä, jos ei ole syyllinen eikä koe sellaista. Mutta ei se silti tarkoita, että on omassa kannassaan oikeassa.

      Poista
  11. Tuo sovittamassa käyminen tietäen, ettei tuotetta osta, on minusta moraalisesti kyllä arveluttavaa, etenkin jos siihen menee ihan myyjän aikaa. Itse en kehtaisi.

    Mitä tulee tilanteeseen yleensä, niin en usko kyllä sen olevan menossa parempaan suuntaan. Kivijalkaliikeet kaikilla aloilla tarjoavat kyllä sitä palvelua ja suoran ostamisen iloa, mutta tässä taloustilanteessa entistä harvemmilla on varaa siihen. Kun maailma on avoin ja ihmiset voivat ostaa sieltä netistä halvemmalla, niin se käytös tulee vain yleistymään. Sitä ei voi estää, ainoa mitä asialle voi tehdä on yrittää miettiä, miten saisi itse niitä hintoja alas/myytyä jotain mitä muilta ei saa/voiko jotain tuottaa itse tms. Helppoahan se ei ole eikä aina mahdollistakaan, mutta globaalissa markkinataloudessa yrittäjyydenkin Suomessa tulee vain mukautua siihen hintakilpailuun...:/ Hattua nostan kyllä kaikille yrittäjille ja toivon, ett pysyvät leipänsä syrjässä jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Kilpailu on kovaa. Minä olen aina ollut sellainen pihistelijä, että minulle on kelvannut käytetyt ja markettiloimet. Vaatteitakan ei yleensä tule ostettua ennen kuin ne ovat alennusmyynnissä ja vähän niin kuin mennyttä sesonkia. Miksikö? En koe olevani kauhean varakas ja ostan yleensä vasta sitten, kun entinen on loppuunkulunutta.

      Edullisimman ostaminen ei ole minustakaan moraalisesti arveluttavaa vaan ihan normaalia. Sitä ei kuitenkaan saa sekoittaa tuohon yllämainitsemaani pointtiin siitä, että käydään kivijalkakaupassa hakemassa kermat kakusta.

      Pelkällä nettikauppapuolella ongelmaksi tulee se, että ihmiset tilaavat neljä eri kokoa ja palauttavat sitten ne kolme. Nykyisin palauttamisen ei kai ole pakko olla enää asiakkaalle ilmaista ja moni nettikauppa hyötyy tässä mielessä kivijalkaliikkeiden tarjoamasta sovitusmahdollisuudesta.

      Mikähän se viisasten kivi olisi? Suomessa yrittäminen on joka tapauksessa hemmetin kallista puuhaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit