Äiti pitää nyt itsestään huolta
Herttoniemen mäkihyppyrissä viime viikonloppuna tapahtunut onnettomuus oli järkyttävä. Työni puolesta se tuli myös lähelle. En kummastele sitä, että joku nuori haluaa laskea mäkeä. Minäkin olen halunnut. Olisinko itse ollut 16-vuotiaana yksi heistä, jotka tuollaista hyppyrimäkeä iltapuhteikseen laskivat? Ihan mahdollista. Olen ollut rohkea ja rakastanut vauhtia. En silti ollut teininä Lappeenrannan keskustassa mukana hyppimässä ristikkokaltereilla, jotka oli laitettu estämään tippuminen kävelykannelta autotielle. Pojat hyppivät siinä kuin trampoliinilla. Minä olen aina vältellyt korkeita paikkoja. Mutta mäenlasku, se on kivaa.
Nuoruuteen kuuluu ajatus omasta kuolemattomuudesta; omien lasten myötä tajuaa viimeistään maailman vaarat. Lasten syntymä toi mukanaan monta pelkoa. Yksi niistä oli se, että minun täytyy pitää itsestäni huolta. Ei enää vain itseni, vaan erityisesti lasteni takia.
Ensimmäinen päätös tällä saralla oli opetella ratsastamaan niin, että toden totta tietäisin, mitä olen tekemässä. Ei kukaan rohkeammaksi muutu lasten myötä, ei ainakaan uhkarohkeammaksi. Kypärä on ollut minulle aina itsestäänselvyys. Turvaliiviä käytän aina hypätessä ja myös pitkillä reippailla maastoretkillä. Mitä yhdestä katkenneesta luusta, jos täytyy pitää huolta vain itsestään, mutta lapsia nostellaan, kannetaan, pidetään sylissä. Kun solisluuni katkesi kuopuksen ollessa 11 kk ikäinen, olin aika lailla pulassa kotihommien kanssa. Onnettomuus itsessään tapahtui hevosta taluttessa. Syynä ei ollut turvavarusteiden puuttuminen, ainoastaan oma tyhmyys, kokemattomuus ja varomattomuus.
En kuvittele, että suojavarusteet suojaavat minua puutteelliselta ratsastustaidolta. Totta kai mieluummin pysyn selässä kuin putoan, mutta en minä autossakaan laita turvavyötä kiinni siksi, että voisin kolaroida enemmän. Lapset eivät oikeastaan ole hidastaneet haluani tehdä enemmän vaan ovat antaneet kimmokkeen treenata muutakin: uintia, pyöräilyä, juoksua... Lihaskuntoa, liikkuvuutta, kestävyyttä. Yritän opetella ratsastamaan paremmin. Haluan ratsastaa paremmin.
Jos minulla on hyvä kunto, jaksan ajatella silloin, kun kroppani joutuu fyysisesti kovemmalle. Ratsastaja tarvitsee aivojaan, sillä aivotoiminnan laiminlyönti johtaa vaaratilanteisiin. Nälkäinen ja väsynyt ratsastaja on kiukkuinen ja siitä kärsii myös hevonen. Kun ajatus ja kestävyys herpaantuvat, alkaa tulla muitakin kuin ajatusvirheitä. Kroppa kestää äkillisen heilautuksen ja korjaa tasapainon ennalleen, jos se ei joudu toimimaan ratsastettaessa äärirajoilla.
Minun täytyy yrittää pitää mahdollisimman pitkälle huolta siitä, etten ajaudu vaarallisiin tilanteisiin. En voi ratsastella, jos se tarkoittaa hevosen pitämistä kulkuvälineenä. Minulla on lapsia, herran tähden! Minulla ei ole varaa sanoa, että yksi luu sinne, tänne. Tarvitsen käsiäni, tarvitsen jalkojani. Haluan juosta lasteni perässä ja ottaa heidät syliin.
Vaihtoehto ei ole olla ratsastamatta. Vaihtoehto on ratsastaa paremmin. Hyväkuntoinen paranee vammoistaan paremmin kuin huonokuntoinen.
Nuoruuteen kuuluu ajatus omasta kuolemattomuudesta; omien lasten myötä tajuaa viimeistään maailman vaarat. Lasten syntymä toi mukanaan monta pelkoa. Yksi niistä oli se, että minun täytyy pitää itsestäni huolta. Ei enää vain itseni, vaan erityisesti lasteni takia.
Ensimmäinen päätös tällä saralla oli opetella ratsastamaan niin, että toden totta tietäisin, mitä olen tekemässä. Ei kukaan rohkeammaksi muutu lasten myötä, ei ainakaan uhkarohkeammaksi. Kypärä on ollut minulle aina itsestäänselvyys. Turvaliiviä käytän aina hypätessä ja myös pitkillä reippailla maastoretkillä. Mitä yhdestä katkenneesta luusta, jos täytyy pitää huolta vain itsestään, mutta lapsia nostellaan, kannetaan, pidetään sylissä. Kun solisluuni katkesi kuopuksen ollessa 11 kk ikäinen, olin aika lailla pulassa kotihommien kanssa. Onnettomuus itsessään tapahtui hevosta taluttessa. Syynä ei ollut turvavarusteiden puuttuminen, ainoastaan oma tyhmyys, kokemattomuus ja varomattomuus.
 |
| Kari ei halunnut ylittää kavalettia. Tilanne näyttä hurjemmalta kuin mitä se oikeasti on. |
Jos minulla on hyvä kunto, jaksan ajatella silloin, kun kroppani joutuu fyysisesti kovemmalle. Ratsastaja tarvitsee aivojaan, sillä aivotoiminnan laiminlyönti johtaa vaaratilanteisiin. Nälkäinen ja väsynyt ratsastaja on kiukkuinen ja siitä kärsii myös hevonen. Kun ajatus ja kestävyys herpaantuvat, alkaa tulla muitakin kuin ajatusvirheitä. Kroppa kestää äkillisen heilautuksen ja korjaa tasapainon ennalleen, jos se ei joudu toimimaan ratsastettaessa äärirajoilla.
Minun täytyy yrittää pitää mahdollisimman pitkälle huolta siitä, etten ajaudu vaarallisiin tilanteisiin. En voi ratsastella, jos se tarkoittaa hevosen pitämistä kulkuvälineenä. Minulla on lapsia, herran tähden! Minulla ei ole varaa sanoa, että yksi luu sinne, tänne. Tarvitsen käsiäni, tarvitsen jalkojani. Haluan juosta lasteni perässä ja ottaa heidät syliin.
Vaihtoehto ei ole olla ratsastamatta. Vaihtoehto on ratsastaa paremmin. Hyväkuntoinen paranee vammoistaan paremmin kuin huonokuntoinen.
Kommentit
Lähetä kommentti