Vertailun vuoksi
Istuin syntymäpäiväni iltana sohvalla ja katsoin telkkarista Suomen täydellisiä venäläisnaisia. Ohjelmassa kolmevitonen yksinhuoltaja järjesti massiivisia syntymäpäiväjuhlia, joi shampanjaa ja harjoitteli eroottista tanssinumeroa. Minulla sen sijaan oli jalassani verkkarit ja käsieni ulottuvilla sipsejä ja limpparia. Syntymäpäivän iltana koin mahdolliseksi laittaa elämän risaiseksi, vaikka olikin maanantai. 36-vuotiaana on mahdollista olla välittämättä.
Lappeenrantalaisena olen sisäistänyt, että venäläisyys on meikkiä ja korkokenkiä myös silloin, kun sille ei ole mitään perusteluja. Myönnän, että lomamatkalla Pärnussa olen tuntenut ylpeyttä, kun minua on luultu venäläiseksi. Nopea katselukierros ympärilleni paljasti maannaisteni ulkomuodosta sen, että oli nautittu vähän aika paljon sipsiä ja limukkaa. Siinä hetkessä tuntui imartelulta näyttää venäläiseltä. Muissa tapauksissa en aina ole ihan varma, ottaako suomalainen nainen kohteliaisuutena sen, että hän näyttää venäläiseltä. Ehkä tänä päivänä jo ottaa. Lappeenrannassa ja Joensuussa kimaltaa nykyisin paljon enemmän kuin ennen.
Nuolin suolaisia sormiani ja kuuntelin, miten yksi ohjelman naisista kertoi olevansa hyvä lähes kaikessa, mitä ryhtyy. Lappeenrantalaistaustainen vanhempi "väykkäri" hiukan kurtisti kulmiaan ja ainakin minä halusin ajatella, että hän vaikutti laillani epäileväiseltä. Lahjakkailla ihmisillä ei yleensä ole taipumusta paukutella henkseleitään. Aito lahjakkuus on yleensä helppo nähdä tottumattomallakin silmällä. Vaatimattomuus taas on suomalaisittain katsoen hyve. Älä näytä rikkauttasi. Älä kehuskele. Älä pröystäile. Ole vaatimaton. Tosin sillä tyylillä ei ehkä saa myytyä osaamistaan yhtä hyvin kuin jollain toisella.
Helsinkiläisillä on tapana sanoa, että vanha raha kulkee ratikalla. Perittyä rahaa ei esitellä vaan se kertoo sanomaansa sukunimessä. Talleilla paskaa mättää vierekkäin Suomen rikkaimpiin kuuluvat ja ne, joiden palkasta hevonen vie leijonaosan. Rahasta ei kukaan halua puhua ääneen ja miksi puhuisi? Mitä kenenkään palkka kenellekään kuuluu. Hevosiin saa sitä paitsi upotettua rahaa omaisuuden ilman, että näyttää rikkaalta. Joistain ulkoisista puitteista voi tietysti tehdä hiljaisia päätelmiä. Kyllä me kaikki teemme näitä päätelmiä ja tiedämme, kenellä rahaa on ja kenellä ei. Yleensä olemme sitä mieltä, että sitä on juurikin kaikilla muilla, paitsi itsellä.
Täytin tosiaan 36 vuotta. Istuin syntymäpäivänäni verkkareissa sohvalla ja söin sipsejä. Olen syönyt koko elämäni ajan lounaaksi paljon parjattua kouluruokaa. Odotan saavani seuraavan ikälisän ensi keväänä. Enhän toki pyydä lisää palkkaa, koska taulukossahan se näkyy, mitä sieltä on tulossa: demokraattista samaa kaikille.
Olen tavallinen täydellinen suomalaisnainen: kova tekemään työtä ja harvoin aloillani. Siinä en eroa telkkarin väykkäreistä. Mutta syntymäpäivän iltana television ääressä ja ylhäisessä yksinäisyydessäni tunnen olevani tyytyväinen, ettei minun tarvitse esittää mitään eikä kukaan kuvaa elämääni. Itse asiassa osaan minä istua aloillani. Rakastan persiilläni istumista. Kunhan nyt vain esitän.
- Onko sinulla ollut hyvä syntymäpäivä, mieheni kysyi sipsikulhoa täydentäessään.
- Täydellinen, vastasin valehtelematta tippaakaan ja taputin vatsaani.
Telkkarissa väykkärit esittelivät kalliita jakkuja, joivat shampanjaa ja söivät kaviaaria. Minä tiesin, että sipsit näkyisivät seuraavana päivänä hurjina silmäpusseina, mutta en välittänyt siitäkään.
Nukkumaankäydessä tosin hiukan oksetti, mutta sitten nukahdin.
Lappeenrantalaisena olen sisäistänyt, että venäläisyys on meikkiä ja korkokenkiä myös silloin, kun sille ei ole mitään perusteluja. Myönnän, että lomamatkalla Pärnussa olen tuntenut ylpeyttä, kun minua on luultu venäläiseksi. Nopea katselukierros ympärilleni paljasti maannaisteni ulkomuodosta sen, että oli nautittu vähän aika paljon sipsiä ja limukkaa. Siinä hetkessä tuntui imartelulta näyttää venäläiseltä. Muissa tapauksissa en aina ole ihan varma, ottaako suomalainen nainen kohteliaisuutena sen, että hän näyttää venäläiseltä. Ehkä tänä päivänä jo ottaa. Lappeenrannassa ja Joensuussa kimaltaa nykyisin paljon enemmän kuin ennen.
Nuolin suolaisia sormiani ja kuuntelin, miten yksi ohjelman naisista kertoi olevansa hyvä lähes kaikessa, mitä ryhtyy. Lappeenrantalaistaustainen vanhempi "väykkäri" hiukan kurtisti kulmiaan ja ainakin minä halusin ajatella, että hän vaikutti laillani epäileväiseltä. Lahjakkailla ihmisillä ei yleensä ole taipumusta paukutella henkseleitään. Aito lahjakkuus on yleensä helppo nähdä tottumattomallakin silmällä. Vaatimattomuus taas on suomalaisittain katsoen hyve. Älä näytä rikkauttasi. Älä kehuskele. Älä pröystäile. Ole vaatimaton. Tosin sillä tyylillä ei ehkä saa myytyä osaamistaan yhtä hyvin kuin jollain toisella.
Helsinkiläisillä on tapana sanoa, että vanha raha kulkee ratikalla. Perittyä rahaa ei esitellä vaan se kertoo sanomaansa sukunimessä. Talleilla paskaa mättää vierekkäin Suomen rikkaimpiin kuuluvat ja ne, joiden palkasta hevonen vie leijonaosan. Rahasta ei kukaan halua puhua ääneen ja miksi puhuisi? Mitä kenenkään palkka kenellekään kuuluu. Hevosiin saa sitä paitsi upotettua rahaa omaisuuden ilman, että näyttää rikkaalta. Joistain ulkoisista puitteista voi tietysti tehdä hiljaisia päätelmiä. Kyllä me kaikki teemme näitä päätelmiä ja tiedämme, kenellä rahaa on ja kenellä ei. Yleensä olemme sitä mieltä, että sitä on juurikin kaikilla muilla, paitsi itsellä.
Täytin tosiaan 36 vuotta. Istuin syntymäpäivänäni verkkareissa sohvalla ja söin sipsejä. Olen syönyt koko elämäni ajan lounaaksi paljon parjattua kouluruokaa. Odotan saavani seuraavan ikälisän ensi keväänä. Enhän toki pyydä lisää palkkaa, koska taulukossahan se näkyy, mitä sieltä on tulossa: demokraattista samaa kaikille.
Olen tavallinen täydellinen suomalaisnainen: kova tekemään työtä ja harvoin aloillani. Siinä en eroa telkkarin väykkäreistä. Mutta syntymäpäivän iltana television ääressä ja ylhäisessä yksinäisyydessäni tunnen olevani tyytyväinen, ettei minun tarvitse esittää mitään eikä kukaan kuvaa elämääni. Itse asiassa osaan minä istua aloillani. Rakastan persiilläni istumista. Kunhan nyt vain esitän.
- Onko sinulla ollut hyvä syntymäpäivä, mieheni kysyi sipsikulhoa täydentäessään.
- Täydellinen, vastasin valehtelematta tippaakaan ja taputin vatsaani.
Telkkarissa väykkärit esittelivät kalliita jakkuja, joivat shampanjaa ja söivät kaviaaria. Minä tiesin, että sipsit näkyisivät seuraavana päivänä hurjina silmäpusseina, mutta en välittänyt siitäkään.
Nukkumaankäydessä tosin hiukan oksetti, mutta sitten nukahdin.
Kommentit
Lähetä kommentti