maanantai 6. heinäkuuta 2015

Riisuttu malli

Sain 12-vuotiaana kuningasidean: mielestäni oli ihan loogista, että jos ihmiset menevät uimaan vähemmissä vaatteissa, hevosetkin tekevät niin. Kaveri kannusti. Riisuin ponin suitsista kaikki remmit, mitkä oli mahdollista ottaa irti ja jätin satulan talliin. Menimme kaverin kanssa yhdessä täysin pitkin ohjin uittorantaan.

Tallille palattaessa hevoset lähtivät käsistä. Tai oikeastaan minun ratsuni ei ehkä olisi lähtenyt käsistä, ellei kaveri olisi karauttanut ponillaan täysin ennakoimatta hurjaan laukkaan. En saanut ponia kiinni. Tallilla selvisi, että kaveri kuulemma aina laukkasi ponillaan kotiinpäin. Se on asia, minkä opettaminen voi tulla mieleen vain 11-vuotiaalle, joka saa ratsastaa aina itsekseen, ilman varsinaista aikuisten ohjausta.

Soratiellä pystyin ajattemaan ainoastaan sitä, että toivottavasti vastaan ei tule autoja ja toivottavasti kestän selässä; olinhan pelkkä uimapuku päällä itsekin. Tallinpihaan päästyämme tuntui, että sydän hakkasi jossain syvällä kurkussa asti. Tajusin välittömästi miten typerä olin ollut. Ponilla ei varmasti ihan ilman syytä käytetty kaikkia niitä remmejä, mitä sillä oli. Ja olihan se kova menijä, innostuessaan vaikea pysäyttää. Tuohon aikaan ratsastuskouluhevosia ei kai varsinaisesti läpiratsastettu. Reippaat menijät olivat sellaisia, että niitä yleensä vain pidätettiin. Kaikki muu oli matkustamista. (lue tämä maastoilua käsittelevä teksti koskien kuumakallejen ratsastusta, niin kuin asian nykyisin ymmärrän)

Isäni otti meistä tämän kuvan kesällä 1992. Muistan, että uittomatkalla törmäsimme motoristiin, joka kuitenkin kohteliaasti pysäytti pyöränsä. Minua hävetti, kun isäni tarrasi ponia suitsista kiinni. Pärjäsin mielestäni kyllä itsekin.

Tänä päivänäkin monet nuoret (ja jotkut vähän vänhemmatkin) tuntuvat pitävän hienona asiana sitä, että voivat ratsastaa hevosiaan riisutuilla varusteilla. Puhutaan luottamuksesta eläimen ja ihmisen välillä. Mitä nuorempi ihminen on, sitä suurempi kiusaus hänellä on ajatella, että luottamus hevosen ja ihmisen välillä on sitä, että ihminen luottaa hevoseen. Mutta sehän on täysin päinvastoin!

Luottamus hevosen ja ihmisen välillä on sitä, että hevonen luottaa ihmiseen. Ja koska järkevä ihminen tietää, ettei hevonen pakoeläimenä koskaan luota täysin mihinkään eikä keneenkään, hän ymmärtää, ettei hänkään voi luottaa hevoseensa varauksetta.

Ja siksi hän varustaa hevosensa oikein ja pistää myös omaan päähänsä kypärän.

4 kommenttia:

  1. Erittäin hyvin ajateltu ja kirjoitettu. Huolestuttava trendi on tuo minimi varusteilla (jos varusteita ollenkaan) hevostelu. Varusteisiin kuuluu toki myös hevosen valmistelu koulutuksellisin keinoin ja usein sekin jää puolitiehen. Saati sitten ratsastajan omat turvavarusteet ja niiden puute. Ihannoidaan vääriä asioita. Less is not more. Jos aikoo käyttää vähemmän(varusteita), pitää tehdä enemmän (töitä ja koulutusta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että varusteettomuus on lähtökohtaisesti hienoa. Netti on pullollaan videoita, joissa ratsastetaan hurjia esteitä pelkkä naru kaulalla. Tätä sitten lähdetään tavoittelemaan niin, että laitetaan hevoselle naru kaulalle ja hypätään selkään. Eihän noissa videoissa näy se työn määrä, mikä on johtanut varusteettomuuteen.

      Eiväthän varusteet ole koskaan niin pahasta kuin ihminen siellä varusteen takana. Kannus ei ole kidutusta. VAtkaava, kyljet rikkova pohje on.

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu! Ensimmäisellä hevosellani (huom. Cajukselta ostettu arabi :)) muun muassa maastoilin paljon ilman satulaa.
    Nykyisen nelivuotiaan suomenhevoseni kanssa olen aina pitänyt kunnon varusteita. Poissa on lenkkarit jalassa ratsastus, ilman satulaa tehdyt kesälenkit, laitumelle ratsastus pelkällä riimulla...En halua huonoja kokemuksia kummallekaan meistä.
    Satulatta menoa voisin testata ensin aidatulla kentällä / maneesissa, maastoiluun on vielä matkaa.

    Olen ajatellut ihan samaa tästä minimivarusteilla ratsastuksesta... Kuinka paljon taustatyötä jää näkemättä, kun lopputuloksena on se hieno videopätkä, josta joku saa hyvän idean kokeilla samaa kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tismalleen. Ratsastin kyllä jonkun verran Tintillä ilman satulaa, mutta kun sillä oli niin karmea säkä ja selkäranka, niin ei sitä nyt ihan tavaksi viitsinut ottaa. Sitä paitsi sitä häiritsi jotenkin se, että sen piti ottaa minusta koppia koko ajan. Ei rentoutunut, koska minä en rentoutunut.

      Eräs tallinpitäjä muuten oli ilmoittanut tällaisen varusteettoman urheilemisen seurauksena tapahtuneen onnettomuuden jälkeen, ettei hän ota enää laisinkaan toisinhevostelijoita tallillensa. Ymmärrän ihan hyvin. Minäkään en haluaisi olla sydän syrjälläni katsomassa vierestä kaiken maailman kuiskauksia ja kokeiluita, joissa ei ole päätä eikä häntää.

      Mutta nostan kyllä hattua sille, joka uskaltaa pystyy kouluttamaan hevosensa siihen pisteeseen, että sen kanssa voi suorittaa kaikenlaista jännää. Apassionatasta voi olla monta mieltä, mutta näyttäähän se yhteistyö upealta.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...