keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Ravistetaan



Kun odotin toista lastamme enkä enää pystynyt itse ratsastamaan, tyttäreni pääsi aika usein hevosen selkään. Yleensä kenttä ei kelvannut. Piti päästä "metsälle". Siellä tyttäreni halusi "ravistaa". Hän piti iloisena kiinni ohjasajovyöhön kiinnitetystä kauhukahvasta ja hölskyi ravaavan hevosen kyydissä ne muutamat askeleet.
- Lisää!

Tintti vaikutti alkuun epäröivältä, mutta juoksi sitten askeleensa jo rennommin.
- Äiti, pylly heiluu, tää on kivaa! Lisää!
- Niinhän se on.

Tyttäreni ei ollut vielä täyttänyt kolmea vuotta. Kerroin, miten ratsastimme yhdessä silloin, kun hän oli minun vatsassani. Tytär oli ylpeä siitä, että nyt hän ratsastaa itse. Tintti oli yhtäkkiä hänen hevosensa. Mainittakoon, ettei tytöllä ole ollut koskaan kovin suurta kiinnostusta lähteä tallille, ei pienempänä eikä oikein vieläkään.

Tyttären kanssa vietetty aika metsässä hevosta talutellen teki raskaana olevalle kropalle ja mielelle hyvää. Saihan siinä puuhata hevosen kanssa, mutta iloita myös tyttären kanssa samasta asiasta. Mutta jotain siinä hevosen vierellä hölkkäämisessä kuitenkin oli, mistä minun kroppani ei pitänyt. Kipu alkoi pikku hiljaa kävelyn vaikeutumisena ja paheni, kun palasin illemmalla tallille laittamaan haudetta Tintin jalkaan. Kun pääsin kauppaan, pystyin hädin tuskin kävelemään. Kotipihassa piti soittaa miehelle, että tuletko auttamaan minut autosta pois.

Loppuilta meni maaten. Ilmeisesti kyse oli lantion löystymisestä. En ollut kokenut sitä ensimmäisessä raskaudessa, mutta toisessa se iski päälle voimakkaana. Kuvittelin samalta tuntuvan silloin, kun joku lyö puukolla sinne alas. Muutaman tällaisen kokemuksen jälkeen en uskaltanut liikkua sitäkään vähää. Olin joitain viikkoja aikaisemmin suorittanut SRL:n kuntohaasteen osaksi juosten. Ne olivat sen raskauden viimeisimmät juoksuaskeleet.

Vähän tuon jälkeen tyttäreni ehdotti ratsastamaan menemistä jo heti päiväkodin pihassa. En suostunut. Kotona tyttö katseli lehtikuvaa ravihevosesta ja ilmoitti, että tarvitsemme ravihevosen. Olin juuri avanut 150 euron eläinlääkärilaskun ja tyydyin toteamaan, että kyllä meillä keskitytään jatkossakin hevosiin, jotka syövät ja sairastavat meidät köyhiksi sen sijaan, että erehtyisivät tuottamaan pennin pyörylää.

Nykyisin osuus ravihevosesta on kyllä hiukan kiehtonut. En tiedä miksi.

2 kommenttia:

  1. Meillä kans esikko oli vajaa 3v, kun ratsasti mun maksettuja tunteja pois, kun kuopusta odotin. :) Nyt tää neitonen on jo pian eskarissa ja tänä kesänä kävi alkeiskurssin, heppakärpänen siis puraisi todenteolla. Pikkumieskin, pian 3v, istuu tukevasti hevosen kyydissä talutettaessa ja näyttää nauttivan liikkeestä. <3 <3 ...Jännityksellä seuraan, saanko kaksi kaveria tallille tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Meillä ei ainakaan toistaiseksi ole havaittavissa noita merkkejä. Pojan 2v mielestä tallilla on kyllä hieno traktori ja autonrenkaita.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...