maanantai 22. kesäkuuta 2015

Ratsastustaidon määritelmä

Joskus tuntui paljon hienommalta puhua valmentajasta kuin ratsastuksenopetuksesta. Jälkimmäinen kuulostaa ratsastuskoululta ja ensimmäinen tähtää johonkin paljon ammattimaisempaan. Totuus lienee kuitenkin se, että ratsastuksenohjaajaksi tai -opettajaksi tässä maassa itseään voi kutsua vain koulutettu ammattilainen. Valmentaja voi sen sijaan olla kuka tahansa, joka ottaa kaverilta pimeänä kaksikymppiä vain sillä perusteella, että osaa ratsastaa itse hiukan paremmin.

Sitten on niitä valmentajia, joilla on niin paljon nimeä ja kokemusta, ettei heitä enää kehtaa kutsua ratsastuksenopettajiksi. Sekin on tavallaan hassua ja kertoo siitä, että meidän mielestämme valmennus on hienompi asia. Vaikka siellä tehtäisiin ihan samoja asioita. Monissa ratsastuskouluissakin on valmennus- ja opetusryhmät erikseen. Valmennus tähdännee aina kilpailemiseen. Opetus on sitten jotain muuta. Mutta mitä?

Kaikkien pitäisi nimenomaan opetella ratsastamaan ja hioa sitä. Onko valmennusryhmässä opetus homogeenisempää kuin ratsastustunnilla? Ei pitäisi olla. Olisi etu, jos ryhmä olisi samantasoinen. Toisaalta hyvin monentasoisten ratsastajien kanssa ratsastaneena olen sitä mieltä, että ryhmän tasolla ei ole oikeastaan väliä. Jos jokainen hallitsee hevosensa, jokaisella tunnilla ja jokaiselta hevoselta voi oppia jotain. Esteiden koosta tai tehtävien vaatimuksesta ei pitäisi kenenkään olla huolissaan. Moni haluaa tehdä "juttuja", vaikka perusratsastus on ihan hukassa.

Jäljelle jää vain yksi ajatus: meistä on mukavaa olla kehittyneiden ryhmässä, vaikka emme osaisi teetettävistä asioista kelvollisesti mitään. Meistä on hienoa olla valmennuksessa, vaikka se ei johtaisi mihinkään. Se, että pystyy suorittamaan yksittäisen 110cm esteen tai ratsastamaan avotaivutusta onnistuneen pätkän ei tarkoita, että niitä voisi lähteä esittämään kilpailuihin.

Tason ja kykyjen määrittely on todella vaikeaa, mutta toki sitä tarvitaan. Olen kuitenkin vakuuttunut, että kaikkien erilaisten termistöjen jälkeen ratsastustaidon mittari on se, mitä Cajus opettaa ja kysyy, onko sinulla kunnossa, hevosen tahti, muoto sekä ratsastettava tie? Jos ei ole, et oikeasti pysty suorittamaan hevosesi kanssa yhtään mitään juttuja. Olit sitten valmennuksessa tai opetuksessa.


Karilla on hyvä tahti, mutta se on edestä tosi vaikea. En saa siihen hyvää muotoa ja siksi ratsastettava tie on vaikea säilyttää haluttuna. Ohjattavuus kärsii.





5 kommenttia:

  1. Painavaa asiaa. Vielä sitä ratsastustaitoa etsimässä, mutta yritystä on ja kuten Jepa totesikin kerran minulle, että yritystä on, mutta aina se ei riitä. Ratsastus olisi helppoa jos sen voisi tehdä yksin ilman hevosta, mutta kun siihen tarvitaan se toinen osapuoli, niin se on ihmeellistä, miten oma osaaminen ei vastaa sitä, mitä teoriassa olisi mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MInulla isoksi ongelmaksi muodostuu joidenkin hevosten kanssa omien reaktioitteni hitaus. Olen nopeareaktioisten hevosten kanssa aina vähän myöhässä... :( Ja tämä Kari on toistaiseksi jotain, mistä en meinaa päästä selville ollenkaan.

      Poista
  2. Asiaa, jälleen kerran. Tosin meitä on moneen junaan, minä käyn valmennuksissa eikä minulla ole mitään ihmeempiä kisatavoitteita, tavoitteena on vaan oppia ratsastamaan paremmin, ja varsinkin tuota omaa hevosta. Jos se hevonen vielä menisi pikkuisen eteenpäinkin tuossa niin hyvä olisi, olisi sitten tyttärille taas piirun verran osaavampi vaikkei vielä mikään opetusmestari olekaan.
    Minulle valmennuksen ja ratsastuskoulutunnin ero on yksilöllisyys - ryhmä on pienempi (jopa yksin) ja tehtävät valitaan minua ja hevostani ajatellen ja niissä kiinnitetään huomiota ja ratkotaan juuri meidän ongelmiamme, ja hevonen on useimmiten oma tai muuten vakio. Isommassa ryhmässä ainakin osa hepoista on 'yleisiä' ja tehtävät valitaan vähän laajemman kontekstin mukaan (joka tunnilla ei voi hypätä samana iltana...).

    Pääsetkö Karin kanssa kenenkään valvovan silmän alle? tai voisiko joku vaikka videoida teitä vähän niin olisit itse jälkikäteen valvova silmäsi?
    [kieli poskessa] tosin jos suitsit sen usein noin niinkuin rillit huurussa (siis kuvassa) olet tehnyt, voi poskihihnojen risteytys aiheuttaa pientä mutinaa ;-)
    (Minä siis ratsastan herra herneprinssiä jolle ympäri pyöräytetty alaturpiksen pää aiheutti estetunnilla pään viskomista ja turpa taivaissa kaahotusta..., siksi kiinnitän yksityiskohtiin kummasti huomiota)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ole todellakaan tarkoitus ratsastaa yksinään. Nämä tämänhetkiset huomioni ovat lähinnä kahden ratsastuskerran jälkeen tehtyjä. :)

      Ja tuo poskihihna-asia tuli sekin jo korjattua tämän kuvan ottamisen jälkeen. En viitsinyt hyllyttää kuvaa vain tuon takia. Kuvanottopäivänä olin juoksuttanut hevosen. Kuolain vaihdettiin perinteiseen kolmipalaan sitä oikeaa, eli bevel bittiä odotellessa.

      Poista
  3. Ei aina tahdo hoksatakaan tuota kuolaimen merkitystä. Meillä on ja tänä keväänä jumpattu kuolaimien kanssa enkä ole vieläkään ihan tyytyväinen, mutta parempaan päin päästiin kuitenkin.

    Ratsastuskoululla oli jonkin aikaa ylläpidossa hevonen joka oli hackamoreilla ihan täysin erilainen - olin ollut usein sen kanssa samalla tunnilla eli nähnyt sitä paljon nivelet suussa. Sitten tulin kerran sen kanssa samaan valmennukseen johon sille oli laitettu hackamoret - en ihan oikeasti tunnistanut hevosta kun se oli aivan erinäköinen, ryhdikäs ja joustava ja reipas sen aiemman pitkäksi venähtäneen kavioita laahaavan lehmän sijaan.
    Kunpa löytäisin hevoselleni ja ratsastustyylilleni (kädelleni) sopivan kuolaimen!

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...