Nurmella viimeinkin!

Kesä on sitä, että pääsee nurmelle hyppäämään. Valkoinen ystäväni, jonka luotettavuudesta esteillä ei koskaan voi olla varma, oli jälleen kohtalon arpani viikonloppuna. Itse asiassa pyysin kyllä Mauno-miestä, mutta pomminvarmana hyppääjänä se sai itselleen toisen ratsastajan. Minun oli tyytyminen kakuntekijään, jonka selkään kiipesin imartelujen takia lopulta jopa aika ylpeänä. Hassua ja vähän noloakin, miten paljon kehuilla on vaikutusta itsetuntoon.

Vaikka valkoinen ystäväni viimeksi auttoi minua ottamaan maakosketusta jopa kahdesti, tällä kertaa olimme vedossa. Kesä ja maastoesteet tekevät ihmeitä; erehdyin jopa luulemaan sen vievät minua, kun se laukkasi omatoimisesti ja reippaasti eteen!

En oikeastaan ymmärrä, miksi jotkut arastelevat viedä hevosiaan maastoesteille. Mikään ei ole niin luontevaa hevoselle hypätä kuin tukki, oja tai maakuoppa. Ei se tietenkään tarkoita, että se ihan automaattisesti menisi, mutta toisen hevosen perässä aika monet hevoset tekevät ihmeitä.

Laumaeläimiä kun ovat.

Kuvat: Zelda Rantala

Anna karkki, tai en hyppää!

Vähän ponnistuspaikka haussa, mutta yli päästään.

"Ainaskin näin korkeita me hypätään!"

"Ettekö usko, häh!"

No jos nyt vähän alkuu haistellaan tällaista kummaa kanoottia...

Betoniputkea ei kyllä hullukaan hyppää ensi yrittämällä!

Olen sukua kissalle, voin astua sen yli ilman vauhtia kunhan olen varma, ettei se syö minua.

Sohvat on istumista varten, vai mitensenytmeni...

Vaikka voihan niiden ylikin hypätä.

Jippii, hyvin menee!

Tässä meillä on hyvä kioski.

Ja reipas hevonen hyppää vaikka kioskin yli!

Ei tunnu missään, se on kesä nyt!

Kuvat: Zelda Rantala