Minä ja Kari - mikä pari!

"On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin!
Minä ja Kari - mikä pari!
Valon lapset käsikkäin!"

Olin niin innoissani puuhailuaamustani hevosen kanssa, että vaikka ulkona satoi, jätin sadetakin talliin ja jäin juoksuttamaan kentälle. Hei siis minullahan on melkein oma hevonen!

Aloitin Kariin tutustumisen tänään ja kävin juoksuttamassa sen. En ole enää niin uhkarohkea (=nuori), että minulle tulisi mieleenkään tutustua ihan tuntemattomaan hevoseen muuten kuin juoksuttaen. Siinä sai vähän katsella sen liikettä ja toimintatapoja.

Kari tuntui olevan juoksutusraipasta tasan yhtä mieltä: nyt laukataan. Annoin raipan alkuun olla ja juostuaan ja pukitettuaan höyryt pois, Kari toimikin sitten ns. kyykkyjuoksutuksella: kun niiasin vähän, se ravasi lujempaa, ja kun kyykkäsin maahan asti, se laukkasi.

Eipä tuollaista tapaa hetkessä saada pois, mutta koska minulla oli raippa SEKÄ karkkia, silittelin paikallaan seisovaa Karia raipalla sieltä täältä eikä se ollut moksiskaan. Lopulta se tuntui olevan raipasta sitä mieltä, ettei se ollut mitään mieltä. Kävelykin alkoi olla tahmeaa. Karkkihanat menivät kiinni. Tyhmä akka.

Allaolevassa videossa hevonen ravaa ja naisääni puhuu hevoselle kuin se olisi pieni lapsi. Ihmeellisiä hulluja maailma täynnä.

Pieni westfalenilainen. Rakaa pilkottaa mieheni pää. Hänellä oli karkkia. Kari katselee sinne.