maanantai 29. kesäkuuta 2015

Hevosenomistaja on ongelmanratkaisija

Kesäsunnuntaisin on ihanaa olla perheen kesken. Olla vaan ja viettää aikaa, mitä mikään maailmassa ei voi häiritä eikä keskeyttää. Se on mahdollista, koska meillä ei ole enää omaa hevosta.

Niitä kertoja on ollut kuulkaa monia, jolloin monenlaisista perhesuunnitelmista huolimatta äiti onkin sitten lähtenyt "nopeasti" käymään tallilla. Viisivuotias osaa jo kysyä, että äiti ei kai tänään tarvitse mennä. On ihana nykyisin vastata, että ei tarvitse. Ei ole mikään pakko. Nyt ollaan kotona vaan ja pelataan prinsessa- tai muistipeliä. Meillähän ei ole omaa hevosta. Meillä ei ole hevosenhoitovelvollisuutta. Äiti käy tallilla etukäteen sovittuina päivinä, mutta ei enää yllättäen.

Lavastetty idylli. Täysin lavastettu. Hevonen ei toden totta kestänyt paikallaan eikä minulla ollut kupissani tässä vaiheessa mitään. Oikeasti join kahvini kävellessäni hevosen kanssa pitkin pihaa. Kuva: Erica Lilja 2013

Hevosenhoitovelvollisuus. Mikä inhottava sana. Hevosethan ovat ihania. Niiden hoitaminen on ihanaa. Ne ovat rakkaita. Miksi hankkia hevosia, jos niitä pitää hoidattaa muilla, toteavat hevostallinetissä ne, jotka eivät omaa hevosta ole saaneet. Mutta eipä sen iloja kannata kadehtia, jonka suruja ei tunne. Hevonen sitoo. Hevonen velvoittaa. Hevonen on raskas. Raskaampi, kuin moni uskoisi.

Tänä kesänä mielen on vallannut helpotus. Mikään ei enää keskeytä perheillallista. Suunniteltu sukuloimisviikonloppu onnistuu ilman jännitystä. Ei tarvitse pohtia kesälomituksia eikä laatia valtuutuksia sen varalta, jos jotain menee poissaolon aikana pieleen.

Aiempina kesinä suunnitelmien ei ole tarvinnut mennä piloille nopealla varoitusajalla, jotta se on aiheuttanut harmitusta. Jo se, että alkuviikosta on puhuttu, että viikonloppuna ei tarvitsisi mennä tallille ja sitten tarvitseekin, muuttaa asiat ja aiheuttaa ylimääräistä säätöä ja lopulta hirveää syyllisyyttä, mikäli lupausta tallivapaasta viikonlopusta ei yrityksistä huolimatta onnistutakaan toteuttamaan. Ei tallille voi lähteä rentoutumaan, mikäli kotioven taakse jää tytär suupielet pettymyksestä väpättäen sekä aviomies, joka osaa jo huokaista äänettömästi.

Minä myös tiedän hevosenomistajan tuskan niin hyvin, että vuokraajana raahaudun paikalle, vaikka olisin hiukan kipeä, ruhjeilla, en pystyisi kuin juoksuttamaan tai hevonen tarvitsisi talustusta, JOS olen niin luvannut. Mutta nopealla varoitusajalla vastaan tuleville tai etukäteisistä suunnitelmista poikkeaville tallireissuille minua ei jonkun muun hevonen saa lähtemään. Kenenkään toisen ihmisen hevonen ei voi menne lasteni edelle.

Ei. Äidin ei nyt tarvitse mennä hoitamaan toisten hevosia. Niiden hoidon järjestäminen on niiden hevosten omistajien vastuulla. Sitten kun meillä on taas oma hevonen, niin sitten me olemme ne, jotka ratkaisevat sen hoitoon liittyvät ongelmat.

Ja kyllä. Minä edelleen autan aina kun se on mahdollista. Mutta lasteni ei tarvitse joustaa vieraan hevosen vuoksi kuin oikeassa hätätilanteessa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä järjen äänestä. :) Minä menetin hevoseni vuosi sitten ja nyt on hirveä hevoskuume. 7-v tytär ei halua hevosta, kun sitten olen aina poissa. Lopetan myyntisivujen selaamisen tähän ja etsin vuokrapollen. Taisit juuri kirjoituksellasi pelastaa perheonnemme. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OIh, tiedän niin, miltä sinusta tuntuu! Onni yhdellä ei ole aina onni kaikilla...

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...