Rohkelikko
"Ehkä kuulut Rohkelikkoon, jos
sydämes urhoollinen on,
on sinulla ritarin uskallus
ja olet kumman peloton." **
Ihminen ei muutu sen rohkeammaksi, mitä hän on 13-vuotiaana. Rohkeus on jotenkin niin perustavanlaatuinen luonteenpiirre, että sitä joko olet tai et ole. Aristoteleen mukaan rohkeus on yksi kardinaalihyveistä. Muita ovat viisaus, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus.
Viisaudessa ihminen onneksi kasvaa läpi elämänsä, mutta oletko rohkeampi kuin mitä olit 13-vuotiaana? Toki kun viisaus lisääntyy, ihminen usein rohkaistuu tekemään asioita, joita ei ilman tietoa tekisi. Se on viisautta. Ilman viisautta ihmisestä tulee tyhmänrohkea. Sellainen pelottomuus on vaarallista. Monet nuoret ovat pelkästään rohkeita. Olitko sinä sellainen?
Jollain tapaa rohkeuden lakipiste saavutetaan teini-iässä. Meissä on aika varhaisessa vaiheessa nähtävissä luonteenpiirteitä, jotka vievät meitä hevosten kanssa jonkun tietyn lajin suuntaan. Suunta voi muuttua esimerkiksi onnettomuuksien myötä, mutta perusasiat pysyvät samoina. Sinä joko nautit vauhdista ja adrenaliinista tai sitten et. Toisaalta se, mikä toiselle on rohkeaa, on toiselle hyvin arkipäiväistä eikä välttämättä tunnu miltään.
Jokainen meistä on tehnyt tänäkin keväänä jotain rohkeaa ja ollut peloton. Ratsastus on ennen kaikkea urheilua, koska se vaatii fyysisten ominaisuuksien lisäksi myös urheutta. Oli lajivalinta mikä tahansa.
(**sitaattilainaus J.K.Rowlingin kirjasta Harry Potter ja viisasten kivi)
![]() |
Minä ja isäni vuonna 1979 |
Rohkeus ei ole sitä, että ei pelkää. Rohkeus on sitä, että kykenee toimimaan peloistaan huolimatta.
VastaaPoistaTotta. Kyse on myös pitkälti viisaudesta ja kohtuullisuudesta. Kuten sanottu, rohkeus ilman viisautta on tyhmänrohkeutta ja se on vaarallista.
PoistaToimintakyvyn säilyminen on luonnollisesti tärkeää. Silti kaikki eivät tule koskaan nauttimaan jatkuvasta epämukavuusalueella toimimisesta. Toiset taas nauttivat siitä tosi paljon.
En pelkää hevosen selässä oikeastaan mitään. Tiedostan toki, että tässä tai tuossa voi kyllä käydä köpelösti, mutta pelkää en osaa. En pelkää myöskään maastopyörän tai lumilaudan päällä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, rokrok.
VastaaPoistaSen sijaan saatan pelätä yksin mökillä tai mörköjä tai sekavia kulkijoita metrossa.
Mielikuvitus on pahin pelkojemme aiheuttaja. Se, että ajattelemme, mitä VOISI tapahtua... Siitä se yksinolemisen pelkokin johtuu. Minulla alkaa aina soida tappajahain tunnari päässä, kun menen uimaan yksin, ihan minne tahansa.
Poista