keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Päivä kaupungilla

Minun elämässäni ei monenkaan perheellisen tavoi tapahdu mitään erikoista. Elämä on jauhelihakastiketta, vaippojen pesua ja pyykkirumbaa. Mutta viime viikonloppuna vietimme miehen kanssa päivän ja illan kaupungilla kaksistaan.

Lapset mummolaan ja bussilla Helsinkiin. Espalle syömään lounasta, koska kaikki turistit käyvät Espalla jumalattoman suurten korvapuustien takia. Sitten Stockkalle ihastelemaan vähän kalliimmin hinnoiteltuja tavistuotteita. Take Away -kahvia mukaan, koska se nyt vain on ihana muisto opiskeluajoista. Ei haettu tällä kertaa Starbucksista nimikoitua kahvia. Lounaskin oli salaattia eikä Burger Kingistä. Melkein onnistunut turistimatka siis.

Ihanaa!

Kävimme oluella Brewdogissa. Minä sain Dead Pony Pale Alea. No, saa sitä Prismastakin, mutta tässä oli nyt vähän juhlan tuntua. Illalliseksi syötiin simpukoita ja parsaa Belgessä; niin teemme lähes joka kerta, kun olemme kaksistaan ulkona. Eli siis ehkä pari kertaa vuodessa.

Ihanat!

Päivä kaupungilla herätti minussa sen naisen, joka olin opiskeluaikana. Tuntui ihanalta! Sovitin superkauniita korkokenkiä Minna Parikan liikkeessä ja yritin keksiä tilaisuutta niiden käytölle. Hoksasi, että kaikki kaverit ja sukulaiset ovat jo menneet naimisiin. Koulujen kevätjuhlia varten en ole tavannut ostaa uusia vaatteita, koska sehän ei ole itselle juhlaa vaan työtä. Rippileirin konfirmaatiossa pukeudun albaan. En ehkä tarvitse kauniita korkokenkiä enkä mekkoja. Eräs tuttu pappi kyllä jakaa ehtoollista kymmenen sentin piikareissa. Itse en siihen pystyisi.

Nielaisin. Riisuin kengät jalastani ja annoin ne takaisin myyjälle. Kurkkua vähän kuristi, koska kengät olivat ihanat farkkujenkin kanssa. 275 euroa tuntui silti liian kovalta hinnalta.

Sen sijaan kun myöhemmin maksoin ratsastustuntejani ajattelin taas, miten paljon enemmän elämystä tuolla hinnalla saa tallilta! Kukkaroni nyörit sekä akillesjänteeni venyvät saman asian puolesta.

Mutta ne kengät, ah...




Taas totesimme, että tätä pitäisi tehdä useammin. Perheen lisäksi olemme myös me kaksi. Se on melko lailla ydinasia.


3 kommenttia:

  1. Kuullostaa hyvältä. :)
    Olen aina ollut sitä mieltä, että vaikka on lapsia, on äiti ja perheellinen, on oltava myös yksilö. On muistettava olla tyttöystävä/kihlattu/vaimo. On saatava omaa aikaa, mikä luonnollisesti hevosihmisen ollessa kyseessä, on sitä talliaikaa, mutta vähintään yhtä tärkeää on se yhteinen aika. Jaksaa paljon helpommin sitä arkeakin, kun on se toinen siinä vieressä ja ajatus yhteisestä ajasta saa hymyn huulille, eikä vain irvistämään. ;)
    Itse kadotin ruuhkavuosien aikaan silloisen aviomieheni kiireen keskelle, emmekä koskaan enää löytäneet toisiamme. Yhteinen aika oli kaupassa käyntiä ja laskuista riitelyä. Nykyisen mieheni kanssa pidän huolta, ettei näin käy. Lapset pärjäävät kyllä päivän tai parikin mummolassa ja vanhemmatkin jaksavat taas pienen irtioton jälkeen paremmin kiukuttelevia lapsukaisia.
    Itse odotan omaa irtiottoamme. Ensi viikonlopuksi on varattu naapurikaupungin hotellista sviitti ja illallisvaraukset ym. Kaksi yötä hotellissa, fantastiset hotelliaamiaiset sänkyyn ilman lapsia ja kaksi päivää päämäärätöntä haahuilua ja rentoutumista. Perhoset kutittelee jo mahassa. :) Suosittelen kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa ihanalta! Tuosta sietää nauttia toden teolla!

      Pariskunta-aikaa on helppo lykätä, koska "tuossahan se toinen on koko ajan". Treffeillä on silti kiva käydä. Sen oman puolison kanssa. ;-)

      Poista
  2. Ah jaan fiiliksen siskoseni. Joskus sitä leikittelee ajatuksella että ostais jotain semiturhaa, mutta ah niin ihanaa, laadukasta ja hintavaa. Onneksi mulla on kohta kaksi ihanaa hevosta, joiden voimalla ne tavarat voi laskea käsistään.

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...