Mehua ja siideriä
Koska sarja on yhdysvaltalainen, meille perinteinen omppumehukäännös olisi oikea, vaikka Yhdysvalloissa siideriksi voidaan kutsua myös suodattamatonta omenamehua. Perinteisesti siideri on kuitenkin käymisteiste valmistettu alkoholijuoma. (Wikipedia) Sitä My Little Ponyt eivät kuitenkaan juo eivätkä tule omppumehusta humalaan.
![]() |
Granny Smith on hampaaton ja valmistaa siideriä Omppulan Omenatarhalla suvun vanhalla reseptillä. Kaikki Ponyvillessä rakastavat tuota juomaa. Kuva http://www.fimfiction.net/group/197893/granny-smith |
Tänä päivänä ollaan tarkkoja roolimalleista, jotka media välittää nuorisolle, joka on tietenkin aina vaarassa turmeltua. Jo Sokrates valitti, miten nuoriso ei osaa käyttäytyä, ei kunnioita vanhempiaan ja on velttoa ja laiskaa. Nuoriso täytyy pelastaa. Kaikki aikuiset muistavat loistavan hyvin, että he eivät itse olleet tuollaista pullamössöporukkaa kuin nykynuoriso!
Paitsi että nuorten alkoholinkäyttö ja tupakanpoltto on itse asiassa vähentyneet tasaisesti. Toiset nuorista kyllä juovat enemmän, mutta iso osa ei ollenkaan. Näin ainakin osa kouluterveyskyselyistä antaa ymmärtää. Nuorten alkoholikokeiluita ei voi täysin estää, mutta niitä ei kenenkään aikuisen pitäisi edesauttaa.
Taannoin joku valitti Hippoksessa esiintyneestä tupakka-askista. Lukioaikana olen kirjoittanut aineistopohjaisen aiheen yleisönosastokirjoituksista, joissa moitittiin Rasmus-nallen tupruttelua. Tupakka-askien merkit eivät nykyisin näy kassoilla eikä tupakkaa ole saanut mainostaa vuosikausiin. 1990-luvulla nuoriin vetoava Yo!- tupakkamerkki vedettiin markkinoilta. Vähän sen jälkeen Salmiakkikossun katsottiin houkuttelevan nuorisoa viinanjuontiin. Lopulta nuoriso päätettiin pelastaa nipistämällä yläasteen terveystiedon opetuksesta. Sitten teiniraskauden kääntyivät yllättäen nousuun.
Se, mitä ei näy, ei ole olemassa? Eihän asia näin ole, mutta näkymättömyys voi toisinaan aiheuttaa harhan, että ongelmaa ei ole. Koko ongelma on kaksiteräinen miekka. Suo siellä, vetelä täällä. Pitääkö sallia? Pitääkö yrittä estää? Pitääkö yrittää säännöstellä?
Monet meistä puhuvat lapsille aikuisten limppareista ja mehuista ihan kuin alkoholia ei olisi olemassakaan. Hyshys, ei saa puhua. Tämä on aikuisten mehua, mutta sinä et saa sitä maistaa. Miksikö? Koska se on aikuisten. Onhan se toki kiusallista selittää lapselle, miksi aikuinen tekee tai juo jotain sellaista, mikä on epäterveellistä.
Asioiden kieltäminen ja niistä puhumisen välttäminen ovat vanhanaikainen ja kummallinen tapa ehkäistä ongelmia. Teineille ei pidä kenenkään välittää alkoholia, mutta typerää ja harhaanjohtavaa on myös puhua pienille lapsille aikuisten mehusta. Ei mehua juomalla tule humalaan eikä ala käyttäytyä arvaamattomasti. Mitä pahaa tapahtuisi, jos lapselle sanoisi, että tuo juoma tuossa on viinaa? Sitä saa juoda vain aikuinen ja pienissä määrissä se ei ole epäterveellistä. Ai miksikö vain aikuinen? Se on ikäraja. Ei autoakaan saa ajaa kuin vasta täysi-ikäisenä.
Korostan, että nyt minä en puhu humalajuomisesta. Jokaisen vanhemman velvollisuus on pystyä huolehtimaan niistä, jotka ovat lain mukaan hänen huollettaviaan.
![]() |
Granny Smith on Apple Bloomin (kesk.) ja tämän isosiskon Apple Jackin (oik.) mummi, jonka viisautta ja tarinoita kaikki arvostavat. |
"Jälkikasvumme ottaa vanhemmistaan esimerkkiä, mutta ei heitä pidä aliarvioida. Eivät he teini-ikäisinä halua olla vanhempiensa kaltaisia, vaan jotain ihan muuta."
My Little Pony -sarjassa Granny Smith ´in elämänkokemuksella tiedetään, että siideriä tarvitaan paljon, jos juojia on paljon. Lapseni tuskin saa tv-sarjasta sen kuvan, että ponit juopottelevat vaan sen, että juhlia varten varataan paljon tarjoiluja. Sinä vaiheessa kun nuori aloittaa tupakoinnin, hän ei enää halua olla samanlainen kuin Rasmus-Nalle. Hänen idolinsa ovat jo muualla.
Vahingollista on ainoastaan kaksinaismoralismi. Emme me voi lapsiamme suojella maailmalta, mutta voimme olla piirun verran enemmän sellaisia, että meidän ei uskota puhuvan paskaa. Se ei silti tarkoita sitä, että alaikäisten annetaan juopotella tai tupakoida. Sen estäminen omalta osaltaan on jokaisen aikuisen velvollisuus. Teinille voi sanoa, että vasta 18-vuotiaana voit saada ajokortin. Alkoholin ja tupakan suhteen voi ottaa saman linjan. Yksikään vanhempi ei ole lain yläpuolella. Kenenkään ei pitäisi olla välittämättä seurauksista, joita alkoholi aiheuttaa osaamattomissa ja valvomattomissa käsissä.
Tulevana viikonloppuna kaikkialla juhlitana koulujen päättäjäisiä. Samalla nähdään, miten aikuisten vastuullisuus suhteessa lapsille välitettyyn alkoholiin on tänä vuonna on onnistunut. Oli sinulla omia lapsia tai ei, älä välitä alaikäiselle alkoholia.
Lue lisää: Älä välitä -kampanja
Todella hyvä kirjoitus ja voin sanoa olevani asiasta täsmälleen samaa mieltä! Alkossa vähän hymyilytti lahjaviiniä ostaessa tämä kampanjan mainoslappunen (ja purkka!), joka jaettiin kaikille nuorille asiakkaille, erityisesti tämä "Älä välitä ja kannusta kaveritkin olemaan välittämättä!" :D Kampanja itsessään on äärettömän hyvä!
VastaaPoistatotta! Sanaleikit toimivat!
Poista