Sormessa on pipi

Harvoin ratsastaessa mitään sattuu, mutta joskus vähän tärähtää. Nappasin viikonloppuna estetunnilla ratsuani harjasta kiinni, kun tahti katosi portaita ylöspäin hypättäessä. Rytinässä löin sormen jotenkin niin, että särkyähän siitä tuli. Seuraavana aamuna sormea ei meinannut turvotuksen ja säryn ansiosta saada koukkuun.

Päivä meni kipua sadatellessa. Mies kysyi jossain vaiheessa, olenko ottanut lääkettä. Sinänsä jännää, kun en sitä omatoimisesti keksinyt.

Sunnuntain puuhasteluni koostuivat lähinnä vessainventaariosta. Löysin paketillisen särkylääkkeitä, jotka oli määrätty minulle. Yllätyin, koska en muista koskaan kyseisiä lääkkeitä syöneeni. Reseptin päivämäärä vuodelta 2012 paljasti, että kyse oli hiihtäjänpeukalostani, joka tuli estekisojen seurauksena toukokuun lopussa. Käsi oli lastassa puolet kesästä ja odotti leikkauspäätöstä syksyyn. Onneksi sitä ei kuitenkaan tarvinnut leikata, vaan käsi rustoittui oikealla tavalla ihan ajallaan.

Lääkepakettia ihmetellesäni mies kysyi taas, otinko muuten jo lääkettä.

- Otan nyt, sanoin ja painoin paketista itselleni tabletin.
- Kauhean paljon näitä on jäljellä, tässä lukee, että pitäisi ottaa kolmesti päivässä.

- Älä vaan ota, mies kuittaili
- Älä vaan luovuta ja anna periksi kivulle!

Joskus sitä saa tällä tavalla itsensä kiinni ihan kummallisesta marttyyriudesta. On kiva valittaa, mutta lääkettä ei saa otettua, ei sitten millään. Kärsimys jalostaa?

Esikoisen synnytyksen jälkeen päätin jostain syystä, että en ota lääkkeitä enää sen jälkeen, kun lähdemme sairaalasta kotiin. Eihän minuun koskenut ollenkaan eikä kivuton tietysti lääkkeitä tarvitse. Kotimatkalla roikuinkin sitten käsieni varassa auton katossa, kun en voinut kivultani istua.

Lääkkeet maistuivat hyvältä. Tai ainakin elämä niiden ottamisen jälkeen.

Ohjien juoksutus sormien välistä pistää sormet koetukselle sekin. Tätä samaa linjaa tultiin ylös ja alas.

Kuvat: Erica Lilja