torstai 30. huhtikuuta 2015

Koska syödään?


Ekaa kertaa vedessä Tintin kanssa.

Jostain syystä tuntuisi hienommalta ratsastaa villejä hevosia kuin saada laiskat näyttämään eläviltä. Estetunnilla olen kuitenkin aina se, joka ratsastaa niitä vähemmän eteneviä hevosia: niitä, jotka jyräävät ohi tai ovat vaarassa kieltäytyä hyppäämästä. Ja sitten minä pääsen taas leipomaan.

Meillä on estetunneilla hyvä meininki. Kehumme ja kannustamme toisiamme. Ihanien ratsastuskavereiden toteamuksista minäkin jokin aika sitten ymmärsin jotain omista vahvuuksistani.

- Sinä saat sen menemään tosi kivasti, kaveri kommentoi ratsastustani uudella hevosella.
- Se ei näyttänyt yhtään perinteiseltä itseltään.

- Ei siitä uskoisi, että se menee tuota kaikkea, mutta sinä saat sen hyppäämään! kehaisi toinen toisella kertaa, mutta toisesta hevosesta.

Tintti opetti pitämään pohkeet kiinni. Melkein.

Vaikka kovasti haluaisinkin olla notkea villihevosratsastaja, jonka lantio seuraisi herkeämättä hurjimpiakin käännöksiä, minun vahvuuteni todella on niiden laiskanpulskeiden motivoimisessa. Se on hyväksyttävä, Osaan olla päättäväinen ja ratsastaa rataa senkin kanssa, joka ei anna suoritukseen juuri mitään itsestään.

"Haluaisin kovasti olla notkea villihevosratsastaja, jonka lantio seuraisi herkeämättä hurjimpiakin käännöksiä, jäämättä koskaan jälkeen."


Tallin ulkopuolella minulla on paljon kokemusta puolikuolleen teinilauman opettamisesta.   Ei-toivottua käytöstä onpaljon  helpompi rauhoittaa kuin yrittää motivoida teinejä tekemään jotain sellaista, mitä he eivät haluaisi tai jaksaisi tehdä. Loputon motivoiminen on väsyttävää ja se syö omaa innostusta, kun vastapuoli kysyy koko ajan, mihin me tätä tarvitaan. Tää on turhaa. Koska syödään? Voisitko jo päästää syömään? Miksei koskaan päästä syömään ajoissa? Voidaaks lopettaa aikaisemmin, kai säkin haluaisit tehdä jotain muuta?
- Etkö säkin jo haluaisi olle tallilla, eräät keksivät kerran houkutella..
- Joo, mutta palkka tulee tästä, sanoin.

Silti olen sitä mieltä, että jokaista hevosta - laiskaa tai villiä - ratsastetaan itse asiassa aivan samalla tavalla. Lopputulos syntyy siitä, miten hevosen reaktioita osaa seurata. Herkkis on talven aikana opettanut minulle reagoinnista sen verran, että nyt saan enemmän aikaiseksi myös niiden vähemmän motivoituneiden kanssa. Koska ihan samaa nopeutta nekin vaativat ratsastajalta. Itse asiassa jopa vielä suurempaa nopeutta ja terävyyttä, koska niiden ei saa antaa nukahtaa tai ne kysyvät alta aikayksikön, koska syödään?

"Hitto, mikä este!" tuumasi Tintti"

2 kommenttia:

  1. Pidin itseäni pitkään huonona ratsastajana, kun en pärjännyt reippaampien hevosten kanssa ja arastelin niitä siksi. Sitten tajusin, että oma luonteeni ja ratsastustyylini yksinkertaisesti sopii vähän rauhallisemmille ja enemmän herätystä kaipaaville ratsuille. Tästä oivalluksesta tuli hyvä mieli, kun tajusin, ettei kyse ollut paremmuudesta tai huonommuudesta, vaikka toki on järkevää ratsastaa erilaisillakin hevosilla. Hyvää tässä on myös se, että minun makuuni olevat hevoset eivät useimmiten ole niitä muiden ykkössuosikkeja, joten onpahan mistä valita. :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus ja kiva blogi. Käyhän kurkkaamassa minunkin uutta blogiani, http://olipakerranhevonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...