Voita lippuja Tampereen Hevosmessuille 11.-12.4.2015
Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Blogitallin ja Hevosmessujen kanssa.
Huhtikuun alku on meillä aina sellaista perhejuhlahulinaa, ettei muuta ehdi kuin kakkua leipoa. Siksi en tänäkään vuona pääse osallistumaan Hevosmessuille. Olisi ollut kyllä tosi mukava nähdä erityisesti Elmo Jankarin ja Sanna Siltakorven vetämä kenttäratsastusklinikka. Se pidetään heti lauantaiaamuna klo 10-11.
Sen jälkeen olisin halunnut ihan jo päivätyön puolesta mennä kuuntelemaan Ypäjän hevosopiston tietoiskuja hevosalan tutkinnoista. Black Horse -ohjelmalavalla näistä olisi saanut kuulla klo 11-12.
Tämän jälkeen olisin todennäköisesti mennyt syömään, sillä kaikkien luonnollisesti täytyy syödä klo 12-13 ja kiroilla sitä, että ruokapaikkoihin on hirveät jonot.
Tämän jälkee haluaisin kuulla hevosavusteisesta työnohjauksesta. Olen itse käynyt paljon työnohjauksessa, joten tämä todella kiinnostaisi. Tästä luennoi Kati Riesen E-hallin Black Horse -lavalla klo 13-13.30.
Jos en olisi kuullut Helsinki Horse Fair- messuilla Annika Schulmanin luentoa hevosen lajinomaisen elämän ja kilparatsastuksen yhdistämisen mahdollisuuksista, jäisin edellisen perään kuuntelemaan sitä klo 13.30-14.00. Annika kilpailee itse kenttää kengättömillä hevosilla ja se on ainakin minusta melko jännittävää!
Tämä jälkeen menisin katsomaan Ypäjän hevosopiston näytöstä ratsuhevosen koulutuksesta. Se pidetään E-hallissa klo 14-15.30
Iltapäivällä välillä 13.30-15.30 saattaisin myös käydä seuraamassa Agrimarket Pony Trophya sekä Agrimarket Junior Trophya. Ehkä myös expo saisi minun tuhlaamaan muutaman pennosen.
Loppuillan viettäisin todennäköisesti taas Black Horse -lavan tuntumassa, missä asianajaja Pauliina Lehtola kertoisi käytännön vinkkejä hevoskauppaan klo 16.30-17.00 Tämän jälkeen olisin kiinnostunut Ismo Lätin tietoiskusta koskien hyvän ratsastuskentän perustamista. Se pidetään samassa paikassa klo 17.00-17.30.
Vielä tämän jälkeen haluaisin kurkata satulansovitusnäytöksen klo 18.-18.30. Sitten saattaisin olla valmis kotiin. Sunnuntain ohjelmaa en ole edes uskaltanut katsoa. Alkaa jo harmittaa, etten pääse paikalle. Näin ollen jää näkemättä myös Keppihevosten SM-kilpailut!
Osallistu sinä kuitenkin alla olevaan arvontaan. Arvomme kaksi kahden lipun pakettia. Arvontaan voi osallistua 3.4.2015. Voittajien nimet ilmoitetaan täällä blogissa sekä Ruuhkavuosiratsastajan Facebookissa. Lisäksi voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
EDIT 5.4. klo 23.05: Arvonnassa onni suosi Tiina Pääskyä ja Henna Ouramoa. Kiitokset kaikille lähes 200:lle arvontana osallistuneelle.
Kommentit
Lähetä kommentti