maanantai 16. maaliskuuta 2015

Ulos ja maastoon: kun silmät valuvat vettä tai kyyneleitä

Onko maastoilu sinulle pääntyhjennystä ja rentoa humputtelua vai jotain, mitä pelkäät ja mikä aiheuttaa ylimääräistä sydämentykytystä? Valtaosalla meistä on kokemusta molemmista tavoista maastoilla.

Hyvä maastoilukokemus syntyy yleensä mukavasta letkeästä hevosesta, joka on hallinnassa ja jonka kanssa ei pelota, oli askellaji mikä tahansa. Huono kokemus syntyy hallinnantunteen menettämisestä. Oikeanlaisen hevosen kanssa heikompikin ratsastaja voi maastoilla huolettomasti vuosikaudet, mutta törmätä suuriin vaikeuksiin toisenlaisen hevosen selässä.

"Huono kokemus syntyy hallinnantunteen menettämisestä."


Tintin kanssa olisi voinut maastoilla kuka tahansa. Mutta huonosti olisi käynyt sille, joka ei olisi pitänyt pohkeitaan kiinni. Tintti kun saattoi vetää laukasta liinat kiinni, jos edessä näkyi jotain pelottavaa.

Kaikilla hevosilla maastoileminen ei ole yhtä rentouttavaa ja mukavaa. Yksin maastoillessaan hevonen voi olla hyvin laiskanpulskea, mutta porukkalenkillä sekin yleensä innostuu. Joku hevonen taas ei pysty lähtemään maastoon yksin ja muuttuu vaaralliseksi viimeistään kotiinpäin käännyttäessä. On selvää, että lähes kaikki tulevat kotiinpäin lujempaa.

Pitkän talven jälkeen kevään ensimmäiset porukkamaastot ovat usein railakkaita. Hevosten hallinnassa auttaa se, että niitä on riittävästi opeteltu ratsastamaan sileällä. Jos hevonen ei ole kunnolla hallinnassa kentällä, se tuskin tulee olemaan hallinnassa maastossakaan. On hevosia, joiden kanssa ei voi ns. humputella maastossa, vaan niihin on luotava keskusteluyhteys heti tallinpihasta lähdettäessä, sillä muuten ne eivät tule olemaan hallinnassa maastossa laukattaessa. Käsistä lähtevä hevonen on vaarallinen sekä ratsastajalle, muille seurueessa ratsastaville että ympäristössä liikkuville ulkopuolisille. Ja itselleen.

"Käsistä lähtevä hevonen on vaarallinen sekä ratsastajalle, muille seurueessa ratsastaville että ympäristössä liikkuville ulkopuolisille."


Minua todella arvelutti lähteä Herkkiksen kanssa maastoon viime viikolla. Se kuitenkin onnistui yllättämään ja olemaan maailman järkevin ratsu. Lujaa mentiin, mutta myös yksinlaukat muiden luota pois ja takaisin menivät ongelmitta. Ratsastaa sai ja puolipidätteitä tarjota silti ihan joka askeleella. Aivan kuten maneesissakin.

Mikään ei ole upeampaa kuin se, että hevonen vastaa pidätteisiin ja tulee voimakkaastakin laukasta kiinni juuri silloin, kun ratsastaja haluaa. Kaikkien hevosten kanssa ei ole mahdollista opetella vahvoja pidätteitä kentällä, koska ne eivät tarvitse niitä. Reipasta maastolaukkaa ei taas voi opetella muualla kuin maastossa.  On silti hyvä tietää ainakin teoriassa, miten hevonen pysäytetään. Pelkästään ohjassa roikkuva ratsastaja ei ehkä saa hevosta pysähtymään tai jos hevonen pysähtyy, pohjetuen unohtanut ratsastaja jalkautuu samantien.

Vaikka hevonen tuntuisi lähtevän käsistä, itsesuojeluvaistoaan ei saa menettää eikä luovuttaa. Jos hevonen ei vastaa ensimmäiseen pidätteeseen, pidätä niin monta kertaa, että se vastaa. Älä vedä, koska todennäköisesti hevonen vetää takaisin. Ja sen kisan sinä häviät. Älä silti arastele voimankäyttöä, jos tarve niin vaatii. Pidätteet maastossa vaativat enemmän voimaa kuin kentällä.

Minulla on tapana ajatella varpaitteni ja hevosen kuolaimen väliin suora linja. Pidän pohkeet kiinni ja otan pidätteet varpaitani kohti. Ja teen niitä ihan koko ajan. En siis vedä, vaan keskustelen. Silloin hevonen ymmärtää, ettei se ole yksin. Ehkä.

Muutama testaamisen arvoinen vinkki, jos hevosesi on kuumakalle:

  1. Tee temponvaihteluita jo maastolenkin alkuraveissa testataksesi, että hevonen on kuulolla.
  2. Hengitä syvään (laula vaikka jotain) ja käytä ääntä hiljentääksesi ja kehuaksesi hevosta, kun se tekee niin.
  3. Sinä määräät laukkatahdin, ei hevonen. Hevonen ei ole ihminen. Sille ei tule paha mieli siitä, ettei se saa päättää. Se on todennäköisesti tyytyväinen, jos voi luottaa sinuun.
  4. Älä anna muiden hevosten määrätä teidän tahtianne, vaikka askellaji todennäköisesti tulee olemaan sama. Hevonen kuin hevonen haluaa mennä muiden perässä, mutta sinun täytyy ratsastaa, ei matkustaa. 
  5. Anna koko ajan puolipidätteitä, jotta et joudu tilanteeseen, jossa hevonen lähtee käsistä ja ja joudut antamaan yllättävän ja kiskovan superpidätetteen. Se yleensä hermostuttaa hevosen, joka luuli saavansa päättää...

Yksinkertaisesti, jos edessä oleva hevonen ottaa ylämäen laukassa, reagoi nopeasti ja pidä oma hevosesi ravissa. Helppoa se ei ainakaan aluksi ole, mutta maastoratsastus kehittää nimenomaan reaktiokykyä ja hevosen hallintaa. Mielestäni on kuitenkin ihan järkevää vähän jännittää maastoratsastusta etenkin jos tietää, että ratsu on vaativampi tapaus, ja suhtautua tulevaan tarvittavalla vakavuudella. Pelot on tunnustettava ja taitoja on kerrytettävä. Sen jälkeen maastoilu voikin olla huisin hauskaa!

Minä muuten en halua lähteä maastoon tuntemattomalla hevosella.

4 kommenttia:

  1. Ajankohtainen aihe meille. Talvella enkö varsinkaan nyt keväällä ole saanut nauttia rauhallisista maastoista.. Niinkään ei tarvitse pelätä toimiiko jarrut vaan, että minne ojaan innostunut hevonen mut heittää. Meinaa nimittäin olla taka-ja etupää vähän ilmavia varsinkin reippaan laukan jälkeen tai kotimatkalla..:D Aikaisemmin ei ole pelottanut, mutta kerran tipahdettuani tälläisestä hypystä alkoi kauhukuvat tulla maastossa mieleen. Ei se itse tipahtaminen ole pelottavaa, mutta maastossa vapaasti juokseva hevonen on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Ja jos hevosseuraa ei ole, nehän useimmiten lähtevät sitten yksin kotiin. Harvassa on sellaiset kuin Tintti, joka jäi aina siihen. Tosin useimmiten laskeuduin satulasta ohjat käsissäni.

      Meitä on aika paljon opetettu pidättämään kevyessä istunnassa. Kun jalka on edessä ja istunta vakaa, se pukki ei pääse heittämään minnekään. Tosin kyllähän ne joskus pääsee silti yllättämään. Ehkä tuo, että joka askel ratsastetaan, voisi olla tällaisilla kavereilla kokeilemisen arvoista. Ettei ole niitä höntsäilyhetkiä ollenkaan, vaan ne on koko maastolenkin ajan pidätteiden alla. Sehän ei tarkoita vetämistä vaan jatkuvia puolipidätteitä.

      MInulla auttoi joskus Tintin hölmöilyyn se, että ajattelin koko ajan ratsatsavani kentällä. Kieltäydyin ajattelemasta olevani maastossa ja niissä kohdissa, missä ennenkin on tapahtunut jotain... Kun sitä olin riittävänä kauan tehnyt, hevonen tuntui siltä, että ihan sama ollaanko maastossa vai kentällä.

      Mutta ei se kaikkien kanssa toimi ja keväisin kaikki vähän kaahaavat ja pukittelevat. Herkkistä en kuvittelisikaan ratsastavani kuten Tinttiä, vaikka viimeeksi meni hyvin. Sen sijaan opettelen antamaan niitä pidätteitä koko ajan, jotta ei tarvitse antaa yhtä yllättävää isoa sellaisella ryhtyshetkellä, joka sitten saa aikaan hevosen kiukkukohtauksen.

      Poista
  2. Meillä ei se maastoon meno ole se ongelma, mutta paluu tallille kyllä on. Jos ratsastan yksin, hevosella on vain yksi vaihde päällä ja paluumatka sitten tehdään jatkuvina pysäyksinä, ympyroinä ja muuten yritetään hidastaa vauhtia. Ratsastan nykyään länkkärisatulassa noi maastolenkit, on vähän varmempi olo. Alkuaikoina paluumatkalla mun oli pakko jalkautua hevosen selästä ja kävellä loppumatka, kun pelotti, että putoan. En koskaan luojan kiitos pudonnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kauhea fiilis. MInua toi teini-ikäisenä poni uittoreissulta kiitolaukkaa kotiin. Olin uimapuku päällä ja ilman satulaa, joten ainoa asia mielessä oli se, että ei saa tippua soratielle... Siitä jäi kyllä aika inhottava fiilis pitkäksi aikaa. Edelleenkin haluan maastoreissulla olla varma, että muutkin hallitsevat hevosensa. Silloin tämän ryntäyksen sai aikaiseksi kaveri, joka ei kertonut, että oli totuttanut oman poninsa laukkaamaan aina kotiinpäin. Hän ei saanut ponia pidettyä, joten siinä yllärinä sama kävi minulle.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...