Rivien välistä

Olen aina ollut herkkä lukemaan ihmisiä. Ammatissani nuorten kanssa siitä on se hyöty, että uskallan luottaa vaistooni ja lukea asioita rivien välistä. Tärkeitä ja merkityksellisiä asioita on joskus kaivettava esiin puhtaasti sen tunteen avittamana, että "nyt jotain ei sanota suoraan." Yksityiselämässä sama taipumus johtaa turhan usein ylilyönteihin. Sillä ei ole yleensä hyviä seurauksia.

Onko sama sinulle tuttua? Mietitkö, tarkoittiko kaveri nyt tuolla jotain muuta kuin mitä sanoi? Miksi se sanoi tuolla tavalla? Miksei se sanonut suoraan? Vai sanoiko sittenkin?

"Katse ylös ja nyrkit vierekkäin! Sinä et aja autoa!" Kuva: Erica Lilja

Kun toisen ihmisen sanomisilla on henkilökohtaista eikä ammatillista merkitystä, ylitulkinta johtaa väsyneen ihmisen epävarmuuden lisääntymiseen. Silloin pitäisi pystyä ajattelemaan, että ihmisillä ei ole yleensä tarpeen sanoa asioita rivien välistä ja leikkiä kummallisia kissahiiri-leikkejä. Ainakaan valmentajat eivät tee niin. Jos suoriudut annetusta tehtävästä hyvin, saat yleensä kuulla sen suoraan. Jos teet huonosti, sinua käsketään tekemään jotain toisella tavalla, jotta saisit tehtyä asian hyvin. Ja sitten saisit myös kuulla sen.

"Jos teet hyvin, saat yleensä kuulla sen suoraan. "

Silti sitä on joskus vaikea hyväksyä. Oppimistilanteessa ollaan herkillä ja jokainen haluaisi edistyä. Kun oikein kovin haluaa menestyä ja kuulla kehuja, saattaa alkaa epäillä valmentajaa, jos kehuja ei kuulu. Eikö se halua opettaa minua? Entinen opettaja sanoi aina siitä-ja-siitä. Ja sanoi myös, että olen hyvä. Miksei tämä sano? Eiko se näe? Tai paremminkin, eikö se OSAA opettaa? Minä maksan tästä!!!

Joskus rivien välistä lukeminen johtaa ylitulkintaan ja siihen, että ratsastaja itse asiassa lakkaa kuuntelemasta tarjolla olevia ohjeita. Istuntaongelmiinsa apua toivova ratsastaja saattaa hermostua valmentajalle, joka muistuttaa häntä vakaasta kädestä ja hevosen hyvästä tahdista. "Minä haluan opetella istumaan, miksi minulle sanotaan vain käsistä!", ratsastaja tuhahtaa ja miettii loukkaantuneena, miksi valmentaja haluaa seisoa hänen kehityksensä tiellä. Oikeasti hän on tiellä itse.

Liian usein valmennusten yhteydessä jää kysymättä ja myös selittämättä, miksi asioita tehdään niin kuin niitä tehdään. Jos ratsastaja menettää luottamuksensa valmentajan systeemiin, epävarmuus lisääntyy. Ja kun valmentaja vielä kiinnittää huomiota eri asioihin kuin aikaisemmat valmentajat, ja edistyminen tuntuu hidastuvan, kierre on valmis. Miksi me harjoittelemme keventämistä? Emmekö me tee koskaan mitään muuta, kuin voltteja? Miksi se AINA sanoo niistä ohjista?

No koska ne ovat AINA liian pitkät!

Ja onko se kyynärpään kulma nyt muka niin tarpeellinen? No on. Miksi? Koska suora käsi on kova ja epätasainen. Ei tästä ole ennenkään kukaan sanonut! No, minä sanon nyt.

Yksi äärimmäisen tärkeä asia valmentajan ymmärtämisessä on myös nähdä hänen ratsastavan itse. Sillä tavoin moni valmennuksessa sanottu asia aukeaa helpommin. On turha jäädä statistiksi oman oppimisensa suhteen ja odottaa, että joku tulee ja opettaa ja ettei itse tarvitsisi nähdä kauheasti vaivaa. Tarvitseepas! Tarvitsee nähdä ihan kauheasti vaivaa, eikä se välttämättä silti vie aina eteenpäin, ainakaan nopeasti. Ratsastuksen oppimiseen tarvitaan kaikki aisteja: kuule, näe, tunne, haista ja maista. Joskus jopa maneesin hiekkaa.

"Tarvitsee nähdä ihan kauheasti vaivaa, eikä se välttämättä silti vie aina eteenpäin, ainakaan nopeasti."

Vika ei välttämättä ole valmentajan. Eikä hevosen. Vika on sinun. Lue se, mitä rivillä sanotaan ja pyri täydentämään aukot vasta sen jälkeen. Parasta on, jos pystyt täyttämään aukot kuuntelemalla hevosta. Hevonen on se, joka loppupelissä kertoo parhaiten, teitkö oikein vai väärin.