Muistitko kiristää vyötä?

Annoin Tintin vanhan vyön Herkkikselle.
Se ilmeisesti pitää siitä, koska tuntuu liikkuvan paremmin.

Tintillä oli vuonna nakki ja keppi satulahuopa, jota ei saanut mitenkään kiinni satulaan. Se oli suorakaiteen muotoinen paksuhko huopa - itse asiassa aivan järkyttävän huono isosäkäiselle hevoselle, jonka satulahuovissa pitäisi aina olla reilusti säkätilaa.

Olin käynyt jo jonkin verran tunneilla Tintin kanssa ja saanut palautetta käsiin tuijottamisesta. Siksi olin tavallaan aika lailla tyytyväinen, kun kanssaratsastaja maneesissa purskahti nauruun ja huusi minulle

- Hei, sun satulahuopa tippui!

Pikku asioita ei huomaa, kun oikein keskittyy tekemiseensä. Satulavyön kiristämättä jättäminen on hevosen kannalta anteeksiantamatonta. Miettikää kuitenkin, mitä siinä olisi voinut käydä, jos minulla ei olisi ollut allani Tintin kaltaista ratsua, joka ei häiriintynyt maneesissa silloinkaan, kun ulkona jyrisi syysmyrsky, joka räpsytti valoja kesken valmennuksen. Tintti suoritti tehtävää, vaikka valmentaja ei aina nähnyt, onnistuimmeko vai emme.

Vahinko ei ollut kuitenkaan riittävän suuri, jotta olisin oppinut siitä jotain. Viime talvena ratsastin laukassa diagonaalille Herkkiksellä, joka puolivälissä veti päänsä alas ja tarjoili hervottoman pukkisarjan, jonka sain pysäytettyä kummallisen fiiliksen vallitessa: tuntui, kuin hevonen olisi jäänyt seisomaan etujaloilleen!

"Tuntui, kuin hevonen olisi jäänyt seisomaan etujaloilleen!"

Samalla kuulin äänen: sullahan on satula irti! Ja sillä hetkellä tajusin itsekin, että etujaloilla seisomisen tunne tuli siitä, että satulan takakaari tuntui takapuoltani vasten, koska minä ja satula olimme yhdessä tuumin siirtyneet hevosen kaulalle! Luojan kiitos, Herkkis oli niin hämmentynyt, että pysähtyi ja minä laskeuduin hallitusti itse sen viereen.

Ei kulunut montaa minuuttia, kun olin satuloinut hämmentyneen hevosen uudelleen. Ennen kuin ehdin ruveta miettimään mitään, olimme jo tekemässä tehtävää uudelleen. Nyt kireällä satulavyöllä ilman yhtään pukitusta.

Illalla nukkumaankäydessä mieleen alkoi hiipiä ajatuksia, jotka ovat saaneet minut tapahtuneen jälkeen tarkistamaan vyön aika monta kertaa ennen ratsastuksen aloittamista. Varsinkin sellaisen hevosen kanssa, jonka satulointi on minulle vieraampaa, olen nykyisin jopa neuroottinen.

Mutta parempi katsoa kuin katua. Olen kuullut aika monta tarinaa siitä, miten satula ei ole päätynyt vain hevosen kaulalle, vaan ratsastaja satuan kanssa hevosen jalkoihin niin, että jälki on ollut monin verroin pahempaa. Vaikka itsekin maksan Ratsastajainliiton lisävakuutusta, en haluaisi joutua kuntouttamaan itseäni sen suomin mahdollisuuksin.