keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Laukan valmistelua

Mitä sinä teet, kun ratsastustunnilla käsketään valmistella laukka? Minun piti taannoin toden totta päivittää itseni tähän päivään.

Kun on ratsastanut vuosikausia samaa hevosta, se alkaa toimia ajatuksen voimalla. Lopulta ei ehkä itsekään enää tajua, että hevonen on mukautunut ratsastajaansa siinä määrin, että tuntee ratsastajan valmistelut jo ajatustasolla: vartalossahan tapahtuu usein asioita jo silloin, kun mietimme, että aiomme seuraavaksi tehdä jotain.

"Vartalossa tapahtuu usein asioita jo silloin, kun mietimme, että aiomme seuraavaksi tehdä jotain."


Tintiltä saattoi maastossa kysyä ääneen, että laukataanko? Sitten laukattiin. Ymmärrätte, että olin vaikeuksissa uusien hevosten kanssa, joilla ei ollut halua lukea ajatuksiani. Puhumattakaan, että olisin itse ollut mitenkään kartalla siitä, mitä olin tekemässä. Yhden hevosen ratsastajana minulle oli kertynyt tapa tehdä asioita jollain tavalla ja olin lakannut miettimästä, miten niitä itse asiassa suoritin. Ai laukannosto? No, sitten vaan nostetaan se laukka... Lopputulos on valmistelematon päätyminen jonkunlaiseen hurjaan kiihdytysraviin. Sen tähden aloin opetella laukannostoja taas ihan alkeista lähtien ja ajatuksella. Että tekisin varmasti oikein. Mutta ei sekään ollut niin yksinkertaista.

Esimerkki: koska halusin tehdä oikein, minulle tuli tavaksi varautua Herkkiksen kanssa ratsastustunnin ensimmäisiin laukannostoihin huolella ja hartaudella; sillä kun oli tapana pukittaa laukannostoissa. Pian hoksasin, että se alkoi jumittaa ja loikkia sivuun sillä hetkellä, kun aloin ajatella laukannostoa. Oli pakko tyhjentää pää. Mitä enemmän ajattelin pukittamista, sitä varmemmin pukittaminen tapahtui. Olimme kierteessä, joka minun piti itse katkaista. Onnistuin siinä, kun pakotin itseni olemaan ajattelematta muuta kuin eteenpäin vievää laukkaa.

"Laukataan vaan", sanoi Tintti aina. Herkkis varmaan toteaisi, että "JUKOLISTE ÄMMÄ NYT HANAA!"

Parhaimmillaan laukannosto käynnistä tapahtuu siten, että juuri ennen haluamaani laukannostokohtaa annan hevoselle laukannostoavut niin, että tunnen ulkokädessäni painetta, jota vasten hevonen haluaisi jo lähteä laukkaamaan. En kuitenkaan päästä hevosta laukkaamaan heti, kun tunnen tuon paineen, vaan keskeytän laukkahalut antamalla paineen kertyä käteen. Tuo paine on siis samaan aikaan pidäte, sillä haluan ainoastaan tarkastaa, että hevonen on kuulolla sille, että laukka tulee tapahtumaan. Huolehdin hyvästä käyntitahdista, koska tässä vaiheessa esimerkiksi Herkkis ryhtyy muuten jumittamaan ja sitten pukitetaan, jos ei saada lupaa jumittaa. On itse asiassa sääli, että niin moni hevonen ei tässä vaiheessa pukita, sillä jos ne eivät protestoi, ne eivät tule ratsastetuiksi oikealla tavalla. Monet hevoset vain hidastavat. Siitä ei laukka nouse eikä ratsastaja ymmärrä ratsastaa eteen, koska tavallaan hevosen hidastaminen sopii yhteen ratsastajan keskittymisen kanssa...

Hevonen ei saa ottaa raviaskelta, ei rynnätä laukkaan, ei sännätä, ei paeta. Miten ihanan helpolta sen saakaan kuulostamaan paperille! Kuten myös tämän: ratsastuksessa on oikeastaan kyse vain pidättävän ja eteenajavan avun oikeasta suhteesta. Eli hevosen pysymisestä ohjan ja pohkeen välissä, hyvässä balanssissa. Sen opettelemiseen ei aina ihmisikä riitä, vaikka sen saa yhteen lauseeseen mahtumaan.

"Ratsastuksessa on oikeastaan kyse vain pidättävän ja eteenajavan avun oikeasta suhteesta."



Esimerkki: jos paukautan laukka-avut yllärinä päälle, hevonen lähtee kuin nato-ohjus. Ei yllätyksiä kiitos, se sanoo ja yrittää juosta minua karkuun. Jos taas lisäilen painetta riittävästi, minun pitää myös pystyä hallitsemaan se energia, jonka tällä tavoin kerään hevosen moottoriin. Sillä silloinkin voidaan lähteä kuin nato-ohjus. Kun laukka jatkuu, jatkan pidätteiden antamista ihan jokaisella askeleella. Ei ole askeltakaan, jonka saisin vain matkustaa. Jokainen askel pitää ratsastaa.

Miten sinua on opetettu valmistelemaan laukkaa? Tapoja valmistella on paljon vähemmän kuin tapoja ymmärtää, miten se tehdään.

7 kommenttia:

  1. Olipas kiva kuulla, että en ole asian kanssa yksin siis kun alan ajattelemaan laukkaa, niin hevosen käytös muuttuu! Olen siis sellainen arkajalka, että alan stressaamaan asiaa ja se heijastuu hevoseen. Tällä hetkellä ratsastelen vuokrahevosella sunnuntaisin (omaksi iloksi, ilman tavoitteita) ja monesti olen tehnyt sitten niin, että päätän, etten otakaan ollenkaan laukkaa koko tunnin aikana, jolloin saadaan muissa askellajeissa onnistumisen tunteita. Jos alan miettimään sitä laukkaa, sitten ei onnistu ne muutkaan tehtävät välttämättä. Tai ainakin se hevosen rentous ja muoto on poissa. Olen varmaan oppinut laukannoston alunperin väärin, pelkällä asetuksella, pidätteellä ja sisäpohkeella. Monet yksärit ja herkemmät tapaukset nostaa laukan lantion siirrolla. Ajoituksenkin kanssa on paikka paikoin ongelmaa... Miten se onkin niin vaikeata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja useimmat hevoset tarvitsevat aina ulkopohkeen tuen, koska heittävät pelkästä sisäpohkeesta ja asetuksesta takapään ulos uralta. Korostuu tietysti silloin, kun uraa ei ole. ELi laukannostoissa suorilla linjoilla. Vastalaukkaharjoitukset on ainakin minun mielestäni hyviä tapoja testata suoruutta ja laukka-apujen täsmällisyyttä.

      Minulla on täällä varmasti joitain ikivanhoja tekstejä ajalta, jolloin Tintti tuntui nostavan aina ja ikuisesti vain toista laukkaa. En edes muista kumpaa. Olin niin vino, etten edes itse tajunnut heilahtavani joka kerta satulan yli siten, että vain toinen istuinluu oli hevosessa kiinni. Olin niin turhautunut ja stressaantunut, etten minäkään aina laukannut ollenkaan.

      Se on hassua, että kerran tajusin hakeutuvani maastossa aina nostamaan ensisijaisesti vasenta laukkaa. Se tuntui luontevammalta nostaa. Käskin sitten itseni nostamaan oikeaa. Toki laukkaa pitää muistaa vaihtaa, jos laukkaa pitempiä pätkiä. Ja kevennystä. Sadan metrin välein. :)

      Poista
  2. On muuten ihan hemmetin vaikeaa selittää yksityiskohtaisesti, miten laukka nostetaan! Opetan (sattumalta) suureksi osaksi sellaisia aikuisratsastajia, joilla on lähinnä islanninhevostaustaa, ja issikat tunnetusti on opetettu nostamaan laukka mitä eksoottisimmilla tavoilla (hulluin kuulemani tapa oli että nostetaan pyrstö satulasta ja painetaan kädellä hevosta sään päältä). Pääasiassa kuitenkin ratsastajani ovat oppineet että laukka tulee vähän jahtaamalla, vauhdin kautta, kevyestä istunnasta "kaatamalla" hevonen laukkaan sen sijaan, että laukka hallitusti nostettaisiin ja istuttaisiin samalla tasaisesti satulassa. Selittämisen vaikeus nousee potenssiin kymmenen, kun opetushevosena on tarkka tamma, joka ei suostu arvaamaan mitä ratsastaja tarkoittaa. Se tekee just niin kuin sitä käskee - jos sitä ajaa ja pumppaa, se juoksee. Jos sitä estää, se jää paikalleen.

    Tuo paineen kerääminen on hyvä konkreettinen vinkki. Hevosen paino pitää olla takajaloilla, sen pitää pyrkiä nousemaan kohti laukkaa, ja ihannetapauksessa ratsastaja ei oikeastaan laukannostohetkellä tee muuta kuin anna hevoselle luvan laukata. Kaiken maailman ulkopohje sinne ja sisäpohje tänne vie huomion siitä itse valmistelusta. Hevonen pitää koota odottamaan lupaa lähteä. Tästä itse nostan laukan tipauttamalla hiukan sisälonkkaani alas-etuviistoon ja pehmentämällä ohjasotetta hetkeksi, ehkä kosken vähän ulkopohkeella satulavyön taakse. Mutta selitäpä siinä lonkan tiputtelua jos hevonen ei ole oikeasti valmisteltu... Hyvä kirjoitus siis, vaikka ehkä kommentoinkin vähän ohi aiheen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentistasi. Eihän se mennyt yhtään ohi vaan oli pelkkää jatkoa tekstille. :) Tosi hyviä huomiota. Tämmöinen keskustelu on juurikin hyvää!

      Vaikeaahan tässä on juuri se, että usein sortuu ajattelemaan laukannostoa teknisenä asiana. Ja sitten niitä tiputtamisia ja heilauttamisia ja pohkeita miettiessään ei pysty ratsastamaan sitä käyntiä, joka hiipuu. Eikä siitä mikään laukka nouse.

      Siinähän se on, että laukan pitäisi nimenomaan nousta. Ei kaatua tai rynnätä. Osa varmaan alkuvaiheessa myös jännittää nostoa, koska sehän saattaa olla aika hurjan tuntuinen joskus. Tietystiv ähän hevosesta riippuen. sitten kun se laukka viimein nousee oikein, tulee fiilis, että "hui apua!" ja sitten jarrutetaan...

      Mutta tärkeää on juuri se hevosen kuunteleminen. Ja se taas kehittyy kokemuksesta. Taitavat ratsastajat osaavat lukea hevosta hirveän hyvin ja sitten ihan nuo perusasiohin liittyvät vaikeudet on tosi vaikea pukea opetukseksi, kun ne tuntuvat omalla kohdalla niin automatisoiduilta. Siksi onkin tosi hyvä opettajan hallita monta erilaista tapaa opettaa samaa asiaa.

      HIh, tuo sään päältä painaminen kuulostaa jo tosi eksoottiselta! :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Minulla on ollut parin kuukauden tauko ratsastuksesta, kun mursin käteni, siis yhden pienen luun. Sillä aikaa ratsastuksenopettaja on opettanut hevosta ja nyt laukannosto sujuu hienosti. 20 metrin ympyrällä se sujuu, mutta sitten hevosen päässä menee joku katkaisija pois päältä ja sen pää ja kaula laskeutuvat melkein etujalkojen väliin ja seuraavaksi ohjat ovat liukuneet käsistäni. Nyt se hevonen on oppinut, että se saattaa saada ne ohjat itselleen ja yrittää sitä joka kerta. Mulla on oikea käsi sen murtuman takia vielä aika heikko ja sitten on vielä vanhaa hermovauriota sytostaattihoidon jälkeen.
    Tilasin sitten Englannista (Alice reins) loop-ohjat (loop reins), jotka auttavat kyllä, jos vaan muistaa pitää ohjista kiinni ja toivoa, ettei oikea käsi taas kerran petä.
    Vasen laukka toimii paremmin kuin oikea, siksi kun minäkin olen toispuoleinen.

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...