Katsomoterroria

Parikymppinen nuori nainen istui katsomossa tuohtuneena. Maailmanluokan huippuratsastajia mukamas. Eivätkä osaa edes tuoda hevosta suoraan esteelle! Kansallisia esteitä 120cm:n tasolla kilpaillutkin tietää olla sortumatta moisiin aloittelijan virheisiin.

- Kato, taas! hän tuhahti vieruskaverilleen ja samalla aika monelle muulle ympärillä istuvalle.
- Onks toi nyt ihmekään, että se pudottaa, kun tulee tuolleen.
- Tässä sen näkee, että vaikka miten olisi rahaa, ei se ratsastuksesta tee kyllä nättiä!

Puolivälissä luokkaa ympärillä istuvia alkoi todella ärsyttää tytön kommentointi. Kallis lippu alkoi tuntua turhalta ostokselta, koska kilpailua olisi saanut katsoa kotisohvalta ilman kaikkitietävää kommentointia. Tytöstä ei kuitenkaan noin helposti saanut ääniä pois.

"Kilpailua olisi saanut katsoa kotisohvalta ilman kaikkitietävää kommentointia."

- Mennääks röökille, tyttö lopulta sanoi vieruskaverilleen ja tyttöjen noustua ympärillä istuvat huokasivat helpotuksesta. Toivottavasti ymmärtävät pysyä siellä pitkään.

Hiukan myöhemmin tytöt tulivat takaisin. Aikaa oli riittänyt myös ravintolassa käymiseen. Varsinaisesti nostejuoma ei ainakaan hillinnyt kielenkantoja. Kaikille ympärillä istuville tehtiin entistä paremmin selväksi tytön ja hänen ystävnsä oma kilpailumenestys, hevoskalusto - tai pikemminkin sen puute -, rahatilanne, ajatukset siitä, mitä on suomalaisten kilparatsastajien menestyksen takana (liika raha tietysti, ei yhtään taitoa) sekä luonnollisesti kritiikki kilpailujärjestelyitä ja lippujen liian kovia hintoja kohtaan. Expo oli huono ja tarjouksia liian vähän. Katsomon penkit olivat huonot. Norjalaisen ratsastusvarustevalmistajan lippis tuntui kiristivän tyttösen päätä ratsukko ratsukolta enemmän.

- Ensi vuonna mä jään kotisohvalle, tyttö tuhahti.
- Tee niin, puuskahti useampikin ympärillä istuva kuin yhdestä suusta, aiheuttaen samalla hilpeyttä toisissaan.

Tytöt mutisivat jotain ja lähtivät röökille. Rauha palasi katsomoon loppuluokan ajaksi.