Hoitohevostelua
Vaikka ratsastan ratsastuskoulussa, ratsastan aika paljon samalla hevosella. Minulla on kaksi viikkotuntia. Viikonloppuisin saatan käydä estetunnilla, mutta pääsääntöisesti olen nyt keskittynyt sileän ratsastukseen.
Herra Herkkä Macho on pääsääntöinen vakiratsuni. Se on - kuten olette varmasti kirjoituksistani ymmärtäneet - hyvin omapäinen ja joskus vähän hankalakin ratsastettava. Pidän siitä kuitenkin luvattoman paljon. Olen sen ikäinen hevostyttö, että minä tarvitsen hevosrakkautta, en pelkkää ratsastamista. Suhde hevoseen on minulle jopa ratsastamista tärkeämpää.
"Suhde hevoseen on jopa ratsastamista tärkeämpää."
Maksimissaan kahdesti viikossa ei ole kovin tiheä tutustumistahti etenkin, kun siinä tulee useimmiten vain vaadittua hevoselta työntekoa. Olen sitä mieltä, että hevosta kuitenkin täytyy hoitaa ja sen kanssa seurustella maasta käsin, jotta sitä voi todella ymmärtää ratsastessaan. Jos hevosen luokse menee aina ratsastusvarusteet käsissä, voi jossain vaiheessa syyttää vain itseään, jos saa karsinan ovella nyrpeän vastaanoton. Oikkuja, metkuja ja erilaisia päiviä on huolettoman ajanvieton jälkeen helpompi ymmärtää eikä hevonen ole enää pelkkä hevonen. Se on jotain enemmän.
Hevosen kanssa täytyy siis todellakin viettää aika myös niin, ettei hevoselta vaadi mitään. Siksi esimerkiksi eilen estetuntini jälkeen harjasin Herkkiksen (jolla en siis ollut hypännyt) ja vein sen maastokävelylle. Se käyttäytyi mallikkaasti, aivan kuten tätinsä Tintti: hidasti, kun minä hidastin, ravasi muutamalla askeleellä kiinni, jos oli tarpeen. Paikoin se käveli perässäni turpa kiinni selässäni, sillä kuka sitä nyt voi tietää, mitä mutkan takana on tulossa! Suojaa minua, senkin ihminen!
Tuntui, että se olisi halunnut jatkaa kävelyä vaikka hamaan tappiin asti. Kun jäin kesken kaiken juttelemaan tallin pihalle muutaman sanan talliakaverin kanssa, sain Herkkikseltä kevyen tuuppauksen selkään: mennään jo.
Ja me mentiin. Kuten mennään jatkossakin. Haluan harjata, hoitaa ja taluttaa. Kesällä haluan syötellä. Haluan ostaa heppanameja ja tarjoussuojia; uuden satulahuovan tai jotain muuta.
Mutta en juuri nyt koko hevosta.
Ihana teksti <3 Tää on mulle ollut aina se juttu, ratsastus tulee sitten kakkosena, eikä se ole mikään edellytys tallilla käymiseen. Meidän sunnuntaiheppa tulee usein iloisena vastaan pihatosta/laitumelta, on aina valmis meidän kanssa hääräilyyn, vaikka lähes joka kerta toki ratsastetaankin (veljentytön kanssa). Mukavaa viikon alkua!
VastaaPoistaLuulen, että minulle ne ovat ehkä jotenkin samanarvoisia. Kumpaakaan en oikeastaan halua tehdä ilman toista, mutta jos toinen pitäisi valita, niin kyllä hevosten läheisyys aina voittaa.
PoistaMukavaa viikon alkua sinullekin!