Hevosen hyvä tahti on tärkein

En ole edelleenkään ratsastuksen ammattilainen. Olen kuitenkin saanut olla ammattilaisten opissa ja yrittänyt tunnollisesti tehdä läksyjäni. Tässä hiukan oppimispäiväkirjaa tähän mennessä oivalletuista asioista niillä hevosilla, joita olen ratsastanut.

Cajus opettaa aina, että hevosta ratsastettaessa on kolme tärkeää asiaa: tahti, muoto ja ratsastettava tie. Jos hevonen ei liiku tahdikkaasti, sitä ei voi ratsastaa hyvässä muodossa. Tarkasti ratsastettava tie vaatii, että tahti ja muoto ovat kunnossa.

Mistä ratsastaja sitten tietää, että hevonen on tahdikas?

Tahdikkaalla hevosella askeleet ovat samanpituisia. Toisille hevosille tämä on luonnostaan helpompaa kuin toisille - emmehän me kaikki ihmisetkään ole yhtä musikaalisia. Yleensä hevonen kuin hevonen silti hidastaa etenkin kaarteisiin, mikäli ratsastaja vain matkustaa sen selässä. Kulmissa harva hevonen taipuu ilman taivutusta, koska taipuminen vaatii siltä pikkuisen enemmän vaivannäköä kuin suorana kulkeminen.

Jos taas sanotaan, että hevonen tahdittaa, joku sen jaloista ottaa lyhyempää askelta ja meno näyttää epätasaiselta, ontuvalta. Kipeällä jalalla ei tee mieli ottaa rentoja askelia. Jotkut hevoset tahdittavat jäykkyyttään ja tahditus häviää, kun hevonen vertyy.

Herkkis myötää niskastaan helposti, mutta pakenee yhtä helposti sekä kuolaimen ylä-että alapuolelle, mikäli tahti rikkoutuu. Tässä keskiraviharjoituksia. Herkkis pakenee laukalle heti, jos ohjasta annetaan myöten.

Pohkeen tehtävä on pitää huoli tahdista ja ratsastaa eteen heti, kun hevonen tuntuu hidastavan. Tämä kannattaa tehdä heti ratsastuksen ensimetreistä lähtien: reippaasti kaikkien kulmien läpi niin, että tahti säilyy. Metronomi päähän naksuttamaan tahtia: tam-tam-tam-tam, yks-kaks-yks-kaks. (Itse olen lallattanut paljon, etenkin maastossa yksin ratsastaessani.) Opetushevonen tietää kyllä sillä sekunnilla, kun ratsastat sen uraa kohti, aiotko tulla vaatimaan siltä yhtään mitään.

Kun hevonen on tahdikas, sen liikkuu tasapainossa ja muoto on mahdollista saavuttaa. Se ei kuitenkaan tule itsestään. Toiset hevoset myötäävät niskasta helpommin kuin toiset, mutta yksin niskasta myötääminen ei ole muodossa kulkemisen merkki. Tällaiset yksilöt saattavat paeta kuolaintuntumaa painautumalla kuolaimen alle. Tämä ei ole yhtään sen parempi asia kuin se, että hevonen pakenee tuntumaa kuolaimen yläpuolelle. Molemmissa on kyse lintsamisesta ja hevoset yleensä ovat tässä asiassa aika hyviä. Sitten on vielä ne yksilöt, jotka painavat kädelle ja makaavat kuolaimen päällä. Kaikissa tilanteissa taustalla on sama ongelma: ratsastajan käsi on kuollut.

"On kyse lintsamisesta ja hevoset yleensä ovat tässä asiassa aika hyviä."

Tintti makasi mielellään kädellä, koska annoin sen tehdä niin. Näin tekemällä se sai pikku hiljaa enemmän ohjaa ja sai vältettyä tuntumaa.

Tämä usein esillä ollut kuva on monellakin tapaa parasta tahtia ja muotoa, mitä Tintillä ja minulla oli antaa.

Jotta hevosen voi saada muotoon, sitä pitää hyvästä tahdista huolehtimisen jälkeen asettaa ja taivuttaa kulmissa, kaarteissa, volteilla, kiemuraurilla, ja jatkuvasti huolehtia siitä, että tahti säilyy, eli hevosen askeleet ovat tasaisesti samanpituisia: tam-tam-tam-tam, yks-kaks-yks-kaks... Jokainen askel on ratsastettu askel.

 Tämä on helpompaa rytmitajuisille ihmisille. Musikaalisuudesta on ratsastajalle hyötyä.

Tässä on hyvä tahti, vaikka muotoa ei ole. Esimerkiksi helppo C -luokissa muotoa ei arvostella.

Tavoite on aina se, että hevosen pitää myödätä niskasta. Niin pitää ratsastajankin - mutta kädestään! Sahaaminen, kiskominen ja staattinen vetäminen eivät ole sallittuja. Miksi hevonen myötäisi, jos ratsastajakaan ei myötää? Hevoselle on annettava palkinto siitä, että se myötää. Palkinto on se, että ratsastajan käsi ei enää pyydä mitään. Jos hevonen kuitenkin paukauttaa päänsä kuolaimen ylle tai alle ja unohtaa, mitä siltä pyydettiin. Sitten pyyntö toistetaan.

Epäonnistunut siirtymäharjoitus. Hevonen pakenee kuolaimen yläpuolelle.

Sama tapahtuu tässä laukannostossa. Tämä ratsu tarvitsee sekä tilaa että pohkeen sekä ulko-ohjan tukea, ei sisäohjasta vetämistä.

Toiset hevoset lintsaavat tässä asiassa helpommin kuin toiset. Ratsastustaito on sitä, että oppii lukemaan ratsastamaansa hevosta ja sen reaktioita. Oikotietä onneen ei ole. Pitää antaa hevosten opettaa ja olla valmis oppimaan. Se vaatii aikaa.

Kyra Kyrklundin kirjassa Ratsastuksen taito on monia erilaisia kulmaharjoituksia. Kannattaa muistaa, että ratsastuskentässä voi olla kulmia muuallakin kuin niissä virallisissa kulmissa. Se, että hevonen on lopulta ohjan ja pohkeen välissä, on ratsastuksen tulos. Pohje ja käsi yhdessä ovat kuin jousipyssyn jousi, miten asiaa useissa kirjoissa on kuvattu. Kun naru on oikealla tavalla balanssissa, jousi asettuu pehmeästi ja tasapainoisesti narun varaan kaareksi. Tätä voi testata etuosakäännöksiä tekemällä.

Ratsastaessasi sinun siis pitäisi olla jousta kasassa pitävä naru. Se ei ole helppoa. Oli kyseessä kuuma tai laiska hevonen, sen paremmin ohjaa kuin pohjettakaan ei saa koskaan jättää pois, mutta hevosta ei saisi silti turruttaa kummallekaan. Tintin olin onnistunut turruttamaan. Se harmittaa, etten osannut paremmin.

Tässä kuvassa ei ole tarkoitus ratsastaa esteistunnassa, vaan yrittää tehdä joko siirtymää laukasta tai sitten laukka on niin tahditon, että takapuoleni on irronut satulasta siitä syystä. Tämä on selkeä virhe, vaikka kuva periaatteessa näyttää ihan hyvältä.

 Kuvat: Erica Lilja, Alica Lilja ja blogiarkisto