Tuttu, turvallinen ja yllätyksellinen

Herkkistä haukotuttaa.

Jotkut hevoset ovat kuin uhmaikäisiä pikkupoikia. Herkkis on yksi tällaisista.

Se on tosi kiva hevonen, mutta vähän erikoinen. Jonkun mittapuun mukaan vaikka hankalakin. Kaikki, mitä ikinä kuvittelin tietäväni hevosista aikaisempien kokemusten perusteella, piti laittaa sen kanssa uusiksi. Se suorastaan alleviivaa lauseen, jonka mukaan vain yhden hevosen kokemuksella voi kuvitella tietävänsä hevosista paljon. Vähän kuin se, että yhden lapsen (tai vaikka kahdenkin) kokemuksella jakaisi täydellisiä kasvatusvinkkejä toisille.

Viime viikolla tajusin, että se muistuttaa itse asiassa hurjan paljon kohta kaksivuotiasta poikaani. Ja ehkä juuri siksi pidän siitä niin paljon.Se juoksee karkuun nauraen ja katsoo, että saako äiti kiinni. Yleensä äiti saa ja kun äiti on tiukkana, karkuleikki ei jatku. Joskus tuntuu, kuin se rimpuilisi ja heittäytyisi maahan, mutta kun sitä vähän kutittaa ja sille antaa uutta mietittävää, se alkaa taas nauraa ja samassa unohtaa kiukkunsa. Paha se ei ole, mutta sillä on tahtoa ja sen tahdolle pitää laittaa rajat. Jos jokainen poikkeus on sille uusi sääntö, kannattaa olla entistä johdonmukaisempi toimissaan.

Hassua on, että mitä paremmin hevosen tuntee, sitä ihmeellisemmillä asioilla se pääsee yllättämään. Tintin kanssa tuli välillä tunne, että se suorastaan yrittäisi testata minua: maastolenkillä kaikki oli niin rauhallista, kunnes yhtäkkiä jostain tuli äkillinen tarve jonkinlaiseen liikekannallepanoon. Tai hangen keskeltä törrötti oksankorsi, joka esti liikkumisen.

Oikeasti kysymys tuskin näin ihmismäisestä ajattelusta. Kun luulee tuntevansa hevosen, ei enää kiinnitä asioihin huomiota samalla tapaa kuin jos ratsastaisi uutta hevosta. SItten sitä vain rentoutuu. Ja tästä syystä hevonen pääsee yllättämään. Onnettomuudethan tapahtuvat yleensä aina sillä tutulla hevosella.

Pienet pojat ovat kuitenkin onnettomuusherkkiä ja niiden kanssa pitää yrittää selvitä hengissä jonnekin, öh, teini-ikään saakka? Vai pidemmälle? Kertokaa, kokeneet, niitä täydellisiä neuvoja! Milloin niistä tulee aikuisia?