lauantai 3. tammikuuta 2015

Puolen vuosikymmenen väsymys



Mieheni sanoi viime viikolla, että vasta viimeisten parin kuukauden aikana hän on ymmärtänyt, miten raskasta meillä on viime vuodet ollut. Olen samaa mieltä. Tintin poismenon jälkeen olen välillä ajatellut, että voisin vain nukkua.

Meillä oli viime syyskuussa opiskelukavereita kylässä. Grillattiin ja valvottiin pitkään. Oli mukava ilta. Pikkutunneilla keskustelun aiheeksi nousi lapsiperheen viikko-ohjelma. Sanoin, että onhan meillä aika hulinaa. Että mitenköhän selvitään sitten, kun lapset alkavat harrastaa.

Luettelin tavallisen syyskuisen viikon aikatauluja. Kello soi joka aamu klo 6.15.

Maanantaisin töistä palatessa haen lapset, laitan ruoan ja me syömme kolmestaan. Kun Anssi tulee töistä ja treeneistä, juomme kahvit ja minä lähden tallille. Olen kotona ehkä 22.30.

Tiistaisin emme tee mitään kummallista. Tuttu tyttö hoitaa Tintin yleensä. Jompikumpi meistä saattaa käydä lenkillä. Edellistalvenä tiistaisin oli tyttären jumppa.

Keskiviikkoisin on aikainen aamu ja hoidan lapset tarhaan yksin. Iltapäivällä tarhan kautta kotiin, ruoanlaittoa. Lähden seitsemän jälkeen tallille, kun lapset ovat käymässä iltatoimille. Olen hevosen selässä kahdeksalta ja kotona noin klo 22.30.

Torstaina haen lapset, laitan ruoan ja lähden tallille heti kun mies tulee töistä. Ratsastan ensin ratsastustunnin ja sitten Tintin. Olen kotona ehkä 22.00

Perjantaina kaupan kautta tarhaan ja kotiin. Ei mitään ohjelmaa. On vuokraajan päivä, ellei vuokraaja ole estynyt.

Lauantaina käyn iltapäivällä joko maastossa tai estetunnilla. Aamupäivällä teemme jotain, jos jaksamme. Joskus käymme uimassa tai jonmpikumpi meistä treenaa jotain.

Sunnuntaina vietämme täyttä perhepäivää. Ellei vuokraaja ole estynyt.

Kaverit henkäisivät, miten tuota jaksaa pyörittää. Sanoin jo silloin, ettei oikeastaan jaksakaan. Väsymys oli syksyn aikana alkanut näkyä monella tapaa. Ihmettelin itsekin ääneen, miten kaksi vuotta aikaisemmin jaksoin vielä vääntää opintoja. Silloin suoritin opinto-ohjaajan opinnot Itä-Suomen yliopistoon työn ohessa vajaan 1,5 vuoden sisällä. Ehkä ihminen jaksaa, kun hänen on pakko jaksaa. Kun pakko väistyy, ei enää tajua, miten jaksaminen aikaisemmin oli mahdollista.

"Ihminen jaksaa, kun hänen on pakko jaksaa. Kun pakko väistyy, ei enää tajua, miten jaksaminen aikaisemmin oli mahdollista. "


Juuri nyt minä en hanki uutta hevosta, koska uusi (nuori?) hevonen olisi tähän elämäntilanteeseen minulle aivan liikaa. Vaikka hevonen on velvollisuus, joka antaa hurjasti voimaa, jokapäiväinen vastuunkantaminen muiden velvollisuuksien ohella ei ole helppoa. Juuri nyt saan riittävästi voimaa muutamasta ratsastustunnista viikossa.

Uuden vuoden lupaukseni on levätä viimeisten viiden vuoden edestä, minä aikana olen saanut kaksi lasta, vaihtanut työpaikkaa kerran ja tehnyt aikaa ja voimia vievän opintokokonaisuuden. Ei ole mitään hajua, missä ajassa akkujen vaihto onnistuu. Ehkä tämä on paras toteuttaa ilman dead-lineja, koska ne saattavat olla kuolemaksi.

Olen 35-vuotias ja alkanut pikku hiljaa ymmärtää olevani aivan tavallinen kuolevainen. Se, että mieheni mielestä meille voidaan vielä joskus ostaa hevonen, on maailman suurin ihme.

Joskus tuntuu, että millainen tahansa toimiva parisuhde hevosihmisen kanssa on sitä.

Lue myös Elämän tarkoituksesta  http://www.ruuhkavuosiratsastaja.fi/2014/05/the-meaning-of-life.html

7 kommenttia:

  1. Järkeviä ajatuksia. Lapset kasvavat pian, ehdit sitten ostaa hevosen vaikka viiden vuoden päästä, tai kymmenen! Silloin tilanne onjo aivan eri. Helposti sitä katoaa maku koko harrastuksesta, jo se on liian kuormittavaa. Vaikka mulla lapset on jo isoja, ihmettelen silti minäkin mieheni pitkämielisyyttä tähän hulluun elämäntapaan. On kyllä todellista rakkautta, voisin sanoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Joskus sitä miettii, pystyykö oikeasti mitenkään tarjoamaan samaa takaisin. No, nyt on ihan hyvä sauma, kuns itä hevosta ei ole viemässä kaikkea aikaa. Ja rahaa.

      Poista
  2. Tuo kuulostaa tutulta, itsellani ei tosin ole enaa lapsia mutta todella vaativa tyo. Sita voi menna 'automaattivaihteella' aika kauankin mutta jossain vaiheessa se hirttaa kiinni. Itsellani on myos kokemusta aiheesta. Toisaalta, hevosharrastus myos antaa energiaa ja vie pois ajatukset ainaisista tyoympyroista. Koen nyt harrastuksen energiaa antavana koska minulla on ainakin viela suhteellisen terve hevonen joten ei mene aikaa sen sairauksiin. Itse olen urallani jossain 'plateau' vaiheessa eli en tieda mita viela voisi saavuttaa, enemman kiinnostaa nyt vapaa aika ja hyvinvointi, mutta tietty tilanne voi muuttuakin. Tsemppia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hektisyys toki kuuluu tiettyyn elämänvaiheeseen, mutta joskus toivoisin voivani kelata elämää jonkun verran eteenpäin... Tai oikeastaan minulle riittäisi edes yksi viikonloppu yksin kotona. Tai edes yksi ilta.

      Poista
    2. Tuo olisi varmaan ihan tarpeen ! itsekin olen joskus ottanut 'vapaapaivan' itselleni jossain vaiheessa...se auttaa mahdottomasti.

      Poista
  3. Ei lapsia, vaativa duuni työmatkoineen, mies, kaksi aktiivisesti harrastavaa ja kisaavaa koiraa ja yksi hevonen. Päivän jälkeen on ihan jees olla väsynyt, onnellisen väsynyt. Ilman näitä olisin varmasti vähemmän väsynyt, mutta tylsistyneempi ja onneton. Välillä armotonta kalenterien kanssa synkkaamista, huolta eläimistä, vähän kiire joka paikkaan. En osaisi olla ilman. En haluaisi olla ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Näin se menee. Juuri nyt kuitenkint untuu siltä, että kaikkea ei voi saada. Ja kaikella tarkoitan nyt onnelliseti täysillä harrastavaa äitiä ja onnellista perhettä.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...