keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Harjoitusravin kautta työskentelyraviin

- Ja siirrrrrttääääään harrrrrjoitussssrrrraviiiin!

Vuoteen 2013 saakka minä ymmärsin tämän ratsastuskouluopettajan perinteisen huudon kehotuksena istua alas ja alkaa harjoitella ravissa istumista. Joillain hevosilla se oli helppoa, toisilla vaikeaa. Lapsuuden ratsastuskoulun hevosista yksi kulki aina kauniissa muodossa. Tai niin me ainakin luulimme, koska katsoimme vain sen pyöreää kaulaa, emme sen jalkojen poljentaa.

Meiltä vaadittiin kahdenlaista ravia: tunti aloitettiin kevyellä ravilla ja jossain vaiheessa siirryttiin harjoitusraviin. Jos piti lisätä ravia, piti ratsastaa vimmatusti eteenpäin ja sitten mentiin kamalaa haipakkaa. Tämä jatkui pitkään vielä aikuisenakin, tosin jossain vaiheessa mukaan tuli istuntakeskeisyys. Ravi tuntui kaikesta huolimatta pyörivän sen ympärillä, miten siellä istuttiin.

Vuonna 2013 minua kirjaimellisesti ravisteltiin.

- Tuo hevonen ei ole vielä valmis sille, että sinä istut alas. Se vaatii, että ratsastat sen sille valmiiksi, muuten sinulla on aina huonoa ravia.

Ensin en ymmärtänyt alkaa toimia mitenkään. Tintillä oli aina ollut aika pehmeä ravi istua. Jatkoin ratsastamista, eli tässä tapauksessa keventämistä tajuamatta muuta kuin sen, että en saa istua alas eli harjoitusraviin. Kun mikään ei luonnollisesti muuttunut, avasin suuni ja totesin, että en selvästi osaa tätä asiaa, mitä minun tulee tehdä? Hävetti.

"Kun mikään ei luonnollisesti muuttunut, avasin suuni ja totesin, että en selvästi osaa tätä asiaa, mitä minun tulee tehdä? Hävetti."


- Hevosen pitää myödätä ensin niskastaan ja liikkua selästänään pyöreänä. Ratsastajalta on täysin väärää kunnianhimoa istua alas ennen kuin hevosessa on muoto. Hän vain vähentää hevosen liikkeen.

Aloin hitaasti jäsentää oppimiani asioita uudelleen ja ennen kaikkea oppia uutta. Olin ratsastanut pitkään omaa istuntaani hioen. Nyt ymmärsin alkaa tehdä muutakin kuin istua keskellä hevosta. Yhtäkkiä hevoseni alkoi toimia. Jossain vaiheessa tajusin, että ratsastan kevyttä ravia enemmän kuin mitä ratsastan keventämättä. En silti missään nimessä ajatellut, että meno oli "pelkkää keventelyä". Päinvastoin. Tintillä oli kyllä edelleen mukava ravi, mutta mitä enemmän huolehdin muodosta ennen alas istumista, ravi myös muuttui vähemmän mukavaksi istua. Miksikö? Koska Tintti alkoi käyttää selkäänsä enemmän.

Harjoitusravi on enemmän kuin se, että ratsastaja istuu alas hevosen raviin. Harjoitusravi on hyvää ravia, jossa on riittävä poljento lähteä suorittamaan tehtäviä. Se on tahdikasta eikä se pysyy tahdikkaana. Ja sitä voi ratsastaa myös keventäen.

Muotoa on mahdoton säilyttää, mikäli hevonen ei liiku muodossa eikä ratsastaja mukaudu raviin kunnolla. Silloin on hevosen kannalta paras keventää.

Luin jostain, että ammattiratsastajat pyrkivät nimenomaan pitämään hevosen luonnolliset askellajit hyvinä ja irtonaisina, ainoastaan niitä parantaen eivätkä siksi ratsasta harjoitusravia kovinkaan paljoa. Ravia ei pitäisi pyrkiä ratsastamaan ensisijaisesti ratsastajan istuntaa harjoitellen hevosen liikkeen ja siihen mukautumisen kautta. Ammattiratsastaja on tietysti eri asia kuin harrastaja, mutta on asiassa jotain perää tavalliselle tallaajallekin. Mutta missä vaiheessa ratsastuksessa voidaan siirtyä dialogiin hevosen ja ratsastajan välillä sen sijaan, että meillä on aika usein dialogi ratsastuksenopettajan ja ratsastajan välillä näytelmässä, jossa hevoselle on varattu statistin rooli?

"Aika usein meillä on dialogi ratsastuksenopettajan ja ratsastajan välillä näytelmässä, jossa hevoselle on varattu statistin rooli."


En ole enkä halua kuulostaa kukkahattuiselta puritaanilta, joka saarnaa harhaisesti uskoontulleena ja silmänsä avanneena ja heti perään sulkeneena jostain, mitä muut eivät pidä yhtä tärkeänä. En ole ammattilainen vaan amatööri. Englanniksi meidän käsitteemme harjoitusravi on kuitenkin working trot, työskentelyravi. Se ei kuulosta ravin harjoittelemiselta vaan askellajilta. Ja sillä tavoin sen itse asiassa määrittelevät myös kouluratsastussäännöt (Kouluratsastussäännöt 2015, 5-6)


4. Ravin tempot

4.1. Harjoitusravissa, joka on kootun ravin ja keskiravin väliin sijoittuva askellaji, hevosen tulee liikkua luonnollisessa tasapainossa ja tahdissa irtonaisena ja jäntevästi. Takaosan liikkeen on oltava tarmokasta ja kuolaintuntuman on oltava pehmeä ja tasainen. Harjoitusravissa ei vaadita kokoamista, mutta takaosan on työskenneltävä tarmokkaasti ja voimakkaasti.

4.2. Askelten pidentäminen on harjoitusravin ja keskiravin välimuoto, kun hevonen ei koulutustasoltaan ole vielä riittävän kehittynyt keskiraviin.

4.3. Kootussa ravissa askel lyhenee, mutta saa samalla enemmän korkeutta, takaosa pyrkii syvemmälle alle antaen etuosalle keveyttä ja lavoille lisääntyvää irtonaisuutta. Etuosa kohoaa, kaula kaartuu voimakkaammin niskan pysyessä kuitenkin korkeimpana kohtana. Turpa lähestyy luotiviivaa menemättä kuitenkaan sen taakse kuolaintuen säilyessä kevyenä.

4.4. Keskiravi on harjoitusravin ja lisätyn ravin väliin sijoittuva askellaji, joka on kuitenkin "pyöreämpi"kuin lisätty ravi. Hevonen liikkuu tahdikkaasti eteenpäin pidentäen hieman askelta ja työntäen hyvin takaa. Ratsastaja antaa hevosen liikkua turpa hieman selvemmin luotiviivan edessä verrattuna koottuun tai harjoitusraviin ja hevonen voi laskea hieman päätä ja kaulaa. Askelten tulee olla tasaiset ja koko liikkeen tasapainoinen ja luonteva.

4.5. Lisätyssä ravissa hevosen askel on mahdollisimman matkaavoittava. Hevonen säilyttää saman tahdin ja venyttää askeleensa mahdollisimman pitkiksi takaosan voimakkaan työnnön avulla. Ratsastaja antaa hevosen jonkin verran venyttää ja laskea kaulaansa säilyttäen kuolaintuntuman ja peräänannon sekä antaa hevosen venyä koko rungostaan. Etujalat tulevat maahan siinä pisteessä, mihin ne eteenpäin ojentuneina osoittavat. Vastakkaisten etu- ja takajalkojen liike on kullakin askeleella yhdensuuntainen. Liike on tasapainoinen ja siirtyminen lisätystä ravista on pehmeä hevosen siirtäessä enemmän painoa takaosalle.

5. Ravi esitetään keventäen vain, jos sitä ratsastettavassa ohjelmassa erikseen edellytetään.

Talvella 2011. Istun ravissa, mutta Tintti ei kulje pyöreänä. Etu- ja takakavion välissä on reilusti tilaa.

2014. Tässä istun raviin, vaikka ei ehkä vielä pitäisi. Muoto on pyöreämpi ja ohja on pitkä, mutta hevonen etupainoinen.

Tässä kevennän. Tintti polkee paljon paremmin alle (etu- ja takakavion väli), vaikka ohja on pitkä. Niska on korkeammalla, hevonen hiukan enemmän "ylämäessä".

Vaan missä ja miten sitä sitten harjoitellaan raviin mukautumista, jos ei silloin, kun ratsastuksenopettaja käskee istua alas? Oppiiko hevosen selässä koskaan istumaan, jos vain keventää?

maanantai 29. joulukuuta 2014

Uusi poniystävä

Hevosettoman joulu on erilainen. Voisi mennä ja tulla miten haluaa miettimättä hevosten liikuttamisia tai hoitamisia. Nauroimme jo etukäteen, että voisi lähteä vaikka ulkomaille! Paitsi että ei ihan. Jonnekin selkäytimeen on istutettu se, että kyllä hevosia pitää liikuttaa jouluna ihan niin kuin muulloinkin. Järjestin itseni ratsastamaan sekä aattoaamuna että tapaninpäivänä.

Olen itse asiassa tottunut aika nopeasti siihen, ettei Tinttiä ole; olenhan käynyt jatkuvasti samalla tallilla Tintin poismenon jälkeen. Toiset tallin hevosista - varsinkin Tintin sisarukset - näyttävät joskus sivusilmällä katsottuna ihan Tintiltä, mutta siitä ei tule varsinaisesti haikea olo. Tosin kun jouluaattoaamuna talutin tamman vastikään vieroitetun varsansa luokse imetykselle, aloin miettiä, että olisinpa saanut Tintistä varsan. Ystävälläni on nyt  viisivuotiaaksi tuleva hevonen omasta tammasta ja tallikaveri odottaa omaa varsaansa syntyväksi ensi kesänä.

Varsaa ei tullut, mutta jotain pientä uutta meillä on. Se on oieni kuin varsa, mutta pian ihan oikea ratsu. Se ei ole mielenhäiriössä ostettu joululahja, vaikka joku shettiksen voisi sillä tapaa hankkiakin. Vompatti on meidän perheen hoitoponi. Sitä saa hoitaa ja sille saa ostaa söpöjä varusteita - voisiko olla ihanampaa!

Tänä jouluna aattoaamun ratsastus oli monella tapaa erityinen. Tyttäreni pääsi ensimmäistä kertaa ratsaille Vompatin kanssa ja hetken aikaa ratsastamimme yhdessä, molemmat omilla ratsuillamme.

Tyttäreni ei varsinaisesti ole mikään uhkarohkea tai huimapäinen tapaus. Tintin jälkeen shetlanninponi ei kuitenkaan ilmeisesti pelota häntä ihan pelkästään kokonsa puolesta; onhan moni tuolikin korkeampi. Aikuisen läsnäolo tuo lisäksi aina juuri sitä turvallisuutta, mitä tuon ikäinen hevostelussa tarvitseekin.

Pieni ja pörröinen vs. keskisuuri ja likainen. (Kuva: Tommi Turtola)


Tyttären mielestä tämä selkä oli pehmeämpi istua kuin 19-vuotiaan Tintin selkä oli. Enkä yhtään epäile! (Kuva: Tommi Turtola)



Ja on siinä harjaakin, mistä ottaa kiinni! (Kuva: Tommi Turtola)


perjantai 26. joulukuuta 2014

Rakkauslaulu

Jouluaattoratsastus vuosi sitten.
Joidenkin ihmisten on vaikea ymmärtää hevosen menettänyttä. 9.10.2014 oli minun menetykseni päivä.

Elukkahan se vain on, ne sanovat. Eihän se edes asu kotona vaan muiden hoidossa. Töissäkin joku puuskahti, että kaiken maailman juttujen takia sitä pitää olla töistä pois.

Yritän pinnistää. Puhua järjellisesti elämän lopettamisesta. niin kuin eutanansiasta uskonnontunnilla: mikä on se hetki, kun joku pitää päästää pois tuskistaan? Onko sellaista?

Toisten mielestä on.

Toiset sanovat, että rakkautta on hoitaa loppuun saakka. Hoitaa edelleen ja uudelleen. Jos ei hoida, ei rakasta.

Ehkä minä en rakastanut.

Olin sanonut eläinlääkäreille, että tutkitaan kaikki. Sanonut, että etsitään vikaa, ja jos vikaa ei löydy, etsitään jotain. Sanoin, että minulla on kaksi lasta ja että olen ihan tavallinen palkansaaja. Minulla ei ole varaa harrastaa hevosta, jolla ei voi harrastaa. Minä paska itsekäs ihminen.

"Minulla ei ole varaa harrastaa hevosta, jolla ei voi harrastaa. "


Tutkimme eläinlääkärin epäilemän sydämen. Ei vikaa. Sovimme, että tutkimme keuhkot, mutta ensin katsomme jalat. Vasta sitten rauhoitamme lisää.

Katsoimme jalkoja. Olin flunssainen. Eläinlääkäriopiskelija jatkoi hevosen juoksuttamista ja minä siirryin syrjään. Tulos oli musertava. Emme löydä jalkaa, joka voisi näyttää ontuman. Tasapuolisesti ne näyttäisivät kaikki olevan lopussa. Vielä olisi mahdollisuus lähteä etsimään tarkkaa kohtaa. Joudun sanomaan lauseen, jota olen harjoitellut, mutta joka takertuu kyynelten seassa kurkkuun:

- Ei. Ei etsitä enää mitään. Nyt se menee pois.

Takerrun nyrkillä kiinni otsaharjaan, jota ei ole ikinä ollut ehkä enempää, kuin pieni tukko tätä hetkeä varten. Tajuaako kukaan, kuinka iso asia tämä on? Merkitseekö tämä kenellekään enempää?

Tallikaveri halaa, mutta tunnen olevani kuin jäinen kalapuikko. Haluaisin kiittää häntä siitä, että hän on mukanani, mutta en osaa sanoa mitään. Pidän nyrkillä kiinni hevoseni harjasta ja pyydän häntä ottamaan kuvan. En tiedä miksi. Miksi?

Lääkäri saa kanyylin ommeltua. Annan Tintille omenan, jota se syö, kunnes saa toisen annoksen rauhoittavaa, ja kestää hädin tuskin tolpillaan. Kysyn hätääntyneenä, että oliko siinä jo liikaa? Ei kuulemma ollut eikä käveltävä matka ole pitkä. Parahdan, että metri tai viisi, mutta emme me sitä kantaakaan jaksa!

Eikä se kaadu. Saatamme Tintin lopetushuoneeseen neljän naisen voimin.

Minut käsketään huoneesta ulos. Minulle on sanottu jo etukäteen, että hevoseni ei tule tuntemaan mitään sen jälkeen, kun se viedään huoneeseen ja se saa nukutuspiikin. Minulle on kerrottu, että ovi suljetaan ja että Tintti saa kaatua yksin.

Ovi suljetaan. Kuuluu rytinää.

Kun ovi avataan, Tintti makaa suorin jaloin edessäni. Sen silmät eivät katso enää minnekään. Kyykistyn silittämään poskea ja eläinlääkäri hakee sen kaulasta kanyylin antaakseen sille pistoksen, joka pysäyttää sen sydämen.

Hetken kuluttua hevoseni on siirtynyt vihreämmille laitumille.

Minun rakkain ystäväni, minä ajattelen.

Kiitos, Tintti. Kiitos.


maanantai 22. joulukuuta 2014

Kypäräkampaus

Uskottelen sekä itselleni että joskus myös muille, että hoidan asiat ajallaan. Useimmiten ne kuitenkin jäävät. Siivoan muka heti, kun tulee vähänkin sotkuista. Olen aina paikalla ajoissa. Menen kampaajalle niin, että kuontaloni pysyy aina hyvännäköisenä. Enkä koskaan syö suklaata.

Todellisuudessa elän kertyvän kaaoksen keskellä, saavun paikalle yleensä mieluummin hetken myöhässä kuin liian aikaisin, tukkani on ylikasvanut ja lohdutukseksi korvaan lounaan Snickersillä. Asiat ovat levällään, koska olen kärsimätön, enkä jaksa odottaa. Kuka muka jaksaa nuolla paikkoja jatkuvasti? Miten näkee työnsä jäljen, jos aina puunaa? Miten mikään tulisi valmiiksi ilman viime tippaa`

Vuosia sitten jouduin hetkellisesti hoitamaan kampaajakäyntini vieraissa, sillä kampaajani käväisi ulkomailla. Silloin vasta tajusin, ettei kampaajalla käyminen ole yksinkertaista. Osalla ei ole mitään hajua siitä, miten leikataan lyhyt tukka. Toiset eivät osanneet kertoa näkemystään siitä, mitä tukalleni tehdään. Ei, vaikka yritin miten sanoa, etten minä pysty näkemään päätäni valmiina. Enkä halua laittaa tukkaani joka aamu. Sen pitää olla helppo.

Kampaajani maastapakoon saakka minulla oli ollut sama kampaaja 15-vuotiaasta asti. Vasta silloin tajusin, millaista onnea on kampaaja, jonka on tuntenut lapsesta asti, jonka kädenjälkeen voi luottaa, ja joka tietää tasan tarkkaan, millainen tukka leikataan ihmiselle, joka pitää paljon kypärää päässään. Tukanleikkuun lomassa aina muistellaan lapsuuden yhteistä hoitohevosta, joka myytiin ratsastuskoulusta kymmenvuotiaana lähes teuraskuntoisena, ja joka lopulta eli  hyvän elämän aina 23-vuotiaaksi asti.

Oli se vaan ihana hevonen. Ihan best. 4ever!

Hyvä kypärä

Huono kypärä

P.S. Snickers oli ekstraa. Ylimääräinen välipala.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Hevosen joululeipä


Joululeipä: tyhjäksi koverretty leipä, joka täytetään omenoilla ja porkkanoilla ja suljetaan kannella.
Tämä on ensimmäinen kerta moneen vuoteen, kun minulla ei ole hevosta, jolle valmistaa joululeipää. Perinne tarttui mukaan lapsuuden ratsastuskoululta. Silloin askartelimme hoitohevosillemme tällaiset leivät. Ostimme hevosille jossain vaiheessa suklaakalenteitakin, mutta joku kävi aina päiväaikaan syömässä hevosten kalentereiden suklaat. Melko lailla mautonta, ottaen huomioon, että me nuoret olimme ostaneet kalenterit omilla rahoillamme ja nimenomaan hevosille. Pettymys oli aina suuri, kun luukku olikin jo tyhjä.

Polettipaketti
Lapsena pyydin äitiä aina leipomaan leivän. Myöhemmin olen leiponut itse, mutta ostanut välillä valmiinakin. Tärkeää on, että leipä on pinnaltaa ehjä ja niin tuore, että sen saa koverrettua tyhjäksi. Tyhjä leipä on hyvä täyttää porkkanoilla tai omenilla. Silloin leivän voi syöttää ajattelematta, että syöttää hevoselle tuhottomasti leipää.

Edellisellä tallilla oli tapana jakaa naapurihevosten boksien oviin joulukortteja ja muita joulutervehdyksiä. Joku keksi tehdä ruispalaan reiän, kuivattaa leivän ja laittaa siihen hymynaaman joulupipareiden koristelumassasta. Toinen leipoi isoja heppapipareita ja kolmas toi pienessä pussissa heppanameja.

Ostin joku aika sitten valtavan pakkauksen heppanameja. Iso osa karkeista on renkaita. Kiitos tyttäreni idean, tänä vuonna me teemme noista reikäkarkeista kaulakoruja. Ongelmaksi tulee vain se, että esimerkiksi Hra Herkkä Macho suostuu syömään vain lakunameja, joita ei saa renkaina. Mutta ehkä tätä miestä voidaan syöttää kädestä.

Millaisia joulutalliperinteitä sinä pidät yllä tai mitä muistat omassa nuoruudessasi ylläpidetyn?


Lue myös joulukertomus vuodelta 2010
http://www.ruuhkavuosiratsastaja.fi/2010/12/joulukertomus.html

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Tule joulu kultainen

Mieluummin olisin tallilla. Moni olisi.

Joulunaika herkistää monen ajatuksia. Perheen läsnäolo ja kiireetön (?) oleminen ovat jotain, mitä ei mitata rahassa.

Mutta vaikka moni olisi mieluiten tallilla, useimmille riittäisi pelkästään se, että kotiin saataisiin joulum tuntua:  että olisi ruokaa ja joulupukkikin kävisi.

Kiitos, että ostit Mieluummin olisin tallilla -mukin. Koko erä on nyt loppuunmyyty ja jokaisesta myydystä mukista T:mi Ruuhkavuosiratsastaja on lahjoittanut 1,50€ Hyvä Joulumieli -keräykseen.

Hyvä Joulumieli -keräyksen tavoitteena on kerätä tänä vuonna 1 260 000 euroa, jolla voidaan jakaa 70 euron lahjakortteja vähävaraisille lapsiperheille.


tiistai 16. joulukuuta 2014

Enemmän kuin nimi papereissa

Olen turruttanut jälkikasvuni ääniavuille. Sanon hänen nimensä arviolta kymmenen kertaa tunnissa, kun huomaan hänen tekevän jotain kiellettyä, eikä sanoillani ole enää mitään tehoa. Kaveri kiipeää, viskoo ja koheltaa aivan mielin määrin. Vessareissun aikana hän on riisunut vaipat, heittänyt jauhot lattialle, kiivennyt pöydälle ja jäänyt roikkumaan pöydän laidalle, kun tuoli on luistanut alta pois.

Ja tiedättekö, minä en kehuskele, etten muka pääse edes vessaan ilman lapsiani. Totta kai pääsen: laitan oven kiinni ja oven lukkoon. Ei se lapsi sitä ulkopuolelta saa auki!

Sanotaan, että hevoset jäävät ikuisesti kaksivuotiaan ihmisen tasolle. Siksipä olen yrittänyt opetella olemaan jälkikasvuni kanssa yhtä kärsivällinen kuin hevoseni kanssa.

Kun hevonen säikähtää, sille pitää antaa muuta ajateltavaa, kuten teettää pohkeenväistöä.
Kun lapsi purskahtaa itkuun, aletaan etsiä ikkunasta oravia tai jotain muuta, mistä tulee hyvä mieli.

Hevosta ei saa rangaista väärästä käytöksestä vaan pitää palkita oikeasta käytöksestä.
Lapsi haetaan pois pahanteosta ja kannetaan luvallisen tekemisen pariin. Vaikka lasten- ja eläinsuojeluviranomaiset sanoisivat mitä, joskus pitää kuiskaamisen sijaan sanoa kova sana ja näpäyttää. Väkivalta ei ole sallittua, mutta joskus rajojen laittaminen ei onnistu pehmeästi.

Jos ne purevat, niitä ei kannata silitellä kiitokseksi.

Hevosten ja lasten kanssa pitää olla korostetun rauhallinen. Paitsi että se on hurjan paljon helpompaa hevosten kanssa, ellei ala pelottaa. Lasten kanssa ei pelota. Lopulta vain turtuu omalle nalkutukselleen ja unohtaa, että jatkuvan selänkääntämisen ja pahanteonvahtaamisen sijaan voisi ottaa lapsen syliin, istua yhdessä sohvalle ja tehdä ja ajatella mukavia asioita ennen kuin on aivan liian myöhäistä. Ennen kuin se lapsi paiskaa oven kiinni ja sanoo, että ole kuule keskenäsi.

Kasvatustyötä pitäisi muistaa tehdä kasvuvaiheessa, niin ihmisten kuin hevostenkin kohdalla. Ei ole kummassakaan tapauksessa kiva sellainen täyskasvuinen yksilö, joka on kasvanut pellossa tai pelossa. Kummastakaan ei hyvää seuraa.

Kasvattaminen ei nimittäin ole helppoa. Se on paljon enemmän kuin nimi papereissa kasvattajan kohdalla.

Pieni mies pysähtyi useaksi minuutiksi katsomaan Badminton-koostetta. Lienee ennätys!

Edit klo 8:38. Korjattu kirjoitusvirhe lauseesta "Siksipä olen yrittänyt opetella olemaan jälkikasvuni kanssa yhtä kärsivällinen kuin hevoseni kanssa."

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kuvia yli 20 vuoden takaa

Joskus tulee yllätetyksi niin, että tulee itku. Vanha tallikaveri kahdenkymmenen vuoden takaa lähestyi minua laittamalla muutamia vanhoja kuvia, jotka oli löytänyt kuva-albumistaan. Vuodet ovat todellakin vierineet, joten ihan alkuun piti päivittää tyttönimien kautta, että ollaanko nyt laittamassa oikealle ihmiselle oikeita kuvia. Mutta kyllä, näissä kuvissa esiinnyn vuosina 1991 ja 1992 rakkaan hoitoponini kanssa. Noihin aikoihin ratsastuksen ja hevosten kuvaaminen ei ainakaan meillä päin ollut niin jokapäiväistä puuhaa, että siitä olisi säilynyt todistusaineistoa suuressa määrin. Päinvastoin, kuvat ovat harvinaista herkkua!

Ponin nimi on Frankie ja sen omisti Hubertusseura. Kuvatekstit ovat samat, jotka Paula on kirjoittanut aikoinaan kuvien taakse. Kiitos vielä ihan älyttömästi!

"Ja tässä rientää isojenponien piirimestari Anniina Kauppi ja Frankie, Hubertusseura! Imatran piirikisat -92."
"Anniina ja Frankie-poika, olivat muuten voitokkaita tämä pari tässä... Ponien piirimestaruus tulla tupsahti. Frankie osaa ottaa rennosti... Imatralla -92."
"Frankie ja Anniina. Poninäyttely raviradalla kesäkuu -91"

Tuo oli ensimmäinen ja lopulta viimeinenkin kisa, jonka sain ratsastaa ihan oikea kisatakki päällä. Se oli lainassa ja aivan liian suuri, mutta se ei minua haitanut. Plastroniin ei ollut varaa, mutta muistan lainanneeni luvatta takin alle siskoni valkoisen poolopaidan. Voi olla, etten ole tehnyt tunnustusta ennen tätä.

Millaisia 90-luvun kisamuistoja sinulla on? Alimmaisessa kuvassa näkyvä verkkatakki oli luvallinen kilpailutakki seuran jäsenille, mutta piirikisoissa (nykyisin aluekisat) oli pukeuduttava virallisesti.

Muistaakseni nämä kilpailut pidettiin syyskuussa 1992. Vain kahta kuukautta myöhemmin lopetin ratsastuksen 15 vuodeksi.

******
Lue myös puolinahkaisten ratsastussaappaiden tarina http://www.ruuhkavuosiratsastaja.fi/2011/09/puolinahkaiset-ratsastussaappaat.html

torstai 11. joulukuuta 2014

Ratsastuksenopetus edellyttää ihmistuntemusta

Joskus kuulee sanottavan, että hevosihmiset ovat tosi hyviä hevosihmisiä, mutta hurjan huonoja ihmisihmisiä. Hevosten kanssa kaikki on suoraviivaista ja helppoa, koska ne joko ovat tai eivät ole. Ihmiset sen sijaan ovat kaikkea siltä väliltä eikä niistä koskaan tiedä, mitä ne ovat ja mitä ne eivät ole. Ne sanovat yhtä ja tekevät toista ja selän takana vielä kolmatta ja neljättä.

Hevosalan koulutuksessa keskitytään paljon hevosiin, mikä on luonnollista. Mutta pitäisikö keskittyä enemmän myös ihmisiin? Todennäköisesti. Nauroihan eräs eläinlääkärikin, että hän halusi opiskella eläinlääkäriksi, koska ei halunnut hoitaa ihmisiä, mutta muuta hän ei eläimiä hoitaessaan teekään!

"Nauroihan eräs eläinlääkärikin, että hän halusi opiskella eläinlääkäriksi, koska ei halunnut hoitaa ihmisiä, mutta muuta hän ei eläimiä hoitaessaan teekään!"


Olen joskus miettinyt taipumustani siihen, etten osaa valehdella. Mitä enemmän työskentelisin vain hevosten kanssa, sitä vähemmän minäkin varmaan jaksaisin ihmisten mielialojen ja ajatusten loputonta lukemista. Niin harvat ihmiset nimittäin laittavat korvansa luimuun, kun heitä ärsyttää. Olisin varmaan kauhean epäreilu ratsastuksenopettaja, koska luulen, etten onnistuisi antamaan positiivista palautetta, jos en ihan tosissaan tarkoittaisi sitä. Onhan tuo jo sinne päin, saattaisin taputtaa olalle. Tallilta lähdettyään oppilaani kääntäisivät takapäänsä, louskuttelisisvat ilmaa ja potkisivat seiniä.

"Nythän se näyttää vähän hevoselta. Mutta miten sinun niskasi on? Suoristaudu!"

Onneksi en ole ratsastuksenopettaja. Vain ihmisten kanssa työskennellessään pysyy herkkänä ihmisille. Ja onneksi kokeneet ratsastuksenopettajat osaavat yleensä keksiä jonkun pienen kauniin sanan ja jättää huomioimatta monet sillä hetkellä toissijaiset asiat, jolloin asiakas lähtee tunnilta tyytyväisenä. Kokemus tuo varmuutta. Yhtä pitää kannustaa oikeasta kevennyksestä, toista onnistuneesta laukanvaihdosta. Ratsastuksenopetus jos mikä edellyttää hevostuntemuksen lisäksi myös ihmistuntemusta. Täytyy tietää, mitä kenellekin voi sanoa.

"Ratsastuksenopetus jos mikä edellyttää hevostuntemuksen lisäksi myös ihmistuntemusta."


Vaikka kehut ovat kivoja, ne eivät saa koskaan olla itseisarvo. Pelkillä moitteillakaan ei kukaan jaksa paahtaa. Kun moite ja kehu tulevat oikeaan aikaan, ne vievät ratsastuksessa eteenpäin. Ansioton kehu tuntuu samalta kuin lapsuusmuisto siitä, miten viimein tajusi, ettei isä pelaa biljardia kanssasi tosissaan, vaan antaa voittaa.

"Ansioton kehu tuntuu samalta kuin lapsuusmuisto siitä, miten viimein tajusi, ettei isä pelaa biljardia kanssasi tosissaan, vaan antaa voittaa."


Joskus kuitenkin mietin, miksi ihmiset haluavat maksaa siitä, että heitä taputellaan selkään silloin, kun he tekevät asiat väärin? Mitä iloa ratsastuskoulun oppilaalle on siitä, että opettaja ei näe hänen tekevän jotain väärin vaan antaa homman jatkua entisellään?

Sitten havahdun ajattelemaan, että minunkin kohdallani saattaa käydä näin. Taitava ratsastuksenopettaja kun hallitsee opetustilanteeni minua paremmin ja ohjaa minua eteenpäin oikeissa asioissa oikeilla hetkillä. Silloin en edes huomaa, että hän ei huomauta joistain tietyistä virheistäni, joita en ehkä edes tiedä olevan olemassakaan. Vielä.

"Se opettaa sinua ratsastamaan, koska se ei mene ohjan  ja pohkeen väliin automaattisesti."









tiistai 9. joulukuuta 2014

Satulasta luistuja tarjoaa kakkua

En ole mikään sokerileipuri, mutta kuten Cajus sanoo, toiset oppivat ratsastamaan ja toiset leipomaan. Olen tippumisteni ansiosta kehittynyt siis myös leipomisessa. Toivottavasti ratsastuksessakin.

Tämän kakun idea tuli Kinuskikissalta, mutta tapani mukaisesti muutin ohjetta, koska ei minulla koskaan ole riittävästi oikeita aineksia kotona. Kermavaahdon ja tuorejuuston suhde ei ole niin justiinsa, koska liivate hyydyttää kakun. Valkuaiset voi varmaan halutessaan jättää pois. Pohjan keksit voi varmasti olla mitä vain keksejä. Ja nesteeksi kelpaa mikä vain, mistä tykkäät.

Asettelusta viis. Idea ja maku ovat tärkeimmät

Cappuccino-juustokakku

Pohja
240g Digestive-keksejä
125g voita

Täyte
4dl kuohukermaa
400g tuorejuustoa
3 valkuaista
125g tomusokeria
4 liivatetta
1dl Cappuccinoa (pikakahvijauheesta)

Pinnalle
kaakaojauhetta


Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja kiinnitä reunus paikalleen. Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita ne keskenään ja painele vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja lisää siihen tomusokeri siivilän läpi. Lisää tuorejuusto. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita kermavaahto-tuorejuustoseoksen joukkoon.

Valmista cappuccino. Purista liivatteista vesi ja liota ne kahviin. Lisää kahviseos täytteen joukkoon.

Vuoraa irtopohjavuoan reunat leivinpaperisuikaleilla ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa. (ilmeisesti sen pitäisi hyytyä kolmessa tunnissa, mutta itse olen tehnyt edellisenä päivänä)

Ripottele ennen tarjoilua päälle kaakaojauhetta, niin ei tarvitse miettiä, onko kakun pinta siisti ja sileä.

Onko tippukakun leipomiskulttuuri hengissä teidän tallillanne? Vai onko tapana viedä jotain muuta?

maanantai 8. joulukuuta 2014

Rimakauhua

Kun alkaa pelottaa, tekisi mieli täditellä itseään, sillä tätiyden taakse pääsisi piiloon. Tädin ei tarvitsee uskaltaa.

Toinen tapa on alkaa epäillä ratsunsa kapasiteettia. "Pääseekö tää tuosta yli?" Kun sitten saa kuulla, että hevonen on hypännyt vasta hiljattain irtohypytyksessä 150cm, alkaa nolottaa. On pakko tunnustaa, että on joutunut omalle epämukavuusalueelleen.

Eli turpa kiinni, pohkeet kiinni ja estettä kohti!

Ohi sarjan b-osalta. Ei ollut pohje kiinni.

Kukaan tuskin odotti, että pääsisin kolmessa estetunnissa eroon seitsemän vuoden aikana pinttyneistä tavoistani. Sarjojen ratsastaminen on ahdistanut minua pitkään, koska Tintin kanssa tuli aina mietittyä, minkä määrän askeleita se sinne sovittaa. Ja kun minä epäröin, sekin alkoi epäröidä.

En myöskään uskaltanut mennä rennosti hyppyyn mukaan, koska Tintin kanssa opin ratsastamaan pystyasennossa "varmuuden vuoksi, jos se vaikka kieltää". Miten typerää, mutta silti niin inhimillistä. Ilman Cajuksen apua en kyllä olisi oppinut rentoutumaan sitäkään vähää. Viimeinen vuosi teki minulle ihmeitä.

Maneesissa kaikki esteet kuitenkin näyttävät kesäkauden jälkeen ihan älyttömän suurilta, sillä jokaisen esteen takana on tulossa seinä vastaan. Eikä saa unohtaa, että junnasin niin pitkään 80cm:n tasolla, että kaikki muu on alkanut tuntua isolta. Ongelmaan ei kuitenkaan ole muuta ratkaisua, kuin jatkaa treenaamista. Esteet pienevät, mitä enemmän niitä hyppää. Ja muita hevosia oppii ratsastamaan ratsastamalla niitä. Onneksi yksikään ratsastamistani hevosista ei muistuta tippaakaan Tinttiä. Se tekee sopeutumisesta paljon helpompaa.

Kuvat: Erica Lilja




Poing! Sarjakuvahevonen!





Milloin sinun tekee mieli täditellä itseäsi?

 (Ja onko näistä esteistä yksikään muka korkeampi kuin 80cm...?)

perjantai 5. joulukuuta 2014

Uskottavaa hevosenpitoa

Kulunut myytti kotiäitiydestä alkaa olla poissa muodista. Ei enää ole trendikästä kulkea vanhoissa verkkareissa ja käyttää rahojaan vain lapsiin eikä koskaan itseensä. Nyt on muotia olla hyvinvoiva ja hyvännäköinen äiti. Odotusaikana käydään hemmotteluhoidoissa ja hieronnoissa. Ehkä jopa liikaakin, kuten Ilkan kolumnisti Hanna Helmi Heinonen arveli kolumnissaan 30.11.2014.

Tinde 2014.
Hevosenomistajien keskuudessa marttyyrius ja omistautuneisuus ei sen sijaan mene koskaan pois muodista. Omien varusteiden pitää näyttää siltä, että niitä ei ole hankittu ihan eilen, sillä uudet varusteet kielivät turhan tuoreesta hevosenomistajuudesta tai siitä, ettei ymmärrä hevosenomistajuudesta mitään. Vähän kuin liian valkoinen ylioppilaslakki on yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa nolo. Ratsastushousuissa on hyvä olla reikiä, saappaiden ja chapsien pohjekohdissa kunnon kulumaa. Ikääkin saa molemmilla olla mielellään vuosikymmeniä, sillä "laatu hei kestää!" Hevijuuseri paikkaa kenkänsä jesarilla. Hevosille omistautunut ei huuda pukeutumisellaan merkkibrändejä. Jos omat varusteet näyttävät kalliilta, joku voisi ajatella, että se on hevoselta pois. Hevonen on tärkein. Kuka sitä nyt muuten hankkis?

Hevosen varusteissa näyttää uskottavalta se, että ne on merkitty joko hevosenomistajan nimellä tai vaihtoehtoisesti jonkun aikaisemman hevosen nimellä (käytettynä ostettu loimi kertoo samasta). Tällä tavoin kerrotaan myös vuosien varrella kertyneestä kokemuksesta. Loimen merkistä näkee hinnan. Raha ei kuitenkaan saa näkyä. Sitä paitsi ikivanha väite siitä, että hevosenomistajilla on rahaa, vaatii pikaista kumoamista. "Tavallisia palkansaajia tässä ollaan, *kele!"

"Ikivanha väite siitä, että hevosenomistajilla on rahaa, vaatii pikaista kumoamista.


Hieno nimikyltti hevosen ovessa on ehkä hieman mauton. Parempi on kyltti, jossa lukee pelkkä hevosen lempinimi. Muunlainen voisi näyttää turhalta kohkaamiselta ja pikkutyttäjen puuhastelulta. Ei pinkkiä, ei muotivärejä. Mielellään ruskeaa, mustaa ja harmaata. Tummansinistä. Jokuhan voisi muuten ajatella, että hössötetään liikaa. Hevonen ei ole vauva. Sille leperrellään salaa.

Pitää olla ammattimainen. Pitää ajatella, mitä muut ajattelevat. Pitää olla vakavastiotettava. Pitää olla...

Pitääkö?



keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Valkoinen ystävä

Po-poing!

Viime viikonlopun yllätys oli osallistua estetunnille hevosella, jolla en ollut ennen ratsastanut. Valkoinen neiti oli hyvin erilainen ratsastaa kuin muut viime aikana ratsastamani, mutta jollain tapaa hiukan Tintin oloinen. Oli tuttu tunne, kun piti ratsastaa vaihteeksi eteen, ja siksi meinasinkin aluksi sortua samoihin vanhoihin maneereihin kuin Tintin kanssa: tuuppaan, vatkaan ja pidän liikaa edestä enkä pääsee rennosti hyppyyn mukaan, kun pelkään kieltämistä. On se kuulkaa vain helppoa, jos saa hypätä hevoselle, joka imee esteelle!

"On se kuulkaa vain helppoa, jos saa hypätä hevoselle, joka imee esteelle!" 

 

Ihan ensimmäinen este. En mene. Sitten alkoi lyyti kirjoittaa!
Koska ei ole esittää kuvamateriaalia, ette ehkä usko, että nyt jopa nostimme esteitä hieman korkeammiksi, kuin mitä Tintin kanssa tuli viime vuosina hypättyä. Mutta eiväthän esteet korkeilta tunnu silloin, jos alla on hevonen, joka nostaa jalkojaan. Tintti ei nostanut, vaan roikotti, ja joutui siitä syystä hyppäämään aina vähän korkeammalle kuin mitä tarvitsi.

(Hmm, kuuluuko kaatuvasta puusta ääni, jos kukaan ei ole kuulemassa? Onko estettä hypätty, jos siitä ei ole kuvamateriaalia?)

Jalkojen roikottaja viime keväänä.

Ohessa muutavia kuvia valkoisesta murusesta alkutunnista. Uskotteko näistä kuvista, että meitä oli maneesissa seitsemän ratsukkoa? Muita huomioiva porukka osaa antaa suorittajalle tilaa silloinkin, kun maneesiin on rakennettu kahdeksan esteen rata.

Tämän ystävän kääntäminen ei käynyt jalan käänteessä. Tässä tehtiin kulmassa silmukka ja tultiin seuraavaksi tuo edessä oleva puna-valkoinen. Tahti, muoto ja tie eivät ehkä ihan säilyneet, mutta näin pienistä pääsee yli vaikka paikaltaan.

Ji-huu! Äiti laukkaa nyt!

 Kuvat: Alica Lilja

maanantai 1. joulukuuta 2014

Tarinan kaksi puolta

Minä ajattelin, että voi kun se on ekaa kertaa karsinassa niin mukava. Näyttää rapsutuspaikankin kyljestä kuin tätinsä (Tintti). Minä rapsutan ja harjaan ja annan pari lakunmakuista heppanamia.

Pakkasta on muutama aste. Edellisellä tunnilla Herra Herkkä Macho meni niin hienosti, vaikka vähän pukittelikin ja yritti jallittaa. Ehdin viikonloppuna jopa kehaista tallikaverille onnistuneeni vastalaukkatyöskentelyssä. Ehkä tästäkin tulee hyvä sessio. Lupaava alku ainakin.

Mutta niin se vain veti kunnon pukit, kun jäin ehkä nanosekunniksi kiinni ohjaan laukannostohetkellä. Se on sen kanssa käynnistä tehtynä melkoista hienosäätöä - herkän hevosen kanssa sopiva tuntuma, liikaa pitoa ja tuntuman puuttuminen kokonaan ovat kuin veteen piirretyllä viivalla kaikki. Ratsullani meni herne nenään, ja kun vielä nojasin huonolla hetkellä eteen, kuulin Cajuksen sanat korvissani: älä nyt eteen nojaa! Ja kiepsahdin kaulan kautta maahan.

"Herkän hevosen kanssa sopiva tuntuma, liikaa pitoa ja tuntuman puuttuminen kokonaan ovat kuin veteen piirretyllä viivalla kaikki."


Hevonen todennäköisesti meinasi, että jes,  nyt se rapsutti oikein ja antoi oikeanmakuiset karkitkin. Satulankin laittoi ilman, että tarvitse huomauttaa virheistä luimimalla. Ja pidinpä jalankin paikallaan, kun se putsasi kaviot. Hyvä minä, ehkä tästä tulee hyvä sessio.

MUTTA EIKÖ SE PENTELEEN PERÄPUKAMA TAAS NYKÄISSYT SIITÄ SISÄOHJASTA VAIKKA MITEN YRITIN OLLA MUKAVA, *KELE! SIITÄS SAIT! JA TÄSTÄ!

Kakkua ratsastuskavereille ensi viikolla. Ja lakunameja ratsulle. "Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu..."

Toissakesäinen estetunnin jälkeen leivottu kakku. "Toiset oppivat ratsastamaan, toiset oppivat leipomaan", sanoo Cajus.

Mitä joululahjaksi hevosihmiselle?

Tähän aikaan vuodesta moni hevosihmisen läheinen miettii, mitä sille hullulle hankkisi lahjaksi. Lahjakortit hevostarvikeliikkeisiin ovat luonnollisesti helppoja tapoja tehdä hevosihmisiä iloiseksi, mutta jos lahjakortin saajalla on hevonen, hän ostaa lahjakortilla tavaraa hevoselle, ei itselleen. Muutenkaan lahjakortti ei ole oikein, noh, oikea lahja, mikäli sitä ei ole tarkkaan jyvitetty johonkin tiettyyn tarkoitukseen.

Tässä tulee 24 vinkkiä, joissa lahjan saaja ei ole hevonen vaan sen ratsastaja. Ja muista, että mikään ei ole niin suuri rakkauden teko kuin ostaa lahjan lisäksi hevoskarkkeja hänen hevoselleen. Niitä saa useimmista Prismoista.

Ja vielä lopuksi: lahjan ei aina tarvitse liittyä hevosiin. Vaikka se ei aina näytä siltä, elämää on tallin ulkopuolellakin ja joskus velvoite mennä muualle on parasta, mitä hevosihminen voi toivoa.

1. Eero Aarnion Poni- sarja

Laadukkaat ja tyylikkäät lakanat. http://www.designeeroaarnio.com/Poni-pussilakana-ja-tyynyliina
Ihanat mukit ja muut astiat http://www.designeeroaarnio.com/Poni-muki

Ihania unia uusissa lakanoissa. Kuva sivustolta http://www.designeeroaarnio.com

2. Hieronta

Ratsastajilla on aina alaselkä jumissa ja koska kuntosalikortti on lahjana samaa kaliiberia kuin keittokirja (ellei nyt ole ihan varma, että saaja ymmärtää sen oikein), hieronta kannattaa aina. Hierontakoulujen hinnat ovat lisäksi aika edullisia. Esimerkiksi Espoossa Isossa Omenassa Suomen hierojakoulun kokovartalohieronta maksaa 45€/80min. hierojaopiskelijalta hieronnan saa vieläkin edullisemmin. http://suomenhierojakoulut.fi/espoon-hierojakoulu/ajankohtaista/

2. Hevosenjouhikoru

Mikäli lahjan saajalla on oma ratsu, hän varmasti nauttisi koulahjakortista, jolla hän voi teettää korun oman hevosensa jouhista. Tällöin oikea osoite on nannasalmi.com. Hinnat alk. 370 € ja hinta määräytyy sekä korun koon että käytettään materiaalin mukaan. Luonnollisesti valkokulta ja timantit ovat kalliimpia kuin hopea ja zirkonit.

http://www.nannasalmi.com

4. Hevoskirja tai -DVD

Suomessa valikoimat ovat ehkä vähän kehnoja, siksi suosittelen shoppaamaan ulkomailta. Amazon sekä Horse&Riderin nettisivut tarjoavat aarreaitan englanninkielistä kirjallisuutta ja opetusvideoita. Hakusanoilla tumpelompikin keksii, mitä hakea: show jumping= esteratsastus, dressage= kouluratsastus, eventing= kenttäratsastus.
http://www.amazon.co.uk
http://www.horseandrideruk.com/shop/




5. Hevoaiheinen ihan-mikä-vaan

Horsey-gifts tarjoaa suoranaisen aarreaitan hevosaiheista krääsää: laukkuja, tyynyjä, pyjamia, huppareita, mitä vain ikinä keksitkin! http://www.horsey-gifts.com

Ilo olisi käydä vessassa! Thelwell- vessanistuin 45£, kuva sivustolta http://www.horsey-gifts.com


6. Mieluummin olisin tallilla -muki

Ruuhkavuosiratsastajan Mieluummin olisin tallilla -muki ei esittelyjä kaipaa. Löydät niitä Chia de Gracian verkkokaupasta. Hinta 15€.
http://www.chiadegracia.fi/tuotteet.html?id=19/45

7. Äiti ratsastaa nyt -paita

Ruuhkavuosiratsastajan Äiti ratsastaa nyt -paita on jokaisen ratsastavan äidin joululahjatoive. Kun tämän lisäksi saa vielä aikaa ratsastaa, pysyy äiti järjissään. Hinta 19€
http://www.chiadegracia.fi/tuotteet.html?id=17/

8. Työrukkaset

Nyt tuli halpa ostos, mutta tästä kiittää pakkasessa ratsastava rouva: kumipintaiset työrukkaset irtoavat rautakaupasta alle vitosella ja pitoa on enemmän kuin pienessä kylässä!

9. Käsilaukku

Voi olla aika lailla hasardi ostos, mutta jos olet varma lahjan saajan tyylistä, hevosaiheinen käsilaukku voi ihastuttaa. Okay´silta saa hevosaiheisia Suomessa tehtyjä käsilaukkuja ja HV Pololla on niin ikään hevosaiheisia laukkuja, joita myy useimmat ratsastustarvikeliikkeet, kuten Hevosväylä. Longchampin laukuista löytyy niin ikään hevosia.
http://www.hevosvayla.fi/category/39/laukut
http://www.okays.fi
http://fi.longchamp.com/

Kotimaiset hevosaiheiset käsilaukut Okay´silta. Kuva Erica Lilja


10. Martha Ridewear- vaatelahjakortti

Martha Ridewear- vaatteet sopivat myös vapaa-aikaan, vaikka ovat ensisijaisesti ratsastusvaatteita. Hintansa puolesta eivät ehkä ole niitä vaatteita, joita rouva itse itselleen ostaisi, joten lahjana ihastuttaa varmasti. Saat ostettua lahjakortin Ridmeristä. http://www.ridmer.fi

Agnes chinos waxed. Minun toivelistallani! Kuva sivustolta http://martharidewear.tictail.com

11. Softshell- ratastushousut

Tämä kannattaa hankkia lahjakorttina, sillä kokoa on aika vaikea arvioida. Mountain Horsen Nordica Softshell -talviratsastushousuja ovat monet kehuneet. Niitä myyvät useimmat ratsastustarvikeliikkeet, varmasti joku myös kotipaikkakunnallanne.

12. Kypärämyssyt ja kaulurit

Näitä löydät helposti Prismankin urheiluosastolta. Useampien talviurheilulajien varusteet sopivat kätevästi myös ratsastukseen. Alk 10€.

13. Lämmittimet

Uudelleen aktivoituvat tai kertakäyttöiset käden- ja varpaidenlämmittäjät helpottavat niiden elämää, jotka joutuvat kyyhöttelemään maneesin katsomossa tai kentänlaidalla talvipakkasessa. Tähän voi liittää mukaan varsinaisen survivor- kitin: lämpöpeitettä, termosmukin, styroksista tehnyt alusen takapuolen alle. Biltema voisi olla hyvä ostospaikka.

Kertakäyttöiset varpaanlämmittimet 2,50€. Kuva sivustolta http://www.retkiaitta.fi

14. Hevostaidetta

Jos kestät ajatuksen siitä, että hevoset näkyvät kotonanne vielä enemmän, hanki hevostaidetta. Sitä tekee esimerkiksi Tarja Stegars, jonka taiteen tuotto lahjoitetaan kokonaan eläintensuojelutyöhön. http://www.tarjastegarsart.com

15. Tee lahjoitus hevossairaalan maneesihankkeelle

Jos rakkaallasi oikeasti on jo kaikkea, lahjoita hänen puolestaan Helsingin yliopistollisen hevossairaalan maneesihankkeelle. Tämän lisäksi kannattaa ehkä ostaa jotain muutakin, sillä useimmiten ihmiset puhuvat haluavansa lahjoittaa lahjansa, mutta jos eivät saa yhtään pakettia itselleen, aattoilta saattaa olla hiukan, hmm, pilalla… Ja sitä et varmaankaan halua.
http://www.helsinki.fi/insight/lahjoituskohteet/muut-kohteet/maneesi.html

16. Back on Track

Jos lahjan saajalla on hevonen, hän saattaa vannoa sen hoidossa Back on trackin nimeen, mutta ei omista itse yhtään tuotetta. Voit muuttaa asian kätevästi. Back on Trackilla on paljon tuotteita myös ihmisille. Tämä on ehkä romanttisuudessaan samaa kaliiberia kuin villahousut, mutta lahjan saaja arvostaa sitä varmasti! http://www.backontrack.com/fi/tuotteet/ihmiset/

Back on Track -leveä selänlämmitin. Kuva sivustolta

17.  Ratsastustoppahame

Lämmittää talvipakkasilla, mutta pitoa on enemmän kuin ratsastustoppahousuissa. Näitä myyvät monet ratsastustarvikeliikkeet, esimerkiksi Hööks ja hintaa tulee alle 50€

Kuva sivustolta

18. Ratsastusloma

Jos haluat lähtettää kultasi jonnekin yksin tai ystävien kanssa, ota yhteyttä esimerkiksi
http://www.viahippo.fi/ratsastusmatkat/

19. Loma kahdelle

Miltä kuulostaisi romanttinen viikonloppu Wienissä, espanjalaisen ratastuskoulun näytös ja Sacher-kakkua?
Kekkolan kartanossa voi ratsastusleirien lisäksi harrastaa myös tennistä ja kalastusta. Ehkä sieltä löytyy tekemistä teille molemmille?
http://www.kekkolankartano.fi

Kukahan järjestäisi leirejä, joissa olisi saman aikaan (miesten) alkeisryhmä ja (naisten) pidempään ratsastaneiden ryhmä?

20. Valmennustunti

Jos haluat yllättää, vaatii salapoliisityötä selvittää, kenen valmennukseen rakkaasi haluaisi mieluiten mennä ja miten sen voisi parhaiten toteuttaa. Riippuen ryhmäkoosta, varaa tähän rahaa ainakin 70 euroa, mieluusti enemmän.

21. Kotimaista hevoskirjallisuutta

Tarkista hänen kirjahyllynsä. Jos sieltä ei löydy Kyra Kyrklundin Ratsastuksen taitoa tai Tuire Kaimion Hevosen kanssa -kirjaa, korjaa asia. Noin 30 €, löydät nämä lähes jokaisesta kirjakaupasta.
Mielekästä luettavaa pukinkonttiin löydät myös Vudekalta: http://www.vudeka.fi/

22. Hevostiimin jäsenyys

Kotimaisia videoita ratsastuksesta sekä muita treenivinkkejä. Tasosta riippuen 10-20€/ kk
http://hevostiimi.fi/

23. Hevoslehden vuosikerta

Ratsastajainliiton jäsenille tulee Hippos ja monelle siihen vielä päälle Hevoset&Ratsastus, Hevosmaailma, Hevosurheilu, Tunne hevonen tai Hevosenomistajien keskusliiton jäsenlehti Hevosenomistaja.

Riippuen kielitaidosta, myös Suomen rajojen ulkopuolella on paljon mielenkiintoisia hevoslehtiä luettavaksi. Näillä voidaan nostaa perheen teininkin kielitaito ns. nextille levelille.
Horse&Rider http://www.horseandrideruk.com/
Hästmagazinet http://www.hastmagazinet.com/
Reitsport Magazin http://www.reitsport-magazin.net/


24. Lahjakortti alusvaateliikkeeseen

Mikään ei ole ratsastajalle niin tärkeää kuin tukevat urheiluliivit. Ratsastusliiveiltä vaaditaan samoja ominaisuuksia kuin juoksijan liiveiltä. Älä osta tätä lahjakorttia muualta kuin asiantuntevasta liiviliikkeestä.

Tässä tapauksessa voi ehkä jättää lahjan saajalle mahdollisuuden käyttää lahjansa ihan minkälaisten tahansa liivien ostamiseen. Tuskin se sinua haittaa kuitenkaan.

Schock Absorber Run S5044. Kuva lainattu sivustolta



Bonuspuuhaa joulunpyhiksi: Maalatkaa kuva hevosesta seinään.
Ohjeet täällä http://www.ruuhkavuosiratsastaja.fi/2010/11/projektina-hevonen-seinalle.html

Mitä sinä toivot pukilta?


Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...