sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Akateeminen ratsastaja

Yliopistossa opiskellessani kiroilin teoreettisia opintoja, kuten tieteenhistoriaa ja filosofiaa. Musiikkiopistossa opiskellesani inhosin musiikin teoriaa. Olen aina pitänyt itseäni käytännöllisenä ihmisenä; sellaisena, joka oppii parhaiten tekemällä.

Ratsastamisen suhteen olen kuitenkin huomannut olevani raivostuttavan akateeminen. Yritän tankata teoriaa, kuivaharjoitella, säätää itseäni kirjojen avulla oikeaan asentoon, tekemään oikeita asioita. Hevosen selkään päästyäni olen kuin käsikirja kädessä: hidas ja… hidas.

Ongelma konkretisoituu laukanvaihdoissa. Olen lukenus satamiljoona kertaa, miten laukanvaihdot tehdään. Silti en pitkään saanut laukkaa vaihtumaan silloin, kun halusin. Kun en halunnut, se vaihtui kyllä.

Ratsastuksen teorian kolme avainsanaa onnistuneisiin asioihin: tahti, muoto, tie.

Viime keväänä sain aiheeseen oppitunnin, tai paremminkin vartin. Ohjat lyhyeksi, tuijota vanhaa sisäetujalkaa; kun se on alhaalla myötää ja swingaa jalat. Istu keskellä. Lyhennä se ohja. Istu, istu, istu, SWINGAA, ISTU, lyhennä nyt jo se ohja! UUDELLEEN!

Tuntui, että olin hukassa. Mietin kirjojani. Ei kai se nyt näin vaikeaa voi olla, eihän? Kunnes jossain vaiheessa sain perstuntuman siihen, miltä hevosen pitää tuntua sillä hetkellä, kun avut pitää vaihtaa. Tuli kauniita vaihtoja.

Tänään olen vaihtanut laukkaa myötälaukasta vastalaukaksi suoralla uralla. Hitto, miten ylpeä olen itsestäni! Kun äskettäin taas tavasin kirjasta (Yngve Bützow: Ratsuhevosen ja ratsastajan koulutus, Otavan kirjapaino 1943) laukanvaihdon teoriaa, olin kuitenkin yhtä kuutamolla kuin aina ennenkin.

Nyt onneksi tuntuu siltä, että ei sen väliä. Olen löytänyt perstuntuman. Toivottavasti se säilyy.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Hevostallinetin tyypit

Hevostalli.net on vähän kuin 7 Päivää -lehti: kaikki lukevat, mutta kukaan ei tunnusta lukevansa, koska pelkää leimautuvansa. Jos sitä kuitenkin tunnustaa lukevansa, kukaan ei sano tekevänsä sitä viihdykkeeksi. Kuuluu parjata ja paheksua, ylenkatsoa ja ihmetellä. Samalla tapaa kuin kampaajalla, kun peilipöydältä löytyy 7Päivää. Kyllä siihen kaikki tarttuvat. Ja kampaajat saavat käydä samat keskustelut yhä uudelleen ja uudelleen...

Aloitteleva bloggaaja hakee alkujulkisuutensa Hevostalli.netin kautta. Kun julkisuus on saavutettu ja blogia lukevat muutkin kuin kaverit, julkisuutta voi olla vaikea hallita. Silloin ei enää haluta olla heppatallifeimejä. 7päivää -lehden kanssa lienee vähän sama juttu.

Koska Hevostallinetti on omanlaisensa kuralaari, on suorastaan välttämätöntä, että siellä ei esiinnytä oikealla nimellä. Sinne tehdään ilmiantoja, joista ei kuitenkaan hyödytä rahallisesti vaan paremmuudentunteen kohoamisella. Tai sitten vähän ärsytetään, sohitaan muurahaispesää ja sanotaan asioita, joita ei kuuna päivänä uskallettaisi sanoa kenellekään päin naamaa.


Ja netissä voi myös haastaa ison porukan kanssaan jauhamaan potaskaa siitä tallikaverista, joka on jotenkin ärsyttävä ja outo. Lähipiiristä vinkataan.

Tunnistatko nämä? Tunnistatko itsesi?

Hmm, argharghargh, 13tgeb8y9cybqoi, ***** tai ----. 
Oikeasti Katja 35, diplomi-insinööri. Katja työskentelee tympeässä päivätyössä, jossa hänellä on aikaa surffata netissä. Hän lulee Vauva-lehden keskustelupalstaa sekä Hevostallinettiä. Nimimerkin turvissa hän useimmiten kommentoi jotakuta teinimäisesti typeräksi tai sanoo, että "kuole pois". Hän kostaa hevostallinetissä kaiken sen syrjinnän, mitä joutuu kokemaan virtuaalimaailman ulkopuolella. Kaikki huomaavat, jos hän on poissa keskustelupalstoilta. Kukaan ei huomaa, jos hän on töistä saikulla.

Matti 55
Oikeasti Anne 55,  hevosalan ammattilainen Kajaanista. Netissä hän esiintyy lähes aina Mattina, joka osaa antaa päteviä ohjeita ratsastuksesta ja hevosenpidosta ja jonka ohjeita kaikki kuuntelevat. Mutta miksi hän on Matti? Koska Anne tietää, että naiset kuuntelevat aina mieluummin miehiä.

Sekalainen nuori anonyymi
Oikeasti Aada/Janika/Emma/Vilja 13-16 vuotta. Hänellä on ollut keppihevostalli ja hän on lukenut hevosista tosi paljon. Hän käy ratsastamassa pari kertaa viikossa, mutta ikänsä tai kokemuksensa puolesta hän ei ole vielä kotitallillaan niitä, jotka voisivat ohjeistaa toisia. Hevostallinetissä hän sen sijaan voi. Hän vaihtaa nimimerkkiä sen mukaan, mistä aiheesta hän kirjoittaa. Hänellä on myös blogi, jolle hän toivoisi lukijoita. Hän fanittaa useampia blogeja ja kommentoi niitäkin anonyymisti.

Herää jo, Haloo!, Pappa Betalar, Mä vaan
Liisa, 18 vuotta, on tosi taitava kilparatsastaja, jolla on tosi kalliit hevoset, tosi rikkaat vanhemmat ja tosi lupaava ura kilparatsastajana edessään. Hän lähtee lukion jälkeen tosi varmasti Hollantiin ratsastamaan jonkun tosi kuuluisan hevosia. Ja kaikki uskovat tämän olevan lähes totta.

Veera
Veera esiintyy Veerana ja Veera kirjoittaa blogia. Hän ei periaatteessa tykkää, että hänestä kirjoitetaan hevostallinetissä, mutta toisaalta sieltä tulee lukijoita. Joskus Veera erehtyy lähtemään keskustelemaan anonyymien kriitikoiden kanssa omalla nimellään. Hän ei tosin tiedä käyvänsä pitkää keskustelua Liisan ja hänen 15 eri nimimerkkinsä kanssa. Liisa on itse asiassa Veeran tuttavan hevosen entinen vuokraaja. Veera sanoi joskus jotain, jonka Liisa tulkitsi rumaksi ja epäkohteliaaksi. Sen takia Veera joutuu Liisan nettivihanpidon kohteeksi.

Janna
Jannalla on hevoset omassa pihassa ja hevosista kiinnostuneet vanhemmat. Janna yrittää kysellä ja keskustella järkeviä. Sääli vain, että tällaiset ketjut eivät koskaan kerää kauheasti keskustelijoita.
Joskus Janna repäisee ja kirjoittaa viestin otsikolla "Olenko raskaana?". Anonyymina tietty. Siihen tulee paljon vastauksia.

Aloittelija
Aloittelija voi olla kuka tahansa millä tahansa taitotasolla varustettu ihminen, joka kysyy jotain typerää aloittelijamaista. Vaikka hän ei paljasta kasvojaan, hän pystyy tämän nimimerkin turvissa säilyttämään ne. Voi olla myös provo, joka huvittuu siitä, että toiset alkavat vastata tosissaan hänen kysymyksiinsä.

Anonyymi123
Oikeasti Helena on vakavastiotettava valmentaja ja hevosalan ammattilainen, jonka Suomen pienet hevospiirit tuntevat hyvin. Hän ei koskaan kommentoi netissä mitään eikä suin surminkaan tunnustaisi lukevansa netistä yhtään mitään. Silti hän tekee niin valtaosan siitä ajasta, mitä ei valmenna tai tee tallia. Hän saattaa toisaalta myös heittäytyä teiniksi ja huudella kaikenlaista, mitä ei todellakaan voisi tehdä omalla nimellään. Niin vapauttavaa!

Tietääkskukaan?
Joukolla, 47, on ollut tosi pitkään hevostarvikefirma. Hän on kuullut tyttäreltään, että hevostallinettiä lukevat kaikki. Aina kun Joukolle tulee uusia tuotteita, hän käy jonkun nimimerkin turvissa kyselemässä, että mistähän voisi ostaa tätä tuotetta. Ja näppärästi käy laittamassa siihen itse vastaukset.

...
Kuka tahansa meistä, kun lapset nukkuvat. Kun telkkarista ei tule mitään. Kun töissä täytyy odottaa asiakasta. Aihe vapaa, mielellään typerä. Ketä kiinnostaa! Eihän tätä tehdä omalla nimellä, hei!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Terässika ja ihmisten ruokinta

"Tuulipuvun tuolla puolen jossain on maa…"** 
Juhannussunnuntaina 5km:n lenkin jälkeen. Sataa.
Vuosi sitten olin mieheni kisagroomina Vantaan Kuusijärvellä järjestettävässä Terässika-kisassa. Sanoin sen jälkeen miehelleni, että nyt kun en voi Tintin kanssa kilpailla, voisin seuraavana vuonna ottaa itsekin osaa Terässikaan.

Ajatus triathlonista on jollain tapaa kiehtonut 90-luvulta alkaen, jolloin luin jostain naistenlehdestä jutun Katariina Ebelingistä. En kuitenkaan ollut ikinä ollut kiinnostunut juoksemisesta, joten kaikki jäi ajatuksen tasolle. Kun esikoisen syntymän jälkeen innostuin lenkkeilystä ja etenkin kun mieheni innostui triathlonista, tuli mieleen, että mikä nottei.

Olimme heti alkuvuodesta yhteydessä personal traineriin, joka teki meille treeniohjelmat. Omalta osaltani koko kevät meni kuitenkin sairastellessa. Alkuun flunssaa ja sitten minulta katkesi solisluu. Meni into ja rapistui kunto. Ärsytti. Ja ne viimeiset raskauskilotkin pysyivät sitkeästi. Töihinpaluu äitiysloman jälkeen osoittautui yllättäen todella raskaaksi. En oikeasti jaksanut tehdä muuta kuin ratsastaa.

Toukokuussa tuli sitten musertava tieto, että mieheni jäi Terässika-kisasta rannalle. Minä sen sijaan olisin päässyt mukaan. Koska en missään nimessä halunnut osallistua kisaan yksin, oli tosi hienoa, että paikka järjestyi lopulta meille molemmille. Elokuun puolivälissä ollaan tosipaikan edessä!

Nyt yritän käydä lenkillä kolmesti viikossa, joskin se kolmas on tällä hetkellä kalenterissa vain, jos siihen jää aikaa. Ensi viikolla ohjelmaan tulee mukaan tallille pyöräileminen. Se on 16km suuntaansa. Vaihtojakin pitäisi treenata ja uimaan ehtiä, tosin sitä pidän kaikista näistä rasteista helpoimpana juttuna. Olen ollut siinä aina luonnostaan hyvä. Viime kesänä treenasimme avovesiuintia mieheni kanssa Lappeenrannassa Myllysaaren uimarannalla, missä siihen on hyvät treeniolosuhteet. Viikon päästä lähden riparinpitoon, joten riparin aikana toivon löytäväni ratsastamisen lisäksi hyvin aikaa myös muulle treenaamiselle.

Isoin muutos, minkä tein ruokavaliooni joitain viikkoja sitten, oli kaiken sokerin, leivän, pastan ja muun jauhosta valmistetun poisjättäminen. Vatsani tuntuu olevan ensimmäistä kertaa vuosiin kunnossa. Minulta testattiin lukioikäisenä monia juttuja, mutta mitään ei löytynyt. Puhuttiin hiivasyndroomasta, mutta koska yleinen uskomus tuntui olevan, että se on sairaus, jota esiintyy ainoastaan korvien välissä, en sitä kauheasti miettinyt. Sen hyväksyin jo kauan sitten, että sokeri ja vaaleat leivät turvottavat ja niitä olen yrittänyt välttää. Mutta kun olen rakastanut ruisleipää, tummaa pastaa jne. on ollut tavallaan raskasta hyväksyä, että ne eivät välttämättä sovi vatsalleni ollenkaan.

Kun rupesin tarkkailemaan myös sokereita, tapahtui sekin jännittävä asia, ettei mitään makeaa pian edes tehnyt mieli. En usko silti, että ryhtyisin täysin puritaaniksi ruokavalioni suhteen. Sitä paitsi juhannuksena nyt tuli juotua muutama olutkin. Sen kuitenkin tuntee vatsassa. Leivän pupeltamisen olen nyt kuitenkin päättänyt jättää, sillä näin on hurjan paljon parempi olla. Sanoivat viralliset suositukset sitten mitä tahansa. Ehkä tärkeintä on kuunnella omaa kehoaan. En ole ollut nälissäni eikä hiilareiden vähentäminen ole vienyt minulta lihaskuntoa. Olen lisännyt ruokavaliooni proteiinia ja rasvaa. Vihanneksia olen aina syönyt varmasti yli suositusten, mutta nyt syön niitä vieläkin enemmän.

Aika usein hevosten kanssa unohtuu omasta itsestä huolen pitäminen. Ehkä minun pitäisi lisätä chiaa myös omaan ruokaani? Tintin aloitti juuri ruusunmarjakokeilut. Minä en ole saanut ostettua itselleni edes vitamiinipurkkia sen jälkeen, kun lopetin syksyllä kuopuksen imettämisen.

Jotenkin masentavan klassista.

*******************

P.S. Terässika-kisassa on seuraavat osiot: uintia 250 m, pyöräilyä 10 km, juoksua 3,5 km, ja kaiken päälle litra olutta. Huomioitavaa on, että tallilla valmentajani on huolissaan siitä, miten selviän oluesta. Mieheni sen sijaan uskoo, että siitä selviän mainiosti. Itse en tiedä. Ehkä sitäkin pitäisi treenata? Ja varata aikaa vatsan turvotuksen laskemiseen.

**Kuvatekstin sitaatti on Ismo Alanko Säätiön kappaleesta Tuulipuvun tuolla puolen

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Laiska herkkujuhannus

Juhannus on herkuttelua varten. Tintti on syönyt ruohoa...

…ja ottanut muuten rennosti.

Kotonakin on herkuteltu. Olemme grillaanneet ribsejä... (me= mieheni)

…savustaneet valkohomejuustoa...

…grillanneet nektariineja ja dipanneet niitä kuumassa suklaassa...

Maistui myös kokonaisena grillattu broileri ja munakoisoa

Espressoa ja kookosmaitoon tehtyä suklaavanukasta kirsikoiden kanssa.

Tässä grillissä savustettua lohta...
… ja grillasimme myös pitsaa!

Tuli ihanan rapea pohja!

Verkkokaupasta mukaan tarttui laatikollinen Dr. Pepperiä!

Ihanaa juhannusviikonloppua kaikille! 
Kesäkin on vasta aluillaan. Ainakin jos lämpömittariin katsoo. Tänään se näytti Espoossa +10...

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Voi Polle, minkä teit!

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Hevoshullu-lehden ja Hippolan kanssa.

Maailman monin poni Polle on ollut varmasti jokaisen ikäiseni hevoshullun suosikkiponi. Hassu nenätön Emma sekä nokkela Polle-poni ovat viihdyttäneet Hevoshullun lukijoita vuosikymmenten ajan. Useimmiten Polle on terävämpi kuin Emma; varsinainen ketkujen ketku, aina valmis mussuttamaan jokaisen ylimääräisen makupalan.

Vaikka olen mielestäni aina ollut tosi hyvä (???) keksimään vuorosanoja, nyt tarvitsen apua. Hevoshullu toimitti tyhjän sarjakuvan, joka vaatii osuvat, nasevat ja mainiot tekstitykset! Kaivakaahan omat, naapurien sekä sukulaislapset ympärillenne ja tehkää ehdotus sopivista sanaparsista. Teipatkaa sarjis vaikka juhannusaatoksi huussin oveen! Ja kyllä, tämän tehtävän saa pitän ihan vain itsellään, koska onhan Polle nyt aivan ihana! Kenellä nyt näin juhannuksen alla olisi töissä parempaakaan tekemistä.

Ehdotus tehdään alle kommenttikenttään. Liitä mukaan sähköpostiosoitteesi tai laita minulle sähköpostia erikseen, jos et halua sähköpostisosoitettasi kaikkien näkyville. Vastausaikaa ei ole pitkään, sillä valmis sarjakuva täytyy luovuttaa 21.6.2014 Hevoshullulle.

Sarjakuvakisassa on mukana useampia Hippolan blogeja, joten tämä meidän sarjiksemme taistelee parhaasta tekstityksestä Hippolan Facebookissa järjestettävässä äänestyksessä 21.-26.6.2014. Voittajasarjiksen kehittelyyn osallistunut palkitaan kesäisellä Polle- tuotepalkinnolla.


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Saako hevosten vierellä meluta?

-Äiti, emmä jaksa enää!
Minua kammoksuttaa ajatus siitä, että olisin äiti, joka velvottaisi lapsensa harrastamaan hevosia. Siksi en erityisemmin kuljeta lapsia mukanani tallilla. Toki jos en pystyisi jättämään lapsia kotiin, tilanne olisi toinen. Hatunnosto sille, joka pyörittää ruuhkavuosiaan ja hevosenpitoa niin, että on yksin vastuussa lapsistaan.

Tyttäreni tykkää kyllä ratsastamisesta silloin tällöin, mutta kuten esimerkiksi eilen, hän halusi hetken ratsastettuaan tehdä hiekkakakkuja kentän laidalla. Tintti oli tyytyväinen, sillä se sai syödä ruohoa. Sen katsekin tuntuukin aina kirkastuvan tyttäreni näkemisestä, sillä tiedossa on poikkeuksetta vain kävelyä ja namia. Tallireissuissa onkin oikeastaan vain kyse äidin ja tyttären yhdessäolosta. Otamme eväät, hoidamme hevosta ja tyttäreni ratsastaa sen verran, minkä jaksaa. Joskus hän on jaksanut jopa tunnin, mikä on aivan valtava aika neljävuotiaalle.

Tyttäreni ehdottaa aina välillä tallille lähtöä, mutta usein moottori tallireissulle on häntä muutaman vuoden vanhempi tyttö, joka on tallilla usein äitinsa kanssa. Tytöillä on mukavat leikit keskenään. Aika paljon energiaa saamme silti käyttää siihen, että he muistavat olla meluamatta ja juoksematta tallissa. Juokseminen ja meluaminen ovat muutenkin asioita, jotka ovat tuon ikäisille hankalia muistaa. Vielä vaikeampaa se on muistaaulkotiloissa, mikä nyt pääsääntöisesti on se paikka, minne lapset laitetaan meluamaan vapaasti.

Onneksi tallikulttuurimme mahdollistaa sen, ettei kaikki ole hiljaista ja hillittyä. Minulle on sanottu, että on hyvä, että nuoret hevoset tottuvat monenlaisiin asioihin, myös lasten meluamiseen. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että lapset juoksentelevat tallilla valtoimenaan. Hevosten takaa ei saa juosta eikä hevosia saa säikytellä. Siellä missä hevoset kulkevat, siellä eivät pienet tytöt juokse. "Ei saa juosta tallissa eikä uimahallissa", on tyttäreni päähän iskostettu loru.

Lueskelin taannoin  Kian heppablogia pidemmän aikaa. Pysähdyin erityisesti Onko hyvä ratsastaja pudonnut sata kertaa? - postauksen äärelle. Voit lukea sen täältä.

Parasta tallilla on pillimehu.
Tämä postaus ei kuitenkaan keskity putoamisiin ja onnettomuuksiin vaan Kian blogin kommenteissa esille tulleeseen siteeraukseen Kari Vepsältä: "Koulutuksessa ollaan ihan retuperällä, jos aivastava katsoja pilaa ratsukon suorituksen." Toinen siteeraus on Kian oma: "Wennerstrandin Iia piti kerran meille tuntia maneesissa ja toinen ratsastajista tunnilla huusi lapsille, että älkää lapset liikkuko. Iia tokaisi takaisin, että liikkukaa ja paljon. Heilutelkaa käsiä ja pitäkää ääntä."

Meillä ei ole tallilla hevosia, jotka sinkoaisivat minnekään äkillisten tapahtumien seurauksena. Se ei ole sattumaa. Kun pidetään kiinni siitä, että kaikenlaista voi tapahtua eikä hevosta voi pitää pumpulissa, hevoset myös tottuvat monenlaisiin asioihin. Sateenvarjo tai kahiseva takki ei voi olla ongelma hevoselle, jos se ei ole sitä hevosen omistajalle. Kolinaa, traktoria tai tuulenpuuskaa varten ei tarvitse siirtyä neöjän seinän sisälle.

Toki niitäkin hevosia on, jotka ovat herkempiä ympäristön muutoksille. Uskon kuitenkin siihen, että tätä ominaisuutta voidaan hevosessa joko vahvistaa tai heikentää. Mitä mieltä sinä olet?

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Perhe, hevonen, aika, raha ja ystävät

On vanha vitsi sanoa, miten "ennen oli aikaa, rahaa ja ystäviä - nyt on hevonen." Viidessä vuodessa vitsistä on tullut totta.

Minä, jolla oli joskus valtavan vilkas sosiaalinen elämä. .
Minä, joka lähdin aina kaikkiin mahdollisiin juhliin eikä minulla ollut kiire kotiin.
Minä, jota pyydettiin hoitamaan asioita, koska minulla oli aikaa ja innostusta hoitaa niitä.

Jotenkin unohdin tämän kaiken, kun hankin hevosen. Lasten syntymän jälkeen sosiaalinen elämäni kuihtui entisestään. Kun viettää monta tuntia illassa tallilla, ei yksinkertaisesti voi enää jakaa aikaansa ystäville, sillä lapset ja perhe tulevat aina etusijalle.


Lukiotyttöjen vanhojenpäiväeleganssia 1998. Tällä porukalla yritämme tavata vähintään kerran vuodessa. Kalenterit kaivetaan esiin kolme kuukautta etukäteen. Saattaa löytyä yksi vapaa viikonloppu, mutta yksihän riittää!
Tallilla se, jolla on pienet lapset, on hiukan outolintu. Hänellä ei ole aikaa jäädä tallille ylimääräisiksi ajoiksi sosiaalistumaan ja hänellä on aina kiire kotiin. Toisaalta myös työpaikan illanvietot ja muut kinkerit jäävät usein väliin samasta syystä sekä siksi, että on kiire talllle. Ei-hevosihmisten seurassa kannattaa pitää suu supussa hevosista; hevosihmisille on usein turhaa puhua mitään lapsista.

Joskus tulee haikea fiilis muistellessani aikaa, jolloin kukaan ei odottanut eikä tarvinnut minua. Saatoin mennä ja tulla miten halusin; tuhlata tai olla tuhlaamatta. Jos saisin tuon riippumattomuuden ajan takaisin, pukeutuisinko silloin johonkin lukuisista opiskeluaikana hankituista iltapuvuista ja tanssisin aamuun? Laskisinko juhlien päätteeksi olleeni korkokengät jalassa yli vuorokauden? Kävelisinkö kesäaamuna Linnunlaulun läpi ja katselisin junien heräämistä?

Tuskin. Menisin tallille ja hyppäisin satulaan. Ennustus siitä, että hevosen myötä tulisin kadottamaan aikani, rahani ja ystäväni, on toteuttanut itse itsensä. Viime lauantaina oli tarkoitus osallistua opiskeluaikaisten kavereiden kesäisiin grillibileisiin. Estetreenien ja maastoradan rakentamisen jälkeen en jaksanut enää lähteä kotoa minnekään. Kotisohva ja perheen seura houkuttivat kaikesta huolimatta enemmän.

Olen siis pelottavasti huomannut eristäneeni itseni omaan pyhään kolminaisuuteeni: kulkemaan työpaikan, kodin ja tallin väliä. Vielä pelottavamman asiasta tekee se, että yleensä se ei haittaa minua ollenkaan. Minä olen mieluiten tallilla. Niin yksinkertaista se on. Olen 34-vuotias. Olen viimeinkin varma siitä, mitä haluan ja missä minun paikkani on.

Silti muistuta itseäni säännöllisesti siitä, että muutakin elämää on. Ja ystäväni sanovat minulle onneksi nopeasti, että nyt riittää hevosista ja lapsista. Sitten pinnistän, ja kohta olen taas entiselläni.

Ehkä elämää voisi olla pyhän kolminaisuuteni ulkopuolellakin?

P.S: Pari viikkoa sitten työpaikan kevätlounaalla työkaveri alkoi kysellä minulta hevosista. Huomasin ajattelevani, että kiinnostaakohan se sitä oikeasti vai eikö työkaveri usko minun voivat puhua muista asioista kuin työstä tai hevosista. Oli asian laita lopulta miten tahansa, aika kului kuin siivillä. Ainakin minulla.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Pyllistys

Luulen, että olen menettämässä mielenterveyttäni samalla, kun keskityn ahdistumaan esteratsastusasennostani. Seison selkä pystyssä, vaikka minulla pitäisi olla pylly pystyssä ja tissit kiinni hevosessa. Näyttäisi paremmalta sellainen pyllistys.

Liian edessä.
Esteratsastuksessa esteen päällä lienee yksi ainoa tehtävä: myödätä, kumartaa ja pyllistää. Minä sen sijaan seison jalustimillani niin kuin uusmaalaisten laulussa veisataan: "jäykkänä ja pystypäin kuin luoto meressä".

Tämä kulma on korkeampi kuin miltä se näyttää. Ja itse asiassa pirun vaikea ratsastettava.

Teoriassa minulla on monta (teko)syytä siihen, miksi en pyllistä.
  • Kieltämisen pelko. Tintti on kieltänyt aikanaan niin paljon, etten uskalla hypätä kuin ns. turva-asennossa. 
  • Pitkä kaula. Tintillä on niin pirun pitkä kaula, että joudun ratsastamaan hurjan pitkällä ohjalla, jotta tunnen istuvani keskellä hevosta. Tintti haluaa käyttää kaulaa hypätessään.
  • Liian pitkät ohjat. Liian pitkällä ohjalla hypättäessä Tintti hyppää paremmin, mutta minun ei tarvitse paljoa myötäillä. Kieltäminen on aikoinaan johtunut pitkälti siitä, että olen yrittänyt ottaa ohjaa lyhyemmäksi ja se on tehnyt Tintistä epävarman hyppääjän. Se on tulkinnut sen pidättämiseksi. Nykyisin se hyppää käytännössä mitä vain.
  • Iso liike. Tintillä on laaja hyppykaari ja iso liike. Minulla ei ole, joten pysymällä paikallani, minun ei tarvitse liikkua valtavan isolla säteellä itse.
  • Kuppisatula. Satulani on takaa kuppimallinen. Jos laitan takapuoleni riittävän taakse, luisun aina takaisin eteen.
  • Taidot ei riitä. En osaa enkä ole toistaiseksi oivaltanut, miten voisin oppia pyllistämään tyylikkäästi.
Estettä ennen pitää toki istua tiiviimmin. Kädet saisivat kuitenkin olla alempana, vaikka kulma onkin aika kiva...
Kun oikein kovin ajattelen asentoani ja ratsastan rataesteitä, saatan saada aikaiseksi vähän tyyliä.  Asentoa on helpompi ajatella silloin, jos edessä on rataesteen tyyppisiä esteitä, joille ei tarvitse ratsastaa voimakkaasti eteen. Voimakas eteenratsastus nimittäin saa minut refleksinomaisesti nostamaan käsiä ja ratsastamaan ylävartalollani. Räpiköin kuin pullasorsa. Ikään kuin se auttaisi minua eteenratasastuksessa. Joskus heitän ohjan lähestulkoon kokonaan pois ja annan mennä, mutta olen silti edelleen liian edessä.

Tinttiä ei auta repiä suusta.
On hirvittävän helppoa sanoa, että "teet katso vain näin ja näin." Jos se olisi niin helppoa, olisin tehnyt sen jo kauan sitten. Luonnollisesti nämä idioottiohjeet eivät koskaan tule ammattilaisilta. Oikeastaan tällaisten yksinkertaisten ohjeiden antajat eivät ymmärrä opettamisesta yhtään mitään.

Jos ei suorista ennen estettä, ajautuu niin reunaan, että pääsee hädin tuskin esteen yli. Pieni horjahdus, kuten ehkä huomaatte...

Cajus on tehnyt ihmeitä esteratsastusasennolleni, mutta niin kauan kuin minulla on mekaniikaltaan Tintin kaltainen iäkäs hevonen, pelkään, etten pysty tekemään asennolleni enää paljoakaan. Vaikka on siinä viimeisen vuoden aikana jotain sentään tapahtunut. En siis ole ihan toivoton tapaus.



Kiitos kuvista Erica Liljalle. Sääli, ettemme saaneet kuvaa vanhasta kahden istuttavasta sohvasta, jonka yli niin ikään hyppäsimme. On se vaan nimittäin hauskempaa hypätä oikeiden asioiden yli sen sijaan, että loikkisi keinotekoisten puomiviritelmien yli.

*********

EDIT!
Lopuksi on vielä laitettava tähän vanhan tutun kanssa käyty Facebook-keskustelu koskien näitä kuvia:

Kyllä siellä nyt vaan jotain tehdään oikein, kun tamma sen kun nuorentuu ja vetristyy joka näkemisellä!
8. kesäkuuta kello 22:51 · En tykkääkään · 

Kiitos, kumpaa tarkoitat?
8. kesäkuuta kello 22:52 · Tykkää · 

Molempia tietty, vahingossa kirjoitin yksikössä.
8. kesäkuuta kello 22:53 · En tykkääkään · 

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

DIY: lapsenpitimet


Onko sinunkin nurkkiisi kertynyt vilkkaita lapsia? Mieskin aina motkottaa, että kaikki paikat on levällään rouvan aikaansaannoksia. Kaipaatko hetken rauhaa kiireiseltä elämältä?

Kaapista tippui tänään tomaattimurskatölkki päähäni. Sattui ihan vietävästi. Istuin lattialla, itkin ja mietin, että tarvitsisin kypärän kotiini arkikäyttöön. Ja mielenrauhaa.

Koko viikonlopun mielessäni oli ollut siivota ulkovaraston hevoskamat johonkin järjestykseen. Erityisen raivostuttavat ovat vanhat suitset, jotka seilaavat varaston ovenraossa. Kuhmu otsassa kiukkua nieleskellessä tuli mitta täyteen monen asian osalta. Olinhan aikaisemmin samana päivänä hakenut kuopuksen ehkä 20 kertaa alas milloin minkäkin huonekalun päältä.


Irrota suitsista turparemmi. Kiinnitä turparemmi lapsen vyötärön ympärille ja niskaremmi lapsen niskan takaa. Kiinnitä niskan kohdalle ohjat. Lapsi pysyy paikallaan, suitset ovat saaneet uuden käyttötarkoituksen ja verenpaineesi palautuu normaaliksi ajallaan.

Tai niinhän sitä voisi luulla. Oikeasti sitä juostaan pihaa ympäri ja leikitään heppaa. Ja se kuopus kiipeää edelleen sinne saarekkeen päälle.



perjantai 6. kesäkuuta 2014

Cajuksen Tialle orivarsa



Viime talvena saimme Hippoksessa seurata Cajus Aminoffin nuoren Tia- hevosen matkaa entisestä laukkahevosesta kenttäratsuksi. Monipuolisten treenien seuraaminen keskeytyi keväällä, kun Tian huomattiin ennakkotiedoista poiketen olevan sittenkin kantavana. Tia oli astutettu ennen kuin se tuli Aminoffeille, mutta todettu ultrassa tyhjäksi.

Yllätysraskaudesta seurasi myös yllätyssynnytys, sillä Tian odotettiin varsovan vasta hiukan myöhemmin. Puolileikillään Nuuksiossa jännitettiin, josko varsa olisi isäoriin mukaan kimo, mutta tämä pelko osoittautui turhaksi: kaunis äitinsä näköinen varsahan sieltä syntyi!

Yllätyksiä on ehkä vielä luvassa, joten kannattaa lukea Hipposta, missä juttusarja Tiasta jatkuu.



Väärä kainalo!

Äiti ohjaa oikeaan paikkaan.


torstai 5. kesäkuuta 2014

Uusi hevonen!

Olen tehnyt viime viikolla elämäni ensimmäisen keppihevosen. Materiaalina käytettiin miehen vanhaa talvitakkia. Sisukset otettiin vanhasta tyynystä. Keppi on remontista jäänyttä listaa. Silmät on eripari napit ja suu on tehty tyttären vanhan t-paidan hihasta.



Hevosen nimi on Milla. Sen kanssa pötkötellään, pelataan muistipeliä ja leikitään. Se on tamma ja sen masusta syntyy kohta tyttövauva. Se on tamma, koska omistaja tykkää tammoista. Milla syö heinää ja porkkanaa ja omenaa ja illalla puuroa. Se juo limpparia.







Olin säästänyt vanhan Suuri Käsityökerholehden (5/2008), josta ohje on. Saman ohjeen löydät netistä Kodin Kuvalehden sivuilta
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/suuri_kasityo/ompelu/keppihevonen_1

Tästä blogista löydät havainnolliset ohjeet hevosen tekoon. Kaava vaikuttaa nimittäin olevan juurikin tuo yllämainittu, joten kuvallisia ohjeita seuraamalla varmasti ymmärtää, miten keppari tulee tehdä.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Klinikkafiiliksiä

Ennen tämän tekstin lukemista, lue prologi.

Kävin koko klinikka-aamun jotenkin hitaalla. Laittelin tavaroita hissukseen silläa ikaa, kun annoin Tintin olla vielä porukassa ulkona. Talutin sen suoraan aitauksesta traikkuun. Kaimani kysyi traikkua sulkiessaan, laitoinko suojat?
- Laitoin. Tuohon trailerin aisan päälle näköjään.

Ei meille lopulta kiire tullut, mutta ei meillä aikaa kauheasti ollut. Kun pääsimme Peikille, groomasimme vauhdikkaasti Tintin hännästä mutakokkareet pois. Kaimani punttasi minut selkään. Kerrankin oli niin tarmokas punttaus, että meinasin punnertamisen sijaan melkein lentää toiselle puolelle hevosta!

Ei ollut mikään yllätys, että Antin ensimmäinen kommentti oli: lyhennä ohjat. Olen patologinen pitkän ohjan ratsastaja, mutta koska Tintti reagoi nopeasti ratsastuksen alussa lyhennettyyn ohjaan rupeamalla tahdittamaan, minulta jää vähän turhan pitkäksi aikaa ohja pitkälle.

Olen tottunut verryttelemään kenttäistunnassa, mutta nyt meidän komennettiin istumaan alas. Tuntui, että minun oli vaikeampi ratsastaa Tintin laukkaa isoksi persus kiinni penkissä, ja Tinttikin tuntui tästä syystä vähän kummalliselta. Kun Tintti lopulta liikkui hyvin eteen ja tuli takaisin, annoin sen kävellä, vaikka muut vielä laukkasivat. Olimme sopineet Antin kanssa puhelimessa etukäteen, että saatan toimia tämäntyyppisesti, vaikka ohjeistus muille olisi muuta. Iäkästä hevosta ei pidä väsyttää verryttelyssä, vaikka se tarvitseekin vähän enemmän vertymisaikaa.

Meillä meni aikaa, että pääsimme käyntiin ensimmäisellä yksinkertaisella kavalettiharjoituksella, jota ratsastettiin ympyrällä. Myönnän, että tässä vaiheessa itseäni jännitti, sillä yleisön edessä ratsastamista ajatteli vielä tässä vaiheessa jonkin verran. Tunne tästä kuitenkin katosi aika nopeasti.

Käynnistysvaikeudet eivät stulleet minulle yllätyksenä. Usein emme kotioloissa tee pitkiä sileän verryttelyjaksoja estetreenien aluksi, vaan siirrymme aika nopeasti laukkaamaan pienille kavaleteille/banketeille/puomeille. Tällöin verryttely tapahtu verryttelyhyppyjen lomassa. Tintti on toki silloinkin aluksi vähän könkkä.

"Meillä meni aikaa, että pääsimme käyntiin ensimmäisellä yksinkertaisella kavalettiharjoituksella, jota ratsastettiin ympyrällä."

Ensimmäinen tehtävä: pystyeste, jonka molemmin puolin oli kaarevalla linjalla maapuomit. Oikeassa kierroksessa puomi nostettiin vasemmalta puolelta korkeammaksi, jotta kaarevan linja tulisi näkyvämmäksi. Löysimme Tintin kanssa jonkunlaisen tahdin vasta ihan viimeisille esteille.

Meillä on kotioloissa pieni maneesi ja se on yleensä laitettu niin täyteen esteitä kuin mahdollista. Teemme paljon tiukkoja kääntämisharjoituksia, joten oli mukavaa päästä tekemään niitä nytkin. Nyt tosin tuntui, että oli tilaa tehdä paljon enemmän. Tuo tila tuli käyttää hevosen laukan parantamiseen. Tintti tuntui terävöityvän tämän tyyppisestä ratsastamisesta ja minusta oli mukava huomata, että pystyn paljon paremmin hallitsemaan sen laukkaa kuin ennen kuopukseni syntymää. Teimme vinoja lähestymisiä, tarpellisia esimerkiksi uusintaradoilla.

Suhteutettu väli vesimattopystyltä okserille oli noin 21m. Saimme siihen Tintin kanssa vaaditut ensin 6 ja sitten 5 askelta. Viisi askelta vaati minulta paljon rohkeampaa eteenpäinratsastusta, mihin olen tottunut. Olen antanut Tintin viime aikoina päättää itse askeleensa. Nyt se joutui venyttämään.
Omaksi suureksi heikkoudekseni minun täytyy tunnustaa se, että olen aika lailla suurten linjojen ratsastaja ja tuppaan välillä vain matkustamaan esteeltä toiselle. Kokonaisuuden ratsastamisen ajattelemisesta on hyötyä radalla, mutta treeneissä pitäisi keskittyä hiomaan yksityiskohtia. En kuitenkaan malttaisi kääntää hevosta pois esteeltä, vaan ratsastan sinne aina, oli paketti hallussa tai ei. Pitäisi ryhtyä kotioloissa miettimään enemmän sitä, miten sinne esteelle ollaan menossa. Jos laukka ei rullaa kaarteen läpi, hypystä tulee huono. Olen tällaisessa tilanteessa kyllä mestari heittämään ohjat pois ja olemaan häiritsemättä hevosta hypyssä. Yhtä lailla olen nopea keräämään ohjat uudelleen ja ratsastamaan seuraavaa estettä kohti.

"Kokonaisuuden ratsastamisen ajattelemisesta on hyötyä radalla, mutta treeneissä pitäisi keskittyä hiomaan yksityiskohtia. "


Tässä täysin hajonnut paketti sarjaesteellä. Tintti hyppäsi edeltävälle okserille todella kummallisen hypyn, ohjani katosivat, mutta selvitimme tiemme sarjalle tästä huolimatta. Saimme tehdä tehtävän uudelleen. Kuva: Susanna Niemi
Tulimme lopuksi pienen radan, jonka aikana Tintti näytti ainakin minulle, että se jaksaa vielä paahtaa.  Esteet eivät olleet isoja, mutta joku minussa alkoi toppuutella. Kiusaus ratsastaa innosta piukeaa hevosta oli totta kai suuri, mutta pistin silti jäitä hattuun ja pyysin parista esteestä ylimmät puomit alas. Rouva tuntui olevan ihan liekeissä ja tuli suustaan aika vahvaksi. Tässä konkretisoituivat Antin ohjeet: näin ratsastettuna Tintti todella vaatii minulta lyhyemmän ohjan ja aktiivisempaa ratsastusta. Enkä saa lopettaa ratsastamista viimeiseen esteeseen. Samaa sanoo kotioloissa Cajuskin.


Kuva:Susanna Niemi
Klinikka oli kaikin puolin positiivinen kokemus ja Antti valmentajana hyvin meidän rajoitustemme tasalla, silti kuitenkin vahvasti kannustaen. Ratsastin samassa ryhmässä Hippolan Tiian sekä Riina-Marian kanssa. Heidän mietteitään voit lukea heidän blogeistaan.
http://www.lillivoitto.fi/2014/06/fiilikset-hippolan-esteratsastusklinika.html
http://riinamariarissanen.blogspot.fi/2014/06/20-hippolan-esteklinikka.html

Kun minulta klinikan jälkeen kysyttiin fiiliksiä, en osannut sanoa muuta kuin sen, mitä aina sanon: ratsastaminen on minusta aina kivaa kaikissa muodoissaan. Klinikasta jäi päälimmäiseksi mieleen tarve ryhtyä parantamaan ylävartalon asentoa esteen päällä sekä kiinnittämään taas aktiivisesti huomiota laukan laatuun.

Emme ehtineet jäädä katsomaan muita ryhmiä, mikä hiukan harmitti. Tintti kuitenkin ehti vielä kotona ulos ja meni suoraan piehtaroimaan. Sen se oli ansainnut. Kokeili myös ensimmäistä kertaa kylmäyssavea. Tosin pelkäänpä, että se kuivi auringossa turhan nopeasti eikä viilentänyt niin paljon kuin se olisi tehnyt tallin viileydessä.

Kuvista kiitos Pinja Suomalaiselle ja Susanna Niemelle. Itselläni ei ollut kuvausjoukkoja mukana, joten oli mukavaa, kun muut olivat napsineet kuvia.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Prologi

Vakavannäköisenä klinikan jälkeen. Kuva: Susanna Niemi.

Tämän postauksen tarkoitus on otsikon mukaisesti kertoa taustoja. Varsinainen klinikkapostaus tulee myöhemmin. En ole ollut aikoihin teknisessä valmennuksessa, jollaiseksi sunnuntaisen Hippolan esteklinikan luen. Otin ilomielellä haasteen vastaan ja lähdin ratsastamaan Antti Jurvasen valmennukseen. Tiesin, että tarkoituksemme oli tehdä teknisiä harjoitteita matalilla estekorkeuksilla, joten valmennuksesta ei tulisi Tintille kohtuuttoman suurta puserrusta.

Olen Pikkumiehen syntymän jälkeen hakenut esteratsastukseen rentoutta. Sanoin Cajukselle vuosi sitten, että jospa korjattaisiin ihan perusasioita. Ryhdyimme toimeen, joten olen kuluneen vuoden ajan ratsastanut eteen ja yrittänyt saada käsijarrun pois päältä. Lisäksi olemme parantaneet Tintin sileän ratsastettavuutta. Oma kouluratsastukseni on kehittynyt hurjasti ja sen seurauksena tekninen ratsastaminen esteillä on helpottunut. Selvennettäköön, että teknisellä ratsastuksella tarkoitan tässä kaikkea sitä hienosäätöä, mitä tehdään hyppyjen välissä.

"Oma kouluratsastukseni on kehittynyt hurjasti ja sen seurauksena tekninen ratsastaminen esteillä on helpottunut. "

Kun aloitimme Tintin kanssa hyppäämisen vuonna 2009, ratsastin aika lailla rennosti ja ajattelematta mitään. Samalla tavalla olin ratsastanut ponityttönä. Kun sitten aloimme ratsastaa tekniikkaa, tietyt puutteet ratsastuksessani tulivat lopulta koko hyppäämisen ja oman itseluottamukseni tielle. Istuin hevosen selässä löysästi, ja kun minun tuolla tavoin löysänä piti alkaa ratsastaa hevostani lyhyemmälle tuntumalle, Tintti alkoi kieltää. Se tulkitsikin ihan oikein: nyt se akka pidättää, heiluu ja vatkaa.

Pohkeen paikka 2009! Kun näin ratsastamalla tuli kielto, minä tulin alas.

"Nenä ylös" oli ihan oikea ohje. "Ohja lyhyemmäksi" oli ihan oikea ohje. Ne eivät vain toimineen tammani kanssa ennen kuin muita asioita ryhdyttiin korjaamaan. Näistä tärkein oli saavuttaa luottamuksen tila, jossa Tintti kokee, että sen kannattaa aina hypätä se este, minkä eteen se on tuotu ja että sille annetaan kaikki edellytykset tehdä positiivinen päätös hyppäämisen suhteen. Unohdettiin hetkeksi tuntumaan vasten hyppäämiset, askelten laskemiset ja muut hienosäädöt: Estettä kohti ja esteen yli, sama se miten se tapahtuu!

"Estettä kohti ja esteen yli, sama se miten se tapahtuu!"


Tällä hetkellä olemme tilanteessa, missä teknistä ratsastamista pitäisi lisätä. Korjattavaa on erityisen paljon siinä, mikä minun asentoni hypätessä on. Takapuoli pitäisi saada taakse ja ylävartaloa alemmas, sillä painopisteeni on lukuisten tippumisten ja kieltämisten takia jäänyt pystykenoksi; olen ikään kuin koko ajan varuillani. Olen silti tytyväinen, että Tintti nykyisin hyppää kaiken eteen laitetun. Se on seurausta Cajuksen opeista hakea rentoutta. Tintti myös kääntyy sekä vastaa pidätteisiin, vaikka menemmekin aika pitkänä. Uskoisin sen olevan ihan tyytyväinen hyppääjä.

Silti yhtäkkinen tekninen harjoittelu vie minusta sen rentouden, mitä olen saanut viimeisen vuoden ajan kehitettyä. Mitä lyhyemmät ohjat yritän ottaa, sitä enemmän ylävartaloni edelleen muuttuu levottomaksi ja painopisteeni kaatuu entistä enemmän eteenpäin. Tämän asian korjaamiseen pitää alkaa jatkossa tehdä enemmän, sillä nykyisellään ratsastan liian rennolla ohjalla ja liian löysästi. Se taas johtaa moniin muihin ongelmiin: kääntäminen vaikeutuu, laukat eivät vaihdu ja tintistä katoa hyppäämiseen tarvittava terävyys.

Klinikkapostaukseen pääset tästä.

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...