sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Väistötreeniä Hippolan haastamana

Perjantaina Antti haastoi Hippolan lukijat kavalettitreeniin. Hippolan tiimi keksi tämän jälkeen bloggaajilleen myös sileän treenin toteutettavaksi. Koska haaste kuuluu siirtää eteenpäin, se lähtee nyt Jonnalle ja Moksulle sekä Emmylle ja hänen ihanalle pikkumustalleen.

"Ravaa harjoitusravissa lyhyen sivun läpi ja lähde kulman jälkeen väistöön kohti ratsastusareenan keskiosaa. Uralle päästyäsi nosta laukka ja tee puoliympyrä laukassa. Siirry käyntiin ennen keskimmäistä pistettä suoralla hevosella. Siirry raviin hyvissä ajoin ennen kulmaa ja suorita tehtävä toiseen suuntaan. Toista tehtävää ja pyri mahdollisimman rentoon ja tasaiseen lopputulokseen."

Tuumasta toimeen. Hevoseni on 19-vuotias ja väistöt ovat sille aivan loistavia vetreyttäjiä. Siltä ei kuitenkaan voi pyytää yhtä nopeasti yhtä paljon, mitä nuoremmilta hevosilta pyydetään. Tintti tarvitsee  kohtalaisen pitkän vertymisajan. Minulla on tapana verrytellä sitä aika pitkällä ohjalla sekä ravissa että laukassa. Mikäli siltä kokoaa ohjat ennen kuin se on vertynyt, se alkaa tahdittaa. Sorrun tästä syystä usein ratsastamaan koko treenin vähän turhan pitkällä ohjalla.

Astukoon vaikka alahuulen päälle, kunhan venyttää. Näin teen sekä ratastuksen aluksi että lopuksi. Tässä tosin hevonen vain roikottaa päätään. Ei ole pyöreänä edessä ja alhaalla.
Sairauslomani takia minulla ei ole ollut suuria mahdollisuuksia tehdä kovin pitkiä treenejä. Haastetreeni toteutettiin alle tunnissa. Pohkeenväistöt eivät ole niin pitkiä, mitä ohjeistus edellyttää, sillä tein väistöt keskihalkaisijalta kohti uraa. Pohkeenväistöt ovat hyviä verryttämään hevosta, mutta minusta ei ole tarkoituksenmukaista vaatia vanhenevalta hevoselta nopeasti pitkiä väistöjä, vaan paremminkin kelvollisia vaistöaskeleita. Jos nekään eivät meinaa onnistua, on tarpeetonta keskittyä ajattelemaan väistömatkaa.

Olen sillä tavalla huvittavan suunnitelmallinen, että suunnittelen ratsastukseni aina etukäteen, mutta sovellan suunnitelmiani aina kulloisenkin päivän mukaan sen perusteella, miltä hevoseni tuntuu. Haastetreenipäivänä Tintillä oli selvästi hyvä päivä, mutta se oli lämpimästä säästä johtuen ehkä hiukan vetelä. Kun en ole vähään aikaan nyt ollut koulutunnilla, unohdun vähän himmailemaan enkä muista ratsastaa eteen. Vanhenevan hevosen kanssa on välillä vaikea tehdä rajaa sen välille, kuunteleeko hevosensa päivän mielialaa vai joutuuko vain vanhan, viisaan ja mukavuudenhaluisen tamman vedättämäksi.

"Jos joku kysyisis multa, niin saisit tehdä tän treenin ihan keskenäs…"

Verryttelylaukkaa. Polvi on matkalla ylöspäin. Mitähän sillä on mielessä?

Keventelyä

Harjoitusravia

Tintti kertoo hännällään, mitä mieltä se on pyynnöstä taipua.

Videolta on ehkä helppo huomata, miten ensimmäiset väistöt eroavat viimeisitä. Kiitos Erica Liljalle kuvista ja videoinnista jälleen kerran. Ellu on sekä liikuttanut Tinttiä sairauslomani ajan että jo pitkän aikaa kuvannut sisarensa Alican kanssa lähes kaikki blogini ratsastuskuvista ja videoista.


M

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Oikeinratsastusta

Olen pikkumiehen syntymän jälkeen kehittynyt ratsastuksessa eniten siinä, että pystyn paremmin arvioimaan, liikkuuko Tintti oikein vai väärin, hyvin vai huonosti. Itsearvioinnin kehittyminen on merkittävä osa ratsastustaitoa. Tuntuu vapauttavalta ajatella, että osaa tehdä asioita oikein myös itse.

Mitähän mahdan tuijottaa? 
Tämä ei tarkoita, että pärjäisin omillani - päinvastoin! On kuitenkin helpompaa pitää jonkunlaisia standardeja yllä myös yksin ratsastessaan, kun tietää, mihin pitäisi pyrkiä. Oma hevonen ja hevosen selässä vietetyt tunnit sellaisenaan eivät tee ihmisestä parempaa ratsastajaa. Laatu korvaa määrän. Moni ratsastuskouluratsastaja ratsastaa paremmin kuin vuosikausia hevosen omistaneet. Mielestäni ratsastuskouluratsastusta parjataan aivan turhaan.

Keskittynyttä menoa... 
Minulle erittäin tarkeä osa kehittymistä oli yksityistuntien vaihtaminen ryhmässä ratsastamiseen. Toisille ratsastajille annettujen neuvojen kuuleminen saa skarppaamaan ja miettimään, kannattaisiko itsekin korjata jotain vastaavaa. Tärkeintä minun kohdallani silti on se, että kun en ole koko ajan valvovan silmän alla yksin, minulla on aikaa arvioida reaktioita, joita hevoseltani saan. Vuorovaikutuksen ymmärtäminen kehittää itseluottamusta - olen tekemässä asioita oikein. Kaikkea tätä merkittävämpiä hetkiä ovat kuitenkin olleet ne hetket, kun olen ratsastanut Cajuksen kanssa maneesissa itsenäisesti. Se on ehkä parasta skarppausta ikinä.

Seuraava etappini on kuitenkin alkaa taas tuntiratsastajaksi. Uskon, että juuri nyt se kehittäisi minua ratsastajana eniten. Tintti on 19-vuotias ja olen oppinut nyt jotenkin ratsastamaan sitä. On aika ryhtyä opettelemaan myös muiden ratsastamista.

Ja sieltä se maneesin seinä silti kurkkaa oikean kyynärpään ja kyljen välistä!

Kiitos paparazzi Alica!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Tintti, TV:stäkin tuttu!

Yhtään ei jännitä, vaikka kuvaajalla on iso kamera.
Ai että, mä oon tässä hyvä. Varsinainen luonnenäyttelijä!

Teen ihan kaiken!

Lopuksi näytän kuvaajalle, miten kiltisti otan ohjat omiin käsiini ja lähden tallille,
koska eiks nää kuvaukset olleet tässä?

Kuvausryhmän jatkokuvaukset Haltian luontokeskuksessa, Nuuksiossa.

Pöydällä kuvausrekvisiittaa

Hevosestaan ylpeä omistaja: ei tullut liioiteltua sen kykyjä!

Kevät tulee kohisten

Pirkäjärvi pilkottaa, vielä jäässä.
Tintin 15 sekuntia julkisuudessa Yle TV1:n ajankohtaisohjelmassa Puoli Seitsemän jossain vaiheessa huhtikuuta. http://tv1.yle.fi/ohjelmat/asia/puoli-seitseman

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Yhtä en vaihda, toiset kyllä

Minna Leppälä vinkkasi hevosmessuilla, että pitävin yhdistelmä on vanha kunnon näppylähanska yhdistettynä kangasohjaan. Siispä ostin pitkästä aikaa kangasohjat. Näppylähanskoista en ole koskaan luopunutkaan kokonaan.



Tykkäisin kyllä enemmän, että ohja pääsisi tarvittaessa liukumaan esteettömästi sormien välistä, joten mietin, pitäisikö ratkoa pykälät pois. Jos ohjat kestävät pitkään, pykälät hajoavat joka tapauksessa ennen pitkää itsestään juuri oikeilta kohdilta. Ostin nämä, koska tykästyin ohjien nopeaan lukkosysteemiin sekä niiden hintaan (Hööksistä 18,50€). Arveluttaa kuitenkin tuo metallimekanismi: jos se hajoaa, ohja on pilalla saman tien eikä pitoa ole edes sitä pientä hetkeä, mitä nahkainen solkimekanismi antaisi armonaikaa, jos se jostain syystä pettäisi.

Kotioloissa se ei ehkä kuitenkaan haittaa niin paljon. Ja jos ohja hajoaa radalla, sen huomaa joka tapauksessa vasta liian myöhään.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Säätiedote

Yksityistalleilla hevosten karsinoiden oviin on teipattu tarkkoja säätiedotteita siitä, mistä suunnasta pitää tuulla silloin, kun hevoselle puetaan punainen Bucas tai missä kulmassa pitää sataa, kun siirrytään kaulakappaleelliseen Mastaan. Kun hevosella on loimi, omistajalla on parempi omatunto, koska säätila voi muuttua päivän aikana melkoisesti.

Hevonen todennäköisesti haluaisi syntyä ravuriksi tai ratsastuskouluhevoseksi. Ne kun eivät tunnu tarvitsevan yhtä paljon loimia ja klippauksia. Hevonen viihtyy sitä paitsi mieluummin viileässä kuin lämpimässä. Mukavin tallilämpötila on 5-15 astetta. (lähde: hevoseni.fi) Klipattu hevonen luonnollisesti tarvitsee loimitusta hiukan eri syistä ja eri määrein.

Ruokaa ja seuraa. Näitä hevosia ei kiinnosta, että kello on 14 ja pitäisi tulla sisään syömään kauraa.
Koska loimitusrumba vie tallihenkilökunnalta hermot, siihen on ymmärrettävästi vedettävä jotkut rajat ja niihin omistajat sopeutuvat. Sääntö on useimmiten se, että yksi loimi vuorokaudessa päälle ja yksi loimi pois. Tämän seurauksena ja eräänlaisena kompromissina hevoset sitten seisovat useat loimet päällä, koska sisäloimlla ei voi olla ulkona eikä ulkoloimella sisällä (eikö?) ja omistaja ei voi olla työpäivän aikana vahtimassa, ettei hevonen nyt varmasti vain palele/kastu/kärsi/kuole. Miksiköhän tallihenkilökunnan eli ammattilaisten näkemyksiin ei luoteta?

Hevosella on siis yksi loimi ja sen päälle ulosmennessä laitetaan toinen.Varmuuden vuoksi moni omistaja rustaa säätiedotuksensa helpottamaan (?) tallityöntekijän työtä. Ettei sitten tarvitse miettiä eikä nyt ainakaan soittaa omistajalle ja varmistaa, mitä puetaan. (???)

helteellä ötökkäloimi
+15 ja sadetta, vuoriton sadeloimi
alle +10 astetta kaulakappaleellinen sadefleece tallitoppaloimen päälle
0- -10 siniruudullinen toppaloimi
-10- 20 keltaruudullinen toppaloimi
Jos enemmän pakkasta, niin ei ulos
HUOM! OTETTAVA HETI SISÄÄN JOS PALELEE TAI RIEHUU

Lopputuloksena hevonen seisoo kaikissa loimissaan yksityisessä aitauksessaan paikallaan koko päivän, koska siellä se voi lajiyypillisesti tarkkailla ympäristöään. Ilkeä hevonen kyllä saattaa yrittää keksiä itselleen jotain riehumistekemistä, koska sen aitaukseen ei tietenkään saa viedä heinää sotkemaan pohjia (=tallin sääntö) eikä todellakaan muita hevosia rikkomaan hevosen jalkoja (=omistajan sääntö). Tai sen kalliita loimia.

Sitten sillä on tosi kivaa. Omistaja toteaa, että hevonen palelee, koska se aina odottaa portilla, että pääsisi sisään. 

Sisällä on ruokaa ja kavereita. Kukapa sinne ei tahtoisi.

Joulu on taas, joulu on taas!

Juhannus!

Kesän ihanuutta!

Kaverin kanssa vierekkäin!

Piehtarointia!

Oi ilta-aurinkoa!

Hemmetin ötökkä!

Kevät tulee! Olen alaston!


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Tutkimustulos: klippaaminen on hevoselle aina stressaavaa

Nottingham Trent Universityn tutkijatyhmän tutkimustulokset yllättävät ja eivät yllätä: klippaaminen on hevoselle aina stressaava tilanne riippumatta siitä, miten ne klippaustilanteessa käyttäytyvät.

Tutkimuksessa altistettiin hevoset klipperin äänelle ja tutkittiin tilanteen stressaavuutta mittaamalla sydämen sykettä (heart rate), kortisolipitoisuuksia syljestä (salivary cortisol levels) sekä silmän lämpötilaa (eye temperatures) ennen klippausta, klipaauksen aikana sekä klippauksen jälkeen. Viimeksi mainittu mahdollistaa stressitasojen tutkimisen koskematta hevoseen.

Tintti on oppinut seisomaan aloillaan klipattaessa. Minä klippaan samalla periaattella kuin tein aikanaan graduni: ei tehdä täydellistä, tehdään valmista.
Klippaukseen tottumattomat hevoset liikkuivat kokeen aikana enemmän kuin kokeneet testitoverinsa, mutta fysiologisten testien tuloksissa ei ollut merkittäviä eroja. Klippaustilanteeseen tottuneet hevoset ovat ainoastaan oppineet käyttäytymään rauhallisesti klippaustilanteessa. Opitusta rauhallisuudesta huolimatta ne stressaavat tilanteesta yhtä paljon kuin ne hevoset, joiden käytös paljastaa tilanteen epämiellyttävyyden.

Koska klippaaminen monissa tilanteissa kuitenkin on välttämätöntä (onko?), siihen kannattaa varustautua tehokkaalla laitteella, jolla klippaaminen käy mahdollisimman nopeasti. Klippaustilanteesta kannattaa tehdä rauhallinen, eli älä klippaa tallilla ruuhka- tai ruoka-aikaan. Klipperin teriä on suositeltavaa öljytä mieluummin enemmän kuin vähemmän, jotta ne varmasti leikkaavat vauhdikkaasti ja tukistamatta. Huollata laite säännöllisesti, teroita terät. Mahdollisuuksien mukaan pese hevonen klippausta edeltävänä päivänä, jotta hiekka ja muta eivät tylsistytä teriä.

Yritä lisäksi välttää turhaa klippauksen viimeistelyä. Hevonen jää klipatessa aina hiukan epäsiistiksi, mutta karva tasoittuu muutamassa päivässä. Klippauksesta olen aiemmin kirjoittanut täällä.

Joissain yhteyksissä on väläytelty, että PPID:n puhkeaminen voisi olla pitkäaikaisen stressin seurausta. Onko siis millään tapaa oikein stressata tällaista hevosta ylimääräisellä surisuttamisella 2-3 kk välein ympäri vuoden? Yritän kuitenkin pitää mielessäni sen tärkeimmän: hevonen kestää satunnaiset stressitilanteet oleellisesti paremmin, kun sen arki on mahdollisimman säännöllistä, stressitöntä ja lajityypillistä. Sanokaahan mielipiteenne, millaista sellainen elämä sitten on?

Lähteet:
Horse and Rider January/2014
http://www.thehorse.com/articles/32590/is-clipping-still-stressful-for-well-behaved-horses

Tiivistelmä klippaustutkimuksesta:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23685232

Hevosten cushingin taudista:
http://www.heppalaakari.fi/pdf/cushingin_tauti.pdf

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Voita Chia de Gracian chia-siemeniä


  1. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Chia de Gracian kanssa.



Nyt tarjoutuu hieno mahdollisuus päästä kokeilemaan superfood-ihmeaine-chiaa ihan ilmaiseksi! Chia de Gracia tarjoaa Ruuhkavuosiratsastajan lukijoille arvonnan, jossa voit voittaa kaksi kiloa chia-siemeniä. Määrä riittää perushevoselle pariksi kuukaudeksi, jonka aikana voi jo nähdä chian positiivisia vaikutuksia hevosessaan. Paketin arvo on 47,80 euroa.

Käy tutustumassa chian vaikutuksiin Chia de Gracian nettisivuilla ja mieti samalla, lupaako chia jotain sellaista, mistä uskoisit hevosellesi olevan hyötyä. Romaania tästä aiheesta ei tarvitse arvontalomakkeeseen kirjoittaa, mutta arvontaan osallistuminen edellyttää, että kerrot lyhyesti, miksi chia-siemenet kiinnostavat sinua.

Voit myös halutessasi vaihtaa palkintosi toisen chia- pussin joko monille tuttuun MSM- jauheeseen (arvo 14,90€) tai uudempaan tuttavuuteen, jauhettuun inkivääriin (arvo 13,90€). Tutustu koko Chia de Gracian tuoteperheeseen nettisivuilla.

Arvontaan voi osallistua sunnuntaihin 23.3.2014 klo 22.00 asti. Lue myös oma tuotetestaukseni viikon takaa http://www.ruuhkavuosiratsastaja.fi/2014/03/chiaa-koneeseen.html

EDIT! Arvonta suoritettiin maanantaina 24.3.2014 klo 22.00 valvotusti Espoossa. 2kg chia- siemeniä lähtee Helille, joka on saanut sähköpostia voitostaan. Kiitoksia kaikille osallistuneille.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kirkasta menoa

Voisiko solisluun katkeaminen olla vastaus rukouksiini?

Olen vuosikausia yrittänyt liimata hiirikäteni kiinni vartaloon. Olen ajatellut sitä töissä, olen ajatellut sitä autoa ajaessani. On kuulkaa vaikeampaa vaihtaa vaihteita, jos ei anna kyynärpään liikkua vartalosta pelkääjän paikalle päin.

Olen pitänyt kättäni kiinni jalustinhihnan loppupätkässä, ratsastanut raippa peukaloiden alla, tehnyt pitkiä maastoja ajatellen vain kyynärpäitäni.

Ja nyt se kyynärpää on useamman viikon ajan kivasti liimattuna kylkeeni mitella-siteen avulla. Ja kun kättä ei muutenkaan voi nostaa minnekään, ratkeaisiko samalla myös huvittava tapani tasapainottaa itseäni huonoissa hypyissä nostamalla kädet korviin?

Niin paljon se sattuu, mutta alku tää voi olla kaiken kauniin. Anna käsi, niin surun pyyhit silmistäni pois, niin mennään ihan että daa-da-daa-da ja hengaillaan vaan. Lääkkeet!


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Hyväntahtoisesti hajotettua

Kuinka usein tässä lajissa onkaan kysymys meistä ihmisistä, ei hevosista? Minäkin hoidan hevoseni cushingin tautia ja iloitsen tänään 19-vuotta täyttäneen tammani suorituskyvyn parantumisesta, vaikka vuosikymmeniä sitten olisi ainoastaan todettu, että vanha hevonen ei enää jaksa. Lääkityshän ei nytkään paranna itse tautia vaan ainoastaan lievittää taudin oireita. Olenko siis itsekäs paskiainen ja ajattelen vain itseäni?
Onnea Tintti 19 vuotta 11.3.2014
Tavallaan olen, minähän haluan harrastaa ja ylläpidän hevostani voidakseni touhuta sen kanssa, en pyhimysmäisesti siksi, että haluan katsella villihevosten luonnonmukaista elämää. Jos Tintiltä kysytään, se käyttäisi päivänsä seisoen ja syöden. Jos minä haluaisin vain katsella näin käyttäytyvää eläintä, siitä ei tarvitsisi maksaa melkein tuhatta euroa kuukaudessa ja tarpeeni tyydyttymiseen riittäisi millainen tahansa hevonen: koulutettu tai kouluttamaton; terve tai sairas. Minä kuitenkin haluan istua hevosen selässä, joten siihen tarvitaan terve ja koulutettu eläin. Se maksaa.

Kun hevonen on kipeä, silloin ei harrasteta. Jotta hevonen kestää terveenä, sen terveyttä täytyy ylläpitää. Tarvitaan akupunktiota, niveljauheita, MSM:ää, kylmäystä, hierontaa, linimenttejä. Rasvoja, aloe veraa, vatsahaavalääkkeitä, jännevaivoja, loputtomia satulansovituksia, uusia varusteita. Lisäravinteita, pöperöitä, yrttejä. Magneettiloimia, lammaskarva-alusia. Vai tarvitaanko?

Synttärikarkkia 1,5kg, totta kai! http://www.hobulove.ee 

Hevosmessutuliaisina uusi satulahuopa.
Me toden totta nautimme hevostemme hoitamisesta ja kaiken mahdollisen (kuvitteellisenkin) ennaltaehkäisystä. Ennaltaehkäisy toki tuleekin halvemmaksi kuin jälkien korjaaminen. Me amatöörit, joilla kaikilla on hoidettavinamme se yksi tai kaksi ainokaista, sorrumme kuitenkin  myös hätävarjelun liioitteluun ja hyväntahtoiseen, mutta itsekkääseen hölmöyteen. Ei ole ihan tavatonta, että loppukävelyistä ja palauttamisesta luistetaan, mutta aikaa ja rahaa käytetään magneettiloimiin, linimentteihin ja kylmäyskääreisiin, jotka voidaan jättää hevosen päälle tallilta lähdettäessä.

Usein hevoset hajottavat itse itsensä ihan vahingossa. Ammattiratsuttajat tapaavat hevosia, jotka ovat vielä useammin rikki siksi, että ne ratsastetaan hyväntahtoisesti rikkinäisiksi: käytetään gramaaneja, ei anneta  hevosten palutua suorituksista riittävästi, treenataan liikaa tai paremminkin liian vähän, jotta liikunta todella tukisi hevosten terveyttä. Toisaalta tehdään kaikkea liian nopeasti, vaaditaan liian nuorilta tai liian vanhoilta. Eikä hyväksytä, että syy kipuihin on satulan yläpuolella, ei välttämättä juuri satulassa.

Sairastava hevonen syö rahaa ja tekee omistajastaan helposti marttyyrin. Sairastamiset turhauttavat, mutta samalla hevosenomistajien keskuuteen muodostuu oma sisäpiirinsä. He eivät voi ratsastaa, joten he hoitavat, vaikka pelkkä lepo voisi parantaa haavat. Lepo todennäköisesti tulisi myös halvemmaksi kuin kaikki ne poppaskonstit, joilla paranemisaikaa pyritään lyhentämään.

Hoitamisella on kuitenkin myös toinen puolensa: se saa meidät omistajat tuntemaan itsemme tarpeellisiksi. Ei kai se nyt niin paha asia ole: tuntea olevansa hyödyksi, oppia virheistään ja aloittaa alusta. Tuntuisi aika kummalliselta, jos hevosten pariin hakeutuisi ihmisiä, jotka eivät nauttisi hevosten hoitamisesta. Maasta käsin hevosiin luodaan siteitä, joita ei pelkästään satulasta käsin voida saavuttaa.

Kärsimättömyys on silti kaiken pahan alku ja juuri. En itse jaksaisi yhtään sairastaa tätä poikkimennyttä solisluutani. Huomaan koko ajan toivovani, että pääsisin satulaan nopeammin kuin kuudessa viikossa, joista on siis viisi jäljellä. Sunnuntaina liukastuin tallin pihassa kipeän käteni päälle. Uusi röntgenkuva paljasti, ettei mitään vahinkoa käynyt ja ensimmäisen viikon aikana oli ehtinyt muodostua jo hieman uutta luuta.

Ehkä pitäisi nyt kuitenkin pysähtyä ja alkaa suhtautua itseensä kuin hevoseen: anna parantua rauhassa, mieluummin vähän ylimääräistä. Anna laidunlepoa ja ole vaan. Jäykistyt kyllä, mutta sitten aloitat kunnon ja liikkuvuuden kerryttämisen pikku hiljaa alusta uudelleen pitkillä matalasykkeisillä kävelylenkeillä. Se varmasti on tylsää, mutta vain sillä tavalla et riko itseäsi uudelleen.

***************

Tunnistatko sinä itsestäsi kärsivällisen vaiko paremminkin kärsimättömän sairastajan? Entä onko sinulla taipumusta marttyyrimaiseen sairaanhoitajan, uhrautuvan sisarhentovalkoisen käytökseen? Oletko joskus lipsauttanut, ettei rahalla ole merkistystä rakkaan hoidossa, vaikka rahanmeno todellisuudessa hirvittää? Vai nautitko joka solullasi siitä, että hoitamalla hevostasi voit tuntea itsesi tarpeelliseksi?

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Hoida selkäkivun syy niin ei tarvitse kärsiä seurauksista

Viime keväänä Jorvissa kätilö kehui synnytyksen jälkeisenä päivänä, miten rouvalla on vatsalihakset oikein hyvässä kunnossa. Tammikuussa minun ja mieheni yhteinen PT Reetta Raivio teetti meillä kuntotestin, jonka lopputulos oli tyrmistyttävä: ainoastaan reisilihakseni olivat kelvollisessa kunnossa. Vatsalihasteni kunto on surkea.
Tyttären "jumppapallo" on
persoonallisempi kuin äidin...

Tajusin välittömästi korvat häpeästä punaisina, että ei kai kukaan sano juuri synnyttäneelle naiselle, että olet surkeassa fyysisessä kunnossa! Mikä mukavuudenhalu minut saikaan kuvittelemaan, että ratsastaminen riittäisi pitämään keskivartaloni kuntoa yllä! Pientä lohtua toi brittiratsastaja Mary Kingin elämäkerta, jossa hän kertoi, miten olympialaisten alla brittijoukkueelle teetetty kuntotesti oli antanut koko joukkueelle vain keskinkertaisen tuloksen, vaikka huippu-urheilijoita olivatkin.

Olin siis monien muiden tapaan kuvitellut olevani paremmassa kunnossa kuin mitä oikeasti olen. Treeniohjelman tiellä on kuitenkin ollut koko alkutalven kestänyt puoliflunssakierre. En ole lähtenyt leikkimään jäätikköjen sankaria paitsi juuri sen verran, että liukkaalla juokseminen kipeytti minulta penikat. Olen kuitenkin aina nuhan hellitettyä tehnyt vaaditut 2-3 lenkkiä viikossa, yhden niistä hevosta taluttaen, sekä jumpannut kotijumppaohjelman avulla. Minulle on tärkeää, ettei minun enää tallihommien päälle tarvitse lähteä kodin ulkopuolelle treenaamaan.

Lihaskunnosta ja sen puutteesta löytyi lopulta myös syy selkäkipuihini. Reetta teetti minulla pari viikkoa sitten harjoituksen, joka pakotti pistävän lihaskivun kera minut hyväksymään, miksi pakaralihakseni ja alaselkäni kipeytyvät.

Syvä vatsalihakseni ei aktivoidu. Kun pinnalliset lihakset tekevät syvän vatsalihaksen työtä, minä kipeydyn. Voin venytellä vaikka kuinka paljon tai ryhtyä ramppaamaan erilaisilla kiksauttajilla, mutta jos en ala keskittyä kipujeni syyhyn, saan kärsiä seurauksista aina.

Koska en osaa paremmin selittää, mistä on kyse, löysin ilokseni tällaisen treenivideon. Onneksi tämän treenaaminen on sentään kivaa. Sen sijaan ne lukuisat muut jumppaohjelmaani kuuluvat liikkeet jumppapallon kanssa eivät ole. Koska Reetta on myös ratsastuksenohjaaja, hän tietää, mitä minulla pitää teettää, jotta treeni tukee ratsastamistani. Vain se pitää motivaatiota yllä.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Chiaa koneeseen

Sain tammikuussa Chia de Gracialta kokeiltavaksi chia-siemeniä hevosille. Nyt Tintti on syönyt siemeniä reilun kuukauden.

Siemeniä mainostetaan varsinaisina ihmeaineina. Ne poistavat hiekkaa, tasaavat sokereiden imeytymistä, ovat puhdas luonnontuote ja varsinaista superfoodia. Terveyttä edistäviä vaikutuksia luvataan olevan niin paljon, että pessimisti alkaa epäillä. Luonnonmukaisuuskin saa oman särönsä, kun aletaan syöttää suomalaisille hevosille jotain, mitä tuotetaan Etelä-Amerikassa.

Myönnän, etten usko ihmeisiin. Olen kyyninen ja jos joku tarjoaa minulle jotain, joka kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, ajattelen sen olevan liian hyvää ollakseen totta. Siksi valmistauduin testaamaan chiaa siten, etten muuttanut Tintillä saman aikaisesti mitään muuta. Mitään varsinaisia vaivojahan Tintillä ei ollut, mitä olisin halunnut chialla parantaa. Sillä on ainoastaan cushingin tauti/PPID, jonka hoidossa chiasta uskotaan olevan apua siten, että se tasaa rehun sokereita ja pienentää siten kaviokuumeriskiä. Lue Chia de Gracian sivuilta kattava chia-tietopankki.

Chia-siemenet (lausutaanko se muuten "siia" vai "khiia"?) Tintti on saanut päivittäin greenline-fiberline -pöperönsä seassa. Karva kiiltää, mutta en osaa sanoa, kiiltääkö se enemmän kuin ennen. Viime viikolla ajattelin, että Tintin silmät eivät enää vuoda niin paljon kuin aikaisemmin, mutta sitten oli pakko muistaa, että karsinaremontti valmistui juuri tammi-helmikuun vaihteessa. Nyt boksit ovat kalteria myös alaosasta ja hevosilla on yläosassa kurkistusluukut, joten ilma vaihtuu karsinoissa paremmin. Mikään ei silti poissulje sitä, että vuotamattomuus olisi chian aikaansaamaa.


Mutta sitten: Tintillä on aika paljon enemmän energiaa. Se on alkanut hypätä terävämmin ja tahdikkaamin, mitä olemme yhdessä ihmetelleet. Tintti on kaiken lisäksi aika tyytyväinen, ei enää niin känkkäränkkä.

Johtuuko se keväästä vai chiasta, tarkkasti sitä ei pysty sanomaan. Ehkä huomaisin eron, jos lopettaisin chian syöttämisen hetkeksi, mutta taida haluta lopettaa. Vaakakupissa painaa se, että Tintti on ollut kuluneen kuukauden aikana tosi hyvä ratsastaa.

Toissa viikolla koulutunnilla se jopa tarjosi keskiravia, josta sain kuulla "älä pyydä enempää, se antaa nyt jo enemmän kuin mihin pystyy."

Se on lause, josta 19-vuotiaan tamman omistajalle tulee samaan aikaan sekä iloinen että surullinen mieli.

Tintti saa päivittäin kauraa, Marstallin Haferfreita, chiaa, greenlinea ja fiberlinea. Sekä kivennäiset.
Marstallin Haferfrei. Kuva sivustolta www.marstall.fi

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Hevosmiestaidoista

Valmennuksesta ja valmentajista on nyt kirjoitettu tosi paljon. Muistatte Petra Hackmanin tekstin Hevostiimin sivustolla, Hippolan bloggaajista Aada käsitteli aihetta vastikään pohtiessaan ammattilaisten epäammattimaista käytöstä. Olen itse postannut aikaisemmin ylpeistä opettajista, jotka katsovat, ettei heidän arvolleen ole soveliasta opettaa aloittelijoita tai korjata lantoja maneesista.

Tänään tuttu hevostelija pohti blogissaan hevosmiestaitojen katoamista. Aihe oli samaa sarjaa Petran tekstin kanssa. Hyvinkin vuosi sitten kirjoitin vastaavasta aiheesta Horse Signals -seminaarin jälkeen. Kysyin silloin kuka opettaisi tulevaa hevosenomistajaa? Jos tiedät hevosista vain sen, mitä olet itse keksinyt kysyä, et voi mitenkään tietää riittävästi. Ja hevosten kanssa voi sattua ja tapahtua, vaikka oltaisiin miten varovaisia

90-luvulla päätettiin, että tallityöt ovat työtä, josta pitää maksaa palkka eikä sitä saa teettää tallitytöillä. Joku tallinpitäjä olikin kysynyt sarkastisesti, että koska hän ei saa enää teettää hommia, täytyykö hänen nyt sitten kieltää tyttöjen norkoilu tallilla, vai laitetaanko vanhemmille lasku nuorisotilojen ylläpitämisestä? Erittäin hyvä ja oikeutettu kysymys. Vanhemmat taisivat hakea lapsensa kotiin.

Samalla tapettiin vanha hyväksi katsottu keino opetella hevosmiestaitoja: se, että ollaan hevosten kanssa enemmän kuin tarpeeksi. Tilalle on tullut raha, ja se puhuu kaikissa tilanteissa. Nykyisin me tarvitsemme kursseja, joilla opetellaan hevosten käsittelyä. Ihmisillä ei ole aikaa eikä kiinnostusta seurata toisten ratsastutunteja tai ihan pelkästään vain hevosia aitauksessa. Jälkimmäinen on uskomattoman ihanaa viihdettä - jos niitä hevosia vain on siellä aitauksessa useampi kuin yksi, mikä ei tänä päivänä ole mitenkään itsestäänselvää.

Toiset ovat valmiita maksamaan näiden taitojen opettelemisesta ja toiset katsovat, että heidän pitäisi saada ratsastustunnista alennusta, jos he joutuvat itse harjaamaan ja satuloimaan hevosensa.

Voin olla väärässä, mutta se mistä muut puhuivat orjatyönä, ei minusta ollut sitä. Se oli oppipoikana olemista. Hevosmaailmassa se on paras tapa oppia.

Opettaja on omenansa ansainnut.
Horse and Rider -lehdessä on joka kuukausi osio otsakkeella "Inspiration Of The Month". Sinne lukijat voivat lähettää kertomuksen ihmisestä, joka on inspiroinut heitä hevosmiestaidoillaan tai jollain muulla hevosiin liittyvällä asialla.  Kuka on sinun inspiraation lähteesi?

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Sattuu ja tapahtuu



- Mitä jäbä duunaa, huusin suomenhevoselle, joka pysähtyi karsinan luoksee. Tajusin, että tilulilulii, karsinan yläosa olikin auki, vaikka olis pitänyt laittaa se kii.

Tempoilua. Sitten sattui iha hitoksee ja tuli ukkoo ikävä. Rusahti. Se oli osimoilleen nopeasti ohi ja hevonen omassa karsinassaan.

Eihän se yhteiskunta sillä lailla toimi, että kaikki osaisivat oreja taluttaa.

Solisluu on poikki. Todellakin, todellakin, todellakin!

Mikä putous maan pinnalle.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Palautteen vastaanottaminen vie eteenpäin

Koulutyössä olen sitä mieltä, että palautteen pyytäminen ja antaminen on kehittymiselle kaikista tärkeintä. Siksi olen usein pyytänyt oppilailtani kurssin päätteeksi palautetta. Toiset eivät pyydä palautetta koskaan. Turhaa se olisikin, jos omaa opetustyötä ei ole aikomusta muuttaa oppilaiden antaman palautteen siivittämänä.

Blogistani ei ole osannut pyytää palautetta. Aluksi ajattelin vähätellen, että eihän minulta jutunaiheet lopu kesken. Olen kova puhumaan ja väännän tarvittaessa vaikka tikusta asiaa tuntitolkulla. Joku aika sitten huomasin, että alennustilani olikin muuttunut huomaamattani jonkunlaiseksi ylenkatsonnaksi; minä kirjoitan tästä, lukekaa tai olkaa lukematta. Olin muuttunut toimimaan vastoin kaikkea sitä, mihin olin itsensä kehittämisen saralla aina uskonut.

Aina ei voi onnistua, vaikka uskoo onnistuvansa.
Olen kuitenkin säännöllisesti saanut palautetta. Joku pohti joskus, että blogini on täydellisen yli-ihmisen blogi. Ja yli-ihmisiähän ei ole olemassa paitsi hautuumaalla, sanoo vanha sanonta. Hämmennyin, koska en kokenut kirjoittavani vain positiivisista asioista. Sitten kuitenkin hoksasin, että ei ollut kyse siitä, vaan ehtimisestä. Blogini antaa kuvan, että teen todella paljon asioita ja että normaali (?) ihminen ei jaksaisi tehdä kaikkea tuota.

"Kevät, pystynkö mitään enää antaa?" (Tavaramarkkinat- Kevät)
Kokopäivätyö, hevonen, perhe, kaksi lasta. Täydennysopinnot. Blogin kirjoittaminen. Luottamustoimet. Tavallaan se on totta, että teen paljon. En osaa olla paikallani enkä levätä riittävästi. En tee täydellistä, teen määrällisesti liikaa. Saatan kirjoittaa asioista positiivisesti, mutta yksinäisinä hetkinä päälle vyöryy silti ajatuksia, joiden heikossa valossa positiivisuuden ylläpitäminen on vaikeaa. Minä en itse asiassa ole ollenkaan positiivinen tyyppi. Siviiliminäni ärsyyntyy helposti ja vetäytyy muiden seurasta ja nauttii sitten oman juttunsa tekemisestä ylhäisessä yksinäisyydessään. Samaan aikaan olen sosiaalinen, ahmin ihmisiä ja saan helposti ihmisähkyn. Sitten en halua nähdä ketään.

Mutta mitä ratsastukseen tulee, olen yrittänyt ottaa filosofiakseni entiseltä valmentajaltani Petra Skarralta sen, että epäonnistumisten suossa rypeminen ruokkii epäonnistumisia. Positiiviseen keskittyminen vie eteenpäin. Siihen yritän tässä blogissa keskittyä.

Joku aika sitten havahduin huomaamaan, etteivät toisten treenipäiväkirjat tai ylipitkät pohdinnat oikein jaksa kiinnostaa itseäni lukijana. Siksi olen vähentänyt niiden kirjoittamista. Päätin keskittyä lyhyisiin kolumneihin, koska ne hallitseni mielestäni parhaiten. No, tämä kirjoitus ei ole sellainen. Tämä on jaaritteleva.

Nyt kuitenkin olisin kiitollinen jos kertoisit, mistä haluaisit lukea enemmän ja mistä vähemmän? Hehkuta, ruoski tai ehdota. Voit tehdä sen joko sivupalkista löytyvällä yhteydenottolomakkeella tai kirjoittamalla kommenttikenttään.



Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...