perjantai 31. tammikuuta 2014

Miten ratsastaa ruuhkaisessa maneesissa

Ruuhkainen maneesi, yhdeksän itsenäistä ratsastajaa ja yhdellä hyppytunti. Katja Ståhl kirjoitti aiheesta joku aika sitten blogissaan. Positiivisuus on plussaa, mutta eihän sitä nyt voi aina vaatia. Rankka työ ja kaikkea.

Tärkeä listaus vuodelta 1990 tai 1991: keneltä olen tippunut ja keillä olen hypännyt.
Löysin kaapistani Suomen Ratsastajainliiton julkaiseman Ratsastuksen käsikirjan. Tuo kirja on varmasti löytynyt monen ikäiseni kirjahyllystä 90-luvulla. Alkuperäisteksti on vuodelta 1976. Kirja ei tunne käsitettä ruuhkainen maneesi. Ei, koska hommassa on jotain rotia ja ruuhkan ei anneta syntyä.

Maneesisäännöt ovat kirjassa yksinkertaiset.
  • Voltit tehdään uran sisäpuolelle
  • Ohitus tapahtuu yleensä oikealta
  • Käynti ratsastetaan uran sisäpuolella
  • Pysähdykset tehdään keskelle kenttää
  • Jos ratsastajat ratsastavat molemmissa kierroksissa, kulkevat oikeassa kieroksessa olevat ratsastajat kaksi metriä uran sisäpuolella.
  • Kaksi tai useampia ratsastajia ei saa ratsastaa vierekkäin.
  • Ratsastajat seuraavat ratsastusradan teitä.
Mutta sitten on sääntö, joka toimiessaan ratkaisee kaikki ongelmat
  • Jos kentällä ratsastaa itsenäisesti useampia ratsastajia ilman opettajaa, ratsastetaan samassa kierroksessa kuin vanhin ratsastaja.
Kyllä. Yksi määrää, miten muut itsenäisesti ratsastavat. Kuulostaako mahdottomalta?

Vanhin ei ole välttämättä iältään vanhin vaan hän on ratsastusiältään vanhin. Jos hän on kokenut ja taitava ratsastaja, hänellä on myös eniten taitoa myös ohjaamaan muita omalla ratsastuksellaan, vaikka hän ei sanoisi sanaakaan. Jos tämä saadaan toimimaan, se toimii upeasti ja helpottaa kaikkien ratsastusta: jos siis satut maneesiin samaan aikaan valmentajasi kanssa, yksinkertaisesti  vain seuraat häntä. Voit jopa ajatella, että saat ilmaiseksi tehtävät. Et ohjausta, mutta tehtävät.

Mutta nyt on minun vuoroni herätä ja päästää kissa sisään. Toivotan onnea matkaan sille, joka yrittää käsikirja kädessä selvitä kissatappelusta, kuka nyt taas olikaan se vanhin ratsastaja. Toki jos maneesissa on tallinpitäjä, asia voi muuttua yksinkertaisemmaksi.

Mutta kuka tietää, ehkä joku saa vielä laskun perään siitä, että on matkinut. Tai muuten vain ärsyttänyt. Silloin kannattaa viimeistään kaivaa käsikirja esiin ja perustella, että toimii armeijan ohjeiden mukaan.

Lähdekirjallisuus: Ratsastuksen käsikirja. Suomen Ratsastajainliiton julkaisuja vuodelta 1990. Ensijulkaisu ja kirjan alkusanat vuodelta 1976. Alkuperäisteos "Ridhandboken", joka on Ruotsissa Ridfrämjanetin julkaisuja ja perustuu armeijassa käytettyihin opetusohjeisiin

torstai 30. tammikuuta 2014

Selkokielellä

Lapsille ja miehille pitää puhua päälauseita, sanoi eräs luokanopettaja. Lisään siihen, että myös sille, joka hevosen selässä istuu ja yrittää oppia uutta.

Eläkeiässä oleva matematiikanopettaja pohti, että hänen vahvuutensa opettajana on ollut se, ettei matematiikka ollut hänelle itselleen luvattoman helppoa. Huipputason osaaja ei välttämättä ole paras mahdollinen opettaja, jos hän ei pysty selittämään opittavaa asiaa niin, että oppilaat ymmärtävät sen tai jos hän turhautuu siihen, ettei häntä ymmärretä. Olen vakuuttunut, että opettaminen vaatii samassa määrin kärsivällisyyttä kuin oppiminen.
Kertaus on opintojen äiti, ja vasta tuhat toistoa tekee mestarin. Mutta minkäs teet, jos sata kertaa sanottu asia ei edelleenkään avaudu? Muun muassa Kyra on sanonut, että tekemällä asiat samalla tavoin aina uudelleen ja uudelleen, saa aina saman lopputuloksen. Se pätee niin oppilaisiin kuin opettajiinkin. Opettajan on syytä olla monisanainen vain sillä tavoin, että hän osaa etsiä mahdollisimman monia erilaisia tapoja opettaa samaa asiaa.

Filosofian tunnilla pohditaan usein sitä, kuuluuko puun kaatumisesta metsässä ääni, jos kukaan ei ole sitä kuulemassa. Yliopistoluennoilla tulevat opettajat saattavat joutua pohtimaan, onko asiaa opetettu, jos kukaan ei ole sitä oppinut. Tilanne on kuitenkin vain harvoin sellainen, että oppilasryhmästä kukaan ei olisi ymmärtänyt opetuksesta sanaakaan.

Koulussa opettajan kuuluisi opetuksessa pystyä ottamaan huomioon se, että oppilaat ovat erilaisia. Sitä he ovat ratsastuskoulussakin. Siellä opettamisen tekee kuitenkin erilaiseksi se, että lähes poikkeuksetta kaikilla on motivaatiota oppimiseen eivätkä he istu satulassa kenenkään pakottamana. Joskus yritystä voi kuitenkin olla niin paljon, että tehdään liikaa eikä oppimista tapahdu.

Alavuden ratsastuskoulussa tuntiratsastaja voi hypätä näin.
Toiset väittävät, ettei ratsastuskoulussa voi oppia, sillä ryhmässä ratsastettaessa ei voi saada yksilöllistä opetusta. Olen eri mieltä. Hyvä opettaja osaa antaa kullekin ratsastajalle ne ohjeet, joita nämä tarvitsevat.

Kuten entinen ratsastuksenopettajani sanoi ”vähemmän puhetta, enemmän ratsastusta.”
Sen jälkeen pidetään mielessä lapset, miehet sekä naiset, etenkin jo he ovat hevosen selässä.
Puhutaan päälauseita.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Ui virtaa vastaan

Sain joulun alla Ridmeristä kokeiltavaksi intianpuuvillaisia luonnonmukaisesti tuotettuja lastenvaatteita. Jälkikasvuni on esiintynyt sen jälkeen kuin kahtena marjana, sillä molemmille on löytynyt - yllätys- yllätys - samanlaiset vaatteet.

Kyseessä on uusi FISH AGAINST THE STREAM -tuotemerkki, jolle on tärkeää tuotantoketjun tunteminen. Koko tuotantoketju maanviljelijöistä ompelijoihin toimii reilun kaupan periaattein. Yksi tärkeimpiä periaatteita on lapsityövoiman ehdoton kieltäminen, turvalliset työolosuhteet ja maksimityöaika 48 tuntia viikossa. Työntekijät saavat työstään palkkaa, jolla tulee toimeen ja josta ehkä jopa jää sukanvarteen. Assisi Garmentsin vaatetehdas työllistää yhä monia ihmisiä, joilla on ruumiillisia rajoituksia, kuten esimerkiksi kuuromykkiä naisia.

Äidin muruset!
Puuvillaa voidaan kutsua luonnonmukaisesti tuotetuksi, kun sen viljelyssä ei käytetä luontoa ja hengitysteitä tuhoavia torjunta-aineita ja että sen värjäämisessä käytetään mahdollisimman luonnollisia väriaineita, entsyymejä sekä mietoja ihmiselle ja luonnolle ystävllisempiä kemikaaleja. Erityisesti lapsille pukee tällaisia vaatteita mielellään.

Ridmer on Espoon keskuksessa toimiva ratsatsustarvikeliike, josta saat hevostarvikkeiden ja Martha Ridewear- vaatteiden lisäksi myös näitä vaatteita. Ja myös aikuisille!  Lue lisää http://www.fishagainstthestream.com ja ui virtaa vastaan!

Vaatteiden virallinen lanseeraustilaisuus 22.2.2014 https://www.facebook.com/events/678574938851991/

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tyytyväinen hyppääjä

Viime vuoden isoin tavoite oli saattaa maailmaan terve vauva ja selvitä synnytyksestä. Pari viikkoa synnytyksen jälkeen Tintti muutti takaisin syntymäkotiinsa. Siitä alkoi projekti, jonka tavoite oli päästä irti pahoista tavoista, joita minun ja Tintin takkuinen esteratsastustaival oli saanut aikaiseksi.

Takkuisuutta sai aikaan se, että molemminpuolinen luottamus hyppäämiseen oli kateissa. Tämä virsi on veisattu täällä usein, mutta kerta kiellon päälle: Tintti oli alkanut tehdä stoppeja esteiden eteen. Pysähtymisten pelossa en enää uskaltanut myödätä reilusti, eikä pohkeeni ei myöskään ollut riittävän kiinni antamaan Tintille työntöä hyppyyn. Lisäksi olin jossain vaiheessa alkanut nyhtää Tintin päätä ylös ennen estettä, mikä ei varsinaisesti helpottanut sen hyppäämistä - siis pidätteiden antaminen hyppyä yrittävälle hevoselle!

Jossain vaiheessa ymmärsin liimata pohkeeni kiinni, mutta niiden kiinnilaittaminen sai minussa aikaan vielä vimmaisempaa pään ylös vetämistä. Tintti nimittäin vetää kaulaansa aina ennen estettä hiukan pidemmäksi. Se on sen tapa. Ja kun en antanut sen tehdä työtä itselleen tyypillisesti ja olin alkanut puuttua siihen osuuteen, mikä on hevosen osuutta, olin tehnyt siitä epävarman hyppääjän.

Sitten tuli Cajus, ja käski antaa mennä. Sanoi, että hevoselle pitää jäädä tunne, että hyppääminen kannattaa aina. Että älä laske askeleita, mieti ainoastaan tahtia. Polvilla tukea satulasta ja takapuoli ihan oikeasti ylös. Pohje kiinni, oli ohjien pituus mitä tahansa, ja anna hevosen huolehtia askeleistaan.

Pikku hiljaa itseni uudelleenkouluttaminen on alkanut tuottaa tulosta. Hyppääminen on ihan eri tavalla kivaa. Tämän kaiken ylläolevan tarkoitus on oikeastaan vain hehkuttaa sitä, että hevoseni näytti eilen estetunnilla tältä. Se on tyytyväisen näköinen, eikö olekin?

Verryttelyä
Kolmoissarjan kolmonen


P.S. Kia Heroldin blogin kautta löytyi linkki toiseen blogiin, jota pitää Minna Tallberg. Jälkimmäinen kirjoittaa mielenkiintoisesti hevosen ilmeistä.

Ja jos joskus haluaa nähdä todella iloisia hyppääjiä, kannattaa hakeutua katsomaan, kun konkarihevoset irtohyppäävät. Sellainen po-poing -riemu tekee niin iloiseksi!

perjantai 24. tammikuuta 2014

Kuninkaalliset kuljetukset

Mary King saavutti kenttäratsastuksen MM- joukkuekultaa ollessaan viidennellä kuulla raskaana. Hän ei - muutamien läheisten lisäksi - ollut kertonut raskaudestaan muille kuin Iso-Britannian joukkuelääkärille, joka arveli osallistumisen olevan ihan perusteltua ottaen huomioon Maryn kokemuksen sekä tuolloisen ratsun, King Williamin, joka oli erittäin varma ratsu maasto-osuudella. Muut eivät huomanneet Maryn raskautta. Itse hän kertoo elämäkerrassaan nähneensä vauvan liikkeet vatsan läpi.

Polemiikki oli tietenkin valmis ja Mary joutui kritiikin kohteeksi. Vaikka Mary kirjoittaa, että kritiikki sattui, sillä hän toki rakasti lastaan siinä missä kuka tahansa äiti rakastaa lastaan, hän ei siitäkään huolimatta nähnyt silloin eikä näe vieläkään, että hän olisi ottanut kohtuuttomia riskejä ratsastaessaan. Tytär Emily on nykyisin erittäin lahjakas ja lupaava kenttäratsastaja. Tuskin kuitenkaan sen takia, että keikkui kyydissä läpi raskausajan.
Kuva lainattu The Land Rover Burghley
Horse Trials -nettisivulta

Muutama vuosi myöhemmin Maryn elämässä tapahtuu jotain, mistä hän kirjoittaa seuraavasti: ”Pystyin ajattelemaan ainoastaan, että maailmassa ei varmaan ole lisäkseni montakaan naista, jotka olisivat saman viikonlopun aikana voittaneet pitkän kenttäkisan ja saaneet keskenmenon.”

Kun idoli tekee jotain, hänestä otetaan helposti esimerkkiä. Monet ovat alttiita vaikutteille eivätkä näe, että vuosikymmenten taidoilla ja kokemuksella voidaan tehdä turvallisuuden suhteen toisenlaisia ratkaisuja kuin vähemmällä kokemuksella. Omaa osaamistaan ei kannata yrittää julistaa muille ryhtymällä uhkarohkeaksi. Maailman huiput voivat tehdä monia asioita, joita aluetasolla ei ole mitään mieltä lähteä kopioimaan.

Olen osittain sitä mieltä, että Maryn esimerkki on vaarallinen. Se on yhtä vaarallinen kuin se, että taitavat ratsastajat luopuvat turvavarusteistaan, sillä samalla he antavat rivien välistä ymmärtää, että vain osaamattomat ratsastajat käyttävät turvavarusteita. Kun halu esitellä omaa taitavuuttaan kehittyy suuremmaksi kuin todelliset taidot, ollaan vaarallisessa tilanteessa.

En ole koskaan ratsastanut ilman kypärää. Lasteni syntymän jälkeen se on tullut entistäkin tärkeämmäksi periaatteeksi, sillä ennen kaikkea koen tarpeelliseksi suojella lasteni äitiä kaikilta onnettomuuksilta. Silti tärkeintä on kehittää omaa ratsastustaitoa eikä taidon kehittämisen ja turvallisuudesta huolehtimisen pitäisi sulkea toisiaan pois. Kuten Mary sanoo, lower leg and safety seat – vakaa alapohje ja tasapainoinen turvallinen istunta ovat tärkeitä. Jos ne ja terve järki eivät ole kunnossa, lopulta parhainkaan turvavaruste ei pysty suojelemaan meitä pahimmalta: omalta typeryydeltämme.

************
Mary King: The Autobiography. An Orion Paperback, 2009.
Kotisivut http://www.maryking.co.uk
Mary King wikipediassa
http://en.wikipedia.org/wiki/Mary_King_(equestrian)

torstai 23. tammikuuta 2014

Italianpataa

En ole aikoihin kirjoittanut mitään ruokaan liittyvää. Tässä tulee meidän perheen Italianpataohje. Helppo ja halpa ruoka. Kenellä hevosellisella olisi muka aikaa seistä tuntitolkulla hellan ääressä?

Jos sinulla kuitenkin on periaatteita ja/tai ylimääräistä rahaa ja haluat hifistellä avokadopastatyyliin, laita luomua, tuoretta ja korvaa osa vedestä punaviinillä. Ohjeen mukainen valmistus on silti kukkarolle suopein ja ilman natriumglutamattia tästä jää uupumaan oikea maku.

Ja tätä tulee, kuulkaa, paljon! Annokset on reiluja.



ITALIANPATA (8 annosta)

400g naudan jauhelihaa
1 pussi (350g) keltaista rakettispagettia (á 350g muuta rakettispagettia)
3 tölkkiä tomaattimurskaa (á 500g)
2 tölkkiä vettä (tulee huuhdottua nuo tomaattimurskatölkit samalla)
1 punainen paprika
1 sipuli
2 lihaliemikuutiota
2 pussia herneitä (á 200g)

1rkl paprikajauhetta
2rkl sokeria
1rkl oreganoa
x-tra jauhelihamaustetta (tai jotain muuta natriumglutamaattia sisältävää jauhelihamaustetta, koska sillä saa aikaiseksi aidon lapsuuden maun. Myös Aromat käy)

1. Ota viiden litran teräskattila.
2. Kuullota sipuli, ruskista jauheliha ja mausta jauhelihamausteella. 
3. Lisää kuutioitu paprika
4. Lisää tomaattimurskat, sokeri ja vesi
5. Lisää spagetti, lihaliemikuutiot ja oregano. Anna hautua miedolla lämmöllä. Ajalla ei väliä. Saa olla yl dente. Spagettipussin 6min keittoaika ei riitä.
6. Lisää lopuksi herneet. Ne sulaa sillä aikaa kun katat pöydän.



tiistai 21. tammikuuta 2014

Hevosen vuosi ja muita ihmeitä

Joulun alla ujutin mieheni eteen brittihevoslehteä näyttääkseni sieltä kirja-arvostelua. Että tällä tekisit rouvasi niiin iloiseksi. Mies luki kirja-arvostelun ja kieltäytyi tilaamasta opusta minulle. Vedin kasvoilleni surumielistä ilmettä ja perustelin, että JOSSAIN vaiheessa meillä kuitenkin on edessä uuden hevosen osto.

- Mutta ihan itse saat kyllä tuon kirjan tilata.

Hätä ei ollut sen näköinen. Näppärästi rouva selvitti tiensä Amazoniin ihan itsekin ja pääsi aaton aattona käärimään parinkymmenen punnan arvoista kirjalahjaansa Salama McQueen- lahjapaperiin. Ala-asteen opettaja olisi antanut kiitettävän käsialasta, millä oma nimi koukeroisesti kirjoitettiin korttiin.

Mies se pyöräytti silmänsä, kun avasin pakettiani ja sanoin ääneen, että olipa pukki nyt ollut suopea. Joulupäivän iltana tuli sitten hetki, jolloin vieraat olivat lähteneet, lapset nukkuivat ja lasissani oli punaviiniä. Avasin kirjani.

Puolen tunnin kuluttua mies jo uteli ilkikurisesti olan takana, että miltäs uusi oppaani tuntuu.
Sanoin, että hyppään suoraan hevososuuteen. Olen piirreteoriani lukenut moneen otteeseen. Mies sanoi odottavansa jännityksellä, mitä kirjalla olisi annettavana. Yritin pitää pokerinaamaa, mutta se kävi jo vaikeammaksi.

Testien ja nelikenttien avulla voisin nyt löytää omaan persoonallisuustyyppiini parhaiten soveltuvan ratsun. Kuvittelin itseni hevoskaupoille opus kourassani esittämään kysymyksiä hevoskauppialle hevosen ominaisuuksista. Jossain vaiheessa alkoi huvittaa enemmän, sitten jo nukuttaa. Olimme sammuttamassa valoja, kun meinasin tikahtua lukiessani kirjan kirjoittajien referenssit ääneen miehelleni: Ei sanaakaan siitä, millaisella koulutuspohjalla kirjan kirjoittamiseen oli ryhdytty. Sen sijaan toisen kerrottiin olevan Voimakas (Powerful) ja että hänen hevosensa on kommunikoivaa tyyppiä (Talker). Toinen taas on Pohdiskelija (Analyst) ja hänen hevosensa Mietiskelijä (Thinker).

- Tästä puuttuu enää horoskoopit, toteemieläimet ja muut, hihitin.
- Niinhän minä sanoin alunperinkin, mies sai sanoakseen.
- Niinhän minäkin tiesin.
- Hyvä

P.S. Ruuhkavuosiratsastaja on piirretyypiltään Voimakas (Powerful) ja hänen hevosensa Tintti on Pohdiskelija (Thinker), joka ajattelee ennen kuin reagoi toisin kuin omistajansa, joka saattaa toimia toisin päin, vaikkakin piirre on hänessä iän karttuessa hiukan heikentynyt, kuten myös hevosessa. Horoskoopiltaan Ruuhkavuosiratsastaja on jokseenkin pikkutarkka neitsyt, ja hänen hevosensa Tintti on Kalat. He sopivat myös horoskoopeiltaan hienosti yhteen, sillä täydentävät toistensa ominaisuuksia, vaikkakin unohtuvat usein unelmoimaan yhdessä ihan omiaan, pitävät oman päänsä ja tiuskivat pahalle maailmalle, jossa kukaan ei tajua mitään.

*******
Eunice Rush &Marry Morrow: 
Know You, Know Your Horse. An Intimate Look at Human and Horse Personalities: Identifying "Types" and Matchmaking to Ensure Long- Term Relationship. 
Trafalgar Square Books, 2012

maanantai 20. tammikuuta 2014

Pakkasmaasto kuvina

Kauas pilvet karkaavat... 
Heijastimet tuovat näkyvyyttä myös valoisalla

Pilvet ovat niin matalalla, että niistä voisi haukata hattaraa.


Tämä pitäisi nähdä itse

Selfie. Anni- tanni- talleroinen, pakkaslaukkapunaposkipulleroinen


Tindellä vähän ripsarii.

Kuivattelua fleecen alla

Nämä turpakuurat ne ärsytti laukatessa niin mielettömästi, että oli pakko vispata!

torstai 16. tammikuuta 2014

Entä jos sittenkin ostaisi ponin?

Ellu haastoi minut kysymyksillä koskien hevosenpitoa. Tässä tulee vastauksia. Hämmästyin, miten vahvasti näiden kysymysten myötä mieleeni nousi taas ajatus: ostaisinko seuraavaksi kuitenkin ponin?

Kerro hevosesi taso ja hieman luonnetta
Tintti on nöyrä keski-ikäinen tai paremminkin ikääntyvä rouva, koulutustasoltaan vahva helppo A, hyppyraja kulkee metrissä. Tintti vaatii karsinassa omaa tilaa, mutta on lopulta maailman sympaattisin tyyppi. Se on mukava ratsastettava, mutta iän takia vaatii jo jonkun verran jumppaamista ja verryttelemistä notkeutuakseen. Istunnalle se on herkkä, samoin kädelle. Tintti on opettanut minulle paljon itsestään sekä itsestäni viimeisten yli kuuden vuoden aikana.

Hevoset vai ponit? Miksi?
Haaveilin joskus niin pitkään omasta ponista, että taidan haaveilla vieläkin. Olen edelleen ponityttö, joka yrittää opetella ratsastamaan hevosia. Ponit on lyhytkaulaisia, pienikorvaisia, itsepäisiä, ja niiden ravi tikkaa sisuskalut uuteen uskoon. Ne hyppäävät ja kieltävät nopeasti ja pakottavat joko tippumaan tai parantamaan reaktiokykyä.

Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit enemmän itsenäisesti
Hubertusseuran omistama Frankie- tuntiponi, joka oli minulla vuokralla kesällä 1992. Ratsastuskoulun hevoset vuokrattiin tuolloin kesäisin aina kolmeksi viikoksi niille, jotka pystyivät järjestämään niille kesälaitumen. Hevosilla sai tuona aikana ratsastaa kevyesti. Käytännössä maastoilimme ja uimme. Frankie oli Englannin-tuonti: näppärähyppyinen welsh-cob -ruuna, jolla taisi olla säkäkorkeutta 147cm.





Kumpi parempi, kengällinen vai kengätön? Hevosesi kengän koko, jos se on kengässä.
Minun mielestäni kengitys on osa kavionhoitoa. Jos hevosella ei ole kenkiä, se edellyttää ratsastuspohjilta aika paljon sellaista, mitä voi olla vaikea järjestää.

Tämän päivän kesyhevosten kavioita ei ole mielestäni järkevä verrata villihevosten kavioihin. Joissain tapauksissa kengättömyys on varmasti ihan hyvä juttu. Tärkeä on varmasti myös olla johdonmukainen. En ole kuitenkaan kengityksen asiantuntija, joten luotan näkemyksissäni kengittäjiin. Hyvä teos kengityksestä on esimerkiksi Opetushallituksen julkaisema teos Hevosen kengitys. Lue siitä täältä.

Klippaus, puolesta vai vastaan
Kannatan käytännöllisyyttä. Periaatteessa hevonen saa olla karvoissaan, mutta jos sillä on sellainen hormonikarva kuin mikä omallani on Cushingin taudin/PPID:n takia, niin karva on järkevä poistaa. Kohtuuton hikoilu ja pakkanen eivät ole hyvä yhdistelmä.

Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?
Aina seurassa, jos vain mahdollista. Vaikka en hevosellani kilpailekaan, niin luotan siihen näkemykseen, että mitä stressittömämpää hevosen arki on, sitä paremmin se selviää satunnaisista stressitilanteista, kuten kilpailuista, ilman vakavia terveydellisiä seurauksia.

Ratkaiseeko hevosessa enemmän luonne vai ulkonäkö?
Luonne. Kouluratsastajat kuulemma haluavat mustia hevosia. Minusta hevosen pitää olla sellainen, että sen kanssa pystyy harrastamaan haluamiaan asioita. Ei kannata ostaa kasvunvaraa eikä ihastua pelkkään ulkonäköön.

Millainen on hyvä hevosblogi?
Ytimekäs, värikäs, hauska, infomatiivinen. Täytyy myöntää, etten jaksa lukea kauhean pitkiä tekstejä. Kivat kuvat piristävät. Positiivisuus on aina plussaa, sillä tykkään lukea muiden iloista. Toisaalta tähän lajiin kuuluu takapakit, joten on opettavaista lukea muiden tarinoita myös siitä, kun kaikki ei mennyt ihan putkeen.

Sanna kirjoittaa hauskasti. http://tuoltasaapuucharly.blogspot.fi
Helin blogista on tullut luettua paljon kenttäkisa-asioita http://wannabeeventer.wordpress.com

Pahin tippumisesi?
Olen tippunut usein, lapsena varsinkin. Osa on näyttänyt varmasti rajuilta, mutta jos pahimmalla tarkoitetaan sitä, että siitä on seurannut sairaalakäynti, pahimmaksi on syytä laskea toissakesäinen tippuminen ja siitä seurannut ns. hiihtäjän peukalo. Käteni oli lastassa lähes koko kesän. Siitä enemmän täällä.

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?
Monta, vaikkei käytä kuin yhtä kerrallaan.

Oletko varovainen vai uhkarohkea ratsastaja?
Varmaan varovainen. En ota turhia riskejä, otan vain tarpeellisia. Lapsena olin uhkarohkeampi, tosin en varmaan ihan itsesuojeluvaistoton silloinkaan. Rohkea on parempi sana kuin uhkarohkea. Ja rohkeus riippuu myös hevosesta. Kaikkien hevoten kanssa ei kannata olla yhtä rohkea.

Koska haaste kuului jakaa kolmelle muulle hevosblogille, jaan sen Sannalle ja Helille sekä kolmantena Kialle, joka välittää blogissaan mm. mielekkäitä asioita hevoskirjallisuudesta.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Lämpimästi

Muistan jonkun kilparatsastajan kertoneen, että rankkasade tai hurja helle ovat olleet hänelle kilpailuolosuhteina pelkästään etulyöntiasemia. Tämä siksi, että hän ei itse ole niistä häiriintynyt, toisin kuin kilpakumppanit.

Meillä ei Tintin kanssa ole ollut koskaan ongelmia sääolosuhteiden kanssa. Eilen maneesin mittari näytti -15 astetta, mutta porskutimme koulutunnilla menemään oikein hyvän huurteisen suorituksen. Helteellä ja rankkasateessakin onnistumme suorituksissamme ihan yhtä hyvin. Verryttelyyn on varattava pakasella aikaa toki hiukan enemmän aikaa, mutta pääasia on pysyä liikkeessä ja tehdä se niin, että hevonen myös vertyy, eli ehdoton ei laiskalle löntystelylle, jolloin jalkoja ei jakseta nostaa. Jäähdyttely tapahtuu sitten talutellen viltin alla. Riisun Tintiltä aina satulan loppukävelyiden ajaksi etenkin nyt, kun talvi-/cushingarvaa on paljon.

Minulla ei vieläkään ole lämpimiä ratsastushousuja. Säädettävän kypäräni alle mahtuu hyvin pipo, joten pää pysyy lämpimänä. Jalassa minulla oli tällä kertaa arkikäytön Camelit, joissa on luonnonkumpipohja, ja jotka tästä syystä ovat superlämpimät ratsastuskengät. Urheilusukat, ratsastussukat ja viipurilaiset villasukat pitivät varpaat lämpiminä koko tunnin.

Loistokypärä
Villasukat

Ja entä sormet sitten? Ne perinteiset puuvillahanskat, joiden päälle laitoin uusimpien 3-1 -hanskojeni päälihanskat.


Mitkähän olisivat muuten oikeasti lämpimät talviratsastuskengät? En ole uskaltanut lähteä satsaamaan muihin sen jälkeen kun totesin, että Cameleissa ei varpaat palele. Ja nehän eivät maksa kuin reilun satasen. Ratsastuskengät tuntuvat olevan turkasen kalliita.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Laukanvaihdot

Sekä hevoset että ratsastajat ovat jomman kumman kätisiä. Hevosillakin asiat onnistuvat helpommin toiseen suuntaan. Ratsastajan pitäisi tietenkin pystyä auttamaan hevosta, koska hevonen ei osaa ajatella ratsastajan puolesta.

Ottaa päähän, kun laukanvaihdoissa on aina ongelmia toiseen suuntaan. En saa läheskään niin helposti vaihdettua oikeaa laukkaa vasemmaksi kuin toisin päin. Ja jostain syystä Tintti laskeutuu esteeltä kaikista mieluiten oikeassa laukassa, vaikka este olisi laitettu esimerkiksi maneesin seinälle ja lähestyminen tapahtuisi vasemmassa laukassa.

Lienee selvää, että edesautan Tinttiä tässä istumalla hypyissä jotenkin vinossa. Jostain syystä en kuitenkaan meinaa saada sitä laukkaa vaihtumaan edes esteen jälkeen. Tintti ei haluaisi ottaa minulta vastaan mitään. Täytyy myöntää, että esteradoilla en ole koskaan ottanut asiakseni miettiä vaihtoja. Olen ajatellut, että kunhan rytmi vain säilyisi. Useimmiten laukka sitä paitsi vaihtuu itsekseen, kun oikein antaa mennä.

Vaihdoissa esiintyy samaa ongelmaa myös sileällä, minkä voi nähdä parin viikon takaisesta sileän videosta, joten olen päättänyt ryhtyä täsmällisemmäksi vaihtoasioissa. Koska Tintti on niin nopea ennakoimaan harjoituksia, olen esimerkiksi tehnyt vaihtoja laukkaympyröillä suuntaa vaihtaessani, mutta siten, että esimerkiksi joka toisella kierroksella jäin joksikin aikaa vastalaukkaan. Tintti hoksaa liian nopeasti toistuvan harjoituksen jujun ja alkaa tarjota vaihtoja hyvissä ajoin. Se sitä paitsi jostain syystä tykkää hirveästi vaihtojen tekemisestä.

Silti samat virheet eivät toistu aina. Viime perjantaina vaikeampi vaihto onnistui hienosti, mutta siinä helpommassa kierroksessa jäimme usein ristilaukkaan. Se kertoo siitä, etten ole edes virheissäni johdonmukainen. Lauantaina estetunnilla päätin olla nopeampi reaktioissani ja muutenkin orientoitua vaihtoihini eikä lopputulos ollut silti kummoisempi. Laukanvaihdoissa on vielä töitä. Alla olevassa videossa näkyy, miten sähellän laukanvaihdon kanssa sarjalle tullessani niin, etten edes huomaa Tintin vaihtavan lopulta kaarteessa laukkaa, joten ohjaan ohi. Toisella yrityksellä Tintti sitten vetää ohi, koska edellisellä kerralla huomasi pääsevänsä ohi. Hiukan flengmaattista ratsastusta, täytyy myöntää.

Tintti hyppää silti kivasti ja rennosti. Se ei ehkä välity muille kuin minulle, mutta rentoudessa ja hyppyhalussa on tapahtunut valtavasti kehitystä viimeisen puolen vuoden aikana. Olen hurjan ylpeä siitä, että Tintti lähtee nykyisin aina hyppyyn, vaikka paikka ei olisikaan optimaalinen. 19-vuotiaalle hevoselle se on iso juttu ja tahtikin on parantunut viime kuukausina.



Olen muuten vakuuttunut, että nämä kaikki asiat liittyvät yhteen: kestojumissa oleva oikea pakaralihas (tai joku liitoskohta alaselän ja pakaralihaksen välistä), laukanvaihtovaikeus ja minun luontainen vinouteni yhdistettynä hevoseni toispuoleisuuteen. Mistähän korjaaminen olisi hyvä aloittaa? Ehkä siitä venyttelystä...

perjantai 10. tammikuuta 2014

Hevosen terveydestä ja terveestä järjestä

Eräällä suuresti arvostamallani hevosihmisellä oli harmillinen tapa aloittaa kysymykseen vastaaminen sanoin "Sun täytyy ymmärtää, että…" Joka kerta tuo aloitus sai minut nielaisemaan, ja nieltävänä oli ajatus siitä, että kysyn tyhmiä ja olen siis tyhmä. Ajan myötä nielaisujen tarve väheni, koska tajusin kyseessä olevan vain tapa sanoa asia.

Kukaan ei kuitenkaan halua olla tyhmä tai ymmärtämätön. Jos minun täytyy ymmärtää jotain, sehän tarkoittaa, etten ole ymmärtänyt, kun minulle on asia jo selitetty. Kun usein ei suinkaan ollut kyse tästä, vaan asia oli mielessäni ensimmäistä kertaa, tuntui kurjalta tuntea itsensä idiootiksi. Joskus ajattelin, että jos olisin ollut nuorempi, itsetuntoni ei ehkä olisi riittänyt kaikkien niiden tyhmien kyselemiseen.

Pieni osa ihmisistä osaa sanoa ikäviäkin asioita niin, ettei vastapuoli tunne joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi. Tämä pieni osa ihmisiä on vain harvoin tekemisissä hevosten kanssa. Me hevosihmiset olemme paljon parempia hevosihmisiä kuin ihmisihmisiä, ja siksi me emme tule toimeen keskenämme. Tulee riitaa ja suukopua, koska meiltä kaikilta loppuu tässä harrastuksessa rahat, aika, kärsivällisyys ja niiden myötä pian myös hyvä tahto ja käytöstavat.

Vanhan sanonnan mukaan kyse ei ole siitä, mitä sanotaan vaan siitä, miten se sanotaan. Maneesin hämärissä asioita töksäytetään kiljaisemalla, että "tuohan ontuu" tai "etkö sä ymmärrä antaa sille vapaapäivää". Jostain nurkasta joku tulee yhden tai kahden hevosen omistamisen kokemuksella diagnosoimaan vatsahaavan, ja kolmas tarjoaa siihen lääkkeenkin. Neljäs sanoo, että älä soita eläinlääkärille, ne vain rahastavat. Viides puhuu luontaishoidosta ja kuudes jauhaa sinusta ja hevosestasi  seitsemännen kanssa, joka pui asiaa vielä kahdeksannen kanssa, joka kirjoittaa siitä hevostallinettiin.

Toisen ihmisen hevosen terveydestä on helpompi esittää mielipiteitä kuin oman hevosen terveydestä. Myös leikkipuistoissa tehdään kaikenlaisia erityislapsidiagnooseja muiden kakaroista, vaikka oma heiluisi siellä ne samat kepit ja kivet käsissä. Siinä missä joku rientää esittämään diagnoosin ja saa vanhemman ahdistumaan, toiset kääntävät selkänsä ja katsovat muualle.

Me loukkaamme kanssaihmisiämme turhan helposti töksäyttelemällä (hyväntahtoisiakin) neuvoja ja uskottelemme itsellemme, että välitämme hevosista niin kauhean paljon, ettemme halua niiden kärsivän. Mutta eivät ne usein kärsi läheskään niin paljon kuin niiden omistajat, joiden aika, rahat ja lopulta mielenterveyskin katoavat riittämättömyyden tunteeseen ja pelkoon siitä, että isoista summista vakuutettu eläin kuolee käsiin.

Ei tarkoitus voi pyhittää keinoja. Ei se voi sitä tallilla, ei työpaikalla, ei leikkipuistossa, ei missään, missä ihmisten on tarkoitus olla tekemisissä toisten kanssa.

Suttuisessa kuvassa Tintin lihashaava neljä vuotta sitten. Kun kokeneet osasivat rauhoitella ja paikalle soitettiin eläinlääkäri, ei omistajan tarvinnut panikoida. Hurjasta ulkonäöstä huolimatta hevonen oli muutamassa päivässä kunnossa.

EDIT! 23.52. 8 minuuttia tämän julkaisemisen jälkeen näin Facebookissa tämän videon. Sillä on merkitystä, miten asian sanot. http://www.wimp.com/powerwords/

maanantai 6. tammikuuta 2014

Hevosen omistamisen iloja

Olen omistamani hevosen entinen vuokraaja.

Kun vuokrasin sitä, kävin ratsastamassa kolmesti viikossa ja maksoin harrastuksestani 25 euroa päivässä. Valmennuksista maksoin erikseen. Siinä kaikki kuluni. Se tuntui paljolta ja olikin sitä. Harrastin silloisen maksukykyni ylärajoilla ja ajattelin, ettei minulla olisi koskaan varaa omistaa hevosta ja maksaa kaikkea yksin. 300 euroa kuukaudessa, kamala summa!

Nyt kun omistan saman hevosen, maksan siitä peruskuluja noin 32 euroa päivässä. Osittain kasvanut summa selittyy korkeammalla tallivuokralla sekä vuosi sitten aloitetulla cushing-lääkityksellä, mutta ei kokonaan. Oman lisänsä kuukausikuluihin tuovat kengitykset, rokotukset, lisärehut ja vitamiinit. Omistaminen on aina kallista. Ja edelleen maksan tietenkin valmennuksistani vielä erikseen.

Maksan jokaisesta hevoseni jokaisesta päivästä saman verran, ratsastin tai en. Lisäksi varusteet ja muut hoitotuotteet maksavat myös. Hevosen vuokraajana riitti, että huolehdin omista varusteistani ja siitä, jos halusin osallistua opetukseen. Huvikseni saatoin ostella hevoselle satulahuopia ja loimia. Hevosen vuokraajana näin silti kuluista vain jäävuoren huipun.

Ensimmäisiä hevosenomistajamaastoja, 2009
Jos on joskus vuokrannut hevosta ja päätyy sitten sellaisen itselleen hankkimaan, tuntuu usein ihan luonnolliselta antaa hevosta vuokralle. Aika ja raha kun ovat kaikilla kortilla ja elämällä saattaa olla jotain annettavaa myös tallinpihan ulkopuolella. Tai niin ne ainakin väittävät.

Hevoskuluni kasvoivat samassa suhteessa tulojeni kanssa. Hevosen omistaminen tarkoittaa minulle sitä, että minulla ei oikeastaan ole sen paremmin aikaa kuin rahaakaan tehdä mitään muuta, enkä ole koskaan luopunut opiskeluajoilta tutusta tavastani ostaa kaikkea aina alennusmyynnistä. En silti koe, että jäisin paitsi mistään, vaikka kaiken aikani ja rahani hevoseen käytänkin. Päinvastoin! Olen tässäkin mielessä yksiavioinen ja pidän siitä, että voin luoda pitkäaikaisen siteen ratsuuni. Olen valmis tinkimään paljosta rahoittaakseni oman harrastamiseni, sillä mielestäni tätä lajia harrastavien on hyväksyttävä kustannukset, joita tästä kertyy. Siksi minun on kauhean vaikea hyväksyä sitä, että jonkun mielestä muiden hevosia pitäisi päästä ratsastamaan ilmaiseksi.

Vähän kuin menisi pummilla julkisissa. Toisten mielestä se on ok. Itselleni siitä tulisi huono omatunto, joten maksan aina lippuni enkä todellakaan voisi kuvitella seisovani pysäkillä kyselemässä, josko joku muu voisi maksaa matkani.

There is no such a thing as a free ride.

EDIT 7.1.2014! Lue myös http://www.ruuhkavuosiratsastaja.fi/2011/03/hevosholisti.html

lauantai 4. tammikuuta 2014

Punaisen maneesin uralla juuri äsken

Tapasimme tänään maneesissa Tintin toisen ratsastajan kanssa. Oli ihana vaihtaa kuulumisia sellaisen ihmisen kanssa, joka ratsastaa samaa hevosta, mutta paremmin. Ihanaa, että meillä on Marja.

Tässä hiukan videota. Sattumalta radiosta tuli Eppuja ja kotona huomasin, että pienellä leikkaamisella saatiin lähes koko biisi mukaan. Kuvan laatu jostain syystä jäi harmillisen suttuiseksi.

EDIT 5.1.2014! Videota pakattu hiukan toisella tavalla, joten nyt on vähän parempi kuvanlaatu eikä kuva jää jumittamaan.

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...