Ratsastuksenopetus edellyttää ihmistuntemusta

Joskus kuulee sanottavan, että hevosihmiset ovat tosi hyviä hevosihmisiä, mutta hurjan huonoja ihmisihmisiä. Hevosten kanssa kaikki on suoraviivaista ja helppoa, koska ne joko ovat tai eivät ole. Ihmiset sen sijaan ovat kaikkea siltä väliltä eikä niistä koskaan tiedä, mitä ne ovat ja mitä ne eivät ole. Ne sanovat yhtä ja tekevät toista ja selän takana vielä kolmatta ja neljättä.

Hevosalan koulutuksessa keskitytään paljon hevosiin, mikä on luonnollista. Mutta pitäisikö keskittyä enemmän myös ihmisiin? Todennäköisesti. Nauroihan eräs eläinlääkärikin, että hän halusi opiskella eläinlääkäriksi, koska ei halunnut hoitaa ihmisiä, mutta muuta hän ei eläimiä hoitaessaan teekään!

"Nauroihan eräs eläinlääkärikin, että hän halusi opiskella eläinlääkäriksi, koska ei halunnut hoitaa ihmisiä, mutta muuta hän ei eläimiä hoitaessaan teekään!"

Olen joskus miettinyt taipumustani siihen, etten osaa valehdella. Mitä enemmän työskentelisin vain hevosten kanssa, sitä vähemmän minäkin varmaan jaksaisin ihmisten mielialojen ja ajatusten loputonta lukemista. Niin harvat ihmiset nimittäin laittavat korvansa luimuun, kun heitä ärsyttää. Olisin varmaan kauhean epäreilu ratsastuksenopettaja, koska luulen, etten onnistuisi antamaan positiivista palautetta, jos en ihan tosissaan tarkoittaisi sitä. Onhan tuo jo sinne päin, saattaisin taputtaa olalle. Tallilta lähdettyään oppilaani kääntäisivät takapäänsä, louskuttelisisvat ilmaa ja potkisivat seiniä.

"Nythän se näyttää vähän hevoselta. Mutta miten sinun niskasi on? Suoristaudu!"

Onneksi en ole ratsastuksenopettaja. Vain ihmisten kanssa työskennellessään pysyy herkkänä ihmisille. Ja onneksi kokeneet ratsastuksenopettajat osaavat yleensä keksiä jonkun pienen kauniin sanan ja jättää huomioimatta monet sillä hetkellä toissijaiset asiat, jolloin asiakas lähtee tunnilta tyytyväisenä. Kokemus tuo varmuutta. Yhtä pitää kannustaa oikeasta kevennyksestä, toista onnistuneesta laukanvaihdosta. Ratsastuksenopetus jos mikä edellyttää hevostuntemuksen lisäksi myös ihmistuntemusta. Täytyy tietää, mitä kenellekin voi sanoa.

"Ratsastuksenopetus jos mikä edellyttää hevostuntemuksen lisäksi myös ihmistuntemusta."

Vaikka kehut ovat kivoja, ne eivät saa koskaan olla itseisarvo. Pelkillä moitteillakaan ei kukaan jaksa paahtaa. Kun moite ja kehu tulevat oikeaan aikaan, ne vievät ratsastuksessa eteenpäin. Ansioton kehu tuntuu samalta kuin lapsuusmuisto siitä, miten viimein tajusi, ettei isä pelaa biljardia kanssasi tosissaan, vaan antaa voittaa.

"Ansioton kehu tuntuu samalta kuin lapsuusmuisto siitä, miten viimein tajusi, ettei isä pelaa biljardia kanssasi tosissaan, vaan antaa voittaa."

Joskus kuitenkin mietin, miksi ihmiset haluavat maksaa siitä, että heitä taputellaan selkään silloin, kun he tekevät asiat väärin? Mitä iloa ratsastuskoulun oppilaalle on siitä, että opettaja ei näe hänen tekevän jotain väärin vaan antaa homman jatkua entisellään?

Sitten havahdun ajattelemaan, että minunkin kohdallani saattaa käydä näin. Taitava ratsastuksenopettaja kun hallitsee opetustilanteeni minua paremmin ja ohjaa minua eteenpäin oikeissa asioissa oikeilla hetkillä. Silloin en edes huomaa, että hän ei huomauta joistain tietyistä virheistäni, joita en ehkä edes tiedä olevan olemassakaan. Vielä.

"Se opettaa sinua ratsastamaan, koska se ei mene ohjan  ja pohkeen väliin automaattisesti."