Ratsastuksenopetus edellyttää ihmistuntemusta

Joskus kuulee sanottavan, että hevosihmiset ovat tosi hyviä hevosihmisiä, mutta hurjan huonoja ihmisihmisiä. Hevosten kanssa kaikki on suoraviivaista ja helppoa, koska ne joko ovat tai eivät ole. Ihmiset sen sijaan ovat kaikkea siltä väliltä eikä niistä koskaan tiedä, mitä ne ovat ja mitä ne eivät ole. Ne sanovat yhtä ja tekevät toista ja selän takana vielä kolmatta ja neljättä.

Hevosalan koulutuksessa keskitytään paljon hevosiin, mikä on luonnollista. Mutta pitäisikö keskittyä enemmän myös ihmisiin? Todennäköisesti. Nauroihan eräs eläinlääkärikin, että hän halusi opiskella eläinlääkäriksi, koska ei halunnut hoitaa ihmisiä, mutta muuta hän ei eläimiä hoitaessaan teekään!

"Nauroihan eräs eläinlääkärikin, että hän halusi opiskella eläinlääkäriksi, koska ei halunnut hoitaa ihmisiä, mutta muuta hän ei eläimiä hoitaessaan teekään!"


Olen joskus miettinyt taipumustani siihen, etten osaa valehdella. Mitä enemmän työskentelisin vain hevosten kanssa, sitä vähemmän minäkin varmaan jaksaisin ihmisten mielialojen ja ajatusten loputonta lukemista. Niin harvat ihmiset nimittäin laittavat korvansa luimuun, kun heitä ärsyttää. Olisin varmaan kauhean epäreilu ratsastuksenopettaja, koska luulen, etten onnistuisi antamaan positiivista palautetta, jos en ihan tosissaan tarkoittaisi sitä. Onhan tuo jo sinne päin, saattaisin taputtaa olalle. Tallilta lähdettyään oppilaani kääntäisivät takapäänsä, louskuttelisisvat ilmaa ja potkisivat seiniä.

"Nythän se näyttää vähän hevoselta. Mutta miten sinun niskasi on? Suoristaudu!"

Onneksi en ole ratsastuksenopettaja. Vain ihmisten kanssa työskennellessään pysyy herkkänä ihmisille. Ja onneksi kokeneet ratsastuksenopettajat osaavat yleensä keksiä jonkun pienen kauniin sanan ja jättää huomioimatta monet sillä hetkellä toissijaiset asiat, jolloin asiakas lähtee tunnilta tyytyväisenä. Kokemus tuo varmuutta. Yhtä pitää kannustaa oikeasta kevennyksestä, toista onnistuneesta laukanvaihdosta. Ratsastuksenopetus jos mikä edellyttää hevostuntemuksen lisäksi myös ihmistuntemusta. Täytyy tietää, mitä kenellekin voi sanoa.

"Ratsastuksenopetus jos mikä edellyttää hevostuntemuksen lisäksi myös ihmistuntemusta."


Vaikka kehut ovat kivoja, ne eivät saa koskaan olla itseisarvo. Pelkillä moitteillakaan ei kukaan jaksa paahtaa. Kun moite ja kehu tulevat oikeaan aikaan, ne vievät ratsastuksessa eteenpäin. Ansioton kehu tuntuu samalta kuin lapsuusmuisto siitä, miten viimein tajusi, ettei isä pelaa biljardia kanssasi tosissaan, vaan antaa voittaa.

"Ansioton kehu tuntuu samalta kuin lapsuusmuisto siitä, miten viimein tajusi, ettei isä pelaa biljardia kanssasi tosissaan, vaan antaa voittaa."


Joskus kuitenkin mietin, miksi ihmiset haluavat maksaa siitä, että heitä taputellaan selkään silloin, kun he tekevät asiat väärin? Mitä iloa ratsastuskoulun oppilaalle on siitä, että opettaja ei näe hänen tekevän jotain väärin vaan antaa homman jatkua entisellään?

Sitten havahdun ajattelemaan, että minunkin kohdallani saattaa käydä näin. Taitava ratsastuksenopettaja kun hallitsee opetustilanteeni minua paremmin ja ohjaa minua eteenpäin oikeissa asioissa oikeilla hetkillä. Silloin en edes huomaa, että hän ei huomauta joistain tietyistä virheistäni, joita en ehkä edes tiedä olevan olemassakaan. Vielä.

"Se opettaa sinua ratsastamaan, koska se ei mene ohjan  ja pohkeen väliin automaattisesti."









Kommentit

  1. Sitten on vielä se pedagoginen puoli, joka valitettavan monelta ratsastusta opettavalta puuttuu. Lähin esimieheni on aiemmalta ammatiltaan ratsastuksenopettaja ja hän juuri kertoi, millaisia ohjeita sai Ypäjä-aikanaan opettajilta. Paras oli "teet väärin, tee paremmin". Päämäärän kertominen ei minusta ihan riitä, opettajan pitäisi osata kertoa, miten siihen päästään. Hyvät mielikuvat ovat kullanarvoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun aloitin 15 vuoden tauon jälkeen ratastuksen eräällä kirkkonummelaisella ratastuskoululla ja kysyin spesifejä ohjeita laukannostoon, sain vastauksen: no ihan normaalisti. Kun pyysin tarkennusta, sain vastakysymyksen: no mitenkäs sinä sen laukan nostaisit? Sitten sain ohjeet, kun piti vielä kertaalleen sanoa, että en kuule muista, vaikka kyllähän minä nyt jotain muistin... Lypsettyjen ohjeiden jälkeen selvisi, että tuo laukannostotapakin oli vuosien aikana muuttunut.

      Poista
  2. Tuo on niin totta mita kirjoitat. Itse olen loytanyt joitakin hyvia opettajia mutta he ovat kiven alla. Ja jos aina vaan junnaat samoja tehtavia innostus lopahtaa hyvin akkia, vaihtelua pitaa keksia tunteihin. Itsellani on myos hevonen joka toimii paremmin kun sita ei yrita hulluna laittaa sinne ohjan ja pohkeen valiin mutta hyvaksyy etta se sinne menee kun 10-15 minuuttia on kulunut. Jotkut opettajat vaativat etta hevonen on heti peraanannossa mista itselleni tuli kauhea psykologinen paniikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli vanha hevonen, joka vaati vertymistä. Asiat alkoivat tapahtua yleensä vasta 30 minuutin jälkeen. Monen nuoren treeni taas olisi siinä vaiheessa jo tehty.olisinpa osannut ratsastaa sitä koko yhteiselomme akan vähänkään kuten tein viimeiset 1,5 vuotta.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit