keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Harjoitusravin kautta työskentelyraviin

- Ja siirrrrrttääääään harrrrrjoitussssrrrraviiiin!

Vuoteen 2013 saakka minä ymmärsin tämän ratsastuskouluopettajan perinteisen huudon kehotuksena istua alas ja alkaa harjoitella ravissa istumista. Joillain hevosilla se oli helppoa, toisilla vaikeaa. Lapsuuden ratsastuskoulun hevosista yksi kulki aina kauniissa muodossa. Tai niin me ainakin luulimme, koska katsoimme vain sen pyöreää kaulaa, emme sen jalkojen poljentaa.

Meiltä vaadittiin kahdenlaista ravia: tunti aloitettiin kevyellä ravilla ja jossain vaiheessa siirryttiin harjoitusraviin. Jos piti lisätä ravia, piti ratsastaa vimmatusti eteenpäin ja sitten mentiin kamalaa haipakkaa. Tämä jatkui pitkään vielä aikuisenakin, tosin jossain vaiheessa mukaan tuli istuntakeskeisyys. Ravi tuntui kaikesta huolimatta pyörivän sen ympärillä, miten siellä istuttiin.

Vuonna 2013 minua kirjaimellisesti ravisteltiin.

- Tuo hevonen ei ole vielä valmis sille, että sinä istut alas. Se vaatii, että ratsastat sen sille valmiiksi, muuten sinulla on aina huonoa ravia.

Ensin en ymmärtänyt alkaa toimia mitenkään. Tintillä oli aina ollut aika pehmeä ravi istua. Jatkoin ratsastamista, eli tässä tapauksessa keventämistä tajuamatta muuta kuin sen, että en saa istua alas eli harjoitusraviin. Kun mikään ei luonnollisesti muuttunut, avasin suuni ja totesin, että en selvästi osaa tätä asiaa, mitä minun tulee tehdä? Hävetti.

"Kun mikään ei luonnollisesti muuttunut, avasin suuni ja totesin, että en selvästi osaa tätä asiaa, mitä minun tulee tehdä? Hävetti."


- Hevosen pitää myödätä ensin niskastaan ja liikkua selästänään pyöreänä. Ratsastajalta on täysin väärää kunnianhimoa istua alas ennen kuin hevosessa on muoto. Hän vain vähentää hevosen liikkeen.

Aloin hitaasti jäsentää oppimiani asioita uudelleen ja ennen kaikkea oppia uutta. Olin ratsastanut pitkään omaa istuntaani hioen. Nyt ymmärsin alkaa tehdä muutakin kuin istua keskellä hevosta. Yhtäkkiä hevoseni alkoi toimia. Jossain vaiheessa tajusin, että ratsastan kevyttä ravia enemmän kuin mitä ratsastan keventämättä. En silti missään nimessä ajatellut, että meno oli "pelkkää keventelyä". Päinvastoin. Tintillä oli kyllä edelleen mukava ravi, mutta mitä enemmän huolehdin muodosta ennen alas istumista, ravi myös muuttui vähemmän mukavaksi istua. Miksikö? Koska Tintti alkoi käyttää selkäänsä enemmän.

Harjoitusravi on enemmän kuin se, että ratsastaja istuu alas hevosen raviin. Harjoitusravi on hyvää ravia, jossa on riittävä poljento lähteä suorittamaan tehtäviä. Se on tahdikasta eikä se pysyy tahdikkaana. Ja sitä voi ratsastaa myös keventäen.

Muotoa on mahdoton säilyttää, mikäli hevonen ei liiku muodossa eikä ratsastaja mukaudu raviin kunnolla. Silloin on hevosen kannalta paras keventää.

Luin jostain, että ammattiratsastajat pyrkivät nimenomaan pitämään hevosen luonnolliset askellajit hyvinä ja irtonaisina, ainoastaan niitä parantaen eivätkä siksi ratsasta harjoitusravia kovinkaan paljoa. Ravia ei pitäisi pyrkiä ratsastamaan ensisijaisesti ratsastajan istuntaa harjoitellen hevosen liikkeen ja siihen mukautumisen kautta. Ammattiratsastaja on tietysti eri asia kuin harrastaja, mutta on asiassa jotain perää tavalliselle tallaajallekin. Mutta missä vaiheessa ratsastuksessa voidaan siirtyä dialogiin hevosen ja ratsastajan välillä sen sijaan, että meillä on aika usein dialogi ratsastuksenopettajan ja ratsastajan välillä näytelmässä, jossa hevoselle on varattu statistin rooli?

"Aika usein meillä on dialogi ratsastuksenopettajan ja ratsastajan välillä näytelmässä, jossa hevoselle on varattu statistin rooli."


En ole enkä halua kuulostaa kukkahattuiselta puritaanilta, joka saarnaa harhaisesti uskoontulleena ja silmänsä avanneena ja heti perään sulkeneena jostain, mitä muut eivät pidä yhtä tärkeänä. En ole ammattilainen vaan amatööri. Englanniksi meidän käsitteemme harjoitusravi on kuitenkin working trot, työskentelyravi. Se ei kuulosta ravin harjoittelemiselta vaan askellajilta. Ja sillä tavoin sen itse asiassa määrittelevät myös kouluratsastussäännöt (Kouluratsastussäännöt 2015, 5-6)


4. Ravin tempot

4.1. Harjoitusravissa, joka on kootun ravin ja keskiravin väliin sijoittuva askellaji, hevosen tulee liikkua luonnollisessa tasapainossa ja tahdissa irtonaisena ja jäntevästi. Takaosan liikkeen on oltava tarmokasta ja kuolaintuntuman on oltava pehmeä ja tasainen. Harjoitusravissa ei vaadita kokoamista, mutta takaosan on työskenneltävä tarmokkaasti ja voimakkaasti.

4.2. Askelten pidentäminen on harjoitusravin ja keskiravin välimuoto, kun hevonen ei koulutustasoltaan ole vielä riittävän kehittynyt keskiraviin.

4.3. Kootussa ravissa askel lyhenee, mutta saa samalla enemmän korkeutta, takaosa pyrkii syvemmälle alle antaen etuosalle keveyttä ja lavoille lisääntyvää irtonaisuutta. Etuosa kohoaa, kaula kaartuu voimakkaammin niskan pysyessä kuitenkin korkeimpana kohtana. Turpa lähestyy luotiviivaa menemättä kuitenkaan sen taakse kuolaintuen säilyessä kevyenä.

4.4. Keskiravi on harjoitusravin ja lisätyn ravin väliin sijoittuva askellaji, joka on kuitenkin "pyöreämpi"kuin lisätty ravi. Hevonen liikkuu tahdikkaasti eteenpäin pidentäen hieman askelta ja työntäen hyvin takaa. Ratsastaja antaa hevosen liikkua turpa hieman selvemmin luotiviivan edessä verrattuna koottuun tai harjoitusraviin ja hevonen voi laskea hieman päätä ja kaulaa. Askelten tulee olla tasaiset ja koko liikkeen tasapainoinen ja luonteva.

4.5. Lisätyssä ravissa hevosen askel on mahdollisimman matkaavoittava. Hevonen säilyttää saman tahdin ja venyttää askeleensa mahdollisimman pitkiksi takaosan voimakkaan työnnön avulla. Ratsastaja antaa hevosen jonkin verran venyttää ja laskea kaulaansa säilyttäen kuolaintuntuman ja peräänannon sekä antaa hevosen venyä koko rungostaan. Etujalat tulevat maahan siinä pisteessä, mihin ne eteenpäin ojentuneina osoittavat. Vastakkaisten etu- ja takajalkojen liike on kullakin askeleella yhdensuuntainen. Liike on tasapainoinen ja siirtyminen lisätystä ravista on pehmeä hevosen siirtäessä enemmän painoa takaosalle.

5. Ravi esitetään keventäen vain, jos sitä ratsastettavassa ohjelmassa erikseen edellytetään.

Talvella 2011. Istun ravissa, mutta Tintti ei kulje pyöreänä. Etu- ja takakavion välissä on reilusti tilaa.

2014. Tässä istun raviin, vaikka ei ehkä vielä pitäisi. Muoto on pyöreämpi ja ohja on pitkä, mutta hevonen etupainoinen.

Tässä kevennän. Tintti polkee paljon paremmin alle (etu- ja takakavion väli), vaikka ohja on pitkä. Niska on korkeammalla, hevonen hiukan enemmän "ylämäessä".

Vaan missä ja miten sitä sitten harjoitellaan raviin mukautumista, jos ei silloin, kun ratsastuksenopettaja käskee istua alas? Oppiiko hevosen selässä koskaan istumaan, jos vain keventää?

11 kommenttia:

  1. olen miettinyt ihan samaa....pitaisko ottaa vuoden 2015 tavoitteeksi opppia ratsastamaan sita harjoitusravia, edes joskus ? hyvaa uutta vuotta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin. 😊 Minulla on tällä hetkellä projektina - hevosesta riippuen, luonnollisesti - ratsastaa yhä pitempiä pätkiä alas istuen niin, että muoto säilyy. Meillä on esimerkiksi yksi suokki, jonka kanssa se on ehkä maksimissaan neljänneskierros kerrallaan... Mutta onneksi vähän enemmän kerta kerralta. Tosin koen sen kanssa ihan muodon säilyttämisenkin riittäväksi haasteeksi.

      Poista
  2. Hyvin kirjotettu, kiitos tästä! Mulle tuli heti mieleen yksi linkki missä on aika kivasti kuvilla havainnollistettu samaa asiaa vielä vähän tarkemmin. DressageArt

    VastaaPoista
  3. Oli kyllä tosiaan hyvä kirjoitus! Itse olen todennut, että jos ravissa ei ole minkäännäköistä tahtia, on turha edes miettiä istumista. Ja tietämättä tästä varsinaisesta mekaniikasta mitään, olen itse todennut että ennenkuin hevonen on edes etäisesti avuilla, on ihan turha lähteä itse istumaan, sillä jännittyneen hevosen kyydissä on aika hankala itsekään olla rento. Olen itse harjoitellut istumista varsinkin niillä hankalampiravisilla ihan sillä, että istun alas alkuun ihan vaan muutaman askeleen kerrallaan, ja jatkan keventämistä ennenkuin ITSE jännityn ja sitäkautta saan hevosen huonoksi. Vähän samalla tapaa, kun hevosellakaan ei tehdä asiaa enempää kerrallaan kuin se jaksaa. Siitä sitten pikkuhiljaa istuin alas ensin viisi askelta, sitten kymmenen, sitten neljäsosaympyrän, välissä toki ratsastin riittävän kauan kevyessä ravissa että sain itseni ja hevosen kasaan. Pikkuhiljaa pääsin ratsastamaan paremmin myös alas istuen :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä kirjoitus! Suomi on jotenkin erityisen harjoitusravikeskeinen maa. Allekirjoitan valmentajasi kommentit täysin (toki itsekin saman herran opissa pitkään olleena :-) ). Suomessa on hassun harjoitusravikeskeinen meininki. Ratsastuskouluissa opetellaan paljon enemmän harjoitusravia kuin esim. kevyttä istuntaa. Ja kouluradoilla on jo He C tasolla harjoitusravia ja jopa askeleen pidennyksiä/keskiravia alas istuen. Muualla maailmalla saatetaan jopa He A tasolla esitää keskiravit kevyessä ravissa ja sehän ei välttämättä olisi ollenkaan huono juttu... Mutta totta tosiaan, jos ratsastan vierasta hevosta ja saan se rentoutumaan kevyessä ravissa ja istahdan penkkiin ja huomaan hevosen jännittyvän, nousee ahteri välittömästi ylös. Semmoiset on opit sieltä sinun valmentajaltasi :-) ja ne on omakohtaisesti hyviksi havaittuja oppeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!

      Cajus aina sanoo, että kun kotioloissa antaa hevosen tehdä askeleenpidennykset niin, että keventää, hevonen antaa kilpailutilanteessa todennäköisemmin paremmat pidennykset, vaikka juuri silloin sen raviin istuukin alas. Tämä siksi, että se ei ole tottunut himmaamaan ratsastajan mukaan.

      Mutta tämä siis tietysti toimii parhaiten sellaisen ratsastajan kohdalla, joka on itse osaava ja jolla on paljon hevosia, joista osalla on se ns. vaativampi ravi. Hän pystyy toimimaan näin häiritsemättä hevosta, koska hän osaa istua siihen hankalampaankin raviin.

      Siinä on oikeastaan juuri se juttu: että miksi meidän pitäisi ehdoin tahdoin jumputtaa siellä ravissa vain, koska voimme? Istutaan raviin silloin, kun se on tarkoituksenmukaista.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...