tiistai 16. joulukuuta 2014

Enemmän kuin nimi papereissa

Olen turruttanut jälkikasvuni ääniavuille. Sanon hänen nimensä arviolta kymmenen kertaa tunnissa, kun huomaan hänen tekevän jotain kiellettyä, eikä sanoillani ole enää mitään tehoa. Kaveri kiipeää, viskoo ja koheltaa aivan mielin määrin. Vessareissun aikana hän on riisunut vaipat, heittänyt jauhot lattialle, kiivennyt pöydälle ja jäänyt roikkumaan pöydän laidalle, kun tuoli on luistanut alta pois.

Ja tiedättekö, minä en kehuskele, etten muka pääse edes vessaan ilman lapsiani. Totta kai pääsen: laitan oven kiinni ja oven lukkoon. Ei se lapsi sitä ulkopuolelta saa auki!

Sanotaan, että hevoset jäävät ikuisesti kaksivuotiaan ihmisen tasolle. Siksipä olen yrittänyt opetella olemaan jälkikasvuni kanssa yhtä kärsivällinen kuin hevoseni kanssa.

Kun hevonen säikähtää, sille pitää antaa muuta ajateltavaa, kuten teettää pohkeenväistöä.
Kun lapsi purskahtaa itkuun, aletaan etsiä ikkunasta oravia tai jotain muuta, mistä tulee hyvä mieli.

Hevosta ei saa rangaista väärästä käytöksestä vaan pitää palkita oikeasta käytöksestä.
Lapsi haetaan pois pahanteosta ja kannetaan luvallisen tekemisen pariin. Vaikka lasten- ja eläinsuojeluviranomaiset sanoisivat mitä, joskus pitää kuiskaamisen sijaan sanoa kova sana ja näpäyttää. Väkivalta ei ole sallittua, mutta joskus rajojen laittaminen ei onnistu pehmeästi.

Jos ne purevat, niitä ei kannata silitellä kiitokseksi.

Hevosten ja lasten kanssa pitää olla korostetun rauhallinen. Paitsi että se on hurjan paljon helpompaa hevosten kanssa, ellei ala pelottaa. Lasten kanssa ei pelota. Lopulta vain turtuu omalle nalkutukselleen ja unohtaa, että jatkuvan selänkääntämisen ja pahanteonvahtaamisen sijaan voisi ottaa lapsen syliin, istua yhdessä sohvalle ja tehdä ja ajatella mukavia asioita ennen kuin on aivan liian myöhäistä. Ennen kuin se lapsi paiskaa oven kiinni ja sanoo, että ole kuule keskenäsi.

Kasvatustyötä pitäisi muistaa tehdä kasvuvaiheessa, niin ihmisten kuin hevostenkin kohdalla. Ei ole kummassakaan tapauksessa kiva sellainen täyskasvuinen yksilö, joka on kasvanut pellossa tai pelossa. Kummastakaan ei hyvää seuraa.

Kasvattaminen ei nimittäin ole helppoa. Se on paljon enemmän kuin nimi papereissa kasvattajan kohdalla.

Pieni mies pysähtyi useaksi minuutiksi katsomaan Badminton-koostetta. Lienee ennätys!

Edit klo 8:38. Korjattu kirjoitusvirhe lauseesta "Siksipä olen yrittänyt opetella olemaan jälkikasvuni kanssa yhtä kärsivällinen kuin hevoseni kanssa."

2 kommenttia:

  1. Viisaita sanoja. Tätä samaa olen pohtinut monesti itsekin. Niin kotona kuin työssä lasten parissa. Niin helppoa on sortua siihen jatkuvaan jankuttamiseen, mikä ei tee muuta kuin hermostuttaa kaikkia. Mutta ongelman tiedostaminen on jo vähintään puoli voittoa. :) Silloin voi ainakin yrittää tietoisesti parantaa tapojaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läsnäolo on yksi maailman vaikeimpia asioita. Sekä lapset ja hevoset huomauttavat aika nopeasti, jos et ole läsnä. Ja joskus se vain on ihan älyttömän vaikea ymmärtää.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...