Kahvia ja pullaa
Tallikaverini on kanssani samanikäinen, mutta elämäntilanteemme ovat erilaiset. Tallikaverilla ei ole lapsia, mistä syystä hänellä on ainakin minua enemmän aikaa harrastaa. Tekeekö se hänestä kuitenkaan virkeämpää kuin minusta? Todennäköisesti ei.
Perkasimme Tintin tavaroita ja juttelimme niitä näitä, vaikka lapset tuntuivat keskeyttävän koko ajan. Kaikesta kasvatustyöstäni huolimatta en ole onnistunut kasvattamaan lapsiani hiljaisiksi kullannupuiksi, jotka istuisivat nurkassa hiljaa ILMAN tablettitietokonetta sillä välin kun aikuiset juovat sivistyneesti kahvia. Minun lapseni osallistuvat keskusteluihin ja varsinkin esikoisella on vieraille joskus montakin juttua kerrottavana.
Koska meidän perheessä annetiin pirulle pikkusormi ja ostettiin noin kuukausi sitten tablettitietokone, saimme puhuttua kaverin kanssa asiaakin. Keskustelu pysyi silti aika lailla sen ympärillä, kuinka paljon hevosenpito vie aikaa, rahaa ja energiaa. Kaikilla meillä on vuorokaudessa 24 tuntia. Sen täytyy riittää työssäkäymiseen, nukkumiseen, perheeseen, harrastamiseen ja sosiaaliseen elämään.
Kehotin kaveriani ottamaan aina välillä lomaa hevosista, vaikka siihen ei olisi mitään kummempaa saati pakottavaa syytä. Perustelin asiaa sillä, että lapsettomien on ruokottoman helppoa polttaa itsensä loppuun, koska heillä ei ole käytettävissään vanhemmuuskorttia, jonka turvin voi luistaa asiasta kuin asiasta.
Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Miksi jäädä kotiin makaamaan, jos voi mennä ratsastamaan? Hevonen joka tapauksessa maksaa ihan saman verran, ratsastaa sitä itse tai ei. Lisäksi hevonen on hankittu harrastamista varten ja koska ratsastaminen on lähtökohtaisesti aina kivaa, sitä tekee mieli tehdä koko ajan. Miksi sitä ei sitten tekisi koko ajan?
Kysymyksenasettelu on samaan aikaan sekä järjetön että järkevä. Mitä muuta ihmisen sitten pitää tehdä kuin ratsastaa ja käydä töissä? Eipä paljon muuta, mutta kun meistä harva jaksaa paahtaa ikuisesti. Aikuisen hevosenomistajan mielessä on monta sellaista huolta, joita ei parikymppisenä osannut pitää huolina laisinkaan. Oikeastaan osaa niitä ei pitäisi vieläkään pitää huolina, mutta kun murheet kasvavat ikävuosien myötä. Velkataakka painaa harteilla ja työuran repaleisuus ahdistaa. Huolet väsyttävät ja uuvuttavat.
Olen asunut omillani 17-vuotiaasta asti, joten en ole ehtinut olla kovin huoleton parikymppinen. En uskaltanut lähteä opiskeluaikana vaihtoon ulkomaille, koska halusin säilyttää työpaikkani ja asuntoni. Sen lisäksi monet muut syyt pitivät minua kiinni kotimaassa ja opinnoissa. Minulla ei ollut onneksi hevosta, joka olisi tehnyt elämästä vielä sidotumpaa. Eräs tuttava totesikin, että oli hänellä opiskeluaikana varaa pitää hevosta, mutta lopulta hän tajusi, ettei hänellä ole töiden takia aikaa ratsastaa. Ja niin hän myi hevosensa pois.
Hevosenomistajat ovat pääsääntöisesti vastuuntuntoisia. JOpa niin vastuuntuntoisia, että he välillä unohtavat iloita hevosistaan. Kun tyttäreni kahvipöytäkeskustelun lomassa kertoi, mistä kaikeasta ratsastamisesta hän pitää ja sai lopulta kuulla, että pääsisi jossain vaiheessa ratsastamaan omakokoisellaan ponilla, hän nosti spontaanisti käedt ylös ja huusi "JIPPII!"
Sillä sekunnilla päätimme kaverin kanssa, että vastedes aloitamme treenit samalla innolla. Tuota lapsenintoahan me kaikki tavoittelemme, kun kiipeämme satulaan. Uskotteko, että näin tuntiratsastajan näkökulmasta se on paljon helpompi muistaa?
Perkasimme Tintin tavaroita ja juttelimme niitä näitä, vaikka lapset tuntuivat keskeyttävän koko ajan. Kaikesta kasvatustyöstäni huolimatta en ole onnistunut kasvattamaan lapsiani hiljaisiksi kullannupuiksi, jotka istuisivat nurkassa hiljaa ILMAN tablettitietokonetta sillä välin kun aikuiset juovat sivistyneesti kahvia. Minun lapseni osallistuvat keskusteluihin ja varsinkin esikoisella on vieraille joskus montakin juttua kerrottavana.
Koska meidän perheessä annetiin pirulle pikkusormi ja ostettiin noin kuukausi sitten tablettitietokone, saimme puhuttua kaverin kanssa asiaakin. Keskustelu pysyi silti aika lailla sen ympärillä, kuinka paljon hevosenpito vie aikaa, rahaa ja energiaa. Kaikilla meillä on vuorokaudessa 24 tuntia. Sen täytyy riittää työssäkäymiseen, nukkumiseen, perheeseen, harrastamiseen ja sosiaaliseen elämään.
Kehotin kaveriani ottamaan aina välillä lomaa hevosista, vaikka siihen ei olisi mitään kummempaa saati pakottavaa syytä. Perustelin asiaa sillä, että lapsettomien on ruokottoman helppoa polttaa itsensä loppuun, koska heillä ei ole käytettävissään vanhemmuuskorttia, jonka turvin voi luistaa asiasta kuin asiasta.
"Lapsettomien on ruokottoman helppoa polttaa itsensä loppuun, koska heillä ei ole käytettävissään vanhemmuuskorttia. "
Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Miksi jäädä kotiin makaamaan, jos voi mennä ratsastamaan? Hevonen joka tapauksessa maksaa ihan saman verran, ratsastaa sitä itse tai ei. Lisäksi hevonen on hankittu harrastamista varten ja koska ratsastaminen on lähtökohtaisesti aina kivaa, sitä tekee mieli tehdä koko ajan. Miksi sitä ei sitten tekisi koko ajan?
Kysymyksenasettelu on samaan aikaan sekä järjetön että järkevä. Mitä muuta ihmisen sitten pitää tehdä kuin ratsastaa ja käydä töissä? Eipä paljon muuta, mutta kun meistä harva jaksaa paahtaa ikuisesti. Aikuisen hevosenomistajan mielessä on monta sellaista huolta, joita ei parikymppisenä osannut pitää huolina laisinkaan. Oikeastaan osaa niitä ei pitäisi vieläkään pitää huolina, mutta kun murheet kasvavat ikävuosien myötä. Velkataakka painaa harteilla ja työuran repaleisuus ahdistaa. Huolet väsyttävät ja uuvuttavat.
Olen asunut omillani 17-vuotiaasta asti, joten en ole ehtinut olla kovin huoleton parikymppinen. En uskaltanut lähteä opiskeluaikana vaihtoon ulkomaille, koska halusin säilyttää työpaikkani ja asuntoni. Sen lisäksi monet muut syyt pitivät minua kiinni kotimaassa ja opinnoissa. Minulla ei ollut onneksi hevosta, joka olisi tehnyt elämästä vielä sidotumpaa. Eräs tuttava totesikin, että oli hänellä opiskeluaikana varaa pitää hevosta, mutta lopulta hän tajusi, ettei hänellä ole töiden takia aikaa ratsastaa. Ja niin hän myi hevosensa pois.
"Eräs tuttava totesikin, että oli hänellä opiskeluaikana varaa ratsastaa ja pitää hevosta, mutta lopulta hän tajusi, ettei hänellä ole töiden takia aikaa ratsastaa."
Hevosenomistajat ovat pääsääntöisesti vastuuntuntoisia. JOpa niin vastuuntuntoisia, että he välillä unohtavat iloita hevosistaan. Kun tyttäreni kahvipöytäkeskustelun lomassa kertoi, mistä kaikeasta ratsastamisesta hän pitää ja sai lopulta kuulla, että pääsisi jossain vaiheessa ratsastamaan omakokoisellaan ponilla, hän nosti spontaanisti käedt ylös ja huusi "JIPPII!"
Sillä sekunnilla päätimme kaverin kanssa, että vastedes aloitamme treenit samalla innolla. Tuota lapsenintoahan me kaikki tavoittelemme, kun kiipeämme satulaan. Uskotteko, että näin tuntiratsastajan näkökulmasta se on paljon helpompi muistaa?
Yksi asian puoli on sekin, että kun menet väsyneenä tallille ja joskus jopa vähän, miten sen nyt nätisti sanoisin, "kyrpiintyneenä", on aika epätodennäköistä että hevonenkaan siitä nauttii. Itse poden helposti huonoa omaatuntoa jos jätän menemättä joka päivä tallille, mutta huomaan usein, että kun taukopäivää on pitänyt, on kivempi touhuta yhdessä hevosen kanssa. Hevonen pääsee kuitenkin ulos, joten ei se siihen kuole ettei kentällä hikipäässä treenata. Joskus myös vain skippailen treenit ja päästän vaikka hevosen vapaaksi kirmaaman isolle kentälle.. Voiko muuteen olla kauniimpaa kun onnellinen, vapaana kirmaava hevonen?!
VastaaPoistaTotta. Jo kauan sitten entisen valmentajan kullanarvoinen ohje oli, että jos on huono päivä, sitten ei mennä selkään. Tai mennään vain maastoon kävelemään eikä edes yritetä tehdä mitään kiemuroita.
PoistaJa sitten on myös se puoli, että harva tuntiratsastaja tulee tallille kiukuttelemaan kanssaratsastajilleen. Yksityistalleilla sitäkin näkee. :(
Tuo yksityistalli-asia on muuten aivan totta. Ikävää sinänsä. :( onneksi on myös niitä talleja joilla tuohon on osattu puuttua ja pitää tallihenki hyvänä.
PoistaIhan totta, myös itselläni on taipumusta pieneen "ylitunnollisuuteen" hevosen suhteen (varsinkin kesän silmäsairastelun jälkeen tuo ominaisuus on jäänyt päälle).
VastaaPoistaVälillä tekee kuitenkin oikein hyvää ottaa vapaapäivä tai vaikka parikin samalla viikolla. Tehdä kotitöitä, käydä salilla, käydä rauhassa ruokakaupassa tai ihan vaan olla.
Yritän myös järjestää niin etten ikinä käy tallilla ns minuuttiaikataululla - osittain, koska olen huomannut ettei se kuitenkaan onnistu ;) ja osittain siksi, että haluan tallillakäynnin olevan sellainen rauhallinen, rentouttava hetki päivästä.