Hevoskauppoja
Ensihevonen on hevonen, jonka kanssa tehdään paljon virheitä.
Lastenkasvatuksessa asia menee jossain määrin toisinpäin: esikoinen
uskalletaan juuri ja juuri viedä vauvauintiin kun taas viides lapsi
todennäköisesti heitetään suoraan altaaseen.Tietysti silläkin on väliä, minkä ikäisenä se ensimmäinen hankitaan. Nuoret ovat rohkeampia kuin vanhemmat.
Olen lueskellut jonkin verran hevosenmyynti-ilmoituksia. En tositarkoituksella vaan huvikseni, niin kuin olen aina tehnyt. Silmään pisti, että perhehevonen on vähän samanlainen kirosana kuin tätiratsastaja. Yhdessä ilmoituksessa oli hevonen, joka myytäisiin tavoitteelliseen treeniin, mutta ei täti- eikä perhehevoseksi, eikä todellakaan ensihevoseksi. Ei ratsastuskouluun. Ei sitä. Ei tätä. Yksityisillä hevosenmyyjillä tuntuu olevan ajatus, että ulkopuolisen kosketus pilaa hevosen.
Tietysti sen ymmärtää, jos kyseessä on oma rakas hevonen eikä siihen urhattua aikaa haluaisi heittää harakoille, vaikka hevosesta joutuu luopumaan. Silti hevosemyyjällä on aika vähän mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mitä hevoselle kauppojen jälkeen tapahtuu. Lain silmissä hevonen on omaisuutta siinä missä vene tai astianpesukone. Tähän liittyvästä problematiikasta uutisoi Länsiväylä 18.11.2014.
Yllävän moni hevosenmyyjä korostaa ilmoituksessaan, että myynnillä ei ole kiire tai että hevonen myydään vain sopivan ostajan löytyessä. Se on tietysti hyvä asia, jos se vain on taloudellisesti mahdollista. Moni kuitenkin luopuu hevosestaan pala kurkussa, mielessään Nummelan ponitallikirjojen ja lapsuuden hevossarjakuvien tarinat siitä, miten luotettavalle ihmiselle myyty maailman rakkain hoitohevonen, jota kukaan muu ei pystynyt käsittelemään, löytyy lopulta jostain hylätyltä maatilalta huonossa kunnossa. Sitten käydään kiivasta tappelua häikäilemättömän pahan ja lihavan omistajamiehen kanssa, mutta lopulta oikeus voittaa ja ihana hevonen muuttaa takaisin kotiin.
Ja äiti ja iskä vihdoin ymmärtävät, että sinulle se hevonen piti alunperinkin ostaa.
Olen lueskellut jonkin verran hevosenmyynti-ilmoituksia. En tositarkoituksella vaan huvikseni, niin kuin olen aina tehnyt. Silmään pisti, että perhehevonen on vähän samanlainen kirosana kuin tätiratsastaja. Yhdessä ilmoituksessa oli hevonen, joka myytäisiin tavoitteelliseen treeniin, mutta ei täti- eikä perhehevoseksi, eikä todellakaan ensihevoseksi. Ei ratsastuskouluun. Ei sitä. Ei tätä. Yksityisillä hevosenmyyjillä tuntuu olevan ajatus, että ulkopuolisen kosketus pilaa hevosen.
 |
| Kesällä 2014. Seuraavan hevosen kanssa en voi tehdä kaikkia samoja virheitä, koska ratsastajana osaan itse enemmän. |
Yllävän moni hevosenmyyjä korostaa ilmoituksessaan, että myynnillä ei ole kiire tai että hevonen myydään vain sopivan ostajan löytyessä. Se on tietysti hyvä asia, jos se vain on taloudellisesti mahdollista. Moni kuitenkin luopuu hevosestaan pala kurkussa, mielessään Nummelan ponitallikirjojen ja lapsuuden hevossarjakuvien tarinat siitä, miten luotettavalle ihmiselle myyty maailman rakkain hoitohevonen, jota kukaan muu ei pystynyt käsittelemään, löytyy lopulta jostain hylätyltä maatilalta huonossa kunnossa. Sitten käydään kiivasta tappelua häikäilemättömän pahan ja lihavan omistajamiehen kanssa, mutta lopulta oikeus voittaa ja ihana hevonen muuttaa takaisin kotiin.
Ja äiti ja iskä vihdoin ymmärtävät, että sinulle se hevonen piti alunperinkin ostaa.
Ihan sama on pistänyt minulla silmään. Eilen törmäsin myynti-ilmoituksessa lauseeseen "ei sovellu äiti-tytär-ratsuksi". Pisti tosissaan miettimään, että miksi ihmeessä ei. Oliko taustalla se että kyseessä on ns. "yhden ihmisen hevonen" (mitä en sitäkään suoraan sanottuna ymmärrä), vai onko tuo äiti-tytär pari kanssa jotenkin leimaantunut hevospiireissä? Sanottakoon että monessa äiti-tytär -harrastajaparissa, jotka tunnen äiti on hevosalan ammattilainen ja tytär täten hevosten kanssa koko ikänsä toiminut ja ratsastanut.
VastaaPoistaKuten Facebook-seinällä juuri keskusteltiin, niin sitä tosiaan toivoisi hevosia myytävän niiden omien ominaisuuksien eikä mahdollisten ostajien ominaisuuksien avulla.Puhumattakaan, että hevosta pitäisi luonnehtia sillä perusteella, mikä itestä tuntuu hienolta.
PoistaJos hevosesta sanoo, että se on temperamenttinen, sitä tuskin tulee kokeilemaan arka ratsastaja - oli hänellä sitten tytärtä tai ei.
Olisiko ratkaisu se, että pyytäisi ammattialista antamaan hevosesta rehellisen arvion? Niin hinnan kuin ratsastettavuuden perusteella.
Niin tuttua. Sekä myynti-ilmoituksista että keskustelupalstoilta. Toinen mikä aina jaksaa ihmetyttää on "ei kiertoon"-ilmaisu. Tietysti ymmärrän todellakin sen, ettei haluta oman rakkaan hevosensa joutuvan kiertolaiseksi enkä sellaisesta tyylistä itse pidä yhtään. Mutta elämäntilanteet muuttuvat ja kuten kirjoitit, kun hevonen on vaihtanut omistajaa edellisellä omistajalla ei ole mitään sananvaltaa tai oikeutta suuttua jos uusi omistaja joutuu hevosen myymään vaikka puolen vuoden päästä syyn X vuoksi.
VastaaPoistaTäytyy myöntää, että itse olin päättänyt pitää hevoseni loppuun asti juuri siksi, että ei siitä olisi ollut eläkeratsuksi köpöttelemään. Reippaalle ratsastajalle se ei olisi kelvannut ja muunlainen ratsastus olisi vanhentanut sen ennenaikaisesti. En osannut toivoa, että siitä olisi ollut iloa kuin minulle, jolle sillä oli suurta tunnearvoa.
PoistaVanhan hevosen siirto ns. eläkekotiin on ongelmansiirtoa. Jossain vaiheessa jollakin on edessä se, mitä itse yrität väistellä. Silloin on turha tuomita toisia ja sanoa, että olisi itse hoitanut paremmin tai toisin. Jos ei kerta hoitaut.