maanantai 3. marraskuuta 2014

Hevosettoman huolia

Kohtuus ei oo mun vahvuus, minulla on tapana luonnehtia itseäni. En silti ole mikään yllytyshullu vaan aika varovainenkin. Olen joka tapauksessa aina ollut äkisti innostuva, nopeasti kiihtyvä, helposti hyytyvä ja sen myötä kiinnostuksensa menettävä. Ainoa mielenkiinnon kohde, mikä elämässä on pystynyt vakiona, on ollut kiinnostus hevosiin. Hevosten parissa mikään ei ole riittänyt ja mitään muuta en ole oikeasti halunnut tehdä. Taudinkuva lienee monelle tuttu.

Niskassani on ns. keskittymiskeno; pääni kääntyy vasemmalle. (Kuva Erica Lilja)
Lopetin 13-vuotiaana ratsastamisen, koska en saanut omaa hevosta eikä enempään kuin yhteen ratsastustuntiin viikossa ollut varaa. Kun aloitin 26-vuotiaana ratsastamisen uudelleen, minulla kesti puoli vuotta hermot sitä, että ratsastukseni ei mennyt eteenpäin kerran viikossa ratsastamalla. Sitten löytyi vuokrahevonen Tintti.

Viimeiset vuodet Tintin kanssa olivat tietenkin matalalentoa. Paljon kehitettävää totta kai oli ja koko ajan oppi lisää, mutta 80cm:n tasolla vanhan hevosen kanssa loputtomiin treenaaminen ei vienyt enää minnekään. En ole perfektionisti siinä mielessä, että minun pitäisi olla kaikessa hyvä. En vain kestä sitä, että mitään ei tapahdu ja asiat junnaavat paikallaan. Miksi hakata päätä seinään ja olla itse oman kehityksensä tiellä? Siksi aloitinkin syksyllä ratsastustunnit ratsastuskoulun hevosilla.


Ainoa paikka, missä osaan olla paikallani, on hevosen selässä. Päämäärätön samoileminen metsässä kävellen ilman hevosta olisi ihan toivoton asia toteuttaa. Juokseminen on kivaa niin kauan, kun siinä voi parantaa suoritustaan, mikä on toki aina mahdollista, mutta siihenkin kyllästyy. En osaa istua sohvalle. En osaa pysähtyä puhtaan olemisen sietämättömyyden äärelle. Valehtelisin, jos väittäisin, että nautin hiekkalaatikon laidalla istumisesta tai legoilla rakentamisesta.

Olen kokeillut lapsesta asti kaikkia mahdollisia harrastuksia: kuvataidekoulua, partiota, telinevoimistelua, balettia, oboen-, pianon- ja kitaransoittoa, ninjutsua, aikidoa, pilatesta, aerobicia, uintia, kuntosalilla käymistä, kuntonyrkkeilyä... Pari talvea sitten lainasin saksofonin ja opettelin sen soittamista aikani kuluksi. Mutta jos en saa ratsastaa, alan helposti ajatella, etten halua tehdä mitään muutakaan.

Olen ollut nyt hevoseton reilut kolme viikkoa ja HIHSin myötä se jysähti päälle toden teolla: hypistelin suitsia, jotka piti Tintille tänä syksynä ostaa sen jälkeen, kun olisin vaihtanut satulan. Piti ostaa se hauska puinen nimikyltti, jollaisia olin vuosikaudet katsellut.

Lopulta en halunnut edes katsoa hevostavaroita. Itselle tuntui typerältä ostaa mitään, koska mitä näin vähän ratsastava muka tarvitsee? Ei mitään.

Minulla on muistot, muttei mitään muuta. Se sattuu. Juuri nyt tekisi mieli toimia niin kuin 13-vuotias Anniina teki: lopettaa kokonaan. Ei elämäntapakäyttäjästä ole viihdekäyttäjäksi. Eikä tissuttelu ja hissuttelu taida olla edelleenkään minun juttuni.

Joku ehkä muistaa viime talvelta rakkaudentunnustukseni Tintin tarhakaveriin (vas.). Ratsastin sillä viime viikolla. Ihana. http://www.ruuhkavuosiratsastaja.fi/2013/12/vahan-vieraissa.html

18 kommenttia:

  1. Nyt jos lopetat niin periaatteessa kaikki tehty työ menee hukkaan! Vaikka joskus aloittaisitkin uudestaan, lyön vetoa, ettet heti menisi hyppäämään 80 cm rataa. Tinttikää ei haluis et lopetat ton takia. Se kattelee sua pilven reunalta ja toivoo että jatkat kehittymistä vaikka sen aika oli lähteä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Näinhän se menee. Pitäisi vain keksiä, miten järjestää ratsastamiset mielekkäästi nyt, kun ei enää ole omaa hevosta.

      Poista
    2. No mut kyllä ne järjestyy. Nyt et vaan luovuta!

      Poista
  2. Toistan itseäni kun sanon, että niin tuttuja ajatuksia vain parin kuukauden takaa. Yritin selviytyä vuokrahevosella, löysinkin yhden ihanan hevosen kivasta tallista, mutta ei, ei auta. Oma on saatava. Samaa lääkettä suosittelen sinullekin. Tuo tunne, että jos ei ratsasta, ei osaa tehdä mitään muutakaan, se on juuri näin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kävin lenkillä. Vähän edistystä ei-minkään-tekemisen keskelle, jee! Ja huomenna ja ylihuomenna ratsastustunnille. Tuplajee!

      Poista
  3. Ei tuohon taida muu auttaa kuin uuden hevosen etsintä. Siis oman. Jokainen hevosen joskus omistanut tietää, että vuokrahevonen ei tosiaankaan ole sama kuin oma hevonen. Oma hevonen on oma hevonen, vaikka usein hevosenomistajuus tuntuu suunnilleen yhtä fiksulta kuin pään lyöminen seinään vuorokaudet läpeensä.

    Mutta lopettaminen, ei onnistuisi ainakaan minulta. Ei menisi varmaan muutamaa viikkoakaan, kun pää jo hajoaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Vuokraaminen olisi juuri nyt kyllä vaikeaa. JÄrkeähän hevosenomistamisessa ei ole. Monet hevosia vuokraavat sanovat, että on niin helppoa, kun ei tarvitse omistaa, mutta monta asiaa jää kyllä kokematta. Ehkä se on sama kuin se, että ostettuasi ensimmäisen asunnot, et halua enää vaihtaa vuokra-asuntoon kuin olosuhteiden sanelemana.

      Poista
  4. Aivan totta. Minä olen seilaillut läpi kaikenlaisia tansseja, balettia, pesäpalloa, kanteleen soittoa, suunnistusta ja vastaavia ennen kuin löysin ratsastuksen.

    Ratsastus on yhteistyötä. Se ei ole joukkuepeliä vaan tiimityöskentelyä. Ei ole pakko kisata edistyäkseen. Paljon muutakin kuin vain ratsastusta. Tunnetta.

    Eli kaikkea mitä kaipaan. Pienet traumat joukkuepeleistä (mokasin. Pahinta oli, että oltaisiin saatu pronssia mahdollisesti ilman mokaa) ja yksinharrastus on tylsää. Eikä hevoset välitä millainen olet ja miltä näytät.

    VastaaPoista
  5. En lue sun blogia niin en tiedä oletko jossakin jo sanonut, mutta miksi et osta uutta omaa ?

    VastaaPoista
  6. Ei mullakaan ole omaa hevosta ja ei todennäköisesti tule olemaan koska täällä on mm tallimaksut aivan päin sanonko mitä ja sit tallin omistajat jää niin paljon plussan puolelle että ostelee kalliita autoja ja reissaillee siellä sun täällä. Ketään en vihaa mut kysymys vaan kuuluu et miksi näin?! Vaikka sitä omaa ei ole niin täältä pohjalta yritän tsempata itteni taas että pääsisi ratsastamaan. Monta heppakaveria ja kaikki tietää tilanteeni mutta silti kehtaa vaan seurata vierestä eikä auttaa. Voi että kun pääsen tästä maasta pois kehittämään taitojani ja palaan tänne muiden nuolessaan näppejään. Saa sitten ihmetellä kun kävelen kylmästi ohi. Sitä saa mitä tilaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi valtava, missä päin maailmaa tallinpito on noin kannattavaa puuhaa?

      Ei vaan, harmillinen tilanne sinulla tietysti on. Tää on niin kallis harrastus, että jokaisen joutuu kyllä itse kaivamaan kuvetta sen eteen. Juuri siitä syystä ihmiset yleensä ostaa sen oman, että ratsastaminen tuntuu välttämättömältä ja hevosia ei missään ilmaiseksi ole.

      Toivottavasti saat tallitöitä vastaan kehitettyä jonkun hyvän ratsastusdiilin sitten vaikka ulkomailla.

      Poista
  7. Mutta älä koskaan luovuta! Luovuttajat ei voita koskaan ja voittajat ei luovuta koskaan ;)

    VastaaPoista
  8. Älä luovuta, mutta anna itsellesi aikaa. Voimia surutyöhön!

    VastaaPoista
  9. Ajattelen, että luovuttaminen on viisasta silloin, kun ei voi edes tavoitella voittoa. Mutta ymmärrän kyllä pointtinne ja siinä mielssä en aio luovuttaa, kiitos tsemppauksesta. Hetkeksi vaan hidastelen tahtia ja annan tosiaan sen kuuluisan ajan tehdä tehtäväänsä. Siis sen ajan, mitä nyt yhtäkkiä onkin käytössä! :)

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...