maanantai 6. lokakuuta 2014

Sopiva poni

Apulainen pienempänä
En kuljeta lapsia tallilla mukana kovin usein. Esikoinen pääsee ehkä kerran kahdessa viikossa ratsastamanan. Tärkeämpää hänelle on se, että tallilla olisi kavereita, joiden kanssa voisi tehdä hiekkakakkuja tai muuten vain leikkiä. Kuopus taas on niin pieni, että hänestä on tallilla käytännössä vain harmia. Puolitoistavuotias ei jaksa istua rattaissa, ja irti häntä ei voi laskea, koska hän kuuntelee puhekäskyjä jopa huonommin kuin hevoset.
Kärrymatkustaja talvella 2012. Tintti etsii porkkanoita

Sanotaan muuten, että hevonen jää älylliseltä kehitykseltään ikuisesti noin kaksivuotiaan lapsen tasolle. Tällä hetkellä hevoseni ja Pikkumies tottelevat EI-käskyä lähes yhtä hyvin.

Vaikka neljävuotias on tallilla siinä mielessä toimelias, että häntä voi jo pyytää auttamaan ämpärin kantamisessa tai ruokien jakamisessa, hän saattaa silti keksiä jotain ihan järjetöntä puuhaa. JOku aika sitten tyttäreni oli harvinaisesti mukanani tilanteessa, jossa minun täytyi yrittää myös ihan oikeasti ratsastaa. Tyttö keksi leikkiä piehtaroivaa hevosta. Siellä hän sitten maneesin nurkassa teki hiekkaenkeleitä ja piehtaroi odottaessaan omaa ratsastusvuoroaan.

Jokin aika sitten kävimme palauttamassa Soukkaan lainatavaroita. Kentällä oli käynnissä ratsastustunti. Tyttäreni silmät loistivat, kun hän katsoi lapsia ja poneja. Sitten tuli se kysymys: Äiti, minäkin haluan, milloin minä saan mennä ratsastustunnille? Minäkin haluan ratsastaa pienellä ponilla.

Keksin nopeasti, että täytyisi varmaankin olla viisivuotias. Neljävuotiaita ei vielä oteta.

- Äiti, miksi mä en saa ratsastaa ratastustunnilla? Tyttö marisi naama mutrulla.
- Täytyy kulta vielä vähän kasvaa, siihen asti ratsastat Tintillä.

Neljävuotias ei vielä hoksaa ihmetellä ontuvaa logiikkaa.

Perheratsu ja sen pieni ratsastaja.







2 kommenttia:

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...