torstai 23. lokakuuta 2014

Muuttunut maailma

Niin se lumi satoi maahan täällä etelässäkin eikä viime keskiviikon palkasta enää mennyt tallivuokraa. Pankkitilin saldo on suurempi kuin ennen, mutta vaikka ulkona ei näytä enää samalta, hevosettomuus muuttaa tavan havainnoida ympäristöä.

Pakkas-Tintin kanssa kävelyllä joulukuussa viisi vuotta siten

Olen viime viikon aikana miettinyt auton talvirenkaita sekä lasten lämpimiä talvikenkiä oleellisesti enemmän kuin ennen. Koska en käy töiden jälkeen tallilla, minun ei tarvitse miettiä työmatkapukeutumistani tallireissua ajatellen.

Toki toivon lunta ja lumen tuomaa valoa, mutta ei se minuun ratsastuskouluratsastajaan enää suuresti vaikuta. Liian kova pakkanen saattaa tosin jatkossa peruuttaa ratsastukseni, jos ratsastuskoulun pakkasraja tulee vastaan. Hevosenomistajan maailmassa sateella tai pakkasella ei ole ollut kuin sivuhuomautuksellisia vaikutuksia.

Tulevana talvena mieleeni ei ehkä painu yhtä tarkasti, milloin pysyvä lumi sataa ja milloin tiet muuttuvat lumen ansiosta laukkakelpoisiksi. Kevätaurinko tulee lämmittämään ilman, että tiedän tarkkaan, kuinka kauan lumien sulamiseen ja teiden routimiseen menee. Minulla ei ole tarvetta miettiä, missä vaiheessa talvikarva lähtee, milloin klipataan ensimmäisen kerran. Hevoset eivät ole enää elämäntapa, vaan harrastus.

"Hevoset eivät ole enää elämäntapa, vaan harrastus."


Miehen työmatka ei enää stressaa, sillä se ei pakota minua tekemään hevosenhoidollisia järjestelyjä. Itse asiassa mihin tahansa voi lähteä milloin tahansa ilman, että mietitään hevosta. Samaan aikaan pesukonetta ja kuivausrumpua ei tarvitse pyörittää enää tyhjillään hevoskamapesujen jäljiltä. Omenoita ja porkkanoita ostetaan vain oman perheen tarpeisiin. Ratsastushousujakin riittäisi vain yhdet, sillä kerran viikossa käytettynä ne eivät likaannu eivätkä kulu. Mitä teen enää topparatsastushousuilla? Ei ne jalassa voi mennä tunnille kuitenkaan ja maastoon en enää pääse.

Nyt olisi varaa kuluttaa, mutta hölmöintä, mitä hevosestaan luopunut voi tehdä, on upottaa hevosenipidosta vapautuneet rahat elintason nostamiseen. Sieltä nimittäin ei ole paluuta.

Olen hankkinut hevosen siinä vaiheessa, kun valmistuin yliopistolta, ja käyttänyt sen jälkeen kaikki palkankorotukseni suoraan hevoskulujen lisäämiseen. Joissain asioissa kulutan yhä kuin opiskelijatyttö. Se onkin ollut yksi hevosenpidon edellytyksiä.

"Joissain asioissa kulutan yhä kuin opiskelijatyttö. Se onkin ollut yksi hevosenpidon edellytyksiä."

Jos ylijäävää rahaa alkaisi nyt käyttää elintason nostamiseen, ei hevoseen tule olemaan enää koskaan varaa. Ongelma onkin nyt se, että kun ennen ei ollut aikaa eikä rahaa kuluttaa muuhun kuin hevoseen, nyt sitä on.

Mikä siis avuksi? Lienee paras alkaa lyhentää asuntolainaa hanakammin. Sinne sitä rahaa uppoaa helposti. Tulevana viikonloppuna HIHSissä on varmaan aika paljon vähemmän pakollista ostettavaa.

Paitsi en jos jotain ostaisi ihan itselle? Onko siitä paluuta?

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Just nyt en ole. Tallikaveri oli tosin valmis lyömään vetoa, että kevään korvilla muiden kisasuunnitelmia kuunnellessa mieleni muuttuu...

      Poista
  2. Tuttuja ajatuksia. Itse ratkaisin tämän kammottavan rahanylijäämisprobleeman niin, että laitoin kuukauden tallimaksut erilliselle tilille (tai itseasiassa mieheni avasi tällaisen tilin!!!), siellä se pesämuna uutta hevosta varten nyt kasvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä olin aikoinaan ajatellutkin. Kun nykyinen tallivuokra on ollut melkoinen, tässä saisi jo vuodessa aika hyvät hevosrahat kasaan.

      Poista
  3. Niin tuttua, niin tuttua.

    Jotenkin kelin seuraaminen on menettänyt merkityksensä. Ja vapaa-aikaa on enemmän, mutta en edelleenkään miltei puoli vuotta myöhemmin osaa oikein käyttää sitä mitenkään. On vapaus tulla ja mennä miten lystää, melkein. Ei ole takaraivossa huolta kavioeläimestä.
    Mutta ei ole myöskään sitä kaiken nollaavaa tunnetta, kun menet tallille ja sen _oman_ hevosen luokse, vaikka vain olemaan tai samoilemaan metsään, joka on parasta.
    Jotain on poissa ja jotain on tilalla. Minä olen alkanut huomata, miten kaipaan sitä, että elin elämäntapaani enkä vain harrastusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten samoja ajatuksia. Toisaalta hevosen omistaminen alkaa myös tuntua epätodelliselta ajatukselta, kun on jonkin aikaa ollut ilman. Miten ihmeessä siihen on riittänyt aika ja raha? Miten ihmeessä jaksoi kaikki ne huolet? Ja silti selaan taukoamatta myynti-ilmoituksia, kiihkeästi kaipaan sitä omaa, jonka kanssa rakentaa luottamusta.

      Poista
    2. Tätä mietin tänään itsekin: kohta ihan varmasti huomaan ajattelevani, miten ikinä olen saanut aikani riittämään aikaisemmin.

      Poista
  4. Hyvin kirjoitettu.Itsellani oli viime aikoihin asti pari hevosta. Nyt 'vain' yksi. Voisihan sen rahan ja ajan muuhunkin kayttaa. Mutta jotain puuttuisi elamasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten se paras kysymys: mihin hittoon sitä aikaa nyt oikein haluaisi käyttääkään?

      Poista
    2. Niinpa niin...en itse ole viela oikein keksinyt....

      Poista
  5. Vain kerran viikossa tunnilla? Miten kestät? Nimimerkillä tällä viikolla viidesti ja omaa en tahdo.

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...