Blogien lukemisesta

Tunnustan. Käytän todella vähän aikaa blogien lukemiseen. Olen vanhanaikainen ja luen kirjoja ja lehtiä.

En välttämättä jaksa innostua minulle tuntemattomien hevosten kuvista, muiden tekemistä treeneistä, kisapostauksista tai ratsastustuntiraporteista. Minua kiinnostaa oma hevoseni, lähipiirin hevoset, omat treenini, kilpailuni tai ratsastustuntini. Olen siis itsekäs ja kiireinen paskiainen.

Sanon tämän, koska valtaosa tuntemistani aikuisista ajattelee pohjimmiltaan samalla tavalla: valmennusvinkit antaa valmentaja ja hevosenhoitovinkit tulevat eläinlääkäriltä, tallityöntekijöiltä, tallinpitäjältä tai naapurikarsinasta. Ja kuka muka oikeasti menee Hevostallinettiin kysymään, paleleeko hevoseni tässä säässä vai ei? Ei kukaan. Ei ainakaan tunnusta.

"Kuka muka oikeasti menee Hevostallinettiin kysymään, paleleeko hevoseni tässä säässä vai ei?"

Sellaisia yli kolmekymppiset ovat: ruuhkavuodet väsyttävät ja muiden jutut nyt vain ovat täysin sivuasioita, joihin paneudutaan sitten, kun omat hommat tulevat valmiiksi. Ja nehän eivät koskaan tule valmiiksi. Töissä saa kuunnella niin paljon kaikenlaista, että jos vapaa-aikana voi välttää ihmisten kanssa olemisen, sen tekee ilomielin. Sitä kutsutaan hevoistumiseksi: nauttii enemmän hevosten kuin ihmisten seurasta.

Syksy. Muista heijastimet myös valoisalla.

Sitä paitsi aikuiset ihmiset tuntuvat inhoavan samastumista. Omat vaikeudet ovat spesiaaleja. Kenenkään muun vaikeudet eivät ole samanlaisia, joten bondausmielessä muiden ihmisten blogien lukeminen ei aina jaksa kiinnostaa. Blogit eivät silti ole vain pikkutyttöjen puuhastelua. Aikuiset vain lukevat niitä yhtä sitoutumatta kuin ostavat kaupasta aikakauslehtien irtonumeroita: jos niissä on jotain mielenkiintoista.

"Blogit eivät silti ole vain pikkutyttöjen puuhastelua. Aikuiset vain lukevat niitä yhtä sitoutumatta kuin ostavat kaupasta aikakauslehtien irtonumeroita: jos niissä on jotain mielenkiintoista."

Minä haluan lukea tekstiä ja viihtyä. Kaikki sellainen kiinnostaa, mille voi kepeästi nauraa. Blogista poistuessani on kiva tuntea itsensä virkistyneeksi ja viihdytetyksi. On kiva, jos teksti on herättänyt ajatuksia ja huumoriin on voinut samaistua. On kiva, että kommentin jätettyään saa siihen vastauksen. Blogeissa interaktiivisuus onkin todellä tärkeää.

Blogeja on niin moneksi kuin on meitä ihmisiäkin. Joidenkin blogien lukeminen tuntuu tirkistelyltä ja siksi niiden lukeminen jää. Toisaalta itsesäälissä rypemistä ja narinaa ei oikein jaksa lukea. Leuhkiminen ja kaikkitietävän esittäminen on jotenkin huvittavaa. Ainainen menestyminen herättää fiiliksen siitä, mitä kaikkea maton alle on lakaistu. Kirjoittajan tyhmyys ja typeryys ei naurata. Pätemisentarpeesta ei saa lisäpisteitä. Lapsellisuus tai tiukka aatteellisuus on vain harvoin hauskaa sekään. Kirjoitusvirheet karkottavat.

Olen lukenut elämässäni niin paljon asioita, joita en ole halunnut lukea, että nykyisin jää surutta aika paljon kesken. Silti lukeminen on kivaa, irtonumeromielessäkin.

Linkitä tänne hyviä blogeja