Muistanko mä mua?
Tulin tallilta myöhään kotiin. Suihkun jälkeen pohdiskelin makkarin ovella, että pitäisiköhän nyt oikeasti jo alkaa venytellä. Tämä kroppa kun ei varsinaisesti nuorene.
- Ei, älä! parahti mieheni pilke silmäkulmassa
- Älä anna periksi, älä antaudu systeemille!
Alkoi naurattaa. Mikä siinä on, että tietää ihan hyvin, mitä pitäisi tehdä, muttei vaan saa aikaiseksi.
- Jos minä vähän nyt kuitenkin, sanoin ja taivutin sormiani kohti varpaita. Jokaisella uloshengityksellä pääsin vähän lähemmäs lattiaa.
- Sattuu, taidan lopettaa, sanoin pian.
- Hyvä, mies kannusti - Sehän vain kertoo, että venyttely on turhaa.
- ANARKIAA!, minä julistin ja heristin nyrkkiä tietäen itsekin, ettei yhden naisen kapinani väistämätöntä vastaan ole varsinaisesti sen viisaampaa kuin mikään muukaan kapina.
Nuorena oboeta soittaessa minulla oli aina jumissa hartiat. Lukioaikana oikean käden pikkurillissäni oli pitkäaikainen rasitustulehdus. Se voi kuulostaa naurettavalta vammalta, mutta se teki kirjoittamisesta hankalaa. Soittamisesta puhumattakaan.
PT ja ratsastuksenopettaja Reetta Raivio huomautti viime talvena ystävällisesti, että alaselässäni on alue, jossa ei ole taipuisuutta laisinkaan. Tämän huomaan nykyisin, kun istun kerran viikossa jonkun muun hevosen raviin, kuin oman hevoseni. Tintin tasainen liike mahdollistaa ihan hyvän istunnan, mutta muiden hevosten kanssa mukautuminen on vaikeampaa. Vatsalihakseni toki tarvitsee sitä kuuluisaa aktivoitumista, mutta silti kehoni kaipaa lämmittelyä ja venyttelyä. Ja se kyllä unohtuu pelottavan helposti.
Tintti ei ole koskaan ollut erityisemmin jumissa. Se on vain ollut jäykkä. Joskus olin siinä luulossa, että hevonen vertyy ja notkistuu kävelemällä, ja hevosen lihaksisto tarvitse pitkän pätkän kevyehköä hölköttelyä ennen kuin sen kanssa voi alkaa tehdä töitä. Luulin, että hevoseni alkaa taipua ja sen ryhti kohoata jotenkin tuon kaiken tuloksena. Tintti kuitenkin haistatti minulla pitkät ja jatkoi lönköttelyä.
Voltit, kiemuraurat ja avotaivutukset ovat tietenkin jotain, mitkä
verryttelevät hevosta. Ne ovat voimistelua, jonka rankkuus hevoselle
riippuu täysin taivutuksen asteesta. Tintti suhtautuu voimistelun aloittamiseen aivan kuten minäkin ja kysyy, onko pakko. Kun siltä kuitenkin vaatii, se alkaa antaa. Ja notkistuu. Siinä ajassa, missä ennen vasta
hiukan yritin ratsastaa Tinttiä avuille, olen nyt jo saattanut tehdä
koko ratsastuksen. Tintti on kaiken kaikkiaan notkeampi, eteenpäinpyrkivämpi ja
taipuisampi kuin koskaan aikaisemmin. Eikä se ole koskaan ollut näin
vanha.
Minäkään en ole koskaan ollut näin vanha, mutta kuka laittaisi minut voimistelemaan? Mistä löytäisin itselleni jonkun vahtimaan samoja asioita, mitä minä vahdin Tintin kohdalla toteutuvan. Kuka pitäisi huolta sopivasta ruokinnasta, nvenyttelystä, liikunnasta, rokotuksista, hammaslääkäreistä? Kuka ostaisi minulle uusia kenkiä ja syöttäisi porkkanaa?
No, minähän se oon.
Näin monen vuoden jälkeen, muistanko mä mua?
- Ei, älä! parahti mieheni pilke silmäkulmassa
- Älä anna periksi, älä antaudu systeemille!
Alkoi naurattaa. Mikä siinä on, että tietää ihan hyvin, mitä pitäisi tehdä, muttei vaan saa aikaiseksi.
- Jos minä vähän nyt kuitenkin, sanoin ja taivutin sormiani kohti varpaita. Jokaisella uloshengityksellä pääsin vähän lähemmäs lattiaa.
- Sattuu, taidan lopettaa, sanoin pian.
- Hyvä, mies kannusti - Sehän vain kertoo, että venyttely on turhaa.
- ANARKIAA!, minä julistin ja heristin nyrkkiä tietäen itsekin, ettei yhden naisen kapinani väistämätöntä vastaan ole varsinaisesti sen viisaampaa kuin mikään muukaan kapina.
Nuorena oboeta soittaessa minulla oli aina jumissa hartiat. Lukioaikana oikean käden pikkurillissäni oli pitkäaikainen rasitustulehdus. Se voi kuulostaa naurettavalta vammalta, mutta se teki kirjoittamisesta hankalaa. Soittamisesta puhumattakaan.
PT ja ratsastuksenopettaja Reetta Raivio huomautti viime talvena ystävällisesti, että alaselässäni on alue, jossa ei ole taipuisuutta laisinkaan. Tämän huomaan nykyisin, kun istun kerran viikossa jonkun muun hevosen raviin, kuin oman hevoseni. Tintin tasainen liike mahdollistaa ihan hyvän istunnan, mutta muiden hevosten kanssa mukautuminen on vaikeampaa. Vatsalihakseni toki tarvitsee sitä kuuluisaa aktivoitumista, mutta silti kehoni kaipaa lämmittelyä ja venyttelyä. Ja se kyllä unohtuu pelottavan helposti.
Tintti ei ole koskaan ollut erityisemmin jumissa. Se on vain ollut jäykkä. Joskus olin siinä luulossa, että hevonen vertyy ja notkistuu kävelemällä, ja hevosen lihaksisto tarvitse pitkän pätkän kevyehköä hölköttelyä ennen kuin sen kanssa voi alkaa tehdä töitä. Luulin, että hevoseni alkaa taipua ja sen ryhti kohoata jotenkin tuon kaiken tuloksena. Tintti kuitenkin haistatti minulla pitkät ja jatkoi lönköttelyä.
![]() |
Lapojen irrottelua. Kuva: Alica Lilja |
Minäkään en ole koskaan ollut näin vanha, mutta kuka laittaisi minut voimistelemaan? Mistä löytäisin itselleni jonkun vahtimaan samoja asioita, mitä minä vahdin Tintin kohdalla toteutuvan. Kuka pitäisi huolta sopivasta ruokinnasta, nvenyttelystä, liikunnasta, rokotuksista, hammaslääkäreistä? Kuka ostaisi minulle uusia kenkiä ja syöttäisi porkkanaa?
No, minähän se oon.
Näin monen vuoden jälkeen, muistanko mä mua?
itse olen alkanut harrastaa pilatesta...kun en enaa taipunut minnekaan. Suosittelen lampimasti. Jo muutamassa kuukaudessa kroppa on ihan eri kuosissa.
VastaaPoistaJep. Se olisi ihan huippua, mutta en vain tiedä, mistä repisin siihen ajan.
PoistaKävin raskausaikana aikoinaan pilateksessa. Nyt joutuisin ottamaan ajan ratsastamisesta pois, koska kotoa en raaski/voi/halua olla enää yhtään enempää pois. Neljä iltaa viikossa on ihan maksimi kotoa poisololle, mutta että jos vielä siitä yhden illan nipistäisin johonkin muuhun...
Jäljelle jäisi ainoastaan se, että tekisin jotain kotona. Jäljelle jää oikeastaan vain lenkkeily. Mitä tulee venyttelyyn ja muuhun jumppaan, niin kaikkien muiden minäkin toimin: ne, jotka kuvittelevat kauheasti jumppaavansa kotona itsekseen telkkarin katsomisen lomassa, jäävät ainoastaan sohvalle törröttämään ja katsomaan telkkaria.
Tosin minä katson hirveän vähän telkkariakin. Perjantaisin ja lauantaisin katsotaan boksilta ne, mitä viikon aikana tuli. Ja Pikku Kakkosta ei lasketa telkkarin katsomiseksi...