Mitä jesari ei korjaa, sitä ei tarvitse korjata

Mieheni työkenkien pohjaa hymyilytti aamulla. Tarjosin ensiavuksi jesaria. Ei kelvannut.
- Vanhat ratsastuskengät oli pitkään jesarilla kiinni, muistutin kieli poskessa.
- Joo, ihan varmasti, mies totesi ja mietti varmaan, miten jesarikenkää kommentoitaisiin, jos joku sen sattuisi huomaamaan. Hänen työpaikallaan tuskin kukaan.

Siinä se olisi ollut käden ulottuvilla.

Minä puolestani huomasin miettiväni, että molempiin kenkiin voisi tehdä saman kuvioinnin ja miehen siroissa neljäkaseissa olisi näin ollen hienot teräskärjet, millaiset olivat nahan alla piilossa kaikilla ysäriteineillä. Voi, mitä retroo! Uusi muotihitti, ehkä? Sitten muistin, että jesarista jää tahroja. Ehkä mies pitää päästää kenkäkauppaan. Perheessä voisi joskus joku muukin saada uudet kengät kuin lapset ja Tintti.

Olen vuosien saatossa korjannut jesarilla niin loimia kuin käyttänyt sitä ensihätään ennen kuin olen saanut hevoselle tilsakumit. Ehkä säälittävin oli hetki, jolloin korjasin Tintin kalkkipurkin jesarilla. Se pelitti käytössä vielä vuoden ennen kuin raaskin ottaa tilalle turkkilaisjogurttipurkin.

Onko edes olemassa mitään, mistä hevosenomistaja ei joutuisi säästämään tuhlatessaan harrastukseensa?